Mihin meni tammikuu?

Töitä, väsymystä, turha psykiatrikäynti, vielä suurempaa väsymystä, töitä, syvähuokauksia, taistelua vapaapäivistä, töitä, turhautumista, luovuttamisia, luovuttamisen tahtoa toisten asioiden suhteen ja niin edelleen.

Jotenkin selätin työpäiviä päivä päivältä. Sain lounaseväät aamulla kaikille kolmelle tehtyä ja jotain pötyä pöytään iltaruoaksi. Miksi sanon, että psykiatrikäynti oli turha niin siksi, että ei halua määrätä terapiaa koska kerran pystyn masennuslääkkeiden avulla nousemaan aamuisin ja käymään töissä (haloo???). Itse taas en haluaisi syödä pillereitä lopputyöelämääni, koska jo vuoden ilman niitä pärjäsin, ainakin haluaisin syödä pienempää annosta. Mutta olkoon nyt. Vielä 3 viikkoa sopimusta jäljellä ja siitä 1 viikko vapaata kun on koululoma.

Mutta se, että sain järjestettyä - kiitos itse sankarin antaman suuren avun - 11-vuotis synttärit 10 nuorelle neidolle oli ihme. Pandat olivat aiheena ja kun täällä tapana on antaa juhlijoille kotiinlähtiessään kiitokseksi jonkinlainen "party bag" niin päätimme että krääsää ei osteta vaan Miriam taiteili ja minä paistoin uunissa valkoisista mukeista kullekin nimellä varustetun pandamukin. Pitäköön vaikka kynäpurkkina. 1.50 oli mukin hinta joten varmasti olisi kalliimmaksi tullut jos plastiikkitavaraa olisimme hankkineet. Laminoitiin vielä kirjanmerkit, joissa faktatietoa pandoista ja pudotettiin muutama suklaakarkki paperikasseihin, jotka Miriam myös koristeli.

Itse juhlien aamuna sain suuren toivottomuuskohtauksen ja päätimme luopua kakusta. Miriam ei sitä olisi kuitenkaan syönyt joten oli ok asian kanssa. Kuppikakut olivat ostettuja, päälle kaulimme sokerikuorutuksen itse ja yritimme piirtää pandoja mustalla sokerivärillä - valui. Sokerikuortukset eivät vaan ole mun eikä neidon juttu.

En ole varmaan ikinä tehnyt niin vähän mitään luovaa tai yleensä käsilläni kuin nyt tämän vuoden alussa. En ole virkannut, piirtänyt, ommellut, maalannut, kirjoittanut, näpertänyt. Paljon olen kyllä löytänyt ja tallentanut ideoita ja kertonut muillekin, että aion / haluan tehdä. Ainoa mitä olen vähän tehnyt on värittänyt SusuPetalin värityskirjaa jonka hankin ihan vuoden alussa - suosittelen lämpimästi - Hedda on ihana!

Eilen sitten olimme "tuhlaamassa" Miriamin synttärilahjarahoja ja neidin viettäessä aikaa vaatetankojen välissä, kävin itse läpi kirjoja yms. ja kun alepinossa oli tämä niin päätin ostaa terapiakseni (kun kerran en muuten pääse) tämän. En missään nimessä ole mikään "Artist" mutta siinä on kivoja inspiraatioita ja harjoituksia.

Tällä hetkellä olen myös jalka oven raossa lähdössä Suomeen jos tarvitaan. Isä sai sairaskohtauksen viikko sitten ja tilanne on epäselvä. On päässyt pois sairaalasta, mutta on neurologisessa kuntoutusyksikössä ja kuntoutuspaikoista ei meidän perheellä niin kauhean hyvää sanottavaa viime vuoden kokemuksen jälkeen. On kyllä tosin eri paikka. Joskus vain on niin kaukana.

Mitä toivon:
- että isän tila lähtisi ylöspäin ja pääsisi takaisin kotiin, eikä takapakkeja tulisi, Suomeen toki olisi ihana tulla mutta ei sen takia että isän tila huononee äkillisesti
- että selviän ensi viikon pimahtamatta töissä
- että löydän uudelleen käsillätekemisen ilon enkä rahaa virkkukoukkua ja lankaa turhaan töihin ja takaisin (tauoilla olen ennen virkannut)
- että saisin aloitettua pienet ulkoilut / kävelyt ja tehtyä niistä rutiinin

Sanoiksi?

Yritän kirjoittaa. Backspace näppäin on kuluneempi kuin Enter.

Tässä tajunnanvirtaa.

Rakastan joulua ja joulun tunnelmaa, mutten saa mitään haluamaani aikaiseksi. Täällä Irlannissa kuusikin koristellaan jo joulukuun alussa - täydellistä. Meidän koti tänä vuonna: Koo haki vintiltä joulukoristelaatikot ja kuusen viime viikonloppuna. Kuusi on pystyssä ja oksat koristeltu niin ylös kuin Miriam ylettyy. Lupasin tehdä tähden latvaan - viime vuonna oli täkäläiseen tapaan enkeli. Meillä ollut tähti oli liian raskas. Kultamaali ja balsat valmiina - sekä loistava idea - siis tähdeksi. Päässä.

Yläkerran tasanteella on neljä laatikollista rakkaita joulukoristeita. Laatikoissa.

Pesin lakanapyykkiä kaksi viikkoa sitten. Viikon kuivuivat telineellä. Nyt ovat viikon olleet pyykkikorissa keittiön lattialla. Keittiön lattialla ovat myös uunipellit, ompelukone, noin 5500 nyssykkää, laatikkoa ja pussukkaa joissa askartelu- ja korttimateriaaleja. Myös hankittuja joululahjoja. Muovinen pyykkisaavi puolikuivia / -märkiä pyykkejä joista laitan patterille kuivumaan mitä mahtuu / mitä luulen seuraavana päivänä tarvitsevani. Ja se pyykinkuivausteline, tosin taittelin sen kaapin viereen.

Mitä on tapahtunut hoitorintamalla: Omalääkäri (GP joka hoitanut mua yli 10 vuotta) laittoi pikalähetteen psykiatrille ja kävin siellä nyyhkimässä puolisen tuntia viime viikolla. Vie mun "tapauksen" tiimille ja tiimi tekee päätöksen ja joku kirjoittaa omalääkärille lausunnon, postittaa se kirjeenä ja sitten saan tietää pääsenkö terapiaan vai keksivätkö jotain muuta. Eilen kävin juttelemassa omalääkärin kanssa ja eihän se kirje vielä ollut 1,5 viikossa hälle ehtinyt. Tuplasi Cymbaltat 60 milligrammaan (120 mg annoksia söin edellisellä masennuskaudella) ja antoi Xanaxia niin että pärjään ensi ja seuraavan viikon työpäivät. 9 kappaletta työpäiviä edessä. Olisi kirjoittanut sairaslomalle jatkoa, mutta taloudellinen tilanne se, että nuo työpäivät pitää jaksaa - sen jälkeen 2 viikkoa palkallista, ansaittua, vuosilomaa (sairaspäiviltä en saa päivääkään palkkaa, Irlannin lainsäädäntö ei sitä vaadi ja nykyinen työnantaja ei niitä vapaaehtoisesti maksa). Taisin kirjoittaa tästä kuviosta edellisessä postauksessanikin vaan en jaksa nyt tarkistaa.

