Keväisen kevyttä

Niin vaan alkaa mielessä siintää valoisat värit ja pehmeät pastellit, vaikka juuri on vasta päästy kunnolla lumisen talven makuun. Ihmismieli rientää niin mielellään koko ajan eteenpäin. Liekö näillä meidän alati vaihtuvilla vuodenajoillamme jotakin tekemistä sen kanssa, että luonnossa on jatkuvasti jotakin seurattavaa ja odotettavaa. 

Ei ole ihme, että pehmeä vaaleanpunainen ja laventelinsininen ovat nousseet Pantonenkin julistamina tämän kevään väreiksi. Niitä silmä nyt kaipaa ja mieli halajaa. Ennen pastelleihin puettiin vauvoja ja pikkutyttöjä, mutta nyt onneksi niitä voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Paitsi teinipojat, niin ja vanhemmat miehet eivät vapaaehtoisesti. Niin hyvin kuin kylmä pinkki meidän miestä pukisikin!

Kunhan maaliskuulle päästään, alkaa haluta ympärilleen jotain keltaista ja vaaleanvihreää, alkukesän värejä. Pääsiäisen narsissit, keltaiset tulppaanit ja rairuohot eivät suinkaan ole tyhjästä pulpahtaneet, noihin väreihin alkaa olla niin syvä kaipuu pitkän talven jälkeen. Juuri samoin kuin elinvoimaiseen punaiseen marraskuun pimeydessä.

Luonnon kierron mukaan me eletään, täällä Suomessa. Juuri nyt se kierto tietää hiihtolomaa H:lle ja lomaa töistä minullekin, joten lähdemme kohta tervehtimään vanhempia ja sukulaisia pohjoiseen.

Mukavia talvisia päiviä itsekullekin!

Kevään viimeiset papukaijatulppaanit ja vähän sukulaisista

Tässä muutama viikko sitten löysin vielä kaupasta kimpun papukaijatulppaaneja, pieniä nuppusia. Päivien kuluessa ne avautuivat hieman ja sain ikuistettua näitä lempikukkia talteen itselleni. En tiedä mitään ihanampaa kuin raidallisten terälehtien katselu, ja parhaimmillaan se on isona ruudulla.

Olin viikonloppuna enoni hautajaisissa. Hän oli sisarussarjansa nuorin ja vain yhdeksän vuotta minua vanhempi. Hänen vaimonsa on minua nuorempi ja lapset ovat nuoria aikuisia. Muistotilaisuus oli omannäköinen ja sydäntälämmittävä ja sellaista oli taas kerran sukulaisten tapaaminenkin. Vaikka ei juttelisikaan kovin monen kanssa, riittää jo näkeminen ja halaaminenkin lämmittämään suuren suvun keskellä varttuneen sielua pitkäksi aikaa.

Nyt sitten on alkuviikko mennyt tavalliseen tapaan hiljaisuudessa. On ihmeellistä, miten saan päivät kulumaan nopeasti tekemättä oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Kun kaiken tekee hitaasti, menee paljon aikaa (kuulostaa vähä-älyisen aforismilta, mutta on kuulkaa totta!)

Kaksi päivää luin niin paljon blogeja, että jo kyllästytti ja tänään tartuin jo aikoja sitten ostamaani Anni Kytömäen Kultarintaan. Olin jossakin vaiheessa lukenut siitä viisikymmentä sivua ja jättänyt ihmetellen kesken. Nyt aloitin uudestaan alusta asti ja pääsin heti paremmin mukaan tähän omaperäiseen kerrontaan. Saa nähdä, miten se jatkuu. Ainakin äiti kertoi tykänneensä kirjasta ja täti sanoi, että se paranee loppua kohti.

Lauantaikukat

Osun harvoin kulkiessani kukkakaupan kohdalle. Niitä ei siis enää ole! Keskikaupungilla ei Jyväskylässä ole yhtään kukkakauppaa kadunvarressa. Tiedän kaksi paikkaa, jotka kumpikin ovat kauppakeskusten sisuksissa ja sielläkin mutkassa ja näkymättömissä. Niihin ei siis törmätä vahingossa, vaan niihin täytyy osata määrätietoisesti mennä. Jos siis sattuu tietämään, missä ne ovat piilossa.

