Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivakakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivakakut. Näytä kaikki tekstit

22. toukokuuta 2024

Simppeli suklaakakku ♥

Hups! Taas on vierähtänyt pari kuukautta viime postauksesta. Mutta eipä tässä ole ollut oikein mitään kirjoitettavaakaan. Leipomiset on edelleen aika vähissä, kun ei niitä kakkuja sun muita meillä niin hirveästi syödä, ja muille leipomiset on loppu. Enkä minä meillekään niin hirveästi pysty leipomaan, kun käsi on mikä on, eikä sitä enää kuntoon saada. Mutta näillä mennään. 

Ja just kun kerroin, etten juuri enää leivo, niin laitan teille jakoon suklaakakun ohjeen. :D Mutta hei, edellisestä leipomiskerrasta on sen pari kuukautta, eli ei näitä niin usein tuu tehtyä. Kakku on ihan perus suklaakuivakakku, mutta oli oikeastaan aika hyvää. Mun mielestä tämä tehtiin vähän hassusti, mutta ei kai sen niin väliä, kun lopputulos oli kelvollinen. Ohje löytyi kirjasta Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat leivontaohjeet.



Suklaakakku

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita tai margariinia sulatettuna
3 kananmunaa
1 dl kuumaa vahvaa kahvia
Vuokaan:
rasvaa
korppujauhoja

  Sulata voi tai margariini ja jätä jäähtymään. Mittaa jauhot, leivinjauhe, sokeri, vaniljasokeri ja kaakaojauhe kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada joukkoon sula rasva ja vatkaa nopeasti murumaiseksi. Vaahdota munat eri kulhossa. Lisää vaahto taikinaan ja sekoita varovasti. Lisää lopuksi kahvi muutamassa erässä ja vatkaa taikina tasaiseksi.
  Voitele ja korppujauhot vuoka (n. 1,8-2l). Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteisen uunissa 40-50 minuuttia, tai kunnes kakku on tikulla koitettaessa kypsä. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä. 

24. maaliskuuta 2024

Mehevä suklaa-banaanikakku ♥

Mä olen viime aikoina leiponut todella vähän ja nekin harvat leipomukset on useimmiten menneet tavalla tai toisella pieleen. Välillä on kuitenkin pakko kokeilla ja tällä kertaa se kannatti. Muutama mustahko banaani oli syytä hävittää/hyödyntää, joten niistä syntyi sitten banaani-suklaakakku Ulla Svenskin Unelmakakut -kirjan ohjetta soveltaen. Tai kakun tein kuten ohjeessa, mutta tomusokeritöhnäkuorrutteet jätin väliin.

Tämä kakku on kerrassaan mehevä ja itse ainakin tykkäsin kovasti. Aluksi oli mukamas tosi makea, mutta muutaman päivän päästä makeuskin tuntui hieman tasaantuvan. Ehdottomasti voi siis tehdä toistekin.



Banaani-suklaakakku

150 g pehmeää, huoneenlämpöistä voita
2½ dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl soodaa 
1½ tl leivinjauhetta
2 isohkoa banaania soseutettuna
100 g tummaa suklaata rouhittuna
1 dl kermaa

  Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen samalla hyvin vatkaten. 
  Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne, soseutetut banaanit, rouhittu suklaa sekä kerma taikinaan. Nostele taikina tasaiseksi lastalla. Vältä turhaa vaivaamista.
  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (tilavuus n. 1,8l). Paista 175 asteisessa uunissa n. 55-60 minuuttia, tai kunnes kakku on kypsä.
  Anna kakun jäähtyä hieman ennen kumoamista. 

2. tammikuuta 2024

Viskillä kostutettu suklaakakku ♥

Hyvää alkanutta vuotta! 

Ulkona vallitseva noin 35 asteen pakkanen ei houkuttele poistumaan kotoa, joten kerrankin on aikaa istahtaa koneen ja blogin ääreen. Kauheasti ei kyllä kirjoitettavaa ole, sillä joulu meni meillä lasten sairastaessa ja välipäivät toipuessa. Vuosikin vaihtui rauhallisesti kotona, ilman mitään sen suurempia juhlallisuuksia. 

