Helmikuussa pakkanen muotoilee suojasään jälkeen helmiä puiden oksille. Sääennusteet lupaavat kovia pakkasia kuun alkuun tänne Savoon, joten suojasäitä saamme odotella. Lunta on paljon, lähemmäs 60 cm. Pihapensaiden oksat nuokkuvat lumen painosta. Kopistelin joistakin enimmät pois, jotta oksat eivät katkeaisi. Meillä on nyt kunnon talvi ei kaljamaliukkaita teitä, parempi näin. Oma olotila vaihtelee ja päivät raahautuvat, nuupahtaneeksi vanhaksi ämmäksi tunnen itseni, talviunen nukkujaksi. Ensimmäiset auringonsäteet herättivät huomaamaan, että kesää kohden mennään. Lumitöitä olen tehnyt ja liian rehkimisen jälkeen potenut niska-hartiakipuja. Kivut eivät tunnu kolatessa vaan vasta seuraavana päivänä. Sohvalle ei vaan kannata jäädä ja onhan minulla tekemistä. Puut kannan pinosta lämpökeskukseen (pinot ovat talon yhteydessä olevassa puuvarastossa eli matkaa ei ole kuin muutama metri). Pakkasilla on lämmitettävä joka päivä ellei halua maksaa sähköstä. Varaajassa on 9 kW:n vastus eli jos pidän sitä päällä kaksi tuntia se vie 18 kWh sähköä. Sähköä kuluu vuodessa noin 8000 kWh, ilmalämmityskone vie jo 1600 kWh ja saunaosastolla on lattialämmitys sähköllä. Sähkön siirtohintaan ei kuluttaja voi vaikuttaa ja sehän on noussut jatkuvasti sähkömarkkinoiden vapauduttua. Kaupalla on käytävä kolme-neljä kertaa viikossa ja tietenkin pakkasilla pidettävä autoa tunti-pari lämmitysroikassa. Lähin kauppa on noin 3 km:n päässä ja siitä saa melkein kaiken tarvittavan. Kaupunkiin en ajele talvella mutta lähipitäjistä joudun hakemaan sen, mitä lähikaupasta ei saa.
Kuitenkin tykkään asua maalla niin kauan kuin jaksan ja apua saan pojalta ja mieskaverilta. Täällä on tilaa niin sisällä kuin pihassa, koska en asu kaava-alueella. Naapureilta saa apua tarvittaessa. Korona-aika on tehnyt elämästä painostavampaa ja maskit naamalla kuljemme toistemme ohi nopeasti. Muutumme tuntemattomiksi tutuillekin, emme vilkuile paljon sivuillemme ja moni sanoo, "kun en tunnistanut sinua maskin takaa." Matkasuunnitelmia en ole miettinyt, kun korona elää keskellämme. Mennään metsään kahdestaan sanoi mieskaveri. Mennään vaikka uudestaan Raatteen tietä kulkemaan. Sekin käy minulle tai otetaan viikon mökkiloma. Jonnekin on päästävä tuulettumaan. Ei ole enää sanoja tälle ajalle, ei vertailukohdetta.
Mutta huomenna meillä syödään teeri/kyyhkypaistia!😄
TalvinautintojaVIHREÄÄ SUKUA