Henning Mankell: Kennedyn aivot

Suhteeni Mankelliin alkaa olla ristiriitainen: Wallanderit ovat periaatteessa hyviä, mutta ne kärsivät suuren inflaation tv-sarjojen myötä, nämä ei-Wallanderit ovat hyviä, mutta en osaa laittaa niitä oikeaan viitekehykseen. Mankellin asuminen Mosambikissa leimaa tätä kirjaa voimakkaasti, eikä Kennedyn aivot liity kovin paljon mihinkään.

Juoni oli hyvin Mankellmainen, välillä tilanteet tai jopa lauserakenteet (onko mahdollista käännöskirjassa?) tuntuivat niin tutuilta, että automaattisesti ajattelee olevansa Ystadissa. Juoni poukkoili paikasta toiseen, mutta eteni kronogisesti ja seurasi päähenkilöä. Se teki kirjasta selkeän ja oli hyvin Mankellmainen piirre.

Mankell on hyvä kirjailija, enkä uskalla tarkastaa Wikipediasta kuinka monta näitä post-Wallandereita on olemassa, etten ahmi kaikkia kerralla. Luen vaan yhden aina silloin tällöin kun eteen tulee sopiva. Riittää pitempään...

Henning Mankell: Kennedyn aivot (Kennedys hjärna 2005) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: *** Tasainen

Henning Mankell: Likainen enkeli

Haluaisin lukea Mankellilta uusia kirjoja Wallanderista, mutta koska niitä ei ole niin tyydyn sitten niihin Mankelleihin, jotka julkaistaan. Toisaalta Mankell saattaa olla ihan turhaan hyvän dekkaristin maineessa, ehkä hän jo ansaitsisi myös hyvän kirjailijan tittelin. Nämä ei-dekkarit ei ole ihan huippuja, mutta ihan hyviä.

Tarina oli mielenkiintoinen, mutta toivoisin tehtävän lisää historian tutkimusta, jotta voitaisiin selvittää kuka Maputon ruotsalainen veronmaksaja oikein oli oikeasti. Hienon tarinan Mankell on kuitenkin rakentanut pienen kehystarinan pätkän ympärille.

Henning Mankell: Likainen enkeli (Minnet av en smutsig ängel 2011) Otava, suom. Kari Koski
Arvio: *** Ihan jees

Henning Mankell: Savuna ilmaan

Mankell puuttuu kirjassaan ruotsalaisen yhteiskunnan korruptioon taas kerran. Ongelmat ovat hyvin samanlaisia kuin Suomessa, vrt. Lemminkäinen-KMS-Keskustapuolue. Kirjassa oli kunta, johon tuli yksi suursijoittaja ja pisti hulinaksi. Ihmiset tulivat huijatuksi ja poliitikot suursijoittajan ympärillä jäivät putipuhtaiksi.

Mankell rakensi juonen juopon naissyyttäjän ympärille. Hahmo oli ohut ja epäuskottava. Mankellmaiseen tapaan hänellä oli muitakin ongelmia yksityiselämässään: lapsettomuus ja dementikko äiti, jonka hoitoon menossa oli ongelmia.

Kaiken kaikkiaan Mankell saarnaa liikaa. Wallandereissa käsiteltiin esimerkiksi ihmiskauppaa, huumeita ja kansainvälisiä rikollisliigoja. Joskus myös kansankodin rakenteellisiä ongelmia. Jos Mankell joskus rauhoittuisi ja kirjoittaisi "pelkän" dekkarin, siitä tulisi varmaan tosi hyvä. Sitä odotellessa!

