maanantai 30. huhtikuuta 2018

Vappuaattoa

Auringonlämmön syleilyssä 
nautittu kevään ekat grillimakkarat.
Ihasteltu kukkasia.

Istutettu muutamat orvokit
(ennätin ennen vappua!)
Pian kapuan saunan lauteille, petaan pedin tänään ulkona kuivatetuin lakanoin ja illan päätteeksi nautitaan kuplivaa.

Iloista vappujuhlintaa kaikille!

-Sari-

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Ei pöllömpi päivä

Kaksitoista tuntia taaksepäin saavuttiin Lahteen.
Päivä kierreltiin Pihapiirissä.
Pysähdyttiin lepäämään leirinuotiolla ja kuunneltiin
luonnon ääniä linnunlaulusta ukkosen jyrinään.
Kun omat taimet alkavat vallata kodin ja ulkona on vielä kauan liian kylmää istutella mitään kesäistä, niin kukkapuolen houkutuksiin ei tullut langettua. Vain ne hakemani oranssit orvokit vapuksi ja hyttysiä karkottavat tuoksupelargoniat muutaman yrtin kera kanniskelin mukanani. Sitä vastoin nautin siitä, että sain kierrellä rauhassa vailla väentungosta tutustuen messujen tarjontaan ja visuaaliseen puoleen.


Joissakin kohtaa pysähdys kesti himppasen kauemmin.
No olihan täällä taas kaikkea pientä kivaa katseltavaa.




Miun ja kaverin päivän mottona oli tänään
Myös pihapiirissä otetaan mielikuvitus ja luovuus käyttöön.
Kauneutta unohtamatta.
Tässä ylellisyyttä vappupiknikille.
Pienistä puroista syntyy ne suuret virrat ja 
pienistä ostoksista kertyy kassikaupalla kannettavaa.


Tämä arpaonnen tuoma messupäivä ei 
ollut tosiaankaan pöllöimmästä päästä.


Päivän päätteeksi treffattiin kaveri ihanassa Kahvila-Konditorio Asemapäällikössä. Miun mielestä ravintolan vessatiloista voi päätellä ravintolan keittiön siisteystason ja sitä kautta ravintolan toiminnan. Että tällainen dabljuucii jossa ei ollut pulaa naulakoista.



Kun olimme levähtäneet herkkujen äärellä ja odottaneet tunnin seuraavaa junaa (kuka sitä nyt aikatauluja ennakkoon tutkiskelee), läksimme kotimatkalle kuin kuormajuhdat kantamuksinemme.
Asiakaskyselyssä tiedusteltiin, vastasivatko messut teemaa. Miule valkeni teema tässä kotosalla tätä raapustaessa (ai miten niin sen voi nimestä päätellä?). Kyllä. Kokonaisuutta kasatessa hahmotin, että liikuttiinhan me tämä päivä pihapiirissä esiintyvien äärellä. 

Kun viimeistä matkaetappia istuin bussissa tajusin, että tänä päivänä olen pitkästä aikaa ollut iloinen koko päivän ja vieläkin hymy nousee korvia kohden kuten tuolla pienellä orvokilla.
Tässä oli miun pienet maistiaiset Lahden Pihapiiri-messuilta. 

En sanoisi kellekään "Ei kannata mennä!" vaikka sieltä ei omena-asiantuntijoita kuulemma paikalla ollut. Ihanan raikasta omenamehua sain maistiaisiksi pihapenkille tarjoiltuna ja monta mukavaa rupattelutuokiota tuli vietettyä. Koululaisryhmien lapset juoksentelivat iloisen innokkaina vastaan ja tilaa oli liikuskella. Viikonloppuna toivottavasti väkeä piisaa ja jos sinäkin tuolla piipahdit, olisi kiva kuulla kokemuksistasi.

-Sari-

torstai 26. huhtikuuta 2018

Vappaalla vappuun

Huhtikuun työhommat on nyt huhkittu ja edessä viisi ihanaa päivää vapaata. Mitään aurinkolomaa en kaipaile, mutta en kyllä iltapäivän kaltaisia raekuurojakaan. Just kun olin tuumaillut, että talvikengät voikin huoletta putsata jo kaappiin, niin maa peittyi valkeaan raekerrokseen. Pianhan se suli pois ja vuorossa oli auringonpaistetta. 
Olen yrittänyt saada vapuksi orvokkeja, mutta ei olla satuttu vielä samaan kauppaan. Vappukukkakimpun kävin tänään, kun oli aikaa kierrellä kukkakaupassa ennen seuraavan bussin lähtöä. 

