Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onnittelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onnittelut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. toukokuuta 2026

Lintuviikko ja onnittelukortti

 Tällä viikolla BirdLife kampanjoi lasten lintuviikkoa. Olen ollut postittamassa Valmalle pop up-korttia jo kauan aikaa, ja nyt sen vihdoin sain kuoreen. Mukaan tein teemaviikon mukaisen tagin.
Korttihan on tällainen ja 
lintuaiheeseen passaakin oikein hyvin 
🦉 🐦‍⬛ 🦉

Perjantaina kuuskymppisiä viettävälle ystävälle tein samantapaisen kortin kuin huhtikuiselle päivänsankarille. Neitokainen on tällä kertaa vaaleaverikkö ja tuo Onnea -teksti on uusimpia hankintojani. Stanssi kotiutui viime viikolla ja eilen innostuin leikkaamaan jämäkartonkeja ja nyt on parisenkymmentä mustaa taustaa ja melkein yhtä monta onnea tekstiäkin. Jos tämä juuri nyt vaivaava hartiajumi helpottaa, voisin Suomen jääkiekko-ottelun aikana liimailla tekstit taustaan 🤔 

On lähtenyt peli niin vauhdikkaasti käyntiin, ettei taida mennä liimaukset kohilleen 🤣 

Tällä hetkellä tilanne Suomi - USA 2-1 🇫🇮

-~♧~

Tulppaanit kukkivat avoimena lämpimässä nurkkauksessa, johon aamupäivän aurinko porottaa.
Salmon Impression

Varjossa kukkii vain kolme tulppaania. Tänne istutin kolmea eri lajiketta, joista vain yksi lajike kukkii tällä hetkellä. Lehtiä kyllä on kasvanut.
Apricot Pride

Köynnösruusu Flammentanzin vieressä
 kukkii useampi valkoinen tulppaani. 
En muista ovatko kaikki valkoiset tulppaanini vanhaa Chrystal White lajiketta vai olenko istuttanut lisää samanlaista. Tästä tykkään kuitenkin ihan valtavasti.

Valkoisten tulppaanien vieressä kukkii kolme valkovuokkoa. Ostin nämä viime vuonna Marketanpuiston kevätmarkkinoilta ja onpa ilo, että ovat kotiutuneet tähän paikkaan.
Varjohiippaa jäi pieni mätäs aidan viereen. 
Paljon on kukkia pienessä hiipassa 🩷
Nyt keskityn seuraamaan jääkiekkoa 😊
Suomi sai juuri jäähyn 😬

Mitä parhainta viikkoa!

-Sari-

maanantai 27. huhtikuuta 2026

Kuusikymppisten juhlavuosi

 Kuinka on mahdollista, että koulukaverit täyttää jo 60 vuotta  🙉 Ne, joiden kanssa kuljettiin rinta rinnan opinpolut peruskoulussa ja lukiossa.

Tänä vuonna pitää askarrella muutama 60-vuotis onnittelukortti. Ja muistaa myös 50-vuotisjuhlaansa viettävät ystävät. Omat lapsetkin lähenee jo 40 vuoden ikää. 

Mihin tämä aika katoaa?

Silloin kun olin vajaa parikymppinen ja isä täytti 50 vuotta, sen ikäisiä pidettiin jo vanhoina. Onneksi ikä on vain numero ja henkisellä iällä ei ole mitään tekemistä rapistuvan ruumiin kanssa. Harmittaa vain vietävästi, ettei kroppa enää vie niin lujaa kuin ajatus kulkee.

Niinpä ajattelin tehdä onnittelukortteja, 
jotka kuvastavat enemmän henkistä ikää ja
jättää humoristiset harmaahapsikuvat unholaan 😄
Korttiin käytin MaranaDesignin tuotteita
tuota taustan punaista kartonkia ja 
sisäosan leimoja lukuun ottamatta.

Ikkunaan kiinnitin piirtoheitinkalvoa ikkunalasiksi ja ikkunan taakse kuviopaperin. Ikkuna on kohotettu kohotarralla, joten tästä tuli myös helistinkortti. 

Sisäpuolelle leimasin onnittelutekstin ja ruusut.
Ystäväni syntyi keskiviikkona 27.4.
Keskiviikko oli näemmä omakin syntymäpäiväni
tasan kolme kuukautta myöhemmin.

