Sanoiksi?

Yritän kirjoittaa. Backspace näppäin on kuluneempi kuin Enter.

Tässä tajunnanvirtaa.

Rakastan joulua ja joulun tunnelmaa, mutten saa mitään haluamaani aikaiseksi. Täällä Irlannissa kuusikin koristellaan jo joulukuun alussa - täydellistä. Meidän koti tänä vuonna: Koo haki vintiltä joulukoristelaatikot ja kuusen viime viikonloppuna. Kuusi on pystyssä ja oksat koristeltu niin ylös kuin Miriam ylettyy. Lupasin tehdä tähden latvaan - viime vuonna oli täkäläiseen tapaan enkeli. Meillä ollut tähti oli liian raskas. Kultamaali ja balsat valmiina - sekä loistava idea - siis tähdeksi. Päässä.

Yläkerran tasanteella on neljä laatikollista rakkaita joulukoristeita. Laatikoissa.

Pesin lakanapyykkiä kaksi viikkoa sitten. Viikon kuivuivat telineellä. Nyt ovat viikon olleet pyykkikorissa keittiön lattialla. Keittiön lattialla ovat myös uunipellit, ompelukone, noin 5500 nyssykkää, laatikkoa ja pussukkaa joissa askartelu- ja korttimateriaaleja. Myös hankittuja joululahjoja. Muovinen pyykkisaavi puolikuivia / -märkiä pyykkejä joista laitan patterille kuivumaan mitä mahtuu / mitä luulen seuraavana päivänä tarvitsevani. Ja se pyykinkuivausteline, tosin taittelin sen kaapin viereen.

Mitä on tapahtunut hoitorintamalla: Omalääkäri (GP joka hoitanut mua yli 10 vuotta) laittoi pikalähetteen psykiatrille ja kävin siellä nyyhkimässä puolisen tuntia viime viikolla. Vie mun "tapauksen" tiimille ja tiimi tekee päätöksen ja joku kirjoittaa omalääkärille lausunnon, postittaa se kirjeenä ja sitten saan tietää pääsenkö terapiaan vai keksivätkö jotain muuta. Eilen kävin juttelemassa omalääkärin kanssa ja eihän se kirje vielä ollut 1,5 viikossa hälle ehtinyt. Tuplasi Cymbaltat 60 milligrammaan (120 mg annoksia söin edellisellä masennuskaudella) ja antoi Xanaxia niin että pärjään ensi ja seuraavan viikon työpäivät. 9 kappaletta työpäiviä edessä. Olisi kirjoittanut sairaslomalle jatkoa, mutta taloudellinen tilanne se, että nuo työpäivät pitää jaksaa - sen jälkeen 2 viikkoa palkallista, ansaittua, vuosilomaa (sairaspäiviltä en saa päivääkään palkkaa, Irlannin lainsäädäntö ei sitä vaadi ja nykyinen työnantaja ei niitä vapaaehtoisesti maksa). Taisin kirjoittaa tästä kuviosta edellisessä postauksessanikin vaan en jaksa nyt tarkistaa.

Mitä olen tehnyt. Ollut. Selvinnyt päivien pakollisista kuvioista. Käynyt suihkussa useammin kuin kerran viikossa. Pelannut tietokonepelejä, jotta ei tarvitse ajatella. Pyörittänyt käsissäni kyniä, kankaita, papereita, nappeja, kartonkia, kuumaliimapistoolia, neulaa, koukkua, puikkoja, helmiä, rautalankaa, lehtiä, käpyjä, styroks-palloja. Nukkunut huonosti öisin, nähden typeriä unia - ei varsinaisia painajaisia. Roikkunut FB:ssä. Nukkunut unentäytteisiä päikkäreitä. Valvonut. Miettinyt. Pohtinut. Vatvonut. Löytänyt useampia hyviä artikkeleita, tv ohjelmia ja videoita koskien masennusta ja fibromyalgiaa. Ostanut 30 päivän luovan kirjoittamisen kurssin, jota tein 3 päivää, loput printtasin.

... aloin kirjoittamaan mitä en ole tehnyt, mutta siitä saattekin kuvan alkuteksteistäni.

Mitä sitten miettinyt, valvonut pohtinut ja vatvonut. Että en halua tehdä työtä, joka pakottaa mut ottamaan Xanaxia päivittäin. Että miksi en halua olla kodin yläkerrassa varsinkaan jos olen yksin kotona. Että miksen halua mennä ulos edes sellaisina päivinä kun eivät pauhaa myrskyt ja sade piekse maata. Että miksen ole ajanut meren rannalle kertaakaan tämän kuukauden aikana. Että miksi kävin vain kerran Dubinissa. Että miksi en lähtenyt tänään, lauantaina Lontoon merimieskirkon myyjäisiin Dubliniin ja kuuntelemaan kauneimpia joululauluja - asia jota oikein odotin ja ajattelin että haluan mennä. Että miksi en ole kirjoittanut enempää.

Tiedän vastauksen. Mun masennus on tätä, näkyy ulospäin saamattomuutena ja haluttomuutena. Laiska, ajattelee varmaan sellainen joka ei minua tunne ja myös itse satunnaisesti. Syyllistän itseäni vaikken tiedän, ettei syy ole minun.

ja tällä kynttiläjalallakaan ei ole sitä tonttulakkia vieläkään päässä...

Jälleen yksi "totuus on tarua ihmeellisempää" tarina ,,, tai oikestaan kaksi

Olen nyt keskiviikosta asti miettinyt, että kirjoitanko tästä vaiko enkö kirjoita ja mitä kirjoitan, jännittää vähän itseäkin että julkaisenko tämän lopulta vai en...