Jotenkin oli hempeä hetki ja päädyin isoon vaaleanpunaiseen krysanteemiin. Lisättiin kaveriks vähän härpäkkeitä ja tämmönen pikkunen viuhka siitä tuli. 
Tänään mie aion pitää vapaan illan, vaikka olishan noita hommia. Taimien koulimista ja tavaroiden järjestelemistä sun muuta. Mutta sen verran jalat meni tukkoon tämän päiväisistä liikkumisista, että annan niitten levätä huomista varten. Mennään käymään kaverin kanssa Lahes. Vietetään semmonen päivän loma puutarhajuttujen parissa ja katellaan mitä muuta keksitäänkään.

Mukavaa peli-illan jatkoa sinne, 
vaikka et jääkiekosta niin välittäisikään Ü

-Sari-

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Naurattava

Tänään meitä oli kolmen kopla askartelemassa.
Pöytätila ei meinannut siltikään riittää.

Tykästyttiin tähän Outin Katzelkraftin Autruche-leimaan.
Tein näitä tageja ainakin puolisen tusinaa ja hymyilin.
Naurattava tyyppi Ü

Mukavaa viileähköä viikkoa!

-Sari-

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Rulon kätköissä

Kun raivasin työtasohyllykön askartelutavaroista etätyötilakseni, tarvitsin niille uuden säilytyspaikan. Toimistolla laitettiin kalusteita kierrätykseen ja sieltä varasin meille kotiutettavaksi hyllykön, jonka alaosassa oli samanlainen rulo kuin aiemmin kotiuttamassani.
Onnekseni tämä suuri täysrulokaappi oli myös luovutettavien joukossa. Saan kaikki tavarat piiloon katseilta ja pölyltä. Kaappi mahtui just tuohon seinän ja vaatekaappien väliin jäävään tyhjään tilaan. Olen ennättänyt nyt tuota muutamia tunteja katselemaan ja miettinyt miten saisin pinnat vaaleammaksi. 
Olisiko heittää ehdotuksia?

Huomenna, kun mieskulta on muutaman tunnin poissa, pääsen siirtelemään askartelutavaroita pois olohuoneesta ja järjestelemään ne tuonne rulon kätköihin.

Mukavaa viikonloppua!

-Sari-

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Karibian banaanikakku

Mieskulta on keilaamassa ja kun tässä yksikseni pyöriskelin, päätin leipoa sunnuntai-illan ratoksi kakun. Banaaneja tuli ostettua enemmän kuin on tehnyt mieli syödä ja kun jääkaapista löytyi yksi luomusitruuna, niin mitäs sitä muuta kuin Karibian banaanikakkuaineksia keräämään ja leipomaan.
Siitä on jo niin kauan aikaa, kun viimeksi tätä kakkua leivoin, että olin jo unohtanut mikä se oma suosikkibanaanikakku olikaan. Siispä ohjeen tallennan tänne seuraavaa kertaa varten.

Karibian banaanikakku

kolme desilitraa sokeria
kaksisataa grammaa leivontamargariinia

huoneenlämpöinen margariini ja sokeri 
vatkataan valkoiseksi vaahdoksi

kolme kananmunaa

lisätään margariinisokerivaahtoon yksitellen
ja sitten sekoitetaan joukkoon
vuorotellen alla olevat ainekset

kaksi tai kolme banaania
kaksi ruokalusikallista sitruunamehua

banaanit soseutetaan haarukalla ja 
sekoitetaan joukkoon sitruunan mehu

neljä desilitraa vehnäjauhoja
kaksi teelusikallista leivinjauhetta
kaksi teelusikallista kanelia jauhettuna
yksi teelusikallinen inkivääriä jauhettuna

sekoitetaan keskenään tasaiseksi seokseksi

Taikina kaavitaan vuokaan, joka on tarvittaessa voideltu ja korppujauholla vuorattu. Uuni on lämmitetty 175 asteiseksi ja uuniritilä on alimmalla tasolla. Kakku kypsyy uunissa tunnin verran. Kun uunista alkaa tulla ihana tuoksu, kokeile cocktailtikulla kakun kypsyys. Kun tikkuun ei tartu taikinaa, on kakku valmis. Malta odottaa kakun jäähtymistä hetkinen ja kumoa lautaselle. Hauduta hyvää teetä kannullinen, kutsu naapuri kylään ja viettäkää mukava kolmetuntinen kuulumisia vaihtaen.
Nyt tuli vihdoin testattua "uusi" kone, jonka ostin
kun Variston Kodin1 myi loput tuotteensa pois.