27.4. on vuodesta 1988 alkaen ollut vakiintunut
 liputuspäivä, kansallinen veteraanipäivä vuodesta 1987 alkaen.

27.4. on myös Lapin sodan päättymispäivä, nyt muistan sen. Tuolloin vuonna 1945 päättyi Suomen osalta toinen maailmansota.

Harvalukuiset veteraanit
kiitos teille uhrauksistanne
isänmaamme puolesta 💖

Sadulle hyvää syntymäpäivää 💝

-Sari-

lauantai 18. lokakuuta 2025

Kissa vieköön

 nimpparionnittelut ystäville.
Käsitellen kaupan oman tuotannon korttikuvat Kurkkivat eläimet ovat odotelleet jo jonkin aikaa, että pääsisivät jostain kortissa kurkistelemaan. Ideoita on ollut, mutta kokeilu saatikka toteutus on saanut odottaa - ideoita kun muhii ajatuksissa tsiljoona, eikä tiedä mistä aloittaisi.

Vuosien saatossa pieniin ja isompiin laatikoihin on kerääntynyt leimattuja kuvia ja jopa valmiiksi väritettyjä leimakuvia. Tykkään kovasti tästä Magnolian ikkuna leimasimesta, mutta tosi harvoin tämä on korttiin tai mihinkään muuhunkaan askarteluun päätynyt. Samoin Sizzixin tiiliseinä-stanssia olen käyttänyt vain muutamassa kortissa. Nyt yritän käyttää vanhaa varastoa pois aina, kun se vain suinkin on mahdollista - ja muistan plärätä laatikoita mahdollisimman usein. 
Satu on ollut ystäväni ensimmäisestä luokasta alkaen ja samalla luokalla oltiin yläasteella ja aina lukion loppuun saakka. Hän on esikoisen kummi ja Saksan vuosiensa jälkeen ollaan tavattu silloin tällöin, kun ollaan matkusteltu Turun suunnalla.

Nykyisin lisään kuviopaperin ja koristuksia myös kortin sisäpuolelle. Taakse leimaan korttipohjiin jo valmiiksi handmake BY -leiman, jossa on nimenikin. Tämän korttipohjan takaosa oli värjäytynyt leimamusteista, joten lisäsin taaksekin kuviopaperia.

 Lauantaina nimipäivää viettävät Sadun lisäksi 
Säde kuten myös Luukas ja Luka.

Onnittelut kaikille nimipäiväänsä viettäville 

-Sari-

sunnuntai 22. syyskuuta 2024

lauantai 3. kesäkuuta 2023

Onnea juhlapäivän sankareille

Tänään juhlapäivää vietetään monessa kodissa.
Eilen vapaapäivänä leimailin ruusuja
ja leikkasin stansseilla taustoja.
Pakkasin askartelutarvikkeet laukkuun ja
tänään kasasin kortteja valmiiksi.

Pian kokoonnumme mieskullan lasten kanssa illalliselle juhlistamaan nuorimmaisen ylioppilaaksi pääsyä. 

Paljon onnea kaikille 
koulutiensä päättäneille!

-Sari-

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Synttärikortti 18-vuotiaalle

 Korttiaskartelu on ollut pitkän aikaa stansseilla leikkaamista ja leimaamista, valmista ei meinaa millään tulla vaikka tarvetta uusiin kortteihin on ollut jo kauan aikaa.

Mieskullan nuorimmaiselle ennätin tehdä syntymäpäiväkortin, kun sain annettua sen hänelle suoraan käteen.

Runsas ja kerroksellinen kortti ei ole ollut koskaan tyyliäni, mutta nyt harjoittelin  #Nurkkaanajettu liven innoittamana hyvin monesta erilaisesta kuviosta koostuvaa korttia, jossa on myös kerroksellisuutta. Alla kuvassa kortissa on jo muutama kerros. Alimmat kuviot liimasin kuviopaperille ja seuraava kerros on kohotettu kohoteipin palasilla.
Värimaailmaksi suunnittelin ensin lilaa, mutta muuttuikin matkan varrella vaalenapunaisen ja kullan yhdistelmäksi päävärinä ollen valkoisen eri sävyjä.
Etsin perjantaina ennen matkaan lähtöä vielä tähtistanssin, jotta sain muutaman tähtikoristeen korttiin. Matkaan otin mukaan vielä puolihelmiä, mutta niitä unohdin lisätä koristeeksi korttiin. 