Kävimme miehen kanssa lauantaina tavalliseen tapaan kaupungilla ja samalla hakemassa kaupasta tarvikkeita sunnuntain lohisalaattiin ja köyhiin ritareihin. Kukkakauppa on siinä Mestarin Herkun kassojen vieressä ja siitä on helppo käydä etsimässä jotakin vaihtelua markettikimppuihin.

Tämän ihanampaa näkyä en olisi voinut kuvitella: anemonen kirkas punainen hehkui kaapissa kuin huutomerkki. Mitään muuta en sen jälkeen nähnytkään.

Ja niin on mennyt viikonloppu vielä punaisella huulipunallakin teemassa pysyäkseni;)

Pääsiäinen hyvässä seurassa

Pääsiäinen on ollut pitkä ja rauhallinen, kuten loma ainakin. Muutama päivä vietettiin nuoremman polven kanssa yhdessä, kun toinen nuoripari tuli etelästä perjantaina. Lauantaina söimme sitten illalla koko porukalla yhdessä pitkästä aikaa. Pojat olivat jo etukäteen luvanneet valmistaa klassista pääsiäisruokaa. Äiti sai kerrankin vetää lonkkaa ja seurustella, eikä siitä huolimatta tullut ottaneeksi kuin muutaman kuvan.

Herrat siinä pannujensa ja työlautojensa ääressä. Veljekset ovat kumpikin varsin innostuneita ruoasta ja sen valmistamisesta. Sitä intoa ei niinkään ollut vielä kotona asuessa, se alkoi kehittyä kummallakin vasta omassa keittiössä. 

Alkuun maistelimme aitoa sampanjaa sekä mätiä ja lisukkeita paahtoleivän päällä. Sattui nimittäin olemaan mätiä vielä pakastimessa. Pääruokalautasestani otin sentään yhden kuvan, muu aika menikin sitten ruoasta, viinistä ja hyvästä seurasta nauttiessa. Yrttisinappikuorrutettu karitsankare oli juuri sopivaa, sisälämpötila oli nostettu kuulemma 54 asteeseen. Tätä en ole muuten itse tehnyt vielä koskaan.

Voi kun olisin muistanut ottaa kameran käteen myös jälkiruokaa syödessä, tiramisu nimittäin oli todella hyvää! Se ei ole välttämättä kuulunut omiin suosikkeihini, olen nimittäin juuri Italiassa sattunut saamaan jokseenkin mitättömän makuista tiramisua parikin kertaa, enkä ole itse tainnut tehdä sitä kertaakaan. 

Nyt kuitenkin vanhempi poika teki avovaimonsa kanssa kakun aamupäivällä valmiiksi. Ohje oli täältä, aito italialainen tiramisu, joka maustettiin Amaretto-liköörillä. Väliin ripoteltiin tummaa suklaata rouheena, joka toi mukavasti suutuntumaa muuten pumpulinpehmeään kakkuun. Kupillinen espressoa vielä seuraksi. Tätä teen kyllä itsekin joskus vieraille.

Onnistuneen aterian jälkeen jäimme tyttöjen kanssa juttelemaan viinilasin ääressä, kun taas veljekset vetäytyivät vierashuoneen sängylle katselemaan jotakin ohjelmaa tabletilta. Siellä makoilivat vierekkäin kuin pikkupoikana ainakin;)

Pyhinä emme ole tehneet mitään, ei niin mitään. Paljon nukkumista ja elokuvia. Koiran kanssa kävelyä. Olemista. Kyllä nyt taas pitäisi jaksaa olla loppuviikko töissä.

Pääsiäistä!

Sinne hujahti taas melkein viikko ja on jo huhtikuu. Sain tehdä yllättäen kaksi leppoisaa päivää töissä, vaikka olin varautunut huhkimaan ja tarpeen mukaan jopa jatkamaan päiviäni kollegan loman takia. Tilanteet elävät  siellä ja sen mukaan mennään. Oli mukava myös vapaan jälkeen nähdä ihmisiä. Ajattelinkin eilen, että maaliskuu oli hyvä kuukausi. Muistan selvästi ajatelleeni samaa myös helmikuusta ja tammikuusta. 