Tänään on ollut vähän pilvisempi päivä. Lämpömittari kapusi siitä huolimatta tuonne + 15 asteen tietämille ja tyynellä ilmalla on ollut kivan lämmintä. Toki maa hohkaa vielä märkänä kylmää ja vielä pitää muistaa ettei ulos passaa vähillä vaatteilla mennä. Vaikka kyllähän noita shortsimiehiä tuolla jo kulkee muutenkin kuin pyörän satulassa. Ensimmäiset akileijan lehdet pilkistivät jo mullasta < 3

Aiemmin tälle päivälle ennustettu vesisade on saavuttamassa meidät aamulla. Viikko alkaa sitten vetisesti mutta ei haittaa. Sateesta on otettava kaikki ilo irti ja kerättävä astioihin sadevettä kukkien ja taimien kasteluun. Eilen kävin viimeistä kertaa ulkoa lunta sulamaan kasteluvedeksi. Koirakaveri ei ehken sateesta niin välitä, mutta se saakin jäädä aamulla nukkumaan. Käytiin Eddy joksikin aikaa meille, kun sen kotinurkilla rakennetaan ja räjäytellään. Toinen on ihan hermoheikkona ja läähättää peloissaan eikä uskaltaisi ulos mennä. Meillekin kuuluu pamautusten kuminaa, mutta toivottavasti siitä ei niin suuresti stressaannu.

Touhukasta vuoden 16. viikkoa toivotellen

-Sari-

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Miks ne ei kasva?

Aurinko on paistanut pitkän aikaa ja valoa luulisi riittävän vallan hyvin taimien kasvamiseen. Kuitenkin näyttää siltä, että täällä taimien kasvaminen on pysähtynyt tai hyvin hidasta.
Kymmenkunta keijunmekkoa taitavat kasvattaa vain juuriaan. Olenkin miettinyt, pitäisikö taimet olla näin alussa pienemmissä ruukuissa, niin energiaa jäisi juurten kasvattamisen lisäksi myös lehtiin. Näitä en ole vielä latvonut  Pitäisi kait jo, mutta ei ole pakko. Keijunmekkoja on joitakin latvottuja ja vielä paljon koulimatta. Aion koulia ne uuden kuun aikaan ja jänskätän minkä verran juuret ovat kasvaneet ristiin rastiin.
Kelloköynnöksen siemenet itivät tänä vuonna huonosti. Olen laittanut niitä muutaman kerran satsin itämään ja nyt niitä olisi melkein kymmenen. Suurimmaksi kasvanut on vielä mehupurkissa. Samaan aikaan itäneet köynnökset, jotka eivät ole yhtä hyvin kasvaneet, olin siirtänyt isompiin taimiruukkuihin. Toissa päivänä huomasin viimeisimmän itäneen kelloköynnöksen alun, joten niitä on sitten monen ikäisiä. Kyllä ne nuorimmat ottavat sitten hyvänä kesänä kasvussa nuo isommat kiinni.
Chili alkoi kasvamaan, kun siirsin sen kasvilampun alle ikkunalta. Näköjään basilikakin tuossa vieressä kasvaa tiheästi.
Tämän isoimman chilintaimen lisäksi kasvaa vielä kaksi pienempää kasvilampun alla. Kolme chilien kanssa yhtä aikaa kylvettyä tomaattiani ovat vielä melkoisia rääpäleitä.

Tässä joku päivä ulos katsoessani saatoin löytää syyn noiden taimien huonoon kasvuun. Ikkunat olivat vielä pesemättä ja melkoisen likaiset. Se asia korjaantui tänään. Päivän ensimmäisenä askarena pesin olohuoneen ja keittiön ikkunat. Aiemmin se kun ei ulkopäin olisi onnistunut, kun ikkunoiden edessä oli vielä paljon katolta pudonnutta lunta. Nyt on puhtaat ikkunat ja pitää silmiä siristää, kun lasin läpi katsoo. Me ei olla tuon valon suhteen samanlaisia kasvien kanssa. Ne kaipaa aurinkoa ja miun silmä ei siedä sitä yhtään.

