Esmeraldan eetos

Lähetän nöpöttäviä nännejä taivaisiin 1900-luvun yhdelle merkittävimmälle kirjailijalle ja Ajattelijalle. Joka opetti elokuvakoulussa myös Milos Formania. Kunderasta oli moneen, kuten älykkäistä toisinajattelijoista usein on. Tai vain ihmisyyden ja vapauden peräänkuuluttajista. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä tarkoitetaan Kunderan parjatulla naisvihamielisyydellä, johon esimerkiksi tuoreessa Helsingin Sanomien kirjoituksessa viitataan. Minusta Kundera vain piti naisista ehkä vähän maanisesti. Itse en ole koskaam aistinut edes rivien välistä vihaa, en edes kommunistihallintoa kohtaan. Tuntuu, että Kundera piti sitä vain pellenä, vihan sijaan käsitteli elämän ja arjen absurdiutta romaanissa.  Instagramissa olen aistinut "nänni-ragea", eli lukijakunta hermostuu, jos mieskirjailijan tuotannossa kuvataan alastomia naisia ja etenkin niitä syntisiä nännejä. Niistä on kuitenkin ensimmäinen ruoka saatu, eikö ole aika luonnollista niistä kirjoittaa mistä näkökulmasta hyvänsä. Jos en ol...

Tässä viime aikoina olen huomannut, että pidän usein sovinistien kirjoittamista kirjoista. En nyt väitä Milan Kunderaa sovinistiksi, mutta ainakin hänen miespuolisissa henkilöhahmoissaan on havaittavissa tietynlaista anteeksipyytelemätöntä käytöstä naissukupuolta kohtaan. Philip Roth taas taitaa olla kohujen puolesta oikeastikin mieskirjailija . Tunnustan myös pitäneeni Lauri Törhösen teoksesta Elämäni banaaninkuorena ( arvio, klik ), vaikken haluaisi pitää mistään Törhöseen liittyvästä. Seuraavana sovinismikirjallisuuden helmenä tahi painajaisena minua odottaakin saamani suositus: Alberto Moravian Minä ja hän , joka on miehen vuoropuhelu peniksensä kanssa. Takuuvarmaa viihdettä vai sielua riipivää masokismia!? No, ihan tälle tasolle ei mennä Kunderan teoksissa, ainakaan lukemissani. Aloitin tämän Elämä on toisaalla (WSOY 1973/2022) -teoksen arvion kirjoittamisen muistaakseni jo viime vuoden puolella. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tässä tekstissä minun piti suoltaa dadavirtaa...

Nyt täytyy käyttää tätä blogialustaa Otavan lukupäiväkirjana. Sellaisen otin omakseni edellisvuonna kirjamessuilla, enkä muistanut käyttää. En siis kirjaa ylös lukemiani mihinkään, ellen sitten kirjoita niistä jotain tänne tai Instagramiin. En jaksaisi kirjoittaa kaikesta lukemastani jotain. Mielestäni on oltava tila myös sille, että tuntemukset ovat vain oman itsen ja kirjan välisiä. Siihen tuo armoitettu lukupäiväkirja olisi ollut varsin hyvä kapistus. Nyt olisi korkea aika löytää se.  Vihje kahden parhaan kirjan sisällöstä. Kuka arvaa mitkä ja miten ne liittyvät tähän kuvaan? (Kerron lopussa.)  Ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja on Esa Pesosen runoteos Tänä yönä olen yksin (omakustanne, 2022). Suosittelen sitä jokaiselle, joka kaipaa ajatuksia eriarvoisuudesta, köyhyydestä, rakkaudesta, yksinäisyydestä Helsingissä tai missä hyvänsä. Ajattomanakin teos on aikansa kuva, viimeistelemättömänä hiomaton timantti. Pidän useammin sellaisista (joilla on vahva sanoma) liian teko...

Joskus ihmeitä tapahtuu. Huomaan lukevani taas yhtä paljon kuin ennen kuluttavaa työelämää ja viimeiset lukuhalut tappanutta gradupuserrusta. Silloin toki luin massiivisia lähdeteoksia jopa tanskan kielellä (toivottavasti kukaan ei tarkista kääntämisten oikeaoppisuutta) ja erinäisiä muita opintoihin liittyviä opuksia. Menetin kuitenkin kyvyn lukea mitään ylimääräistä. Koska en kuulunut heihin, jotka voisivat opiskella vailla työntekoa, rojahdin vain opintojen ja työvuoron jälkeen sohvalle katsomaan Beckiä ja syömään pakastepizzaa. Tälläisella kaavalla elo jatkui vuosikausia. Jossain kohtaa gradu valmistui, minä niin ikään valmiina haudattavaksi. Työvuorot pitenivät, vuodet sekoittuivat toisiinsa minun hävitessä niiden hahmottamattomiin väleihin. Luin korkeintaan muutaman kirjan vuodessa, lomien aikana jos silloinkaan. Huonojen kuvien aika. Kirjahylly on levittäytynyt lattialle. Etsin pitkään Donna Tarttin klassikkoa kirppikseltä, vihdoin sen eurolla löysin. Kohta luen sen. Rennyn ostin...