Keskiviikkona menin jälleen tapaamaan psykiatriani. Tiesin jo etukäteen, että koska en saanut aikaisempaa aikaa niin joudun odottamaan. Mutta kun yli tunnin olin istunut kolkossa odotustilassa niin päätin, että nyt riitti ja pyydän omaa lääkäriäni uusimaan reseptin. En valitettavasti ehtinyt nousta penkistä sanomaan tätä vastaanottoon, kun edelliseltä kerralta "tuttu" pieni mies käveli vastaan ja jouduin sisälle ikkunattomaan koppiinsa.

Olin valmistautunut kertomaan ilmoitusluontoisesti, että haluan nyt luovuttaa hetkeksi: syön näitä tabuja toistaiseksi, koska niiden avulla pääsen ylös sängystä ja pystyn pakolliset rutiinit jotenkuten hoitamaan ja vähän koulun asioitakin vapaaehtoisena pyörittämään. Luovun ajatuksesta (ainakin hetkeksi), että asiat palaisivat ennalleen - että jostain löytyisi se sisältäkin positiivinen, iloinen minä, jota kaipaan - lääkkeillä tai ilman. En jaksa aloittaa tässä kaiken työnhaun, pankin aiheuttamien päänsärkyjen *), velkojien ahdistelun ja muun keskellä vielä lääkkeidenvaihtorumbaa, sivuoireisiin tottumista tai niiden miettimistä jne.

Jotenkin tuon ylläolevan sain ilmaistua niin psykiatri-setä riemastui. "Hyvä, loistavaa - sittenhän lääkkeet toimivat". Ehdin jo ajatella, että loistavaa, saan saman satsi seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi, näkemiin. Mutta pitäähän ne pakolliset kysymykset käydä läpi. "Mielialasi on siis yksi asteikolla 1-10" totesi psykiatri kysymättä, en ehtinyt edes nyökätä kun jo siirtyi seuraaviin "Nukutko?" "Ruokahalusi?" "Miten tyttäresi voi?" "Miten miehesi voi?" ja sitten täydellisenä yllärinä kysymys listan ulkopuolelta: "mitä teet viikonloppuisin". Vastasin, että useimmiten en mitään. "Kyllä sinun pitää jotain tehdä, on tärkeää että viikonloppuisin tekee jotain" psykiatri melkein huusi.

Seurasi raivokasta kirjoittamista A4 kokoiselle viivapaperille usean minuutin ajan. Kirjoittaminen loppui kuin seinään ja psykiatri nosti katseensa paperista: "Ajatko autoa?" Kun sanoin ajavani, seurasi psykiatrin yksinpuhelu siitä kuinka Irlannissa on pakko hankkia kallis auto ja vakuutukset, koska julkinen liikenne on niin surkea. Ja raivokas kirjoittaminen jatkui. "Määrään sinulle "CBT":tä ehkä kosultoinnista on sinulle apua". Tämän jälkeen pakolliset kysymykset jatkuivat ja sain reseptin ja uuden ajan kahden kuukauden päähän. Kun kysyin että ottaako joku sitten yhteyttä tuon lupaamansa kognitiivisen psykoterapian tiimoilta, hän huudahti "hyvä kun muistutit, unohdin laittaa ylös että minun pitää kirjoittaa lähete sinne..."

Olen sanaton.

*) Olen sanaton myös tästä:
http://www.thejournal.ie/ulster-bank-paid-bank-salaries-wages-503984-Jun2012/

eli jos joku on seurannut naapurisaaren tai Irlannin uutisia, niin ison pankkiryppään tietokonepäivitykset menivät "hieman" mönkään 21.6. Palkkakuittia ja henkilötodistusta vastaan voi saada käteistä pankin konttoreista, mutta kukaan ei pysty sanomaan paljonko käteistä uskaltaa nostaa, paljonko tilillä on ollut rahaa ennen tuota päivää ja onko ko. päivänä veloitukseen menneet laskut menneet läpi vai eivät. Mitkä ja minkä suuruiset suoraveloitukset olisi pitänyt mennä tänä aikana ja mitä tililtä lähtee maksuun automaattisesti kun järjestelmä saadaan pystyyn.

Moni tällä saarella taitaa siirtyä "kesäpankkiin" ja "talvipankkiin" kuten television keskusteluohjelmassa kerrottiin jollain jo olevan käytössä. Talvipankki on nahkatakki, jonka taskuihin nostetaan palkkapäivänä kaikki käteinen ja kesäpankki on farkkutakki, jonka taskuihin rahat kesän koittaessa nahkatakin taskuista siirretään. Valitettavasti itselläni ei ole kumpaakaan.

Että tällaista meillä täällä Irlannin ihmemaassa tällä kertaa. Mutta juuri nyt, tällä hetkellä, paistaa kaunis aamuaurinko - katsokaa vaikka

ja lämpöä on +12 ja kello on puoli kahdeksan (ok 07:39)

Kahden viikon kuluttua säteilen

sain nimittäin kutsun:

eli viime viikon tiistaina otetuissa verikokeissa oli jotain arvoja sen verran jälleen koholla, että perjantaina olivat lähettäneet kutsun "bone scan" operaatioon, missä ruiskutetaan ensin radioaktiivista liuosta ja sen jälkeen saa kuulemma luista parempia kuvia tällaisella laitteella

 (kuva täältä)

24 tuntia pitää välttää olemasta 2 metriä lähempänä raskautettuja sekä pieniä lapsia. Papa-Koon mukaan prinsessa ei ole enää tarkoitettu "small child" eli en saanut sitten yötä Dublinissa perusteltua.

Nyt onkin oikein tutkimusten suma - saa nähdä mitä kaikkea löytyy: viime viikolla reumatologian erikoislääkäri ja "miljoona" putkea verta verikokeissa, huomenna mammografiaan (ikäseulonta), ensi viikolla psykiatri ja seuraavalla sitten tuo luukuvaus. Naureskelinkin ystävilleni, että taitaa olla takuuaika ummessa.

