Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista

Etsin kirjastosta Arnaldurin teoksia I-kirjaimen kohdalta. Tulipahan nyt opittua että ne ovat A-kirjaimen kohdalla. Vahingosta viisastuneena vaihdoin myös edellisten kirjoituksieni tägit oikeaksi.

Kirjan asetelma on "Ilman johtolankaa"-henkinen vanha luuranko, josta ei tiedetä mitään. Lisäjännitystä asiaan tuo, että luita ei kaiva ylös mikään tehokas rikospaikkatutkimusryhmä vaan arkeologit, jotka kaivavat kuin Iisakin kirkkoa.

Lukijaa häiritsee koko ajan tunne että poliisit eivät ehdi selvittää kaikkea mitä pitäisi tai edes kuunnella todistajia loppuun. Siitä tulee lukijallekin stressaava olo. Toisaalta on kummallista, että tällaiseen yleensäkään löytyisi resursseja.

Kirja avaa myös Reykjavikin historiaa toisen maailman sodan aikana. Kirjassa mainitaan, että sodan aikana oli asuntopula, joka johtui siitä, että Britannia ja jenkit työllistivät paikallisia. Wikipedian mukaan Britannia oli kuitenkin miehittäjä. Asian merkitys siis vaihtuu katsantokannasta riippuen.

Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista (Grafarþögn 2001) Blue moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: **** Jännä

Anna Jansson: Kalpeat ja kuolleet

Jos Janssonin esikoinen ammensi skandinaavisesta mytologiasta, niin tässä käytettiin Välimeren mausteyrtti-mytologiaa apuna. Hahmot, päähenkilöä myöten, alkavat olla paremmin hahmottuvia kuin edellisessä.

Juonessa on taas päähenkilölle fataaleja piirteitä, mutta kuten tiedämme, Maria jatkaa uraansa vielä kymmenen vuoden jälkeenkin eli lukijan ei tarvitse turhaan pelätä. En oikein tiedä kannattaako näitä dekkaristien harjoituskappaleita lukea, mutta ehkä niistä seuraavista saa enempi irti jos on taustat tiedossa.

Anna Jansson: Kalpeat ja kuolleet (Alla de stillsamma döda 2001) Gummerus, suom. Jaana Nikula
Arvio: ** Jo vähän parempi

Cate Tiernan: Changeling

Ehkä nämä paranee kun lukee näitä vähän vähemmän kerrallaan.

Tällä kertaa tehtiin harrypottermaisesti muodonmuutoksia ja Morgan joutui lopullisen valinnan eteen. Onko hän hyvä vai paha Woodbane? No lopputulos oli aika selvä ja odotettavissa oleva. Muodonmuutos sudeksi oli hyvin houkutusmainen.

Koska olen lukenut näitä englanniksi enkä tunne sen enempää wiccalaisuutta niin jotkut sanat ovat jääneet päähäni kääntämättä, koska en osaa kääntää niitä. Torstaina katsoin kuitenkin "Yorkshiren etsivien" jakson, jossa käytiin läpi tätä samaa aihetta ja sanastokin vähän selveni minulle!

Cate Tiernan: Changeling (2001) Puffin books
Arvio: *** Vähän parempi kuin edelliset

Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus

Sipilä selittää asiat ihanan yksityiskohtaisesti. Vielä kun asiat ovat melkein kymmenen vuotta vanhoja niin selityksistä tulee suorastaan lutusia. Varsinkin ihmiselle, joka on katsonut C.S.I:tä alusta asti. Mutta silti selitykset on tosi hyviä.

Muutenkin tarina oli hyvä: rutiiniratsiassa löytyy ruumis ja sitten pitääkin löytää enää tappaja. Joskus muinoin Agatha Christien ja Sir Arthur Conan Doylen aikoina rikolliset pääsääntöisesti joutuivat kiinni. Joskus he pääsivät pälkähästä, mutta vain koska salapoliisi oli sitä mieltä. Nykyään monissa ulkomaisissa ja erityisesti suomalaisissa dekkareissa roisto pääsee kuin koira veräjästä. Siihen ei ole syynä päähenkilö-salapoliisi vaan järjestelmä ja roiston suhteet ylemmille tahoille. No tässäkin roistot pääsevät karkuun, mutta paha saa aina palkkansa!

Jarkko Sipilä: Kosketuslaukaus (2001) Loisto
Arvio: ***** Tosi hyvä!

Cate Tiernan: The calling

Lukijoiden palautteesta huolimatta luen edelleen näitä...