Ikkunoiden pesun jälkeen asettelin taimet uudelleen. Kelloköynnökset pääsivät keittiön ikkunalle ja kaikki tomaatintaimet kasvilampun alle. Keijunmekkojen multaa pöyhin, jotta juuret saavat enemmän happea. Liian tiivis multa kun ei ole hyväksi.

Nyt mie lähden pakkaamaan saunakamppeet kassiin ja sitten alkaa meillä lauantai-illan vietto. Kaipa sinne saunakassiin on laitettava myös radio, että saadaan kuunnella miten Kärpät ja HiFK ensimmäisessä erässä ottavat yhteen.

Mukavaa lauantai-iltaa!

-Sari-

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Kevättä

Pääsiäisestä päästyämme alkoivat kevään merkit näkymään, tuntumaan ja kuulumaan ihan turbolla. Viime yön lumisade tuntuu edistävän kevätfiilistä entisestään, varsinkin kun lumet ovat sulaneet jo pois ja alta nousee lisää ja lisää kukkasia. 
Touhoosi blogissa touhuava Tanja nakkasi "Kevään merkit" haasteen tänne ryytimaalle. Kevään merkkejä ja airueita panen merkille joka päivä bussin ikkunasta töistä kotiin palatessa. Kevät on vuodenaika, joka saa sydåmen sykkimään ja silmät säihkymään ilosta. On uuden syntymän aikaa.
Kevään merkkejä

Aistien

Kevään huomaa tuoksusta. Keuhkot täyteen ilmaa ja vedän sieraimiin sulavan veden ja kostean mullan tuoksua. 

Kevään tuntee lämmöstä. Varjon puolella on vielä viileän kohmeaa, mutta aurinko lämmittää toiselta puolen posken ihoa ja korvan nipukkaa.

Kevään kuulee lintujen laulusta. Talvella pensaiden kätköissä hiiviskelleet Turdus merula -kätyrit ovat lentäneet puiden latvuksiin pitämään illan kestäviä konserttejaan. Lokkien määrä lisääntyy ja niiden kirkumisen kuulee kaukaa.

Vesi

Sulava lumi virtaa puroina ja pysähtyy lätäköihin. Kantapää uppoaa märkään soraan ja vetää juovan lätäköstä ja auttaa veden virtaamaan pois viemäriin, penkereelle - mihin vain auttaakseen rapakkoja kuivumaan. Sisäinen lapsi pääsee valloilleen joka kevät  Ü

Silmät hakevat niitä ensimmäisiä sulia kohtia lammissa, järvissä, merellä. Niihin ensimmäiset muuttolinnut ahtautuvat uiskentelemaan. Sorsalinnut, joutsenet, kahlaajat. Eilen näin aamulla joutsenia Töölönlahdella ja iltapäivällä Iso Huopalahdella myös kymmenittäin tavia ja sorsia. Tänään Iso Huopalahdella sulan reunalla jäällä keikisteli haikara ja lenteli tiiroja.

Kun jäät lähtevät, vapautuvat myös omat ajatukset. 

Saimaanorpan viikset saattavat vilahtaa Haukiveden aalloissa.

Kukkaset 

Voi sitä riemua, kun huomaa ensimmäisen leskenlehden tien pientareella. Se ilo on heti jaettava kaverille "Nyt niitä näkyy jo!".  Meilahden krookukset, tulppaanit ja muut sipulikukat bongataan joka kevät. Ja oman takapihan SE paikka pitää käydä tarkistamassa  päivittäin työpäivän jälkeen. Joko kukkii ensimmäinen sinivuokko ja valkovuokko? Joko perennapenkissä näkyy hostan alkuja? Ovatko akileijat selvinneet talvesta? 

Kevään kurkottaessa jo kesää kohti ihastellaan ojan pientareilla kukkivia rentukoita ja nuuhkitaan tuomen ja kielon kukkien makeaa tuoksua. 
Kevät pulppuaa kuin runsaudensarvi.
Ravitsee sielua ja saa hyvälle tuulelle.