Piiiiiiiiiiitkä Pitkä perjantain odotus

hammaslääkärillä... Onnekseni täällä tänään ihan tavallinen työpäivä, että sain eilen ajan hammaslääkäriin täksi päiväksi. Toista vuorokautta kun on tuskissaan käännellyt ja väännellyt itseään niin maailman epämiellyttävin paikka alkaa tuntua jo varsin kutsuvalta.

Olin tapani mukaan paikalla ajoissa. Kun varausaikani + 10 minuuttia koitti, aloin katsella kännykän kelloa vähän väliä ja sitten:

odotin...

odotin...

odotin...

odotin...

ja odotin

Ja kun hammaslääkäri oli tutkinut, koputellut ja pistellyt sekä ottanut röntgenkuvat  hampaistani ei löytynyt reiän reikää. Poskiontelontulehdus ja viiden päivän antibioottikuuri. Kunhan särky hälvenee niin vastailen kommentteihinne ja uppoudun muutenkin paremmin blogistanian antimiin.

Yhteensattumia(ko) ja diagnooseja

Eilen tuli yllätyspostia sydänystävältä ja kuoresta ilmestyivät Kauneus ja Terveys sekä Anna -lehdet. Tänään postista kolahti SanomaMagazines'ien lähettämänä Glorian Ruoka & Viini.

  kuva täältä

Kauneus ja Terveys oli kuin otsikot olisi otettu elämästäni:

• "Väriterapiaa; rauhoitu ja piristy väreillä"
  - sitähän tässä on yritetty itselle järjestää
• "Hoidetaanko masennusta oikein / tällainen on suomalainen masennus"
  - todella mielenkiintoista lukea miten Suomessa homma kulkee
• "Nauti zumbasta enemmän, 6 helppoa perusliikettä"
  - olemme PTAssa suunnittelemassa vanhemmille Zumba-aamuja
• "Hyvää yötä kivusta huolimatta"
  - todella ajankohtaista (kirjoitan tarkemmin myöhemmin)

Ja yleisesti hyviä liikkumiseen ja oikeanlaiseen syömiseen liittyviä artikkeleja

Olenkohan osallistunut johonkin kilpailuun tms. sillä en tosiaan tiedä mistä hyvästä Sanomamagazinesin lähettämänä Glorian ruoka & viini postiluukusta kolahti. Kiitosta vaan.

Heti ensimmäisellä sivulla osui ja upposi: Sitruunaglaseerattu broileri ja sinapinsiemenperunat. Koo oli ostanut 5 kg perunoita eurolla ja broilerin koipia parilla ja jättänyt mulle sitten ihmeteltäväksi mitä niistä tekisi.

"minun korttelini" sarjassa oli artikkeli Yaelian blogista tutuksi tulleista paikoista ja arvaan, että ko. Liz on myös Yaelianin blogissa mainittu. Artikkelin nimi "Ruokabloggaajan kahvilataivas Tel Avivissa."

Alla linkki Glorian web sivulle
http://www.glorianruokajaviini.fi/uusilehti/

Eilen soitti sairaanhoitaja 3.1. otetuista röntgenkuvista. Polvissa näkyi "arthritis" mistä halusi lääkärin keskustelevan kanssani. Antoi ajan heti tälle aamulle. Polvilumpiossa vasten reisiluuta on kulumaa ja tulehdusta jos oikein ymmärsin. Asiaa ei voida korjata, mutta oireita lieventää ja leviämistä hidastaa. Helpottaa, että on diagnoosi, mutta harmittaa se että se olisi voitu antaa jo marraskuussa 2010 jos olisivat muistaneet kirjoittaa lähetteen röntgeniin.

Lisäksi lääkärini on vahvasti sitä mieltä, että sairastan Fibromyalgiaa myös ja, että vasemmassa kädessä on hermovamma (sain lähetteen hermoratatutkimukseen toukokuussa 2011 ja maaliskuun 26. päivä  tänä vuonna pääsen tutkittavaksi). Mielenkiintoista oli, että lääkärini mukaan uusimmissa tutkimuksissa epäillään unen vähyydellä olevan osansa fibromyalgiaan sairastumiseen. Kun ihminen ei koskaan vaivu syvään uneen, lihakset ja nivelet rentoudu tarvitsemallaan tavalla.

Loppulauseen aikana sain lähetteen polvispesialistille katsottavaksi jos voisi polvea jotenkin hioa tms. sekä fysioterapiaan. Kahden viikon kuluttua seuraava oma lääkärikäynti kun verikokeet ovat valmistuneet.

Kotihoitona painon pudotus ja jumppaliikeitä polville entisten käsi- ja niskaliikkeiden lisäksi. Että kiirettä pitää...

Miltä tuntuu? Ei oikeastaan miltään. Olin jotenkin ajatellut, että diagnoosin saaminen helpottaisi mutta jotenkin ei vaan tunnu missään. Tai no. Vähän niinkuin puulla päähän lyöty.

Nopeaa toimintaa "your wish is my command..."

"The Secret" kirjassa yksi ihanista idoleistani eli Joe Vitale käskee esim. parkkipaikkaa tarvittaessa kuvittelemaan miten ajaa tyhjään ruutuun.

Tänään itselläni oli röntgen Dublinissa ja edellisen kerran kokemuksista olin jo päättänyt, että vien auton parkkiin kauemmaksi mistä "shuttle bus" kuljetus sairaalalle. Ajattelin, että koukkaan kuitenkin vakiparkkipaikan kautta, jos se ei olisikaan täynnä. Siellä oli 2 paikkaa, joista toinen luonnollisesti mun!

Olin hyvissä ajoin röntgenissä kun tiesin, että nopeat syövät hitaat. En ollut edes saanut takkia yltäni kun jo kutsuttiin sisään ja lopulta olin takaisin parkkipaikalla ennen ajanvarauskorttiini merkittyä aikaa!