Tämä oli kyllä huonoin tähän mennessä. Tapahtumat sijoittuivat New York Cityyn melko epäuskottavalla tavalla. Kirjan suurin anti oli tieto Morganin isästä. Morgan on siis lähempänä pahiksia kuin hän luulikaan.

Amerikkalainen yhteiskunta on kyllä outo: autoa saa ajaa jo 16-vuotiaana vaikka alkoholia ei saakaan juoda. Toisaalta alastomuus on suurin tabu. Voi olla että kirjoissa yritetään tuoda esille suvaitsevaisuutta esimerkiksi seksuaalivähemistöjä kohtaan, mutta se tuntuu jotenkin päälleliimatulta, varsinkin kun sitä ulkopuolisuutta verrataan wiccalaisuuteen.

Cate Tiernan: The calling (2001) Puffin books
Arvio: * Huono

Cate Tiernan: Spellbound

Hunter ehdottaa Morganille tàth meànma brachia. Näin Morgan saa kaiken tiedon joka on toisen, jo osaavan, noidan tiedossa. Mielenkiintoinen ajatus, jos sellaisen voisi tehdä tosielämässäkin. Kirjan lopussa Morgan kohtaa Selenan, joka tappaa vahingossa poikansa ja sitten Selenakin kuolee. Ruumiista irtosi kuitenkin pölähdys, joka lensi ikkunasta ulos. Siitä tulee väkisinkin mieleen Voldemortin tapa elää uudelleen vaikka kuoleekin välillä. Epäilen, että Selenallakin on jonkinlainen hirnyrkki takataskussa odottamassa.

En tiedä alanko jo vähän kyllästyä näihin, mutta tämä kirja tuntui pliisulta ja vanhan toistolta. Lienee kohta aika pitää pieni tauko ja siirtyä pikkusen aikuisempiin kirjoihin.

Cate Tiernan: Spellbound (2001) Puffin Books
Arvio: ** Mieto

Cate Tiernan: Awakening

Tämä oli jakso, jossa Morgan joutuu näkemään myös hyvisten pahan puolen. Morganin luotettua Davidia rangaistaan, koska hän on kääntynyt pahan puoleen saavuttaakseen sinänsä hyviä tarkoitusperiä. Rangaistus on kamala noidalle: hän ei voi enää toimia noitana. Morgan myöskin tajuaa olevansa rakastunut Hunteriin, Calin velipuoleen. Sellainen käänne tekee tästä taas varsinaisen teiniromaanin.

Olen nyt lukenut kolmanneksen tästä sarjasta ja työläintä tuntuu olevan uusien osien haaliminen kirjastosta.

Kirja on silmiinpistävän hidas. Ensimmäiset viisi kirjaa sisältävät noin kaksi kuukautta, vaikka toisaalta tuntuu ettei yksikään kirja kestänyt viikkoa kauempaa ja ne jatkuivat aina suoraan siitä mihin edellinen jäi.

Cate Tiernan: Awakening (2001) Puffin Books
Arvio: *** Vähän tylsä

Cate Tiernan: Dark magick

Morgan alkaa saada selvää pig picturesta pikku hiljaa ja tajuaa vihdoin, että Hunter on hyvis ja Cal pahis. Kirjan lopussa Cal yrittää tappaa Morganin varmuuden vuoksi. Bree ja Robbie kuitenkin pelastavat Morganin.

Analogia Harry Potteriin jatkuu: taikaesineet ovat tärkeässä roolissa, noitien neuvosto taistelee tummaa aaltoa (dark wave) vastaan etsijöiden (seeker) avulla. Etsijät on vähän kuin aurorit ja neuvosto kuin taikaministeriö Pottereissa. Lisäksi noitien taustalta löytyy klaanit, jotka muistuttavat kovasti Tylypahkan tupia. Poikkeus Pottereista on että päähenkilö Morgan onkin Woodbane eli pahis kun Harry oli aina rohkelikko, vaikka kuuluminen luihuisiinkin kai olisi ollut mahdollista.

Tästä eteenpäin luulen juonen olevan hiukan suoraviivaisempi koska hyvät ja pahat on nyt selkeämmin erotettu toisistaan

Cate Tiernan: Dark magick (2001) Puffin Books
Arvio: *** Jännää

Cate Tiernan: Blood witch

Tässä kirjassa mukaan hiipii epäilys, ettei Cal olekaan se mikä väittää olevansa. Asiasta annetaan hienotunteisia vihjeitä pikkuhiljaa. Hunter "vainoaa" Morgania ja Cal yrittää pitää Hunterin kaukana. Kirjan lopuksi Cal ja Morgan tappavat Hunterin.