Mitä olen tehnyt. Ollut. Selvinnyt päivien pakollisista kuvioista. Käynyt suihkussa useammin kuin kerran viikossa. Pelannut tietokonepelejä, jotta ei tarvitse ajatella. Pyörittänyt käsissäni kyniä, kankaita, papereita, nappeja, kartonkia, kuumaliimapistoolia, neulaa, koukkua, puikkoja, helmiä, rautalankaa, lehtiä, käpyjä, styroks-palloja. Nukkunut huonosti öisin, nähden typeriä unia - ei varsinaisia painajaisia. Roikkunut FB:ssä. Nukkunut unentäytteisiä päikkäreitä. Valvonut. Miettinyt. Pohtinut. Vatvonut. Löytänyt useampia hyviä artikkeleita, tv ohjelmia ja videoita koskien masennusta ja fibromyalgiaa. Ostanut 30 päivän luovan kirjoittamisen kurssin, jota tein 3 päivää, loput printtasin.

... aloin kirjoittamaan mitä en ole tehnyt, mutta siitä saattekin kuvan alkuteksteistäni.

Mitä sitten miettinyt, valvonut pohtinut ja vatvonut. Että en halua tehdä työtä, joka pakottaa mut ottamaan Xanaxia päivittäin. Että miksi en halua olla kodin yläkerrassa varsinkaan jos olen yksin kotona. Että miksen halua mennä ulos edes sellaisina päivinä kun eivät pauhaa myrskyt ja sade piekse maata. Että miksen ole ajanut meren rannalle kertaakaan tämän kuukauden aikana. Että miksi kävin vain kerran Dubinissa. Että miksi en lähtenyt tänään, lauantaina Lontoon merimieskirkon myyjäisiin Dubliniin ja kuuntelemaan kauneimpia joululauluja - asia jota oikein odotin ja ajattelin että haluan mennä. Että miksi en ole kirjoittanut enempää.

Tiedän vastauksen. Mun masennus on tätä, näkyy ulospäin saamattomuutena ja haluttomuutena. Laiska, ajattelee varmaan sellainen joka ei minua tunne ja myös itse satunnaisesti. Syyllistän itseäni vaikken tiedän, ettei syy ole minun.

ja tällä kynttiläjalallakaan ei ole sitä tonttulakkia vieläkään päässä...

CBT - Kognitiivinen psykoterapia

Huomenta! Eilen oli ensimmäinen vapaapäivä töistä neljän viikon jälkeen. Olin pyytänyt päivää vapaaksi jo paljon ennen työsuhteen alkua, sillä aamulla oli terapian "jälkitarkistus" ja halusin ottaa varman päälle.

Paljon kehuja ja tunteellisiakin hetkiä sisältyi käyntiin. Jossain vaiheessa keväällä olin vähän kiukkuinenkin, että olin päässyt sinne terapiaan vasta vuosien taistelun jälkeen, mutta eilen mietin että jos en olisi saanut lääkitystä ensin kohdalleen niin mulla ei varmaan olisi ollut voimia tehdä töitä itseni kanssa niin paljoa kuin nyt tein. Ilman oikeaa lääkitystä en olisi jaksanut näin nopeassa tahdissa.

Kaikkien asioiden summana olo on nyt niin normaali kuin tällaisella hörhelöllä voi olla. Pystyn käymään töissä ja keskittymään riittävästi etten tee virheitä (tai ainakaan jää niistä kiinni ;) ). Asiakkaiden negatiiviset kommentit osaan jättää omaan arvoonsa eikä se, että joku tökkii näyttöäni ja jättää sormenjälkiä siihen, kaada koko maailmaani.

En ole halukas ainakaan vielä luopumaan, tai edes pienentämään lääkitystäni. Haluan elää näin edes hetken. Mustista mustimmat hetket ja tunteet ovat vielä muistissa liian hyvin.

Halusin jakaa tämän, sillä itselleni ensimmäinen helpotus oli kun täällä blogistaniassa opin, että en olekaan ainoa maailmassa. Opin, että ei ole oma vikani, että masennuin. Opin, että ei tarvitse tuntea syyllisyyttä ihan koko aikaa.

Yksi itselleni parhaista oppikirjoista itseeni ja masennukseeni oli ja on yhä ihanan Susupetalin "Sairaalapäiväkirja". Suosittelen aina vaan, myös niille jotka tätä pirullista sairautta sivusta seuraavat. Sillä "mä olen ihan masentunut / masiksessa / down  jne." on ihan eri asia kuin sairastaa masennusta.

Tässä linkki ensimmäiseen postaukseeni tuosta kirjasta.

Loppu ja alku ja lomanen

Mietteet samassa kuin viime perjantaina; tänään on viimeinen terapiakäynti. Olo on vähän sellainen, että otetaan kipsi pois ja sanotaan: Kävele! Kuten aikoinaan kipsin poiston jälkeen olen nyt omillani, mutta tukenani on vielä pitkään kyynärsauvat jotta rikkoontunut mieli vahvistuu. Arpi pysyy ja kuten jalkakaan ei koskaan tullut entiselleen - en usko mielenkään tulevan. Varoa pitää ja tunnistaa tilanteet ja mielialat, jotka saattavat viedä mukanaan. Mutta jos sinne kuoppaan putoan, osaan toivottavasti pyytää (ja vaatiakin) apua aikaisemmin enkä muutamaa vuotta tuhlaa siihen, että "kyllä minä ihan itse itseni parannan"

PapaKoo on tämän päivän lomalla, joten sanoin "kyllä kiitos" kun ystäväiseni tarjosi lippua tänne. Eli terapiaan lähtiessä pakkaan autoon termospulloon kahvia ja eväslaukkuun lounaan - sateen sattuessa ajan auton meren rantaan ja syön lounaan autossa.

Iloa ja valoa!

ja taas automaattisesti pienensin koko pensaan kuvan, mutta yksityiskohta aukeaa suurempana - mun varma kesän merkki kun tämä alkaa kukkia (ja sopii iltapäivän puutarha teemaankin)

Peloton?