Henning Mankell: Savuna ilmaan (Labyrinten 2000) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: *** Mankell saarnaa liikaa

Henning Mankell: Rauhaton mies

Ihan aluksi terveisiä Otavalle: luuletteko te että kirja myy paremmin jos kanteen kirjoitetaan "Wallander" isommalla kuin kirjan nimi? Toinen asia on takakannen teksti. Ainakin kerran kirjassa mainitaan, että Håkan ei ole Lindan appiukko, mutta silti se pitää sinne takakanteen präntätä. Luulen että 90 % niistä jotka tämän kirjan ostaa tai lainaa, tekisi sen vaikka kannet olisi pikimustat, vain kirjailijan nimi ja kirjan nimi siihen kirjoitettuna. Mutta kai kustantajan täytyy sitten yrittää saada se viimeinenkin 10% kiinnostuneiksi...

Kirja itsessään oli selvä vastaisku Mankellilta niille, jotka vinkuu koko ajan lisää Wallandereita. Kai tämä sitten oli viimeinen, mutta jäi sinne silti mahdollisuus kirjoittaa vaikka lisääkin.

Juoni oli tavan mukaan hyvin monimutkainen ja loppuratkaisu ei ollut kuitenkaan se "virallinen totuus". Lukiessa en voinut välttyä tunteelta, että Wallander muistuttaa komisario Guido Brunettia. Mahtaakohan Leon lukea Mankellia tai päinvastoin?

Kirja otti kantaa moniin nykypäivän ilmiöihin, eniten ehkä Lindan sambon, Hansin, kohdalla (yllätykset rahoitusmarkkinoilla, islantialsiten tekemä puhallus). Mankell rakensi tässä kirjassa Wallandersita sankarin, joka ei oikeastaan tee mitään väärää tai pahaa.

Henning Mankell: Rauhaton mies (Den orolige mannen 2009) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Liiankin tyypillinen

Henning Mankell: Panokset

Tämä on Mankellin esikoisteos, mutta se on käännetty vasta nyt. Ihan turhaan tätä on pihdattu. Kirja on aiheeltaan ja kerronnaltaan jopa niin hyvä, että oikein ihmettelen miksi Mankellin pääteokset ovat dekkareita.

Kirja kertoo nuoresta Oskarista joka räjähtää tunnelityömaalla suutarista, mutta jääkin henkiin ja jatkaa töitäänkin vielä. Kirjan kertoja nyhtää tietoja Oskarilta kertoakseen niitä eteenpäin kirjan muodossa. Hän tuo esiin Oskarin kertomuksen ristiriidat (esim. suhde äitiin ja äidin kuolema). Kirja on kuin tutkielma, jopa pieni tutkimus.

Oskarin maailmankatsomus on hyvin lähellä omaani ja hänen lausahduksensa päivän politiikasta ovat ihan yhtä totta 2000-luvun Euroopassa kuin ne olivat 1950-luvun Ruotsissa.

Oskar sanoo: "Tulen aina iloiseksi, kun jossain tapahtuu vallankumous. Silloin saatan maata sängyllä ja haaveilla, että olen mukana."

Henning Mankell: Panokset (Bergsprängaren 1973, 1998) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: **** Lupaavampi kuin jatko sitten olikaan

Henning Mankell: Syvyys

Nämä kaikki Mankellin Wallanderin jälkeiset kirjat (Tanssinopettajan paluu, Kiinalainen, Italialaiset kengät) ovat toistensa kaltaisia. Niissä on silmitöntä väkivaltaa, lähtemistä ja kaiken jättämistä ja täysin järjetöntä käytöstä. Toisaalta näitä samoja teemoja käsiteltiin jo Wallander-dekkareissakin. Niissä ei päähenkilö kuitenkaan syyllistynyt rikokseen.

Tässä kirjassa päähenkilö on ruotsalainen merenmittaaja vuosina 1914-15, joka tapaa saaristossa yksinelävän naisen ja pettää vaimoaan. Puolen välin jälkeen tarina sai koko ajan absurdimpia piirteitä.

Pieniä virheitäkin oli: on tyypillisen ruotsalaista Mankellille kuvitella, että ahvenanmaalaisen hylkeenpyytäjän nimi olisi täysin suomalainen.