Joulun aikaan ei tullut kokkailtua mitään ihmeellistä. Ihan perus joulusapuskat ja nekin vähän karsien. Vieraita kun ei sitten voitu ottaa vastaan ja muksuille ei ruoka oikein uponnut. Joululle suunnitellut leipomisetkin jäi vähiin, mutta tuossa viikonloppuna sain leivottua isännälle viskillä kostutetun suklaakakun. Tai juoponkakkuhan tuo oikeasti on nimeltään.


Ohje tähän kakkuun löytyi kirjasta nimeltä Ilveksen Rokkimenut. Vaikka kirja ei ole kovin suuri/paksu, on siihen saatu mahtumaan koko joukko kiinnostavia reseptejä. Reseptejä on ollut ideoimassa useampi suomalainen muusikko, joka tuo oman juttunsa tähän kirjaan. Joku kirpparilöytö tämä on ja sen verran kiva kirja, että edelleen saa hyllyssä pysytellä. 

Juoponkakku löytyi Herra Ylpön menusta ja osoittautui varsin kelpo kakuksi. Mukavan mehevä, joskaan viski ei tässä juuri maistunut. Alkuperäisessä ohjeessa kakun kostutukseen tulevaa viskiä ei tosin kiehautettu, mutta minä sitä hetken keittelin. Ehkä sekin siihen viskin makuun hieman vaikutti. 


Viskillä kostutettu suklaakakku eli juoponkakku

200 g tummaa suklaata
175 g huoneenlämpöistä voita
2½ dl sokeria
3 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa 
2 tl vaniljasokeria
2 dl vahvaa kahvia
Kostutukseen:
1-1½ dl viskiä

  Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata 20-30 sekuntia kerrallaan, välillä sekoitellen. Nosta sula suklaa sivuun odottamaan. Keitä kahvi, mittaa valmiiksi ja anna jäähtyä taikinan valmistamisen ajan.
  Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan samalla vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri keskenään. Lisää seos pienissä erissä taikinaan vuorotellen kahvin ja sulan suklaan kanssa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Vältä turhaa vaivaamista.
  Kaada kakku voideltuun (halk. 24cm) irtopohjavuokaan. Halutessasi voit vuorata vuoan pohjan leivinpaperilla, jolloin kakun irrottaminen on huomattavasti helpompaa. Paista kakku 175 asteisessa uunissa noin 45-50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Älä paista liikaa, jottei kakku kuivu. 
  Kumoa jäähtynyt kakku vuoasta. Sivele viski esim. pullasudilla kakun pintaan vähän kerrallaan. Jos haluat, kiehauta viski ensin. Ei siitä kaikki alkoholi katoa, mutta edes osa. 
  Kakku on parhaimmillaan päivän parin päästä. Tarjoa sellaisenaan tai kermavaahdon kera.



18. joulukuuta 2023

Suklaalla kuorrutettu arabialainen maustekakku ♥

Tämän arabialaisen maustekakun ohjeen olen saanut reilu 30 vuotta sitten ja useamman vuoden se olikin se joulun "pakollinen" leivonnainen. Ja kyllä tuota tuli leivottua muutenkin. Tykkäsin nimittäin tästä kakusta tosi paljon. En vaan ollut koskaan muistanut kirjoittaa kuorrutuksen ohjetta muistiin ja kun kakun leipominen jäi joksikin aikaa, en enää muistanut miten tuon kakun aikoinaan kuorrutin. Ehkä noin vuosi sitten sain selville, että ohjeen antaja kuorruttaa kakun sulatetulla tummalla suklaalla ja voilla, mutta koska silloin nuorempana en voinut tummaa suklaata sietää, niin todennäköisesti olen silloin korvannut tumman suklaan maitosuklaalla. 

Viime jouluna leipomiset jäi rikotun käden takia, mutta tänä vuonna oli pakko yksi arabialainen maustekakku leipoa. Edelleen kakku on superhyvää, mehevää ja katosi kyllä nopsaa. Tämä on varmaan yksi niistä ohjeista, jotka (toivottavasti) siirtyy sitten joskus muksujen reseptivihkoihin. 