Nuorempana lokakuu oli minusta hirveän pitkä nollakuukausi. Tammikuu oli toinen tolkuttoman pitkä ja tylsä, silloin oli vain kylmää ja pimeää eikä tapahtunut mitään; joulun jäljiltä oli rahatkin vähissä. Helmikuu oli minusta hyvä, ja maaliskuu taas kelju jäinen tai loskakuukausi. Elokuusta en myöskään innostunut, ja se johtui alakouluaikaisista muistoista loputtoman pitkikstä loppukesän päivistä syyskuuta ja koulunalkua odotellen.

Nyt kaikki kuukaudet ovat yhtä kivoja. Jokaisella on oma erityislaatunsa ja jokaiselta on odotettavissa jotakin uutta muutosta. Huhtikuu on aina tiennyt lumien sulamista ja muuttolintujen paluuta. Pääsiäisenä on useimmiten ollut räntäsadetta ja silloin on ollut kiva hautautua kotiin tai tavata sukulaisia ja ystäviä. Aito pääsiäissää on tänäänkin ollut. Pyhiä vietämme nuorison kanssa.

Keltaiset kukat ja pajunkissat ovat pääsiäsenä valoa ja kevättä lupaavia kukkia. Toivotaan tilkkasta aurinkoa jostakin pilvevälistä tänäkin pyhänä!

Bataatti-pinaattimuhennos kanatäydennyksellä

Heissan palmusunnuntailta! Yhden yhtä virpojaa ei käynyt, vaikka olin varannut ison purkillisen erilaisia suklaamunia. Viime vuonna kävi useampikin, mutta sitä ennen meni monta vuotta, jolloin sain syödä munat itse. Halusin kuitenkin pääsiäiseksi niitä koristeltuja oksia, joten otin päiväkävelylle mukaan pari euroa ja pysäytin ensimmäisen näkemäni trullisakin ja pyysin virpomaan:)

Kuvassa on kuitenkin lauantai-illan nopea ruoka: bataattia ja pinaattia sipulin ja tällä kertaa myös broileripalojen kanssa. Tämä on yksi vanha herkku, jota olen aina silloin tälllöin tehnyt lisäkkeeksi lihalle. Ruoka on maustettu currylla ja balsamietikalla ja maistuu erinomaisen hyvältä. Ohje on peräisin Gloriasta, kuten suurin  osa lemppareistani, ja sinne tämä on omittu Martha Stewart Living -lehdestä.

BATAATTIA JA PINAATTIA

lisäkkeenä kuudelle

2 bataattia
2 rkl oliiviöljyä
1-11/2 tl currya

1 punasipuli
1 dl vettä
pussi tuoretta pinaattia (500g)
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja kuutioi bataatit ja silppua sipuli. Huuhdo pinaatti.
Kuumenna öljy suurella pannulla. Lisää bataattikuutiot ja kypsennä kymmsenisen minuuttia, kunnes kuutiot alkavat ruskistua ja pehmentyä. Lisää joukkoon curry ja sipuli ja hauduta vielä hetki. 

Lisää pannulle vesi. Sekoittele, kunnes vesi on haihtunut ja bataatti on kypsää.

Hauduta tuore pinaatti nopeasti kahdessa erässä teflonpannulla tai -kattilassa. Valuta pinaatista irronnut neste pois.

Sekoita pinaatti lämpimän bataatin joukkoon. Mausta muhennos balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla ja nauti!

Tällä kertaa tein aterian yhdestä bataatista ja pienestä paketista broilerinpaloja. Mausteita käytin melkein ohjeen mukaiset määrät ja hyvää tuli. Tosin aika isot annokset, eikä sitä tainnut edes jäädä...

YSL-himotuksia

Voiko olla keväisempää näkyä! Raikas ja ihana puna, joka hehkuu uutuutta ja valoa, lupausta ilosta ja kaikesta kesäisestä äksönistä. YSL:n Rouge Volupté Shine värissä 28 myi itsensä minulle ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Tässä on kaiken lisäksi niin ylellinen pakkaus, että silmän saama mielihyvä moninkertaistuu tätä käyttäessä. Ja käyttöön tämä tulee, ei juhlaan vaan arkeen. Ainakin aurinkoisiin päiviin, tämähän on täynnä kevääntulon riemua.