Taannoin kirjoitin kokemuksesta , jossa opiskelun päämäärättömyyden tuska yhdistyi painajaisia aiheuttaneeseen Patrick Süskindin   Parfyymin värittämään todellisuuteen. Ankea soluasuminen ei varsinaisesti toiminut bonuksena jäsentää esitystä, jonka palasia ei hahmottanut vaikka kuinka yritti. Ehkä tuota tammisaarelaista kaanonia väritti punavankien veri yhdistettynä digitalisaation murrokseen, vuosituhannen vaihdokseen, omaan aikuistumiseen. Miten asia liittyy tähän päivään? Kirjoittaessani tuota aiempaa tekstiä, en tiennyt, että paikka on todellakin unen ja valveen rajamaa. Sitä ei enää ole. Kaikki on purettu. Tämä suorastaan vertauskuvallinen tieto pyyhkii muistojeni yli lisäten niihin outoa maagisuutta. Kuitenkin, tuskin kovin monelle muulle opiskelijalle kokemus oli sama, edes lähellekään. Ehkä monelle paikka oli vain koulu, ihmiset olivat vain ihmisiä, kaupunki oli vain kaupunki, jonne on mukava palata viettämään kauniita kesäpäiviä.  Kuva: Visit Raseborg Osa teki näin y...

En ole kirjoittanut summarumia vapaudesta, sillä se on yhä päättymätön tarina. Kuitenkin tilini saldo kuiskaa: kai ajattelit palata "oikeisiin töihin" huomenna? Ainakin ensi vuonna? Vaihtoehtoisesti olisi pakko hakea lisää apurahaa.  Mutta tiedättekö mitä? Kun kerran saa maistaa palan kirsikkakakkua, joka ei ole homeessa vaan elämänsä kunnossa, haluat syödä sitä herkkua lopun ikääsi. Ainakin nyt muutaman vuoden. Vielä en ole valmis palamaan apinantyöhön, en liioin tehtäviin, joissa tarvitaan toksiseen positiivisuuteen sairastumista. Vielä en ole herännyt muumiotilasta totaalisesti henkiin.  Luonto jo ruskastuu, valmistautuu marrakseen. Kun minä vasta olen heräämässä henkiin.  Luin juuri Eeva Åkerbladin Huolenpitoja , jonka alusta löytyvä lause resonoi vahvasti:  "Terassin lepotuolit kuin rivi arkkuja, joista hiljalleen herätä henkiin." Jossain kohtaa arkku oli käytetyin emojini, uurna hyvänä kakkosena. Myönnän kyllä myös rakastavani mustaa huumoria.  Menemättä ...

Kuinka ollakaan, tänäkin vuonna poljin betonilähiöiden läpi Artukaisiin Turun kirjamessuille, kun sain oikein Turkuseuralta ilmaisen piletin (kiitos jälleen) ja muutenkin. Minuahan ei luultavasti luokitella ilmaislippuun oikeutetuksi kirjasomevaikuttajaksi, siis kirjagram-aktiiviksi tai kirjabloggaajaksi, koska höpisen mistä aiheesta hyvänsä. En ole siis kustantamoille potentiaalista mainostajakuntaa, joka kirjoittaisi vain kirjallisuudesta. Ehkä saisin silti pyytämällä lipun, olenhan kuitenkin taukoamatta viljellyt dadaani sekä blogissa että somessa. Olen yleismaailmallinen sähköpörssi- ja kaali-influensseri, erästä kirjagram-kaveriani lainaten jopa elämän ylitarkastaja. Miten mieluisa titteli, kiitän tästä! Seurasin messuilla erityisesti kahta ohjelmanumeroa, joista toinen oli dekkaristi Arttu Tuomisen haastattelu. Mennään siihen myöhemmin! Muina ylitarkastajina suuntasin siis messuilla katsastamaan tarjontaa. Päiväksi valikoitui sunnuntai, koska se oli viikon ainut tyhjä päivä. Olet...