Lars Kepler: Nukkumatti

Tulitodistajan arvostelua kirjoittaessani päättelin, että Jurek Walter pääsee vapaaksi tai karkaa hanniballestermäisesti. Jälkimmäinen nyt sitten toteutuu...

Kirjan juoni on taas niin kipeä, että näihin pitäisi laittaa joku varoitus herkkähermoisille.

Lars Kepler: Nukkumatti (Sandmannen 2012) Tammi, suom. Anu Koivunen
Arvio: *** Aivan liian pelottava

Lars Kepler: Tulitodistaja

Tiedän, ettei minun kertakaikkiaan pidä lukea näitä Keplereitä. Tämä kirja palaa selvästi "Hypnotisoijan" petaamalle teille. Juoni on ihan kipeä ja hyvikset muuttuu pahiksiksi ja pahikset hyviksiksi. Paljon pahempaa kuin varsinainen juoni, on kertomus Joona Linnan perheen kohtalosta. Toivon todella, että Kepler voisi jättää Jurek Walterin selliinsä, mutta arvaan että seuraavassa kirjassa Jurekin rooli kasvaa: joko niin että hänet vapautetaan tai jollain hanniballester-tyyppisellä virityksellä.

Harvoin kirja pystyy virittämään niin kauhistuttavan tunnelman kuin tämä. Jostain perverssistä syystä luen näitä Keplereitä kaikesta pelosta huolimatta!

Lars Kepler: Tulitodistaja (Eldvittnet 2011) Tammi, suom. Elina Uotila
Arvio: **** Kauhistuttava

Lars Kepler: Paganini ja paholainen

Kirjassa on yli 600 sivua ja luin sen reilusti alle vuorokaudessa. Ei siis taida olla mikään ihme jos kirja tuntui saavan minusta liian suuren "otteen", hetkeksi. Ei kai mitään kirjoja ole tarkoitettu luettavaksi tällä tavalla, mutta se vaan on minun tapani.

Tämäkin oli poukkoileva ja nopeatempoinen kuten "Hypnotisoijakin". Monen kappaleen ja päivän mittainen takaa-ajo sai aikaan jonkinlaisen pelkoreaktion, muttei mitään sellaista "todella kamalaa" kuin "Hypnotisoija". Joona Linna esitti ehkä vähän vähemmän suomalaista kuin viimeksi, mutta ihan liikaa kuitenkin. Miksi jokaisen ruotsalaisen sankari-poliisin pitää olla jotenkin outo? Vrt. Barbarotti, Grens. Alkaa tulla ikävä vanhaa kunnon Wallanderia.

Lars Kepler: Paganini ja paholainen (Paganinikontraktet 2010) Tammi, suom. Elina Uotila
Arvio: *** Liian "täysi"

Lars Kepler: Hypnotisoija

En ole pitkään aikaan pelännyt minkään kirjan takia näin paljon. Kirjan alussa teini-ikäinen poika tunnustaa tappaneensa vanhempansa ja sisarensa erittäin julmasti. Syy ei kuitenkaan käy ilmi tunnustuksesta. Se tekee asiasta vielä pahemman. Kun syy sitten aikanaan selviää, niin se ei ole looginen kuin tuon sairaan teinipojan mielestä. Silloin lukijalle kuitenkin annetaan edes jokin syy ja teko lakkaa olemasta ihan niin kammottava.

Harvemmin tukholmalaisdekkareissa suomalaiset esiintyvät muina kuin pikkurikollisina tai luusereina. Tässä on toisin. Komisario Joona Linna ei taida olla oikeasti edes ruotsinsuomalainen, mutta ainakin lähellä sitä. Hän kuuntelee autossakin suomalaisia tangotähtiä... Yksi pahiksista taas, joka lopussa paljastuukin hyvikseksi, on nimeltään Jussi.

Kirjan tempo oli metka, samaan aikaan nopea ja hidas. Nopeudella tarkoitan danbrownmaista sinkoilua ja koko ajan menossa oloa ilman lepo- tai ruokahetkiä. Vaikka edettiinkin näin niin silti yhtäkkiä olikin kulunut päiviä ja jopa viikko, johon viittaan tuolla hitaudella.

Lars Kepler: Hypnotisoija (Hypnotisören 2009) Tammi, suom. Saara Villa
Arvio: **** Kammottava