Siinä kävi niin, että ystäväni T. oli käymässä muutama viikko sitten ja osti itselleen tuo poskipunan Blush Volupté 4. Katselin sitä hänen poskillaan ja totesin, että pakko saada. Kupongin kanssa sitten kauneusviikolta sen kotiutin kohtuulliseen alle neljänkympin hintaan. Niitä kevätuutuuksia katsellessa huomasin himon alkavan yltyä. Toppuuttelin jonkin aikaa, kunnes näin yhden vaarallisen blogipostauksen Päivin uusista suosikeista.

Vaarallisia tuollaiset julkaisut ovat siksi, että vaikka ei itse edes muista lukeneensa, himo iskee yllättäen. Esimerkiksi tänään olin vapaapäivänä viattomasti kaupungilla leikkauttamassa tukkaa. Sen jälkeen lähdin vielä kiertelemään ja katselemaan kävelyyn sopivia kenkiä. Jotenkin löysin itseni kuitenkin taas Sokoksen meikkiosastolta, tällä kertaa kyselemässä YSL:n uusia kiiltopunia. Olin jostakin saanut päähäni, että YSL:ää tekee mieli ja siellä voisi olla jotakin minulle.

Niin olikin: maailman ihanin hiukan läpikuultava ja aivan täydellinen kevätpuna. Myyjän kanssa olimme samaa mieltä siitä, että tästä ei väri parane! Jostakin syystä en pidä mattaisista punista enkä runsaspigmenttisistä. Kevyet ja kiiltävät ovat minua varten, ja ne sopivat muutenkin ehkä vanhemmalle naiselle paremmin kuin kuivat mattapunat.

Kyllä se väri vaan kummasti piristää tällaisen ikääntyvän rouvashenkilönkin naamataulua. Ja siinä naamataulussa on nyt sitten YSL:n Le Teint Touche Éclat No B40 pohjana sekä yllämainittu poskipuna ja huulipuna. Kolmen muun huulipunan lisäksi minulla ei muuten mitään muuta YSL:ltä olekaan. On siis tilaa vielä uusillekin himotuksille, jos ei järki tule jossain vaiheessa mukaan tähän touhuun. Mites se uusi blurrausjuttu, jota voi lisätä meikin päälle..?

Vaikkei uskoisi, niin olen tuossa ennen kuvanottoa pöyhinyt käsillä vielä juurileikattua tukkaani, vaikka se näyttää nyt olevan ihan päätä myöten.

Vaikka selvisin flunssastani viidessä päivässä, se jäi ilmeisesti jotenkin jäytämään, sillä koko mennyt viikko meni jotenkin harvinaisen nuutuneissa tunnelmissa. Eilen illalla sitten huomasin yhtäkkiä, että NYT se on ohi, aivan kuin olisin herännyt unesta. Yhtäkkiä oli taas virtaa normaalisti.

Se nyt ei ole kovin paljon, mutta onpahan enemmän. Jaksoin yhtäkkiä taas tarttua asioihin. Ja tänään on todella ollut ihana päivä, onneksi töistä vapaa!

Hentoa väriä

Hennon vaaleanpunaiset ja keltaiset tulppaanit myivät itsensä minulle sillä hetkellä kuin näin ne. En  voi kuvitella paremmin kirkkaaseen helmikuiseen talvipäivään sopivaa väriyhdistelmää. Sopivasti vielä lähellä ystävänpäivää.

Kokeilin huvikseni Olympuksella (Stylus XZ-2), kannattaako sillä ottaa raakakuvia. Asia tuli esille yhden oivallisen kuvaajan eli Murusii-blogin Päivin kanssa kommenttilaatikossa muutama päivä sitten. Olen Nikonilla ottanut kuvat jo jonkin aikaa enimmäkseen raw-muodossa yksinkertaisesti siksi, että niistä saa aidomman näköisiä ja toisaalta voi muokata haluamaansa suuntaan paremmin. Kamera pakkaa kuvaa liikaa jpeg-muodossa ja se näkyy varsinkin väreissä.

Nämä kuvat olen ottanut melkein peräkkäin. Tarkkaan katsoen huomaan nyt siirrelleeni kukkia vähän;) Ylin kuva on raw-muodossa ja tämä alempi Jpeg fine. Olen lisännyt jälkeenpäin kumpaankin hieman valoa ja terävyyttä.  Värit ovat ylimmässä kuvassa selvästi herkemmät ja täsmälleen aidot, alemmassa on liikaa väriä. Se juuri minua harmittaa näissä jpeg-kuvissa: niissä on liikaa kontrastia ja värikylläisyyttä.