"Peloton" lehti lojui odotusaulassa odottaessani pääsyä toistaiseksi toiseksiviimeiselle terapiaistunnolleni. Hymyilytti. Hymyilytti myös sen alla oleva teksti "fuel for the ride" vähän vääntäen ajateltuna; polttoainetta matkalle. Polttoainetta olen istunnoissa näiden yli neljän kuukauden aikana saanut, riittääkö se kuinka pitkälle ja osaanko itse tankata onkin sitten ajan kysymys. Onko oloni peloton? Terapeutinkin mukaan ihan luonnollista sitä pohtia.

Onneksi olen oppinut uusia taitoja, tai lähinnä uusia tapoja ajatella (kyllä; viisikymppinenkin vielä oppii) ja kättäpidempääkin olen saanut sivukaupalla. Pohdin näitä melko varmasti täälläkin vielä useasti.

Ja tuo "peloton" - on kuulemma joku polkupyörän osa (en ole vielä googlannut)

EDIT: Onkin näköään ryhmittymä pyöräilijöitä, joka helpottaa kilpapyöräilijöiden ajamista - tai sitten käytetään yleisesti ammattipyöräilijöistä Wikipedia sen tiesi (englanniksi - linkki suomeksi menee "vähän" toiseen asiaan)

kuunpimennys ,,,

kuunpimennyksen aikaan taivas oli pilvessä, mutta kun pilvet väistyivät menin kameran kanssa taas harjoittelemaan

lopulta totesin, että kyllä se taitaa juustoa olla

ja kirsikkapuu puhkesi päivällä kukkaan, yli 2 viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna

Mitä parhainta perjantaita - nyt terapiatehtvien pariin, aamummalla terapeuttia tapaamaan ja "läksyt" jälleen jääneet viime tinkaan.

Kuvausharjoitelmia

Järkkärin käytön harjoittelua - lähikuvia (ei ole makrolinssiä): kukka, lintu ja sammal :)
että kyllä harjottelemista riittää...

Suloinen sunnuntai ja tiedossa terapiatehtäviä, jotka ovat itseasiassa mukavaa tekemistä. Esimerkkejä tehtävistä on yli sata ja yksi niistä on nukkuminen. Voi myös virkata tai laulaa. Tehtävään pitää sitten arvioida oloa ja tuntemuksia ennen ja jälkeen.

Lahja

Sain ihanalta ystävältäni lahjan: retki Kilkennyyn, eteleisempään Irlantiin. Teimme mitä tyttöviikonloppuina pitääkin tehdä. Kuvat kertokoon puolestaan.

ensin bussilla Dubliniin

Junaeväät ja juomana Cavaa

Kaukana siintävät (valkoiset) vuoret

Hotellieväät asusteiden ja muiden kanssa sävysävyyn

Kattonäkymä hotellihuoneen ikkunasta

Kujasta tuli mieleen Barcelonan retki

Kukkakaupan pylväät

Taidekeskuksen lämpöinen penkki auringossa

Katukuvaa, edessä pubiksi tehty pankki ja takana Kilkennyn linna

♥ kiitos L8 - tätä tarvitsin - irtiottoa arjesta parhaassa seurassa

Terapiaa on takana kuusi viikkoa. Terapeutti on sekä psykiatrian erikoislääkäri että psykoterapeutti, Mary. Ei päästä helpolla, mutta olen pikkuhiljaa oppimasta syyttämästä ja syyllistämästä itseäni vaan sen sijaan kirjoittamaan ylös mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä. Takapakkia vähemmän kuin eteenpäinmenoa ja se on hyvä.

Pääsiäiseksi tekemäni tiput toimivat lehteen puhjenneessa oksassa myös kevätkoristeina

Harjoitus tekee joistakin mestarin, valokuvausta pitää vielä paljon opetella - mutta innostuin kun näin muiden blogeissa upeita kuvia tulppaanien viimeisistä vaiheista

Töitä ja terapiatehtäviä

Kummallista blogihiljaisuutta olen pitänyt, en oikein itsekään osaa syytä sanoa miksei edes viikonloppuna tullut kirjoitettua. Ajatukset ovat monen teidän luona ja monelle olen myös henkilökohtaisen viestin illalla ennen nukkumaan menoa laittanut mielessäni. En tiedä onko perille tullut yksikään, sellainen höyhenen kevyt anteeksi ja kiitos.

Tämä viikko piti olla sellainen, että en voi töitä tehdä koska on koulusta lomaa ja koko palkka menisi matkoihin ja hoitomaksuun. Mutta kuinkas sitten kävikään: yksi asia voidaan ainakin hetkeksi ruksia vision boardilta / aarrekartalta toteutuneeksi: olen tehntyt töitä kotoa.

Projekti, jota olen tehnyt puolipäiväisesti pari viikkoa tarvitsikin tehdä loppuun ennen pääsiäistä ja yrityksestä löytyi niin paljon halua mun käyttämiseen ko. hommassa, että asensivat omalle läppärilleni tarvittavat softat ja etäyhteydet ja olen saanut tehdä sitä kotoa perjantaista lähtien. Nyt olen paahtanut sitten kunnolla aamukuudesta kolmeen iltapäivällä. Prinsessaiseni on ottanut asian hyvin, äiti on läsnä ja olen jakanut päivän tauot hänen mukaansa. Lounas on syöty yhdessä ja pääsiäisjuttuja askarreltu. Ja pääsiäisloman jälkeen tämä sopii loistavasti koulutunteihin. Uusia projekteja kun on luvassa kuulemma. Tähän asti olen voinut tehdä työmatkojen vuoksi vain nelituntista päivää, nyt pystyn tekemään ennen muiden heräämistä pari tuntia ja sitten koko koulupäivän.

Mutta täytyy myöntää, että olen kyllä ollut aivan poikki noiden päivien jälkeen. Molempien päivien jälkeen olen havahtunut kahvikuppi edessäni sohvalta siihen, että neitokainen hihkaisee "äiti, heräääääää!"

Ja jos Suomessa odotetaan kevättä niin kyllä täälläkin! Lämmityskustannukset hipovat pilviä kun on yöpakkasia ja jatkuva lumenpelko rasittaa jokaista autoilijaa ja pelko liukkaudesta meitä huonosti liikkuvia. Kirsikkapuut kyllä kukkivat krookusten kanssa kilpaa, mutta ei se paljoa lohduta.

