Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Kirja poikkeaa aiemmista theorineista siinä, ettei olla enää Öölannissa eikä menninkäisille löydy enää tarvetta... Sääli sinänsä, sillä Öölanti oli Theorinin suurin vahvuus. Tällä kertaa ollaan Ruotsin länsirannikolla aika erikoisessa päiväkodissa. Se nimittäin sijaitsee jonkinlaisen vankilamielisairaalan pihassa ja on tarkoitettu potilaiden lapsille.

Päiväkoti on tarinan heikko kohta. Mietin lakkaamatta, ettei voi olla hyväksi lapsille viettää aikaa tuollaisessa ympäristössä ja tavata vanhempaansa viikoittain. En jaksa uskoa, että edes Ruotsissa toimittaisiin noin.

Kirja on melkein kauhutarina ja siksi kaukana Theorinin aiemmasta tyylistä. Loppuratkaisun epämääräisyys antaa kuitenkin viitteen totuttuun theorinmaisuuteen. Toivoisin, etä Theorin pysyisi jatkossa Öölannissa ja menninkäisissään eikä yrittäisi sotkea sarjamurhaajia mukaan.

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit (Sankta Psyko 2011) Tammi, suom. Outi Menna
Arvio: *** Pelottava

Johan Theorin: Verikallio

On hämmentävää miten Theorin pitää tasonsa yllä kirja kirjan jälkeen. Lukemani ruotsalaiset dekkarit ovat olleet pääsääntöisesti hyviä, mutta Theorin on vaan koko ajan pykälää korkeammalla.

Tarinassa ei ole poliisi-päähenkilöä, ei edes harrastelijasalapoliisia. On vaan ihmisä, jotka tahtomattaan joutuvat tapahtumien keskipisteeseen.

Kirjat eivät varsinaisesti muodosta mitään jatkumoa, mutta ovat sitä silti. Osaltaan on samoja henkilöitä ja samoja tarinoita mytologiasta. Keijukaiset ja peikot olivat tässä se "juttu". Menneisyyttäkin perattiin ihan entiseen malliin.

Tapa, jolla Theorin kuvaa Öölannin luontoa, on parasta matkailumainosta Öölannille mitä olla voi. Luonto on karu, mutta samalla kaunis. Ympäristöä ei pilaa mikään teollisuuslaitos vaan kivilouhos, joka ei maisemaa oikeastaan edes pilaa. Se tunnustetaan osana alueen historiaa ja se on osaltaan paljastanut uutta kauneutta, verikallion. Osaisimmepa mekin suhtautua historiaamme näin.

Johan Theorin: Verikallio (Blodläge 2010) Tammi, suom. Outi Menna
Arvio: ***** Taso säilyy

Johan Theorin: Yömyrsky

Tätä kirjaa ei kyllä kannata lukea iltaisin yksinään. Varsinaisesti kyse ei ole mistään kummitusjutusta, mutta välillä kirja oli hyvinkin pelottava.

Kirjassa on paljon samanlaisia elementtejä kuin "Hämärän hetkessä" mutta kokonaisuutena kirjat ovat ihan erilaisia. Menneisyys on tässäkin tärkeässä roolissa, mutta se ei liity millään tavalla tutkittavaan juttuun.

Päähenkilö Tilda aloittelee uraansa lähipoliisina Öölannissa ja pääsee mökkivarkaitten jäljille. Loppukohtaus tapahtuu ulkona keskellä talvimyrskyä. Vaikka siinä kohtaavat lähes kaikki kirjan päähenkilöt, se ei vaikuta kuitenkaan liian teennäiseltä.

Kummitukset tai kuolleet pyörivät kohtauksissa mukana, mutta loppujen lopuksi kuolleet pysyvät omassa maailmassaan erillään elävistä. Tunnelma on vähän samanlainen kuin elokuvassa "The others".

Ruotsalaista ajattelua kuvaa se, että poliisi kutsuu murroista epäillyn kuulusteluihin jättämällä viestin vastaajaan. Ei kai kukaan niin pöljä oikeasti voi olla...

Johan Theorin: Yömyrsky (Nattfåk 2008) Tammi, suom. Outi Menna
Arvio: ***** Mieletön

Johan Theorin: Hämärän hetki

Kirja alkoi kuten mikä tahansa kirja ja syyllinen "selvisi" jo ensimmäisessä kappaleessa. Rikoksen muotoilu veikin sitten koko loppu kirjan ja syyllinenkin vaihtui vielä ihan viime metreillä.

Kirja kertoi Juliasta, jonka Jens-poika katoaa kuusivuotiaana sumuiselle alvarille. Vuosikymmeniä myöhemmin Julian isä Gerlof saa vihjeen postitse. Julia tulee vanhoilla kotikonnuilleen selvittelemään asiaa.

Kirjan kummitusmainen sivuhenkilö on Nils Kant, joka jo teini-ikäisenä on aiheuttanut enemmän tai vähemmän tahallisesti neljän ihmisen kuoleman, mukaan lukien oman pikkuveljensä. Nils karkaa ja palaa vuosikymmeniä myöhemmin takaisin vaikka virallisesti lepääkin jo Marnäsin hautausmaalla.

Huomattavaa oli se, että jos päähenkilöt tekivät jonkun tyhmyyden, he myös kärsivät siitä (Julia yöllä Veran talossa tai Gerlof jäädessään bussista mennäkseen Johnin luokse vaikkei tämä ollut kotona). Yleensähän tällaisten hyytävien jännityskohtauksien jälkeen selvitään tilanteesta ja todetaan että hölmöä se oli, mutta kannatti silti.

Kirja tuo Öölannin ja sen erityispiirteet hyvin lähelle. Jopa niin lähelle, että kiinnostaisi käydä siellä. Se voisi olla hyvää jatkoa viimekesäiselle Ystadin retkelle.

Johan Theorin: Hämärän hetki (Skumtimmen 2007) Tammi, suom. Outi Menna
Arvio: ***** Luulin, ettei dekkari voi saada viittä tähteä, mutta niin vain kävi