Toisaalta tiedostokoko on raakakuvissa hurjat 18,4 Mt, kun pakatuissa jpg-kuvissa on  4,4 Mt. Kuvia mahtuu muistikortille paljon vähemmän ja tiedostokoko pitää ehdottomasti muistaa pienentää ennen blogiin tuontia. Näissä blogikuvissa on enää alle 100 kilotavua. 

Pikku-Olympuksen kenno ei myöskään riitä kaikkeen: nämä kuvat olen ottanut makroasetuksella ISO 200, ja täysikokoiseksi suurennettuna ne näyttävät tietokoneen ruudulla rakeisilta. Silti aion jatkaa näin ihan vaan värien aitouden takia.

Kysynkin itseltäni, miksi ihmeessä käytän niin mielelläni tätä pokkaria, vaikka Nikon on ladattuna ja valmiina käyttöön sekin?

Arkikuvaa sunnuntailta: päätön nainen kertoo

Sunnuntaiaamuni alkoi jo kahdeksalta, kun kumpikin pikkukoira ilmaisi heränneensä. Uloshan siitä oli lähdettävä. Aurinko paistoi jo ihanasti ja linnut lauloivat. Aamupalani oli parasta mitä tiedän: luonnonjogurttia, pensasmustikoita, mysliä ja hunajaa. Sanomalehden äärellä aamuauringossa nautittuna se on mieluisin aamunaloitukseni. Kahvia otan vasta tämän jälkeen. 

Täydennystorkkujen jälkeen olimme valmiita lähtemään taas ulos. Lämpimänä päivänä koirille on mieluisaa kulkea metsän viileydessä ja siellä viihdyn hyvin kyllä itsekin korkeitten puitten keskellä. Luna sai vauhtia töppösiinsä, kun pääsi kirmailemaan metsässä vapaana. 

Istuttelin viime syksynä penkkiin pari pussillista tulppaaninsipuleita, ja nyt on tasan yksi noussut nuppuvaiheeseen, muut näyttävät kuivahtaneilta.  Ajattelin ennen viime viikon sateita joka päivä kotiin tullessani, että kukat tarvitsevat vettä ja unohdin kastelun aina samantien kun astuin sisään. Ei minusta ole noihin hommiin.

Ja loppupäivän aion vain chillailla.

Arkikuvahaaste lauantai

Kaisa Reetta T.  heitti haasteen kuvata omaa arkea viitenä päivänä peräkkäin. Pidin parhaana tarttua siihen vasta vapaalla, sillä muuten olisin kuvannut joka ilta omia varpaitani sohvalla maatessa. Lauantain kuvat otin puhelimella, koska se on aina mukana. Joskus harmittaa, kun oikeita kameroitakin on käytössä kolme eri kokoista, niin en  ota niitä enää ulos mukaan. Oikeastaan voisin tehdäkin tämän haasteen niin, että otan kaikki kuvat puhelimella ja yhdistän ne yhdeksi kollaasiksi.

Lauantain olikin sitten niin täynnä kaikenlaista mukavaa tekemistä, etten käynyt tietokoneella ollenkaan. Päivän alkajaisiksi lähdimme miehen ja koiran kanssa lenkille metsään. Oli lämmintä ja  raikas tuuli tuntui kivalta iholla. Vilma uskalsi kahlailla lammella, vaikka yleensä ei vapaaehtoisesti kastaudu yhtään. Tosin siellä oli myös yksi rohkea nainen uimassa, ja pitkään. Minulla oli pitkästä aikaa sauvat mukana. 

Tykkään muuten kovasti  noista uusista Niken lenkkareista, ne ovat kevyet ja ihanan joustavat pohjasta. Aion ottaa nuo iloisenväriset kengät mukaan Lontoon-matkalle, siellä niillä jaksaa kävellä koko päivän. Mieleen palaa edellinen käynti Lontoossa 1996, siis kahdeksantoista vuotta sitten. Etsin silloin kissojen ja koirien kanssa lähtiessä yksivärisiä valkoisia lenkkareita, mutta eihän niitä tahtonut mistään löytyä. Inhosin silloin vauhtiraitoja yhtä paljon kuin nytkin.