Terapiassa olen käynyt nyt neljä viikkoa ja tuntuu, että vihdoin aukeaa jotain. Olen saanut kotitehtäviä joiden suorittamattomuus sai ensin aikaan aivan uskomatonta ahdistusta, mutta siitä tunteesta puhuminen avasikin sitten jotain. Jos en saa tehtyä niin en jää luokalle vaan keskustellaan siitä miksi en saanut tehtyä ja miksi tunnen syyllisyyttä ja ahdistusta siitä. En olen vielä valmis purkamaan asioita ulos, mutta jälleen on toivoa ilmassa. Ihmeparanemista en odota, mutta kykyä elää paremmin masennukseni kanssa kyllä.

Ennen työpäivää teen Koo:lle eväät ja ensimmäisen tauon pidän kun neitokainen haluaa aamupalaa. Joten nyt hetki vielä omaa aikaa tässä ruudun ääressä.







      

Pata kattilaa soimaa...

Ruudulla noidat hämmentävät pallokeittoa. Klik-klik. Terapiatehtävät tekemättä. Klik-klik. Helpompaa kun vain klikkailee. Klik-klik. En halua ajatella. Klik-klik. Ajattelen kuitenkin. Klik-klik. Tuntikausiakin. Klik-klik.

Ennen terapiaa kokeilen kuitenkin josko onnistuisi töiden tekeminen etänä. Voisin käyttää näitä varhaisia hereilläolotuntejakin ansaitsemiseen samoin kuin työmatkaan tuhlautuvaa paria tuntia, eivät kuulemma haluaisi ottaa toista suomalaista mutta mun tekemät tunnit ei riitä. Eilen oli ensimmäinen pidempi työpäivä tänä vuonna ja se tuntuu kropassa, mielessä ja olossa. Ehkä on myönnettävä edes itselle, että ei olekaan 100% työkuntoinen.

Terapiatehtävät olivat näennäisesti helppoja; puhua "kunnolla" Koon kanssa, tehdä neljä asiaa, joista todella tykkään ja tehdä loppuun yksi viime viikolla aloittamani mukava asia ja lisäksi suunnitella viikkoni etukäteen edes paperilla. Toivon, että se riittää että yhden kerran aloitin puhua ja että viimeviikkoinen mukava tekeminen on saanut pitsihelman, mutta vielä puuttuu jalat ja silmä ... Viikkoa on vaikea suunnitella etukäteen kun työjutut sovitaan vasta edellisen päivän iltapäivällä.

Padan hämmennys jatkuu. Klik-klik. Klik-klik. Haluan vain unohtaa kaikki. Paeta ruutuun. Klik-klik.

Mutta on täällä ruudun takana ihan oikeasti ihaniakin asioita tapahtumassa. Uskalsin sanoa kyllä yhteen uuteen pieneen työjuttuun, jota voin tehdä kotoa ja ajankohtana joka sopii mulle. Huomenna tulee ruokavieraita syömään kotiruokaa. Ja kahden viikon kuluttua perjantaina lähden jonnekin junalla :D

Pätkätöissä voi pitää langanpätkäkoruja - en paljoa tarvitse.

Klik-klik. Ai niin - pakko mennä suihkuun... vielä yksi. Klik-klik.

Draamaa, töitä ja terapiaa

Prinsessan koulun vapaaehtoistoimintojen parissa on ollut kaikenlaista draamaa, joka on vienyt vähäisisistä energioistani ison palan. Ei ole tullut piirreltyä, valokuvattua eikä virkattua. Eikä näköjään blogattuakaan.

Tänään pääsen kuitenkin eroon suurimmasta energiasyöpöstä kun eroan koulun "vanhempainyhdistyksestä" luottamuspulan vuoksi. En pysty enkä kykene (enkä halua) yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka eivät voi silmäkkäin selvittää asioita vaan laittavat jonkun toisen asialle ja koko tilanne vääristyy. Kun en pysty luottamaan mihinkään mitä sovitaan niin annan olla. Tässäkin asiassa ensivaikutelma ihmisistä ei taaskaan pettänyt, vaikka kuinka yritin itselleni sanoa että annan heille mahdollisuuden osoittaa sen vääräksi.

Töitä on ollut tipottain. 3,5 - 4 tuntia yhtenä päivänä viikossa. Huomenna pitäisi olla ja torstaina, mutta viime viikollakin keskiviikko peruttiin tiistai-iltapäivällä eli odottelen. 12.3. pitäisi alkaa neljän viikon projekti, jolloin töitä voisi olla jopa joka päivä, mutta katsotaan huolivatko sillä viime perjantaina alkoi terapia joka nyt joka perjantai toistaiseksi.

Ensimmäisen terapiakäynnin perusteella en voi sanoa muuta kuin, että odotan avoimin mielin mitä tulee. Lähinnä lääkäri-terapeutti halusi kartoittaa missä olen tällä hetkellä masennukseni kanssa. Suurin draama koulujutussa tapahtui juuri ennen käyntiäni ja kiukun & epäonnistumisen tunne kyyneltulva oli hieman yllätys myös itselleni.

Käteni kaipaavat tekemistä, kun saan koululla käytyä ja sanottavani sanottua luulen että alkaa syntyä ... jotain  ...

helmikuinen valokuva auton ikkunasta otettuna

pohdintaa masennukseni "hoidosta"

Olen todennut, että kirjoittamalla pystyn parhaiten ottamaan itse kantaa omiin ajatuksiini. No tulipas lause.

Aloin kirjoittaa sydänystävälleni pohdintojani, sitten vertaistukiystävilleni ja sen jälkeen siskolleni. Poistin kaikki aloittamani. Sitten aloitin sähköpostin kirjoittamisen valitsematta vastaanottajaa. Kaikki tuntui väärältä. Ehkä tämä blogikin on väärä foorumi, mutta täällä olen ennenkin avautunut.  Täällä on loppujen lopuksi kiinni lukijasta että lukeeko tämän vai ei, eikä tunnu siltä että asetan jonkun tilanteeseen, jossa joutuu miettimään, että "voi ei, sille Heljällekin on vielä vastaamatta".

Eilen oli sitten rutiinikäynti psykiatrilla, edellinen käynti oli kesäkuussa. Täällä homma toimii niin, että olen tietyn tohtorin klinkan hoivissa, mutta psykiatrit vaihtuvat satunnaisesti ja välillä useinkin. Edellinen taisi tehdä ennätyksen ja taisin nähdä hänet peräti neljä kertaa, koska käynnit olivat lääkkeiden vaihtopelin vuoksi tiheämmin. Toivoin, että sama pieni mies ei olisi tällä kertaa, että olisi nainen ja että ymmärtäisi vähän enemmän.