Kutsukaa vain sattumaksi tai miksi tahansa, minä sanon että punainen sulka lattialla aamulla oli merkki jouluenkeliltäni, että tänään kaikki sujuu.

kuvan nappasin täältä

Itkeäkö vai nauraa

Täkäläisen käytännön tuntien olin sairaalalla hyvissä ajoin. Eli kaikki saavat saman kellonajan tapaamiselleen ja sitten lääkäri ottaa vastaan tulojärjestyksessä. Joissain paikoissa on fyysinen jono, missä ihmiset liikkuvat etenevät pomppimalla tuolilta tuolille jonon edetessä, joissain numerolappusysteemi ja täällä sihteerille ilmoittautumisjärjestys.

Koska en voinut tietää kauanko aikaa kuluu, halusin parkkeerata sellaiseen paikkaan missä maksetaan vasta ulosajettaessa. Ihonan sitä kun pitää miettiä, että kauanko parkkiaikaa jäljellä. Sairaalan parkkipaikka on yleensä täynnä, mutta ajoin sen kautta kuitenkin: se oli kokonaan suljettu! Ajoin seuraavaan parkkiin - luonnollisesti em. johdosta se oli täynnä, siellä oli myös lappu että sairaalan henkilökunnan paikat täynnä "sorry". Oma ärtymykseni laantui kun ajattelin henkilökuntaa jonka ravattava parkkimittareilla työpäivän aikana. "anteeksi, pysäytän hetkeksi toimenpiteen kun menen laittamaan lisää rahaa mittariin"

Olin onnekas ja lyhyellä kiertämisellä löysin suht läheltä vapaan parkkiruudun ja ystävällisen naisen joka auttoi viittomalla parkkeeraamaan pieneen aukkoon kapealla kadulla. Laitoin kaikki kolikkoni mittariin ja se näytti 13:13 ja ajattelin, että kyllä varmaan parissa tunnissa ehdin näkemään tohtorin ja kävelemään autolle.

Ilmoittauduin sihteerille 10:30 (aikani oli 11:00), pääsin sisälle 12:50. Ensi tervehdyksen jälkeen tohtori sanoi, että sorry ei hän pysty mitään sanomaan kun sitä hermoratatutkimusta (EMG) ei ole tehty ja hän huomasi, ettei ole otettu "tavallisia" röntgenkuviakaan jotka tarvitaan magneettikuvauksen lisäksi "hups, etkö tosiaan ole saanut röntgeniin lähetettä". Samaan hengenvetoon hän myös tyrmäsi oman lääkärini viimeisimmän diagnoosin sillä, että olen siihen liian nuori ja tulehdusarvoni eivät ole sairauteen riittävän korkealla, vaikka korkealla ovat olleetkin.

Sain lähetteen verikokeisiin, röntgeniin ja hydroterapiaan. Uuden särkylääkkeen sain myös ja uuden tapaamisajan saan sitten jonnekin ensi keväälle kun ehdin soittaa sihteerilleen, joka oli lounastauolla etten ehtinyt häntä nähdä ja sopia uutta aikaa. Jos ei olisi ollut kiire autolle = hakemaan lasta koulusta niin olisin voinut jonottaa vielä verikokeisiin eilen. Takaisin autolla olin 13:17 mutta eivät sentään olleet ehtineet muistaa parkkisakolla.

No. Tällä tiedolla nyt mennään ja toivotaan ettei lääkkeestä tule pahempia sivuoireita ja että se myös auttaisi. Sisulla irvistellen on mentävä, ei tässä muutakaan voi. Olen täydellisesti jouluihminen ja ensimmäistä adventtia jo miettinyt ja koristeluita näperrellytt, mutta silti nyt on vähän sellainen olo, että haluaisin nukkua heräämättä kevääseen ... tai vuoteen 2013 ...

Hämärät kuvat takanreunukseltani. Elegialta sain vihjeen tuosta vasemman puoleisesta, palaessaan väriä vaihtavasta kynttilästä  ja se oli ostettava kun sen löysin. Olen siitä lumoutunut ja kaiken lisäksi se levittää hyvää, mietoa tuoksua kotiin.

Enkeliviestini tälle päivälle sain täältä

17.11.2010

Vuosi sitten kävin lääkärissä kun "kaikkia paikkoja" särki - oli särkenyt jo pitkään. Ensi viikolla menen asiasta seurantakäynnille erikoislääkärille, ensimmäinen kerta oli toukokuussa (johon olin siis saanut lähetteen vuosi sitten). Ensi vuoden maaliskuulle olen saanut ajan hermoratatutkimukseen, johon sain lähetteen toukokuussa. Ja yhä särkee. Kaikenlaisia diagnooseja olen saanut tämän vuoden varrella ja kaikenlaisia pillereitä napsinut kaikenlaisilla sivuoireilla. Verikokeet näyttävät (onneksi?) että kaikki tulehdusarvot korkealla, muuten varmaan laitettaisiin masennukseni piikkiin kaikki.

Taidan leipoa synttärikakun ja koristeiksi laitan kipupillereitä.

Eilen sain myös niin huonoja uutisia (kukaan ei kuollut eikä kukaan sairastunut ihan vaan omakohtaisia), että putosin polvilleni ja huusin apua! Itkin niin, että iho silmien alapuolella on suolasta karhea ja kipeä.

Mutta apua tuli; ymmärsin yöllä unettomana sängyssä miettiessäni, että kun en vain voi ko. asialle mitään tehdä niin pitää keksiä jotain muuta. Onneksi taitoni nyhjäistä tyhjästä ei ole kadonnut. Aamuyö ja tämä aamu on kulunut laittaessani ideoita paperille. Nyt pitäisi vaan saada puhalletuksi kaiken lamauttava masennuksen synkkä, mustanharmaa pilvi odottamaan parempaa hetkeä. Nyt ei aikuisten oikeasti olisi sille aikaa eikä tilaa. Jos ei muilla pysy poissa niin otan hätävara-ilopillerit peliin.

voin vaikka lukea kirjaa itsestäni

 tai tehdä vihdoin sen kaulaliinan pihaenkelille

voin myös tapella vihaisten lintujen kanssa

  tai kurkata oksanreiästä naapurin pihalle, jos vaikka sieltä löytyisi jotain mukavaa

EDIT: mutta ei asiat voi olla koskaan täydellisen toivottomasti kun jaksan vielä olla iloinen aamuauringon hempeän ihanasta ja lohduttavasta valosta pihallani ja keittiössäni:

Aina väärään aikaan

Jos ovat päivät sekaisin niin ovat kyllä sisäiset vuodenaikanikin. Miksi nyt syksyllä kun olisi juuresten ja pehmeiden keittojen aika tekee mieli keväisiä salaatteja?