Muistan myös, miten keräsin omasta mielestäni tyylikkään matkagarderobin vaaleista pellavahousuista, farkuista, siniharmaasta pellavaliivistä ja valkoisesta T-paidasta. Sinä kesänä vaatekaappini muuttui niukkaväriseksi, siellä oli vain farkunsinistä, valkoista, mustaa, tummansinistä ja hiekan- ja pellavansävyjä. Myöhemmin mukaan tuli harmaa. Nyt ovat violetti ja vadelmanpunainen palailleet jo takaisin, ja haastan jatkuvasti itseäni käyttämään enemmän värejä. Silti viihdyn parhaiten noissa edellämainituissa yksinkertaisissa väreissä.

Olen hankkinut myös LauRien nilkkapituiset pinkit kesähousut ja Eccon sandaalit. Odotan lievällä kauhistuksella, miltä näyttää kun tungen selluliittireiteni noihin tiukkoihin housuihin...Mutta mitä sillä on niin väliä, ajattelin kun näin kerran Teneriffalla yhdellä naisella shortsit ja metallisen jalkaproteesin.

Vapaailta

Olen viettänyt vapaailtaa, kun mies on iltakoulussa. Se tarkoittaa heillä kahta työpäivää peräkkäin, jolloin kaikilla on huomenna vapaata. Ei ole yhtään hassumpaa meille kummallekaan poiketa vaihteeksi arkirutiineista. 

Olin järjestänyt hommani niin, että saatoin lähteä vähän aikaisemmin töistä kotiin. Oltiin siis jo kolmen jälkeen Vilman kanssa ulkona. Tämä koira on tottunut niin säntilliseen aikatauluun, että tulin nyt yhdeksän aikaan jo kolmannelta lenkiltä ulkoa. Tai lenkki ja lenkki, kevyttä käpötystä voisi olla oikeampi kuvaus. Mielessäni kyllä kirosin, koska en ole aikoihin saanut kammettua itseäni ollenkaan liikkumaan töitten jälkeen.  Koiran yninä vaan kuulostaa niin raivostuttavalta, että on parasta lähteä. Ihanaahan siellä on ja linnut laulaa, mikäs siinä. 

Valmistin itselleni myös vihannesmunakkaan päivälliseksi. Iltaruokaa en ole jaksanut tehdä kertaakaan tällä viikolla. Päivällä on käynyt mielessä, että en kestäisi enää millään jatkuvaa kokopäivätyötä. Kaikki energiani menee työpäivään. Ja jos ei muuta, niin ei-oon myyminen tappaisi pian työnilon ja alkaisi ahdistaa näin kesäsäästöjen tullen.

No mutta sehän ei ole tilanne ja nyt voin ottaa ilon irti niin töissä kuin kotonakin. Keittiön pöydällä on vaasissa äitienpäiväkimppuni, josta poistin jo muutaman kuivuneen kukan. Liljasta sen sijaan on avautunut koko ajan uusia nuppuja. Vielä illallakin riittää valoa kaivaa kamera esille.

Loistavaa loppuviikkoa kaikille!

Kevääntulon juhla (paitsi kuvissa)

Meillä on vietetty vappua tavalliseen tapaamme eli kahden mäyräkoiran kanssa ja ilman ylimääräistä glooriaa. Pääsimme miehen kanssa molemmat aattona kyllä jo iltapäivällä töistä, mutta nautittiin silti illalla proosallisesti kaupasta ostettua perunasalaattia pakastevihannesten päällä höyrytettyjen kevytnakkien kanssa. Munkit olivat myös kotoisin paikallisesta S-marketista. Sanoisin että siitä oli juhlatunnelma kaukana. Illalla löysin jääkaapista pullon kuivaa chardonnayta ja tarjosin itselleni siitä lasillisen tv:n äärellä. Ihmettelin samalla tallennuksesta ohjelmaa Manhattanin äitiyskonsulttista ja Manhattanin koirista. Toimi toisaalta hyvänä pääntyhjennyksenä työasioista. 