Paikalla oli nuorehko nainen, jota en ole ennen tavannut. Hänen ilmeensä vaihteli hämmästyneestä kauhistuneeksi kun kerroin lopettaneeni lääkityksen kerrasta poikki -menetelmällä, vastoin kaikkia ohjeita. Sen jälkeen kyseli kysymyksiä ja kävi konsultoimassa itse tohtoriakin (jota en muuten ole ikinä tavannut) ja sanoi, että heidän mielestään olen yhä vakavasti masentunut ja jos en ole ehdottoman täydellisesti lääkitystä vastaan niin he haluaisivat, että kokeilisin vielä yhtä ja jos se ei auta niin sitten toista. Duloxetine on nimi, ei näyttäisi olevan Suomessa myynnissä millään nimellään. Se toinen vaihtoehto vaatii verikokeita joka toinen viikko, ei kertonut nimeä mikä on kyseessä, mutta tällä aloitetaan.

Sivuoireluettelo taas mahtava. Voisinko valita noista VAIN tuon ruokahalun vähenemisen? (käytin google kääntäjää, korjasin mitä huomasin voi olla että jäi vielä jotain hauskuuksia)


Yleiset sivuoireet:

• oksetus, ummetus, ripuli, närästys, vatsakipu, ruokahalun väheneminen, suun kuivuminen, lisääntynyt virtsaaminen, virtsaamisvaikeudet, hikoilu tai yöhikoilu, huimaus, päänsärky, väsymys, heikkous, uneliaisuus, lihaskipu tai kouristukset, seksuallisten halujen muutos, hallitsematon vapina

Sivuoireet, joiden ilmaantuessa tulee ottaa yhteys lääkäriin 

• epätavallisia mustelmia tai verenvuotoja; kipu vatsan oikeassa yläosassa; vatsan turvotus; kutina; ihon tai silmien keltaisuus; tumma virtsa; ruokahaluttomuus; äärimmäinen väsymys tai heikkous; sekavuus; flunssan kaltaiset oireet; kuume; hikoilu; sekavuus;  nopea tai epäsäännöllinen syke; vaikea lihasten jäykkyys; näön hämärtyminen; rakkuloita tai ihon hilseily; ihottuma; nokkosihottuma; hengitys-tai nielemisvaikeudet;  kasvojen, kurkun, kielen, huulten, silmien, käsien, jalkojen, nilkojen tai säärien turvotus, käheys

En ole vielä hakenut reseptiä...

En todella tiedä mitä tehdä. Olisihan se ihana jos olisi lääke, joka oikeasti auttaisi ja jonka sivuoireet olisivat sellaiset että niiden kanssa voisi elää suht normaalisti tai ainakaan, että niiden johdosta olisi ei elo olisi kurjempaa. Tai ettei tulisi mitään sivuoireita. En tiedä. Kokeilisinko sen kuusi viikkoa mitä tuo psykiatri ehdotti? Kuusi viikkoa on mitättömän lyhyt aika loppujen lopuksi. Mutta se voi olla myös kuusi viikkoa helvettiä... Tai koska lääkkeet alkavat vaikuttaa 3-4 viikon sisällä niin olisi tätä nykyistä oloa se aika ja sitten 2 viikkoa paremmin tai huonommin ja sitten taas juttelisin. Ja jos sitten lopetan niin taas sitten vierotusoireita.

Kysyin siitä terapiasta: vuoden jono...

Mutta naapuri maalaan taloaan iloisen keltaiseksi - väriterapiaa. Alemmassa kyttäyskuvassa pation oven läpi, naapuri seisoo meidän aidan päällä maalaamassa - oli kai tukevampi kuin tikkailla...

Jälleen yksi "totuus on tarua ihmeellisempää" tarina ,,, tai oikestaan kaksi

Olen nyt keskiviikosta asti miettinyt, että kirjoitanko tästä vaiko enkö kirjoita ja mitä kirjoitan, jännittää vähän itseäkin että julkaisenko tämän lopulta vai en...

Keskiviikkona menin jälleen tapaamaan psykiatriani. Tiesin jo etukäteen, että koska en saanut aikaisempaa aikaa niin joudun odottamaan. Mutta kun yli tunnin olin istunut kolkossa odotustilassa niin päätin, että nyt riitti ja pyydän omaa lääkäriäni uusimaan reseptin. En valitettavasti ehtinyt nousta penkistä sanomaan tätä vastaanottoon, kun edelliseltä kerralta "tuttu" pieni mies käveli vastaan ja jouduin sisälle ikkunattomaan koppiinsa.

Olin valmistautunut kertomaan ilmoitusluontoisesti, että haluan nyt luovuttaa hetkeksi: syön näitä tabuja toistaiseksi, koska niiden avulla pääsen ylös sängystä ja pystyn pakolliset rutiinit jotenkuten hoitamaan ja vähän koulun asioitakin vapaaehtoisena pyörittämään. Luovun ajatuksesta (ainakin hetkeksi), että asiat palaisivat ennalleen - että jostain löytyisi se sisältäkin positiivinen, iloinen minä, jota kaipaan - lääkkeillä tai ilman. En jaksa aloittaa tässä kaiken työnhaun, pankin aiheuttamien päänsärkyjen *), velkojien ahdistelun ja muun keskellä vielä lääkkeidenvaihtorumbaa, sivuoireisiin tottumista tai niiden miettimistä jne.

Jotenkin tuon ylläolevan sain ilmaistua niin psykiatri-setä riemastui. "Hyvä, loistavaa - sittenhän lääkkeet toimivat". Ehdin jo ajatella, että loistavaa, saan saman satsi seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi, näkemiin. Mutta pitäähän ne pakolliset kysymykset käydä läpi. "Mielialasi on siis yksi asteikolla 1-10" totesi psykiatri kysymättä, en ehtinyt edes nyökätä kun jo siirtyi seuraaviin "Nukutko?" "Ruokahalusi?" "Miten tyttäresi voi?" "Miten miehesi voi?" ja sitten täydellisenä yllärinä kysymys listan ulkopuolelta: "mitä teet viikonloppuisin". Vastasin, että useimmiten en mitään. "Kyllä sinun pitää jotain tehdä, on tärkeää että viikonloppuisin tekee jotain" psykiatri melkein huusi.

Seurasi raivokasta kirjoittamista A4 kokoiselle viivapaperille usean minuutin ajan. Kirjoittaminen loppui kuin seinään ja psykiatri nosti katseensa paperista: "Ajatko autoa?" Kun sanoin ajavani, seurasi psykiatrin yksinpuhelu siitä kuinka Irlannissa on pakko hankkia kallis auto ja vakuutukset, koska julkinen liikenne on niin surkea. Ja raivokas kirjoittaminen jatkui. "Määrään sinulle "CBT":tä ehkä kosultoinnista on sinulle apua". Tämän jälkeen pakolliset kysymykset jatkuivat ja sain reseptin ja uuden ajan kahden kuukauden päähän. Kun kysyin että ottaako joku sitten yhteyttä tuon lupaamansa kognitiivisen psykoterapian tiimoilta, hän huudahti "hyvä kun muistutit, unohdin laittaa ylös että minun pitää kirjoittaa lähete sinne..."