Tätä korttia oli mukava tehdä, vaikka aikaa sen tekemiseen oli ihan liian vähän. Varmaan innostun joskus tekemään uudelleen kortteja tällä tavalla. Ainakin kuvioita olen leikannut varastoon jo paljon (mutta niitähän ei voi koskaan olla liikaa).


💖   💖   💖

-Sari-

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Ruusukortti

Korttiaskartelukipinä hiipui harmaan tuhkan alle parin askarteluviikonlopun jälkeen näiden poikkeusolojen muuttaessa elämistä ja rajoittaessa tapaamisia. Joitakin kortteja olen tehnyt, suunnitelmat pyörivät ajatuksissa mutta mitään hillitöntä himoa askarteluun ei ole moneen viikkoon ollut.

Onneksi on joitakin valmiita ja paljon aloitettuja kortteja varastossa jos niille tulee akuuttia tarvetta. Tämä jostain tavaroiden joukosta löytyny ruusukortti oli ensin aikomus postittaa jollekin kaverille arkea ilahduttamaan, mutta otinkin sen käyttöön nimpparionnittelukortiksi tyttärelle. 

Kyllä niin kovasti ootan sitä, kun kipinä taas riehahtaa liekkeihin ja nuo askartelutarvikkeet kaivetaan pölykerroksen alta käyttöön ja hypistellään toinen toistaan ihanampia papereita.

Ja tästä tulikin mieleen, että postimaksuja korotetaan taas ensi kuun alusta, kun posteljoonilla ei ole juurikaan kirjeitä tai kortteja postilaatikkoon kannettavana. Miksiköhän!

-Sari-



sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Onnea kuopukselle

Kuopus viettää tänään kolmekymppisiä
kavereidensa kanssa etelän auringossa.

Onnea !

Esikoinen järjesti lahjakeräyksen, jotta siskonsa
saa toteuttaa pitkäaikaisen haaveen.

Autokoulukassaan kilahti
mukava summa euroja. 

-Sari-

tiistai 11. syyskuuta 2018

Värisuora onnitteluja

Tein samalla muotilla onnittelukortteja.
Niistä tuli oikein värisuora Ü

Käytin kolmea erilaista leimattavaa tekstiä 
Taitopuoti Paperinauhan seteistä.
Valkoinen tausta on kohokuvioitu Die´siren 
Floral Frency -kohokuviointikansiolla. 
 Marianne Designin stanssisetin LR0454 -stansseilla
leikkasin pitsimäisen reunan ja sen sisällä olevan kuvion,
johon olen leimannut tekstit leimailutyökalua käyttäen. 
Tällaisen kortin tein jo 
noin vuosi sitten äidille.

Olen tehtaillut kortteja vähän kerrallaan ison pinon, 
yhden värisellä kartongilla kolme korttia eri tekstillä. 
Yksinkertaisia kortteja usealla työvaiheella.
Näitä voi vielä työstää koristeita lisäten.

-Sari-

maanantai 6. elokuuta 2018

Koira- ei kun korttijuttu

Eddy-ystävämme sai viettää hetken emäntänsä kanssa, kun esikoinen piipahti kylässä. Piipahdus tosin venyi tunteihin ja syliä ja rapsutuksia koirakaveri etsi olohuoneen puolelta. 
Viikonlopuksi on tarvetta onnittelukortille ja me alettiin tutkailemaan askartelutarvikkeita. Kortti valmistui illan mittaan ja itsekin sain omaa korttia ideasta toteutettua himpun eteen päin. 
Tänä vuonna viettää esikoisen ikäluokka kolmikymppisiä. 
Heidin korttipajan tekstileikkeillä ja leimakuvalla "pikakortti".
Sisäpuolellakin mustaa ja kultaa.
Tyttären kolmen tunnin pikakortti Ü
Mukavaa viikon jatkoa!

-Sari-

torstai 8. maaliskuuta 2018

Viiskymppiselle naistenpäivänä

Onnittelukortti työkaverin tilauksesta. 
Kortin saaja "täti Valkoinen" ja 
antaja tykkää vaaleanpunaisesta.