Tänään kävin levittelemässä takapihalle kalkkirakeita.
Ja löysin juhannusruusun juurelta sinivuokkoja < 3
Kevät on miule rakkain vuodenaika.

-Sari-

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Olipas lomaviikko!

Tänään pääsi syvä huokaus. Huomenna paluu arkeen ja pääsen töihin huilaamaan. Sellaista touhua ja tohotusta on ollut koko viikko, ettei liikoja ole tullut laiskoteltua. Tiistaina taisin vähän kerätä voimia ja keskiviikkona pidettiin kyläilypäivä. Torstaina kuorin ja pilkoin juureksia ja testasin siinä lomassa maistuuko meille irkkunachot. Perjantaina karkasin pyykille ja sen aikaa puuhailin pikkujuttuja kerhohuoneella. Viikonlopun mieskulta oli keilaamassa (ja palasi tänään pronssimitali kaulassa ja ruusu hampaissa kotiin) ja mie tyhjensin urakalla hyllykköä ja pakkailin viimeisetkin askartelutarvikkeet olohuoneen puolelle. Tässä samaisessa tilanteessa, hyllykkö tyhjillään, oltiin vuosia sitten kun se meille hankittiin.
Esikoinen tuli kaveriksi huonekaluja siirtelemään. Ilman hänen apuaan en olisi jaksanut siirtää sängyltä tavaroita pois ja saanut huushollia jonkunlaiseen ruotuun ennen yötä. 

Olen armollisesti antanut itselleni tämän huhtikuun aikaa saada tavarat takaisin paikoilleen. Ensi viikon energiat riittää työpäivistä selviytymiseen, iltaisin lepäilen ja lataan tällä viikolla tyhjentyneitä akkuja. Koirakaverikin pääsi tänään takaisin emäntänsä luo.
Olipas lomaviikko!
Mukavaa ja rauhallista uutta viikoa meille kaikille Ü

-Sari-

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kuinka sitä malttaa pitää näppinsä erossa?

On se kuulkaas ihan kamalaa, kun tässä saa vallan vieroitusoireita. Toivottavasti eivät pahene näiden vajaan parin viikon aikana uutta kuuta odotellessa. Sormet ihan syyhyävät päästä kylvämään lisää, lisää ja lisää siemeniä multaan. 

Toisaalta olen huojentunut, kun pöytä on siivottu turhista taimipoteista ja mullasta ja voin keskittyä pelkästään hoitamaan pikkuisia taimia. Nyt riittää kastelu, lannoitus ja juttelutuokiot aamutuimaan ja illan hämärtyessä. Itsekasvatettujen ohella hoidettavana on jo puutarhurilta tilattujakin. Ennen ruukutusta räpsäisin kuvat miljoonakellojen komioista juurista.
Kesällä takapihalla hempeillään vaaleanpunaisella. Sinne laitan näiden Double Pink Tastic miljoonakellojen lisäksi Linus pelargonioita (mieskullan lempparikukat mutta ei ehkä lempparivärissä Ü) sekä Pink Surprise tarhakehäkukkaa. 
Varastossa odottaa jo säkit istutusmultaa, kasvusammalta ja kesäkukkamultaa. Niitä on hyvä olla jo valmiiksi, sillä välttämättä kauppaan en pääse silloin, kun istutuspuuhiin jää aikaa. Saa nähdä kuinka moni itseidätetyistä kasvaa kesään saakka ja miten monta säkkiä multaa tarvitsenkaan lisää. Nyt ei ole enää epäilystäkään, etteikö se kesäkin aikanaan tule. Ilmojen lämmettyä lumi ja jää ovat saaneet kyytiä hurjaa vauhtia. Tänään jäi ensimmäistä kertaa talvikengät eteiseen ulos lähtiessä. Askel oli kepeä, kun ei tarvinnut pelätä liukkaita kohtia pihatiellä.

Niin se vaan lomaviikko nopeasti hupeni. Huomisen ja sunnuntain olen varannut askartelutarvikkeiden pakkaamiseen. Vähän kerrassaan niitä olen tämän viikon aikana jo käynyt läpi, mutta suurimman urakan jätin viikonloppuun, kun saan touhuta yksikseni.

Nyt pitää käydä lepäämään ja 
kerätä voimia huomiseen Ü

-Sari-