Vappu ja uusivuosi eivät koskaan ole olleet lempijuhliani. Panostan jouluun ja pääsiäiseen ja nämä ovat liian pian niitten jälkeen. Toisaalta vappu on toukokuun alkamisen ja kesäntulon juhlaa ja siinä mielessä se ansaitsisi oikeaa juhlimista meilläkin! Jo pelkkä ajatus lehtien puhkeamisesta ja kaiken vihreyden paluusta saa suun messingille. Luvatut sateet tulevat niin tarpeeseen, että niitä ei voi edes harmitella. 

Iloitaan keväästä! 

Kuvat ovat tulppaanikaudelta ja jääneet silloin julkaisematta. 

Pitkäperjantaita

Suunnittelimme pitkänperjantain ateriaa monta päivää. Nuoripari sulatti sorsan pakkasesta ja poika ilmoitti tekevänsä paistettua sorsanrintaa selleripyreen kanssa alkuruoaksi. Minä olin silmäillyt Nannan nyhtölammasta himoiten, joten hankin puolentoista kilon katritsanpaistin ja haudutin sitä uunissa tuntitolkulla. 

Minulta olisikin mennyt sormi suuhun kokonaisen sorsan kanssa, eli ei olisi meitsistä Master Chef -keittiöön, ei edes kynnyksen yli pääsisi. Onneksi nuoremmalla pojalla on ravintolakokin koulutus, vaikka ei sitten sille tielle päättänytkään lähteä.

Pyreen keittäminen oli helppoa. Mitä nyt keitin maidot pohjaan ja jouduin vaihtamaan kattilaa. Näin käy aina, hätäinen kun maidon keitossa olen. Mutta todella hyvää ja lempeänmakuista siitä tuli, täytyy tehdä vastakin!

Selleripyree

600 g kuorittua juuriselleriä kuutioituna (sellainen greipin kokoinen pallo)
2 shalottisipulia kuutioituna
50 g voita
5 dl maitoa. Voi olla viisasta kuumentaa se ensin mikrossa.
suolaa

1. Kuumenna voi kattilassa ja lisää joukkoon sipuli. Kuullota hetki ja lisää selleri sekä maito.
2. Keitä sellerit kypsiksi ja siivilöi ylimääräinen neste, mutta säästä neste siltä varalta että pyreetä tarvitsee ohentaa.
3. Soseuta pyree tehosekoittimessa. Mausta suolalla.

Pääsiäisen aikaan kaipaan joka vuosi yhtäkkiä värejä: keltaista sen ainoan kerran vuodessa, vaalean vihreää kaipaan koko kevään, ja punainen nyt tulee muuten vaan kylkiäisenä. 

Marinoidut paprikasuikaleet pehmittelin tällä kertaa pannulla omassa nesteessään. Maustoin oliiviöljyllä, valkoisella balsamicolla, valkosipulilla, suolalla ja pippurilla sekä pienellä määrällä hunajaa.

Hasselbackan perunat uppoavat hyvin pyhäpäivänä ihan minkä tahansa ruokalajin kanssa. Voita ja parmesaania Nicola-perunan päälle, uuniin, ja maku ja menekki on taattu.

Karitsa oli hyvää. Granaattiomena, josta koputtelin siemeniä päälle, ei ollut ihan kypsä vielä, mutta onneksi se ei makua haitannut. Olen kuullut, että mitä tummempi ja rumempi se on, sen parempi. Mutta kaupassa oli vaan nättejä! Puristin vielä mehua lihan päälle, mutta muuten oli kastikkeeksi valmistettu tsatsikia. Sattumalta omasta viinihyllystä löytyi aterialle vielä erinomainen viini, Hand Crafted By Geoff Hardy Shiraz 2010, jota viidentoista euron hinnasta huolimatta aion ostaa vastakin. Maku oli ihmeen suunmyötäinen, pyöreä, tamminen ja sopivan hilloinen.

Jälkiruoaksi miniä oli valmistanut Key Lime Pien, jossa oli täytteenä kondensoitua maitoa. Ihana lopetus hyvälle aterialle! Vaikka ruoka loppui, niin pöydän ääressä me istuimme vielä loppuillankin, katsottiin vain elokuva välissä. Nuoripari oli päättänyt yöpyä täällä, joten pelasimme myöhään yöhön ja hauskaa oli.