Eilen muun perheen syödessä edellisen päivän taginen loppuja linssilisukkeella, omalle lautaselleni kaivoin kaapeista ja pihan salaatista tämän keon

Olisi ollut paljon helpompaa ja edullisempaa jos salaattihimoni olisi iskenyt kesällä...

Huomenna Koon pitää uhrata yksi lomapäivistään, koska en ehdi hoitaa iltapäivän koulusta hakua kun joudun käymään Dublinissa fysikaalisessa (nyt jumiuduin tähän lauseeseen eli tiedän sen olevan surkeaa suomea, mutta menköön...).

Aion ottaa lomaa arjesta ja ilon irti minäkin eli menen jo aamusta Dubliniin, suunnitteilla kahvittelua täällä ja ihmettelyä täällä - hyvässä seurassa tietenkin.

Tänään nautin sateesta

En voi sille mitään, mutta tänään olen nauttinut jatkuvasta sateenropinasta ja ihanasta viileydestä ja raikkaasta tuoksusta.

Sisällä on hämärää ja mukava. Hämäränhyssyä.

Silitysrauta on laulanut koko päivän, silittelen pikkuhiljaa nautiskellen telkkaria katsellen. Imuriakin pitää tänään laulattaa ennen kuin haen prinsessan kavereineen koulusta.

Sain hoidettua muutaman roikkuvan asian (lue: pääsin läpi puhelimella); 3 viikkoa sitten otettujen verikokeiden tulokset faksataan tänään omalle lääkärilleni ja niistä voin soittaa iltapäivällä tai ensi viikolla, MRI eli magneettikuvaukseen pääsen 26.9. - eli voi olla, että syy fyysisiin kipuihin ja jatkuvaan särkyyn ratkeaa alle vuodessa.

Sairaalakäynti, tauko terapiassa ja pohdintoja kemikaalipöhnässä

Viiko sitten tiistaina oli vihdoin se päivä, jolloin pääsin erikoislääkärin puheille "vain" reilun puolen vuoden odottamisen jälkeen. Fyysinen särky johtuu todennäköisesti vinksahtaneesta niskanikamasta ja puristuneista hermoista, odottelen kutsua ensin magneettikuvaukseen ja sitten fysikaaliseen. Yritän ajatella positiivisesti, että saan MRI kutsun edes ennen kuun loppua ja Suomeen lähtöä. Täytyy myös antaa hyvää palautetta sairaalakäynnistäni; lääkäri todella perehtyi ongelmaani ja antoi kunnolla aikaansa, kutsui vielä paikalle herra professorin tutkimaan ja vääntelemään kättäni ja niskaani (puudutus / kortisonipiikin jälkeen) ennen jatkotoimenpiteiden päättämistä.

Käynnin jälkeen olin ajatellut kierrellä Dublinin keskustaa enemmänkin, mutta väsymys voitti ja lähdin etuajassa odottelemaan sydänystävääni uuteen terminaaliin 2. Siellä oli hyvä torkkua muiden matkaajien kanssa odotellessa. Tuhkapilvi oli kierretty Amsterdamin kautta ja vain 45 minuuttia oli kone myöhässä.

En oikein tiedä mitä ajattelen uudesta terminaalista; vähän Star Trek tunnelma...

virallisille sivuille tästä http://www.dublinairport.com/gns/at-the-airport/terminal2/terminal-2-gallery.aspx

Perjantaina olin tapaamassa terapeuttiani. Käynnin jälkeen päätimme yhdessä, että pidetään parin kuukauden tauko ja otan häneen yhteyttä Suomesta paluun jälkeen. Yhtenä syynä se, että olen tällä hetkellä sellaisella lääkityksellä ja kemikaalipöhnässä, etten oikein tunne mitään eikä tunnu miltään. Uudet särkylääkkeet ovat "mielenkiintoiset" (Lyrica) ja kortisonilääkitystä ajetaan alas, kuukausi sitten vaihdetut masennuslääkkeet vielä mietityttävät mutta annan niille aikaa - oikeastaan on ihan ok olla välillä näinkin ilman suuria tunteita, puuduksissa. Huomenna voin ajatella toisin, ehkä jo iltapäivällä.

Terapeutin neuvo on yrittää elää tätä hetkeä mahdollisimman paljon. Ja yritänkin. "The power of Now" by Echard Tolle oli mukana keskusteluista.

(tulipa eilen otetusta sateenkaarikuvasta mielenkiintoinen - käytin ensimmäistä kertaa blogin vaihtoehtoa "edit picture, joka avasi "picknic" ohjelman. näyttää kuin asuisin savannilla ;O) - kuva otettu ulko-ovelta)

Positiivisia kuulumisia

Olen niin paljon parjannut irlantilaista sairaanhoitoa, että ihan pakko kirjoittaa kun jotain positiivista tapahtuu.

Sain kirjeen siltä erikoislääkäriltä, jolle kerrottiin olevan 16 kuukauden jono. Kirjeessä oli aika verikokeille, röntgenille yms. tarvittaville tutkimuksille:

24.5. TÄNÄ vuonna 2011.

Omalääkäri oli valistanut tapaustani kiireellisenä, mistä iso kiitos. Kun testit ja tutkimukset ovat hautuneet kolme viikkoa, on aika lääkärille. Täällä nimittäin yhä joudutaan osa verikokeista lähettämään naapurisaarelle analysoitavaksi.