Olen sanaton.

*) Olen sanaton myös tästä:
http://www.thejournal.ie/ulster-bank-paid-bank-salaries-wages-503984-Jun2012/

eli jos joku on seurannut naapurisaaren tai Irlannin uutisia, niin ison pankkiryppään tietokonepäivitykset menivät "hieman" mönkään 21.6. Palkkakuittia ja henkilötodistusta vastaan voi saada käteistä pankin konttoreista, mutta kukaan ei pysty sanomaan paljonko käteistä uskaltaa nostaa, paljonko tilillä on ollut rahaa ennen tuota päivää ja onko ko. päivänä veloitukseen menneet laskut menneet läpi vai eivät. Mitkä ja minkä suuruiset suoraveloitukset olisi pitänyt mennä tänä aikana ja mitä tililtä lähtee maksuun automaattisesti kun järjestelmä saadaan pystyyn.

Moni tällä saarella taitaa siirtyä "kesäpankkiin" ja "talvipankkiin" kuten television keskusteluohjelmassa kerrottiin jollain jo olevan käytössä. Talvipankki on nahkatakki, jonka taskuihin nostetaan palkkapäivänä kaikki käteinen ja kesäpankki on farkkutakki, jonka taskuihin rahat kesän koittaessa nahkatakin taskuista siirretään. Valitettavasti itselläni ei ole kumpaakaan.

Että tällaista meillä täällä Irlannin ihmemaassa tällä kertaa. Mutta juuri nyt, tällä hetkellä, paistaa kaunis aamuaurinko - katsokaa vaikka

ja lämpöä on +12 ja kello on puoli kahdeksan (ok 07:39)

Sairaalakäynti, tauko terapiassa ja pohdintoja kemikaalipöhnässä

Viiko sitten tiistaina oli vihdoin se päivä, jolloin pääsin erikoislääkärin puheille "vain" reilun puolen vuoden odottamisen jälkeen. Fyysinen särky johtuu todennäköisesti vinksahtaneesta niskanikamasta ja puristuneista hermoista, odottelen kutsua ensin magneettikuvaukseen ja sitten fysikaaliseen. Yritän ajatella positiivisesti, että saan MRI kutsun edes ennen kuun loppua ja Suomeen lähtöä. Täytyy myös antaa hyvää palautetta sairaalakäynnistäni; lääkäri todella perehtyi ongelmaani ja antoi kunnolla aikaansa, kutsui vielä paikalle herra professorin tutkimaan ja vääntelemään kättäni ja niskaani (puudutus / kortisonipiikin jälkeen) ennen jatkotoimenpiteiden päättämistä.

Käynnin jälkeen olin ajatellut kierrellä Dublinin keskustaa enemmänkin, mutta väsymys voitti ja lähdin etuajassa odottelemaan sydänystävääni uuteen terminaaliin 2. Siellä oli hyvä torkkua muiden matkaajien kanssa odotellessa. Tuhkapilvi oli kierretty Amsterdamin kautta ja vain 45 minuuttia oli kone myöhässä.

En oikein tiedä mitä ajattelen uudesta terminaalista; vähän Star Trek tunnelma...

virallisille sivuille tästä http://www.dublinairport.com/gns/at-the-airport/terminal2/terminal-2-gallery.aspx

Perjantaina olin tapaamassa terapeuttiani. Käynnin jälkeen päätimme yhdessä, että pidetään parin kuukauden tauko ja otan häneen yhteyttä Suomesta paluun jälkeen. Yhtenä syynä se, että olen tällä hetkellä sellaisella lääkityksellä ja kemikaalipöhnässä, etten oikein tunne mitään eikä tunnu miltään. Uudet särkylääkkeet ovat "mielenkiintoiset" (Lyrica) ja kortisonilääkitystä ajetaan alas, kuukausi sitten vaihdetut masennuslääkkeet vielä mietityttävät mutta annan niille aikaa - oikeastaan on ihan ok olla välillä näinkin ilman suuria tunteita, puuduksissa. Huomenna voin ajatella toisin, ehkä jo iltapäivällä.

Terapeutin neuvo on yrittää elää tätä hetkeä mahdollisimman paljon. Ja yritänkin. "The power of Now" by Echard Tolle oli mukana keskusteluista.

(tulipa eilen otetusta sateenkaarikuvasta mielenkiintoinen - käytin ensimmäistä kertaa blogin vaihtoehtoa "edit picture, joka avasi "picknic" ohjelman. näyttää kuin asuisin savannilla ;O) - kuva otettu ulko-ovelta)

Kiinnitä happinaamari ensin omille kasvoille

Luin jostain suomalaisesta lehdestä artikkelin äitien jaksamisesta ja siitä jäi mieleen tuo "kiinnitä happinaamari ensin omille kasvoille..." kun aloin googlata löytääkseni lähteen - huomasin, että sanonta taitaakin olla aika kulunut ja sitä käytetään vaikka missä yhteydessä kun puhutaan jaksamisesta.

Keskustelin asiasta kuitenkin eilen terapiassa sen jälkeen kun terapeuttini ensisanoikseen oli todennut, että "taidat olla todella väsynyt". No taidan olla.

Kaiken lisäksi kun olin odottanut tiistaita ja koulun alkamista kuin kuuta nousevaa, niin onnistuin lukitsemaan itseni ulos ilman oikeita avaimia ja kännykkää. Koulun rehtori ystävällisesti antoi lainata koulun kanslian puhelinta että sain lukkosepän soitetuksi, muut äidit joille asiasta mainitsin olivat kovin kiireisiä eivätkä kännykkäänsä tarjonneet...



Pari tuntia seisoskelin, istuskelin ikkunalaudalla ja mietiskelin talon seinustalla. Kädet vaativat tekemistä niin tein sitten kukkaseppeleen pelliksistä.

Uusi lääkitys (Prozac) tuntuu valvottavan entistä enemmän, mutta toistaiseksi väsyttävän myös enemmän. Tiedän - doesn't make sense (ei tee järkeä???).

Lupasin taas yrittää olla syyllistämättä itseäni sairastumisestani. Ympärillä kun tapahtuu isoja, vakavia asioita niin aina välillä vain tulee mieleen, että mikä oikeus mulla on olla masentunut.