Ihanaa naistenpäivää synttäriä viettävälle 
ja kaikille teille naisille!

-Sari-

maanantai 30. lokakuuta 2017

Nimpparionnittelut

Äidillä on tänään nimipäivä. 
Hyvää nimipäivää sinulle < 3
Äiti leipoo maukkaita karjalanpiirakoita ja mieskulta tykkää niistä kovin paljon. Vasta paistettuja lämpimäisiä oli tälläkin kertaa odottamassa kera munavoin. Kun Seinäjoen reissulla näin suklaisia karjalanpiirakoita, syntyi idea nimpparilahjasta ädille sekunnissa.
Paketoin suklaapiirakat tekemääni lahjakoteloon.
Hieman erilainen suklainen sisältö Ü

-Sari-

maanantai 14. elokuuta 2017

Onnittelukortti äidille

Elokuun ensimmäinen perjantai äitini vietti 80-vuotissyntymäpäiviään. Piti yhtä isot juhlat kuten aina ennenkin täysinä kymmeninä. Siskon avustuksella leipoi pullat ja kakut, paistoi karjalanpiirakat. Vieraita kävi vähintään 60, vaikka vuosien saatossa ne läheiset ystävät ja tuttavat ovat vähentyneet ainakin puoleen. Vastapainoksi perhe on kasvanut nuoremmalla polvella. Nuorimmainen on vajaa kolmeviikkoinen < 3

Kesällä en juurikaan askartele, mutta äidille jaksoin yksinkertaisen kortin kasata. Äidille tekemästä onnittelikortista jäi kuva ottamatta, mutta tein myöhemmin lähes samanlaisen malliksi.
Valkoista kuviopaperia en enää varastoistani löytänyt.
Kohokuvioin valkoisesta helmiäiskartongista taustan.
Tausta on isokuvioinen ja hieman rauhaton.

Tänään jatkui arkinen aherrus. Mukava oli palata töihin näin kauniina päivänä. Oli paljon iloisempi mieli kulkea töihin raikkaassa aamusäässä auringon paistaessa kuin jos sade olisi piiskannut vasten kasvoja. Kaupasta nappasin vielä kimpun kukkia työhuonetta koristamaan. 

Ihanaa kesäviikkoa!

-Sari-



sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain

Mieskulta viettää tänään syntymäpäivää nro 55.
Meillä ei lahjota toisiamme, mutta joskus on kiva yllättää toinen. Vähän aikaa sitten sain ajatuksen pienestä yllätyksestä, KARHUkoplasta. Onnittelutagin toisella puolella oli vihje, joka kuulema paljasti paketin sisällön (klikkaa kuva isommaksi).
Mutta luuli, että lahja sisälsi monta pientä Karhua, 
eikä tällaista vähän isompaa Karhukoplaa Ü
Onnea lempikesäkukkiesi kera vielä :)
Avautuivat sopivasti juuri tänään 
Illemmalla nautitaan lettuja mansikkahillon ja kermavaahdon kera.
Nyt huilataan vähän aikaa Bottaksen formulavoiton jälkimainingeissa.

Aurinkoa tähän viikon loppuun!

-Sari-

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Suklaatäytteinen kortti

Pitkään on tämäkin askare pyöriskellyt viimeistelyä odottaen.
Onnittelukortti suklaalevy kätkönään Ü
Mitoitettu kotoisan sinisen maitosuklaan mukaan.
Herkän yksinkertainen tekele. Kukka lehtineen ja pitsinauhaa.
Tässäkin paperina ihanaa ruudullista Maja Designia.
Flunssa vie voimat tänäänkin. Eilen kävin ensimmäisen kerran fysioterapeutilla ja nyt alkaa polven kuntouttaminen. Muutaman kerran päivässä jaksettava viedä jumppaohjelma läpi heikosta olosta huolimatta. Eka liikesarja hoituu sängyssä maaten Ü

Jos nappaisin tuon toisen, ylimääräisen suklaalevyn ja menisin vähäksi aikaa lepäilemään. Täytyy ottaa selvää, kuinka Hercule Poirot ratkaisee tämän kertaisen murhamysteerin.

-Sari-