Tänään on prinsessalla viimeinen koulupäivä ennen yli 2 viikon kevät lomaa. Päivä päättyy pääsiäisparaatiin, johon on pitänyt tehdä hattu täysin kierrätysmateriaaleista ja johon vanhemmatkin saavat osallistua. Oma hattu luonnollisesti vasta suunnitteluvaiheessa, mutta onhan tässä koko koulupäivä aikaa.

Miriamin hattuun käytimme

• paperikassin (Art&Craft ;O))
• vanhoja lehtiä kuviin ja kirjaimiin
• "helmet" pyörittelimme vanhoista lehdistä leikatuista kolmiosuikaleista
• silkkinauhat vanhasta lahjakassista
• nyörin rikkoutuneesta kaulakorusta

Kuva on surkea, mutta tyttö on iloinen

Kaikenlaista tekemistä

Ollut epänormaali viikko sen suhteen, että joka päivälle on ollut jotain koti-koululinjan ulkopuolella olevaa tekemistä.

Keskiviikkona kävin psykiatrilla, mikä oli jälleen aika karmaiseva kokemus. Lauantaisen terapiakäynnin vahvistamana uskalsin kuitenkin väittää vastaan ja vihdoinkin sain muutoksen lääkitykseeni! En edes kehtaa kertoa mihin "diagnoosiin" psykiatri oli päätyny edellisen kerran perusteella...

Miriamin luokkakaverin kolmeviikkoisen pikkuveljen sylissä pitäminen puolen tunnin ajan oli oiva rauhoittumiskeino.

Torstaina, eli eilen, oli toinen terapiakäynti ja melkein uskallan olla jo toiveikas. Melkein. Ensi viikolla taas uudelleen, mutta kyllä viikko meneekin ajatuksia kerätessä.

Tänään on koululla kansainvälinen ruokapäivä ja lasten on pyydetty vievän ruokia näytteeksi omasta maastaan (suolaista ja makeaa) - suomalaiset korvapuustit nousevat ja marokkolainen couscous odottaa muuntumista hedelmäiseksi tabouleh'iksi.

Eli tänäänkin on vähän kiire. Olen vielä luvannut mennä auttamaan koululle ruokien jakelussa sekä vanhempien kahvitarjoilussa.

Hassu kirsikkapuumme täydessä kukassa.
Hassu siksi ettei kasvata lainkaan runkoa - oksat kyllä kasvavat. Taitaa olla leikkauksen puute?

Palaan kommennteihinne! Kiitän niistä.

Jottei totuus unohtuisi, Irlannin terveydenhoidon tila - omakohtainen kokemus

Hypätkää rauhassa johonkin muuhun blogiin. Tämä on nyt  pitkähkö ja tylsä sairaskertomus eikä (yllätys, yllätys) liitykään kokonaan masennukseen.

Kävin tässä viime viikolla omalla lääkärilläni (GP) niveljuttujeni ja särkyjeni kanssa. Hän tarkisti, että 6.12. on lähetetty lähete sairaalaan erikoislääkärille koska tulehdusarvoni etc. ovat koholla. Kyllä siis joulukuussa 2010, eli liki 4 kuukautta sitten. Pyysi soittamaan erikoislääkärille ja kyselemään missä mennään.

Soitin. Ko. erikoislääkäri ei ole "koskaan saanut" kyseistä lähetettä!!! Muistan kyllä hämärästi lehtikirjoitukset, joissa tutkivaa journalismia harrastanut toimittaja oli selvittänyt että koska lähetteitä tulee niin paljon ja kaikki ovat ylityöllistettyjä niin kirjeitä ei avata eikä faxeja lueta. Oliko peräti joku hidastuslakkokin. Eli en sinänsä ollut yllättynyt.

Eihän siinä mitään, uusi lähete lähti näppärästi faxilla kun soitin ja pyysin lääkäriäni sen lähettämään.
Täällä meillä ainakin on potilaan tehtävä soittaa ja kiirehtiä, että koskas pääsisi. Ja myös sitten soittaa takaisin omalle lääkärille jos jotain hämmennystä on. Fakasivat sentään puhelinsoittoni perusteella lääkäriasemalta, ettei tarvinnut lähetettä itse käydä hakemassa ja faksaamassa.

Sitten se "hauskuus". Jonotusaika on 16 (kuusitoista) kuukautta ko. erikoislääkärille. Mistä ajasta olen hukannut neljä eli jos vain hyväksyn tilanteen niin olen erikoislääkärille päästessäni syönyt steroidpillereitä (kortisonia) sekä  kodeiinipitoisia särkylääkkeitä 20 kuukautta putkeen. Kortisonin aiheuttama turvotus näkyy jo nyt kasvoissani, mutta suurin huoli on sen luustoa haurastava vaikutus. Kortisonia kun on myös päivittäisessä astmalääkkeessäni. Onneksi kalsiumtabletit ja D vitamiini ja Omega 3 ovat täällä kohtuuhintaisia, joten popsin niitä nyt sitten kaiken muun lisäksi.

Masennusrintamallakin kuuluu uutta, kuten jo vähän vihjasinkin. Oma lääkärini nimittäin onnettomuudekseen ;O) uskaltautui fyysisten kremppojeni lisäksi kysäisemään "mitäs muuten kuuluu" ja pääsin sitten avautumaan... (avautui siinä sitten vesihanat silmistäkin) ja kerroin että ei niin helppoa kun psykiatri aina eri ja kerroin sitten myös miten viimeisin käynti meni. Hän kysyi, että onko mitään terapiaa ehdotettu!! Sanoin, että olen siitä kysynyt mutta kukaan tapaamistani psykiatreista ei ole siitä tietänyt. Lääkärini istui hetken hiljaa ja kirjoitti sitten lapulle yksityisen, paikallisen terapeutin nimen ja puhelinnumeron! Työskentelee "klinikalla" mistä saattaisi löytyä myös apua särkyihini (reikiä, akupunktiota etc.)