Mietityttää miksi ihmeessä nämä on pitänyt jakaa viiteentoista pikkukirjaan. Tästä tarinasta olisi irronnut hyvin vaikka kolme normaalipituista kirjaa. Nyt kaiken lisäksi jokaisessa kirjassa kerrotaan taustoja, jotka on jo selvitetty aiemmissa kirjoissa. Olen itse lukenut näitä aika putkeen ja on tyhmää että vähän väliä kerrotaan samoja asioita.

Cate Tiernan: Blood witch (2001) Puffin Books
Arvio: *** Jännitys alkaa tiivistyä

Cate Tiernan: The coven

Morgan saa selville taustansa ja juoneen tulee mukaan jokin paha. Juoni muistuttaa hyvin paljon Harry Potteria: Morgan on noita, joka on kasvanut täysin tietämättömänä taustastaan ja kyvyistään; salaperäinen "paha", joka on vainonnut Morganin esivanhempia, muistuttaa paljon Voldemortia. Em. vertailu perustuu paljolti olettamuksiin, mutta seuraavat kirjat näyttävät voiko vertailua jatkaa.

Edellistä kirjaa lukiessani ihmettelin, miten tämä sarja olisi ikinä vaarallista kristinuskolle. Tämä toinen osa antaa ehkä jo vähän osviittaa tuosta "uhasta". Olen kyllä sitä mieltä että tuskin tieto lisää tuskaa ainakaan tässä tapauksessa. Kirjassa korostetaan monin paikoin miten kristinuskoon omaksuttiin näitä pakanallisia piirteitä. Itse mietin, että suomen kielen sana joulu, tulee kuitenkin germaanisesta talvipäivänseisauksen juhlaa tarkoittavasta sanasta jewhla. Tässä kirjassa se oli englanniksi Yule. Muistaakseni Tolkien käytti tuota sanaa myös.

Näistä kirjoista oppii varmaankin perusteet myös wiccalaisuudesta, joka taidetaan edelleen jättää koulun uskontotunneilla käsittelemättä.

Cate Tiernan: The coven (2001) Puffin Books
Arvio: *** Olen koukussa

Cate Tiernan: Book of shadows

Luin tämä vain ja ainostaan, koska kristillisdemokraattien kansanedustaja Leena Rauhala esti tämän suomentamisen. En tietenkään kuulu tämän kirjan kohderyhmään, mutta luulen että kaksitoistavuotiaana tämä olisi iskenyt aika kovaa. Suosittelen tämän lukemista kaikille, jotka vastustavat ennakkosensuuria!

Kirja muistuttaa juoneltaan hyvin paljon Meyerin "Houkutus"-sarjaa. Teinityttö tutustuu myyttiseen ilmiöön. Tässä tuo ilmiö on siis wiccalaisuus. Houkutuksessa Bellasta tehdään lopulta vampyyri, mutta tässä päähenkilö Morgan tajuaa olevansa noita, vähän niin kuin Harry "Harry Pottereissa". Väkisinkin herää kysymys: kumpi oli ensin Sweep vai Houkutus? Vuosiluvuista on helppo päätellä, että Sweep. Lukikohan Meyer koskaan Sweepiä? "Yhdennäköisyys" on nimittäin silmiin pistävää. Sweep on vaan teinimpi, suorastaan lapsellinen.

Kirja täytyy Leena Rauhalasta johtuen lukea englanniksi, mutta kieli on tosi helppoa. Odotankin vaan koska saan kirjastosta seuraavia osia.

Cate Tiernan: Book of shadows (2001) Puffin books
Arvio: ** Aikamoista!

Kira Poutanen: Ihana meri

Kirjan päähenkilö, Julia, sairastuu pikkuhiljaa kirjan edetessä anoreksiaan ja käy pohjalla asti. No siinä se juoni olikin.

Aika kliseisellä tavalla käydään läpi tutut teemat: huomionhaku kotona (isältä), pakottava tarve menestyä koulussa ja aivan käsittämättömät pakkomielteet syömisessä ja liikunnassa. Samalla käydään läpi myös vanhempien, opettajien ja terveydenhoitohenkilöstöstön vähättelevä suhtautuminen: isä on vaan tyytyväinen ettei tytär ole pullukka, opettajat ovat tyytyväisiä kympin keskiarvoon ja terveydenhoitaja pyytää nätisti syömään enemmän vaikka pitäisi todella auttaa.

