Esmeraldan eetos

Poks. Näin on ilmat pihalla. Enkä tarkoita nyt useimmiten kuulemaani samppanjapullon korkin poksahdusta. Täytynee siirtyä kovaa vauhtia kuohuviineihin, sillä tätä menoa osakesäästötilini sisältö ei salli minun jatkaa valitsemallani samppadieettilinjalla. Onneksi on vielä kaksi samppanjaa kellarissa, slurrurps. Ja yksi jenkkikuohari. No, yksi piccolo-riesling myös Australiasta, jossa viinitarhat ovat pahoin vaurioituneet. Ilmastonmuutos ja sen aikaansaamat metsäpalot sekä satovauriot ovat todellisuutta lukuisilla viljelysaloilla jo nyt. Ja miten tämä liittyy sijoittamiseen? Älyttömästi. Me suomalaiset olemme kaikki jo varmasti huomanneet, että kahvin hinta on noussut. Paketti, joka maksoi ennen neljä euroa tai maagiset 3,99 euroa ( "annapas kun minä asiakas kerron oikean hinnan, säästö se on pienikin säästö, maksan pankkikortilla niin ei pyöristy väärään suuntaan, hehhehheh" ), maksaa nyt kuusi euroa. Kahvipapuja viljellään juuri niillä alueilla, jotka ovat äärimmäisen arkoja ...

Unkarinjuutalaisen  Imre Kertészin  romaani otsikon nimellä puhutteli minua aikoinaan syvästi. Luin teoksen aika pian Kohtalottomuuden ja mieheni sairastumisen jälkeen. En muista luinko teokset ennen häitämme, mutta jo silloin tiesin sisimmässäni, että niin sanotun normaalin elämän voisi unohtaa. En vain uskonut, että niin tulisi todella käymään. Otimme riskin emmekä peruneet häitä. Se olisi tuntunut kohtuuttomalta ja niin - kohtalottomuudelta.  Budapestin suuri synagoga, jossa juutalaisyhteisöstä vieraantunut Kertész tuskin kovin usein kävi.  Upea synagoga sijaitsee suositun hotellin lähellä, joka toimi aikoinaan myös SS-miesten majapaikkana. Siellä vietettiin monet kosteat natsikemut samalla, kun ympärillä tapettiin tuhansia juutalaisia. Onneksi luimme asiasta ennen hotellin varausta. Synagogan hartaudessa verisen historian saattoi kuitenkin yllättävällä tavalla unohtaa edes hetkeksi. Tästä matkasta on kohta seitsemän vuotta aikaa. Joka seitsemäs vuosi on  sh...