Olin ensimmäisellä terapeuttikäynnillä ("counselling") yksityisesti  lauantaina ja tänään (edit: huomenna - olen ihan sekaisin päivistä) menen jälleen. Olen toiveikas, ei tämä huonommaksikaan voi mennä. Ensimmäisestä käynnistä päälimmäisenä mielessä: "It's ok to be just like that" - Saan olla juuri tällainen.

Kevät on jo pitkällä; päärynäpuu ja kirsikkapuu ovat kukassa, lämpöäkin luvattu +19

Tieto lisää tuskaa

Eilen sitten vihdoin pääsin lääkärille labrakokeiden tuloksia kuuntelemaan (kokeiden otostahan ei olekaan kuin 2,5 viikkoa. Tulehdusarvot korkealla (toisin kuin sairaanhoitaja viimeviikolla kertoi puhelimessa) ja lisäksi "Chronic Inflammation" (googletin mistä voi johtua ja suljin selaimen) arvot tms. ylhäällä. Eli ei se sitten ollutkaan pelkästään sää joka on pitänyt tuskaisen ilmeen kasvoillani kun niveliä ja vasenta kättäni särkee. Särkylääkkeillä ja steroideilla (kortisoni) nyt mennään ja odotellaan erikoislääkärille pääsyä.


Blogikirjoituksen otsikko johtuu siitä, että sen jälkeen kun tavallaan tuli vahvistus, että jotain oikeasti vialla eikä vaan mielikuvitusta, kättä on särkenyt lääkkeistä huolimatta ihan törkeästi.


Kaiken lisäksi

• Miriamin koulu on taas tänään suljettu - tyttö ei siitä kyllä välitä (ja äiti antaa pomppia sängyllä...)
  

• Lunta tuli viime yönä lisää. Mutta onneksi koulu oli eilen auki ja Koolla lomapäivä ja pääsin kyydissä kaupungille ja vähän shoppailemaankin.

EI naurata, kun tuo valkoinen vaan sotkee täällä ihan kaiken...

karvapalmu 6.12.2010

kirsikkapuu 6.12.2010

7.12.2010

7.12.2010

koirillakin on kivempaa kun mulla (7.12.2010)

6.12.2010, karvapeili - ei nopat

Armejan pojat eilen hakkasivat rautalapiolla jalkakäytäviä puhtaiksi

7.12.2010

Nyt on tämä äiti vähän väsynyt tähän kaikkeen, mutta hengittää syvään ja syö yhden hätävarahapankorpun... tai kaksi. 

Psykiatrikäynti

Ensin ajattelin, että en edes kehtaa tästä täällä kirjoittaa. Mutta meno sairaanhoitopiirissäni on aivan mieletöntä muutenkin, joten annan palaa. Laitan tähän postaukseen arvoja ja lääkkeitä, itselleni lähinnä muistiksi.

Kaksi kuukautta sitten siis näin edellisen kerran psykologia. Hän päätti silloin jatkaa samalla lääkityksellä (Efexor 225 mg - "normaali" annostus 75 mg tai 150 mg ymmärtääkseni).

Tuntuikin aika tasaiselta pitkähkön aikaa (sanoo hän jolle pitkä aika voi olla 2 tuntia), ja bloggasinkin että taitaa olla lääkitys kohdallaan. Jokin aika sitten aloin tuntea että kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin kuin haluaisin. Onneksi pääsin juttelemaan asiasta Pariisiin ja suunnittelimme tarkkaan mitä oikein psykiatrille sanoin.

Kerrankin mitä sanoin meni suunnitelmamme mukaan. Eli kerroin psykiatrille, että tuntuu siltä että sisälläni on joku käsittelemätön möykky, joka on räjähtämäisillään ja lääkkeet vain pitävät sen aloillaan. Ja tuntuu, että sen olisi parempi purkautua, että voisiko jostain muusta / terapiasta olla apua. Mitä sanoi hän: "Loistavaa, sittenhän lääkkeet toimivat niinkuin niiden pitääkin" - jatketaan samalla linjalla.

Hallelujaa! Eläköön valtion säästötoimet: terapia on huomattavasti kalliimpaa kuin lääkkeet ja sen lisäksi kai mun 120 euron / kk lääkekuluista kilahtaa muutama euro alv:nä valtion kassaankin. Terapiahan olisi vain kustannus.

Ai miksi en mene yksityiselle terapiaan. Terapeutille tarvitaan lähete. Lähetteen voi aluksi kirjoittaa yleislääkäri, mutta kun masennuksen hoito on siirtynyt psykiatrille, lähete tarvitaan häneltä.

Olin psykiatrin luona korkeintaan 10 minuuttia. Vakikysymysten jälkeen (harkitsetko itsemurhaa, mietitkö toisen henkilön vahingoittamista, miten nukut, mikä on energiatasosi, mikä on keskittymiskykysi) hän totesi että olen ilmiselvästi parempi koska katsoin häntä silmiin ja kuulin kaikki kysymykset. Eli se kun viimeksi pyysin häntä toistamaan muutaman asian, kun en vahvan aksenttinsa vuoksi saanut selvää mitä hän kysyi oli merkitty papereihin, että en kuuntele. Niin ja olin kuulemma vältellyt katsekontaktia.

Muiden vaivojen vuoksi menin vielä psykiatrin jälkeen lääkärille. Verenpaineet katossa (omaksi muistiksi 158/104), huimasi, käsi puuduksissa, hengitys vinkui. Lääkäri tökkäsi käteen flunssapiikin ja käski mennä antamaan verinäytteen tulehdusarvojen tarkistamiseksi. 10 päivän kuluttua saan tietää oliko eilen ... vai oliko se toissapäivänä ... tulehdusarvot ylhäällä. Näin täällä.