En väitä että syömishäiriöt johtuvat pelkästään ympäristötekijöistä, mutta minkä takia jokaisessa naistenlehdessä julkaistaan jatkuvasti laihdutusvinkkejä ja jokainen näissä lehdissä julkaistu kuva photoshopataan luurangonlaihaksi. No en nyt saarnaa kun kirjaa piti arvostella, mutta aihe on tärkeä ja näitä tyttöjä vaietaan koko ajan kuoliaaksi...

Kira Poutanen: Ihana meri (2001)
Arvio: **** Ehdotonta luettavaa kaikille vanhemille

Niall Griffiths: Lampaanköyrijä

En olisi varmaan koskaan itse lainannut tätä kirjastosta, mutta kun muuta lukemista ei tarjolla ollut niin luin tämänkin.

Kirja kertoo Ianto-nimisen pojan lapsuudesta ja teoista. Ianto on mummonsa kasvattama, jälkeen jäänyt poika, josta kasvaa narkkaava nuorisorikollinen. Ianto ei varsinaisesti ole paha, mutta lapsuuden traumat eivät jätä häntä rauhaan. Lopussa hän tulee ainoiden ystäviensä tappamaksi.

Kirjan kerrontatapa on ärsyttävää. Nämä hänen ystävänsä juttelevat keskenään Iantosta ja käyvät läpi Ianton elämää melko kronologisesti. Välillä tulee pieni kohtaus Ianton lapsuudesta, sellainen jonka ainoastaan hän itse voi tietää. Koko ajan viitataan samoihin asioihin, jota ratkeavat kirjan lopussa ja lukija tietää ratkaisun olevan tulossa.

Kirjan kieli on kamalaa. Voi olla että walesilainen "lampaanköyrijä" puhuu tuolla tavalla, mutta suomennettuna se ei enää oikein toimi. Vaikeaa se on kuitenkin varmasti ollut suomentaa ja melko toimivaa tekstiä Konttinen on aikaan saanut.

Kirjassa ei köyritä lampaita vaan "lampaanköyrijä" on haukkumasana walesilaiselle maajussille.

Niall Griffiths: Lampaanköyrijä (Sheepshagger 2001) Like, suom. Moog Konttinen
Arvio: ** Karmivaa kieltä

Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille, Mma Ramotswe tutkii

Mma Ramotswe on yksityisetsivä ja siksi häntä kai kutsutaan "Afrikan Neiti Marpleksi". Mielestäni nämä kirjat eivät ole ollenkaan dekkareita vaan pohdintoja afrikkalaisesta elämänmuodosta. Esim. ilmaus "perinteinen ruumiinrakenne" on paras synonyymi lihavalle, jonka olen kuullut.

Tässä kirjassa käsitellään masennusta ja kauniiden tyttöjen moraalia. Mma Makutsin omakin kauneus tulee esille pelkästään tyttöjä ajattelevien apupoikien puolelta. Mitään monimutkaisia rikoksia tai ongelmia ei ratkota, mutta jännitys pysyy yllä koko ajan. Etsivätoimisto muuttaa korjaamolle kulujen säästämiseksi.

Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille, Mma Ramotswe tutkii (Morality for beautiful girls 2001) Otava, suom. Jaakko Kankaanpää
Arvio: *** Valoisa kirja

Yann Martel: Piin elämä

En tiennyt etukäteen kirjasta yhtään mitään. Olikin siis yllätys, kun jossain haaksirikkoisen selviytymistarinan vaiheessa tajusin kyseessä olevan aika absurdi kirja.

Juoni oli hieno ja oivaltava ja lopussa esitetty toinen vaihtoehto tarinalle oli hieno idea. Kaikkein hienointa oli kuitenkin se että nuo tarinat kietoutuivatkin toisiinsa. Oliko Pii itse kuitenkin Richard Parker?

Tarina lihansyöjäsaaresta ja nelisormimangusteista oli niin vaikuttava että se ryömi jopa uniini asti.

Pari käännös-asiaa jäi kuitenkin vaivaamaan. Jos alkuteoksessa on jonkinlainen sanaleikki niin mielestäni niitä ei saisi kääntää. Ne voi korkeintaan selittää. Esimerkkinä Piin sokeana ja houreissaan esittämä sanaleikki keksi-keksintö. Haluaisin todellakin tietää mitä se oli englanniksi.

Kirjassa oli myös ainakin yksi ristiriita: ennen saarelle joutumistaan Piin kaikki tavarat, myös huovat, olivat hiutuneet riekaleiksi, kuitenkin mennessään saarelle nukkumaan hän ottaa pari huopaa veneestä mukaansa.

Yann Martel: Piin elämä (Life of Pi 2001) Tammi, suom. Helene Bützow
Arvio: **** Erittäin jännittävä