Henning Mankell: Syvyys (Djup 2004) Loisto, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: ** Ihan samaa taas

Henning Mankell: Kiinalainen

Kirjan alku ja ensimmäinen neljännes oli hyvä ja erittäin lupaava: 19 ruumista pienessä, talvisessa kylässä. Ilmaan nousi iso kysymys tapahtumien kulusta ja ennen kaikkea niiden syystä. Sitten jäädään pikkuhiljaa kauemmas poliisitutkinnasta ja aletaan seurata ihan muiden ihmisten toimia. Lopulta selviää, että tappojen syyt juontuvat 140 vuoden taakse Amerikkaan. Kaiken kukkuraksi poliisi pitää syyllisenä viatonta miestä ja oikeat syylliset tapetaan poliisin tietämättä.

Kirjassa käydään läpi Kiinan poliittista ja taloudellista tilannetta ihan liiankin kanssa. Jos tämä on olevinaan dekkari, niin ei tuollaista sivukaupalla jaksa. Toisaalta jos tämä on kannanotto Kiinan tilanteeseen niin tapot olivat vähän turhia.

En tiedä luenko näitä Mankelleita enää, jos trendi on tämä. Kaiken kukkuraksi tämä oli melkoinen tiiliskivi, tulee vähän le Carrén tuotanto mieleen: paksuja dekkareita, joissa politiikka on tärkeässä roolissa.

Henning Mankell: Kiinalainen (Kinesen 2008) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: ** Pitkäveteinen

Henning Mankell: Kadonneiden miesten metsä

Tässä kirjassa Mankell kirjoittaa sitä tarinaa, josta Kurt Wallander myöhemmissä Mankellin kirjoissa aina haaveilee. Poislähtemistä, kaiken jättämistä.

Kirjassa neljä miestä ajautuu kadonneeseen työsiirtolaan puoli-vahingossa, hiukan artopaasilinnamaisesti. Kaikilla on syy lähteä kotoa pois. Siirtolassa sitten mietitään ruotsalaisen yhteiskunnan tilaa, jonka ongelmat ovat melko samanlaisia kuin nyt 30 vuotta myöhemminkin.

Loppuratkaisu oli vähän kökkö, mutta olisi hauska kuulla mitä Rubiini sanoo Esmereldasta ja Junosta

Henning Mankell: Kadonneiden miesten metsä (Fångvårdskolonin som försvann 1979) Loisto, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: *** Hyvä jopa Mankellin mittapuulla, vähän lyhyt vaan

Henning Mankell: Palomuuri

Tämä ei ollut ensimmäinen eikä toinen kerta kun luin tämän kirjan. Joka kerta se on kuitenkin yhtä jännittävä. Tällä kertaa kiinnostusta lisäsi myös se tosiasia, että olen lähdössä Ystadiin loppukesällä.

Mankellin tapa kertoa päähenkilönsä Kurt Wallanderin elämästä on ihana. Rikostutkinnassa tehdään joskus vaikeita valintoja ja suoranaisia virheitäkin, mutta se juuri tekee Wallanderistä inhimillisen. Toisaalta myös Wallanderin yksityiselämän linkittyminen tutkintaan on totta. Ei poliisitutkinta ole C.S.I.-mäistä, tosielämästä erillistä tutkintaa vaan siihen vaikuttaa aina jokaisen tutkijan yksityiselämä ja myös tutkijoiden keskinäiset suhteet.

Juoni oli varmasti uskottavampi kahdeksan vuotta sitten, mutta aihe on edelleen ajankohtainen. Yhteiskuntamme muuttuu koko ajan haavoittuvaisemmaksi lisääntyvän tietotekniikan myötä. Jonain päivänä joku keksii tehdä jotain todella vaikuttavaa internetin ja tietoturva-aukkojen kautta ja asiantuntijat toteavat jälkeenpäin vain, että tämä oli jo odotettavissa...

Henning Mankell: Palomuuri (Brandvägg 1998) Otava, suom. Laura Jänisniemi
Arvio: **** Tosi jännä