Mutta on niistä lääkkeistä jotain hyötyä. Sisälläni heräsi pieni raivo. Päätin, että pakko tarttua itse toimeen. Kehitän itselleni oman terapiani. Taideterapiaan löytyy kaikki tarvikkeet tyhjistä kanvaksista maaleihin ja maalaustelineeseen, oman huoneeni saan lukkoon ja lattiatilaakin on. Lisäksi voin kehittää omia terapioita, miten olisi:

Hyrräterapia

Piipunpuhdistaja terapia

letitän-hiukset-uudelleen terapia (neiti päätti katsoa mitä oli irtileikatun letin sisällä... huoh...)

Virkkausterapia - alan virkata ja päätän vasta langan loputtua mitä tuli

Pulloterapiaan en kuitenkaan ajatellut turvautua (ja sitäpaitsi tuosta pitäisi pyyhkiä pölyt ennen kuin avaisi)

Vaikka silityksestä pidänkin, en sitä taida terapiamuotoksi rakentaa 

Leikkaa-liimaa-askartele terapia

Aloitin kuitenkin tilaamalla Susupetalin Sairaalapäiväkirjan. Olen kuullut ja lukenut siitä hyvää.

ps. jos joku on meilaillut kanssani diginet osoitteeseen niin saan yhä sinne emailit, mutta lähetän vastaukset toisen serverin kautta ja ne ovat menneet monella spam-kansioon. Eli jos odottelet viestiä täältä päin niin tarkista sähköpostisi spam kansio.

Vielä ennen matkaa

Keskiviikkona reissun jälkeen vein Miriamin kyläilemään Leenan luokse, hän kun oli ihanasti luvannut ottaa neidin hoiviinsa psykiatrilla käyntini ajaksi.

Itse olen sitä mieltä, että vihdoinkin lääkemäärä olisi oikea ja olen kuullut myös kommentteja, että kuulostan pirteämmältä. Mutta en haluaisi loppuelämääni näillä annoksilla pitää itseäni "elossa" vaan haluaisin jotenkin päästä selville miten (ja milloin) voisin alkaa vähentää ja lopulta lopettaa. En odota mitään pikakonstia, mutta jotain suunnitelmaa ja tietoa.

En kauhean paljon tältä käynniltä odottanut, mutta en myöskään tämän psykiatrin ratkaisua seuraavaksi 2 kuukaudeksi. Psykiatri ei (tietenkään) ollut sama kuin viimeksi, aksenttikin oli toinen - toki yhtä vahva ja en esimerkiksi ensikuulemalta ymmärtänyt sanaa itsemurha vaan kysyin mitä se on ;o))). Ilmeisesti itsemurhatuntoja on kysyttävä täällä tapahtuneiden surullisten hoitovirheiden vuoksi. Hän oli 45 minuuttia myöhässä ja vajaan 20 minuutin käyntini aikana hän vastasi kännykkäänsä ja puhui viitisen minuuttia toisen potilaan omaisen kanssa... Puhelun aikana hän oli (onneksi) unohtanut mitä oli ennen sitä kysynyt, sillä en olisi osannut vastata miksi tunnen oloni 5+ ksi asteikolla 1 - 10 enkä kuudeksi tai seitsemäksi.

Kysyi rutiinikysymyksiä ja sitten kiinnostuksistani. Sanoin, että olen kiinnostunut monista asioista kuten lukemisesta, käsillä tekemisestä ja pianon soitosta MUTTA en saa itseäni tekemään mitä haluaisin tehdä ja tähän tarvitsisin apua. Enpä olisi uskonut, että hänellä on ratkaisu ongelmiini seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi: on soitettava pianoa viisi minuuttia päivässä. Piste ja näkemiin, nähdään 22.9.

ONNEKSI tunnen että lääkitys olisi nyt kohdallaan ja että vihdoin olisi myös ITSELLÄNI voimia alkaa hoitaa itseäni ja löytää itsehoitokonsteja. Kunhan pääsen takaisin kotiin niin alan tosissani itse itseäni auttamaan.

Nyt viimeiset pakkaukset, aamulla lähtö puoli neljän aikaan kohti Marokkoa.

Varmuuden vuoksi

Koo päätti, että päivittää tämän "mun" koneen. Nyt. Lisää muistia ja jotain. Ihan kiva, mutta olin juuri lähdössä kommentointikierroksella ja vastaamaan teidän ihaniin kommentteihin. Anoin ja sain 5 minuuttia aikaa päivittää blogini.

5 minuutissa ehdin kertoa, että oli kiva iltapäivä Miriamin kanssa. Tai siis niin kiva kun rokotettavaksi joutuminen voi olla kivaa. En tiedä miksi saimme kutsun Dubliniin joukkorokotusasemalle, vaikka omallakin kylällä sellainen on. No hain kuitenkin kesken päivän neidin koulusta ja ajelimme Swordsiin. Eksyimme ja jouduimme lentokentän taakse. Kysyimme tietä "sata kertaa" ja vihdoin löysimme ja olimme jopa ajoissa.

Jonotussysteemi oli hyvin irlantilainen, eli tuoleja rivissä ja jonottajat siirtyvät aina seuraavalle paikalle sivulle tai sitten jonon päästä edelliseen riviin. Hyvää reisijumppaa eikä tarvitse mitään numerolappuja tai nimiä.

Olin luvannut viedä Miriamin Mäkkäriin, mutta otimmekin take awayt kotiin. Oli kiva ruokahetki kaksistaan. Tarkkailen rokotuksen mahdollisia jälkivaikutuksia, mutta yhden kerran on sanonut, että pää on "fluffy" mutta ei säre. Aion antaa varmuudeksi parasetamolia yötä vasten, näin myös ohjeisti tosi mukava piikittäjä.

Jouduimme ruuhkaan ja kännykässäni "hauskoja" kuvia sadepisaraisen autonikkunan läpi, lisään ne sitten sinä päivänä kun takaisin koneelleni pääsen. Ehkä jopa huomenna!