Aikaisempiin postauksiini saamieni kommenttien johdosta (SUURI kiitos teille kaikille vertaistukijoilleni) yritän kuitenkin kantaa sairauteni ylpeästi, osana tämänhetkistä minääni. Ja jos sitten on hyväksyttävä, että menneeseen ei olekaan paluuta niin yritän senkin opetella.



Jokin aika sitten Elegia blogissaan puhui masennukseensa kuuluvasta spiraalista. Se on hyvä kuvaamaan miten tämä menee. Ylös ja alas. Pelko siitä, että alasmeno menee syvemmälle ja syvemmälle ja nousu ei koskaan nouse samalle tasolle kuin edellinen. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että en edes tiedä mikä on oloni kun kemikaalit sekoittavat pääni. Lisäksi luin tutkimuksen, että nykyinen kipulääkitykseni alentaa nykyisen masennuslääkitykseni tehoa. Mutta tällä hetkellä en pysty alentamaan kipulääkettäkään. Spiraali, kierre sekin.

Jos tapaat minut, älä kysy mitä kuuluu. Saatan alkaa itkeä ... tai holtittomasti nauraa.

Kaikenlaista tekemistä

Ollut epänormaali viikko sen suhteen, että joka päivälle on ollut jotain koti-koululinjan ulkopuolella olevaa tekemistä.

Keskiviikkona kävin psykiatrilla, mikä oli jälleen aika karmaiseva kokemus. Lauantaisen terapiakäynnin vahvistamana uskalsin kuitenkin väittää vastaan ja vihdoinkin sain muutoksen lääkitykseeni! En edes kehtaa kertoa mihin "diagnoosiin" psykiatri oli päätyny edellisen kerran perusteella...

Miriamin luokkakaverin kolmeviikkoisen pikkuveljen sylissä pitäminen puolen tunnin ajan oli oiva rauhoittumiskeino.

Torstaina, eli eilen, oli toinen terapiakäynti ja melkein uskallan olla jo toiveikas. Melkein. Ensi viikolla taas uudelleen, mutta kyllä viikko meneekin ajatuksia kerätessä.

Tänään on koululla kansainvälinen ruokapäivä ja lasten on pyydetty vievän ruokia näytteeksi omasta maastaan (suolaista ja makeaa) - suomalaiset korvapuustit nousevat ja marokkolainen couscous odottaa muuntumista hedelmäiseksi tabouleh'iksi.

Eli tänäänkin on vähän kiire. Olen vielä luvannut mennä auttamaan koululle ruokien jakelussa sekä vanhempien kahvitarjoilussa.

Hassu kirsikkapuumme täydessä kukassa.
Hassu siksi ettei kasvata lainkaan runkoa - oksat kyllä kasvavat. Taitaa olla leikkauksen puute?

Palaan kommennteihinne! Kiitän niistä.

Psykiatrikäyntini; bloggaaminen parantaa masennuksen

Valitettavasti lääkärin osuus ei ole fiktiota. Oma osuuteni ...


Kyllä; "Vakava depressio" diagnoosin saaneelta masentuneelta voi löytyä satunnaista (sarkastista) huumorintajua - tai ainakin luulo siitä, että hän saattaa olla hauska. Olen jopa nauranut. Ääneen.


RouvaHoo: Päivää, sopihaan se että hän (lapseni) istuu tuossa vieressä
Lääkäri: Rouva tuli sitten sisarensa tyttären kanssa
RouvaHoo: Kyllä tämä on ihan oma tyttäreni !!! ??? (no NYT on taustatiedot hallussa - vilkutuksia siskolle ja kummitytölle Suomeen)


Lääkäri: Miten voitte?
RouvaHoo: No en ole huomannut muutosta siihen miten voin 6 viikkoa sitten kun näimme, mitä nyt sitten nämä fyysiset lisävaivat ja joku mystinen tulehdus laittaa mieltä alas (mikäs tässä jäitä poltellessa ...)
Lääkäri: Siis voitte hyvin


- Lääkäri lukee muistiinpanoja, esittää pakolliset peruskysymykset ja RouvaHoo vastaa niihin suunnilleen samoin kuin viimeksi -


Lääkäri: Mikä on energiatasonne
RouvaHoo: Nolla. Tiedän, että tähän tulisi muutos ulkoilulla ja painonpudottamisella mutta kun ei vain ole voimia.


Lääkäri (kommentoimatta mitenkään edelliseen): Mikä saa teidät innostumaan?
RouvaHoo: Sehän tässä on (yhä) se mitä en ymmärrä; innostun monesta asiasta muttei ole voimia aloittaa ... (eikös me olla puhuttu tästä ennenkin - muistatko, minä olen se jolle määräsit lääkkeeksi pianonsoittoa 5 minuuttia päivässä??). Pidän monesta luovasta jutusta, mutta ainoa mitä oikeastaan saan loppuun asti vietyä on kirjoittaminen.


Lääkäri ryhdistää selkäänsä ja melkein huudahtaa: KIRJOITTAMINEN!! Mitä kirjoitatte.
RouvaHoo: Kirjoitan blogiani (terapianakin)
Lääkäri:: Se on oikein hyvä, on tutkittu että ne jotka kirjoittavat heillä on paremmat mahdollisuudet parantua.

RouvaHoo (jatkaa puhumista, vaikka lääkäri onkin jo syventynyt kääntelemään papereita): Kirjoitan suureksi osaksi siksi, että koen sen terapiaksi, koska täältä Irlannista en ole löytänyt tukiryhmiä / terapiaryhmiä.. Kuten viimeksi sanoin, tuntuu että lääkitykseni vain saavat minut toimimaan eivät sinänsä poista sitä jotain isoa mustaa möykkyä, joka sisälläni on. Haluaisin, että jokainen asia minkä teen ei tuntuisi tehtävältä. Ei ole kivaa esimerkiksi, että lapseni kanssa oleminen tai hampaiden pesu tuntuvat työtehtäviltä, jotka pitää päivittäin rastittaa pois pakollisten tehtävien listalta. Tiedättekö te voisinko löytää jonkinlaista tukiterapiaa täältä?

Lääkäri: No hyvä, sittenhän lääke tekee mitä sen pitääkin; olette toimintakykyinen.
RouvaHoo: ?????

Lääkäri: Jatketaan siis samalla 225g annostuksella Efexoria,(linkin kautta eng.kieliselle sivulle, mistä linkki "Suomi" typistettyyn suomenkieliseen artikkeliin) mitenkäs tuo Xanax - laitetaankos sitä myös?
RouvaHoo: Hämmentyneenä ... kyllä kiitos, pelkään kyllä sen addiktoivaa vaikutusta enkä ole uskaltanut sitä joka päivä ottaa (mitä jos laitettaisiin vaikka kilo ja parisataa grammaa... onhan kyllä sitä edellistäkin satsia vielä jäljellä)

Lääkäri (n.10 minuutin kuluttua käynnin alkamisesta):  "Näkemiin  - nähdään 6 viikon kuluttua ..."

Psykiatrini (alan ammattilainen) ei siis tiedä onko tässä maassa masennukseen sairastuneille terapiaa / tukiryhmiä. Onneksi sain Vihreiltäniityiltä linkin mihin voin ottaa yhteyttä ja kysyä asiaa ihan itse. Kunhan jaksan.

ei ollut klinikalla välipäivinä ruuhkaa

toisin kuin meidän olohuoneen lattialla - missä oli koko päivän kestänyt paraati

Tästä se alkaa - oma terapiani

Oma huoneeni on vihdoin siinä kunnossa, että siellä pystyy olemaan ja "työskentelemään"

Tälle seinälle pitää iskeä naula ja siihen ilmoitustaulu, mutta kun piti heti-nyt-äkkiä saada seinälle ideoita ja toiveita niin laitoin kuvia sinitarralla

Tämän löysin sunnuntaina pohjoisen reissulta

Ja nappilaatikkokin löytyi samalta reissulta ja sain pusseista ja pussukoista lajiteltua napit väreittäin. Tätä terapiaa en ollut edellisessä postauksessani ymmärtänytkään listata.

Kommenteissa taisin mainitakin, että vietin liki koko sunnuntain omassa kolossani niin hyvin, että Koo tuli pyytämään että pitäisin tauon.

Innostuin tekemään kortteja ja kieputtelemaan rautalankaa "Winter Fair" tapahtumaan, mutta se sitten peruutettiin kun ei kuulemma ollut tullut tarpeeksi innokaita osallistujia / vapaaehtoisia.

Ja prinsessani järjestää äidilleen jokapäiväistä väriterapiaa olohuoneen lattialle. Omassa huoneessa kuulemma kun on liian hiljaista ...

Psykiatrikäynti

Ensin ajattelin, että en edes kehtaa tästä täällä kirjoittaa. Mutta meno sairaanhoitopiirissäni on aivan mieletöntä muutenkin, joten annan palaa. Laitan tähän postaukseen arvoja ja lääkkeitä, itselleni lähinnä muistiksi.

Kaksi kuukautta sitten siis näin edellisen kerran psykologia. Hän päätti silloin jatkaa samalla lääkityksellä (Efexor 225 mg - "normaali" annostus 75 mg tai 150 mg ymmärtääkseni).

Tuntuikin aika tasaiselta pitkähkön aikaa (sanoo hän jolle pitkä aika voi olla 2 tuntia), ja bloggasinkin että taitaa olla lääkitys kohdallaan. Jokin aika sitten aloin tuntea että kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin kuin haluaisin. Onneksi pääsin juttelemaan asiasta Pariisiin ja suunnittelimme tarkkaan mitä oikein psykiatrille sanoin.

Kerrankin mitä sanoin meni suunnitelmamme mukaan. Eli kerroin psykiatrille, että tuntuu siltä että sisälläni on joku käsittelemätön möykky, joka on räjähtämäisillään ja lääkkeet vain pitävät sen aloillaan. Ja tuntuu, että sen olisi parempi purkautua, että voisiko jostain muusta / terapiasta olla apua. Mitä sanoi hän: "Loistavaa, sittenhän lääkkeet toimivat niinkuin niiden pitääkin" - jatketaan samalla linjalla.

Hallelujaa! Eläköön valtion säästötoimet: terapia on huomattavasti kalliimpaa kuin lääkkeet ja sen lisäksi kai mun 120 euron / kk lääkekuluista kilahtaa muutama euro alv:nä valtion kassaankin. Terapiahan olisi vain kustannus.

Ai miksi en mene yksityiselle terapiaan. Terapeutille tarvitaan lähete. Lähetteen voi aluksi kirjoittaa yleislääkäri, mutta kun masennuksen hoito on siirtynyt psykiatrille, lähete tarvitaan häneltä.

Olin psykiatrin luona korkeintaan 10 minuuttia. Vakikysymysten jälkeen (harkitsetko itsemurhaa, mietitkö toisen henkilön vahingoittamista, miten nukut, mikä on energiatasosi, mikä on keskittymiskykysi) hän totesi että olen ilmiselvästi parempi koska katsoin häntä silmiin ja kuulin kaikki kysymykset. Eli se kun viimeksi pyysin häntä toistamaan muutaman asian, kun en vahvan aksenttinsa vuoksi saanut selvää mitä hän kysyi oli merkitty papereihin, että en kuuntele. Niin ja olin kuulemma vältellyt katsekontaktia.

Muiden vaivojen vuoksi menin vielä psykiatrin jälkeen lääkärille. Verenpaineet katossa (omaksi muistiksi 158/104), huimasi, käsi puuduksissa, hengitys vinkui. Lääkäri tökkäsi käteen flunssapiikin ja käski mennä antamaan verinäytteen tulehdusarvojen tarkistamiseksi. 10 päivän kuluttua saan tietää oliko eilen ... vai oliko se toissapäivänä ... tulehdusarvot ylhäällä. Näin täällä.

Mutta on niistä lääkkeistä jotain hyötyä. Sisälläni heräsi pieni raivo. Päätin, että pakko tarttua itse toimeen. Kehitän itselleni oman terapiani. Taideterapiaan löytyy kaikki tarvikkeet tyhjistä kanvaksista maaleihin ja maalaustelineeseen, oman huoneeni saan lukkoon ja lattiatilaakin on. Lisäksi voin kehittää omia terapioita, miten olisi:

Hyrräterapia

Piipunpuhdistaja terapia

letitän-hiukset-uudelleen terapia (neiti päätti katsoa mitä oli irtileikatun letin sisällä... huoh...)

Virkkausterapia - alan virkata ja päätän vasta langan loputtua mitä tuli

Pulloterapiaan en kuitenkaan ajatellut turvautua (ja sitäpaitsi tuosta pitäisi pyyhkiä pölyt ennen kuin avaisi)

Vaikka silityksestä pidänkin, en sitä taida terapiamuotoksi rakentaa 

Leikkaa-liimaa-askartele terapia

Aloitin kuitenkin tilaamalla Susupetalin Sairaalapäiväkirjan. Olen kuullut ja lukenut siitä hyvää.

ps. jos joku on meilaillut kanssani diginet osoitteeseen niin saan yhä sinne emailit, mutta lähetän vastaukset toisen serverin kautta ja ne ovat menneet monella spam-kansioon. Eli jos odottelet viestiä täältä päin niin tarkista sähköpostisi spam kansio.