Kuorrutettu arabialainen maustekakku

200 g huoneenlämpöistä voita
4 dl sokeria
3 kananmunaa
2 dl kermaa tai maitoa
2 tl kanelia
½ tl muskottipähkinää
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ tl soodaa
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
Kuorrutus:
100 g maitosuklaata
50 g voita
Koristeeksi:
suklaarusinoita

  Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sekä maito taikinaan. Sekoita/vatkaa kevyesti tasaiseksi taikinaksi.
  Kaada taikina isohkoon voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa 55-60 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa sitten kakku. Anna kakun jäähtyä.
  Sulata kuorrutuksen voi miedolla lämmöllä pienessä kasarissa. Nosta kasari liedeltä. Lisää paloiteltu suklaa ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Jos suklaa ei tahdo sulaa, pidä kasaria hetki liedellä. Varo ettei suklaa pala.
  Anna suklaan jäähtyä ihan hetki ja kaada varovasti vähän kerrallaan kakun päälle. Koristele heti suklaarusinoilla. Suklaaseos jäähtyy ja jähmettyy nopeasti. 


27. marraskuuta 2023

Superhelppo, mausteinen piimäkakku ♥

Saaristolaisleipien jäljiltä jäi nokko piimää, jolle täytyi keksiä käyttöä. Äidin kanssa oli jokunen päivä sitten puhetta piimäkakuista ja siitä se ajatus sitten lähti.

Tämä jouluisilla mausteilla maustettu piimäkakku on superhelppo tehdä ja on ihan kelpo peruskakku. Ei ehkä maailman täydellisin, mutta ei huonokaan. Alkuperäinen ohje on Heli Bergiuksen Suosituimmat kotileivonnaiset kirjasta. Muuten tein kakun kirjan ohjeen mukaan, mutta rusinat jätin pois, kun ei niitä kotoa sattunut löytymään.


Kuhmon piimäkakku

5 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 dl sokeria
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
(1dl rusinoita)
100 g voita sulatettuna
3 dl piimää tai kermaviiliä

  Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja anna sen jäähtyä hieman. Lisää kuivien aineiden joukkoon piimä sekä sulatettu, hieman jäähtynyt voi. Sekoita nopeasti puuhaarukalla tai lastalla tasaiseksi taikinaksi.
  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (n. 1,5-1,8l). Paista 175-asteisessa uunissa 50-60 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.
  Jos pinta tummuu liikaa, peitä kakku leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa. Anna jäähtyä hetki ja kumoa. 

18. toukokuuta 2023

Kahvilla maustettu pantterikakku ♥

Vapise tiikerikakku, täältä tulee espressopantteri! Mun oli tarkoitus tehdä äitienpäiväksi espressopantterikakkua, mutta siinä kaikessa kiireessä se sitten jäi. Tämä Kodin kuvalehden Pastaa ja muita Italian herkkuja -kirjasta löytynyt kakkuohje on omituinen, mutta myös herkullinen yhdistelmä kahvilla maustettua banaanikakkua ja appelsiinikakkua. Taikina on iso ja siitä onkin tarkoitus paistaa kaksi kakkua samalla kertaa. Kovin isoja kakkuja ei tosin tuosta saa, mun kakut paistuivat 1,8 ja 1,2 litran vuoissa. Tosin tuossa isommassa vuoassa kakku jäi vähän pieneksi. 

Kakut voi koristella appelsiini-tomusokerikuorrutteella ja strösseleillä, mutta minä jätin koristelut tällä kertaa väliin. Kakut paranee ja mehevöityy vanhetessaan, eli kannattaa malttaa jättää vähän seuraavallekin päivälle.



Espressopantterikakku
(2 kakkua)

Taikina 1:
150  g voita tai margariinia
1 dl sokeria
½ dl fariinisokeria
3 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 dl banaanisurvosta (2 pikkuista banaania)
½ dl espressokahvijuomaa tai vahvaa kahvia

Taikina 2:
150 g voita tai margariinia
1½ dl sokeria
3 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ tl inkivääriä 
½ dl appelsiinimehua
½ tl hyvin pestyn appelsiinin raastettua kuorta

Kuorrutus halutessa:
2 dl tomusokeria
tilkka appelsiinimehua
strösseleitä 

  Tee kumpikin taikina samoin omassa kulhossaan. 
 Vaahdota pehmeä, huoneenlämpöinen rasva ja sokerit. Lisää munat yksitellen vatkaten. Taikinan juoksettumisen estämiseksi voit lisätä tässä vaiheessa lusikallisen vehnäjauhoja.
 Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan. Lisää lopuksi mahdolliset muut ainekset ja nesteet. Sekoita lastalla tasaiseksi taikinaksi. Vältä turhaa vaivaamista.
 Voitele ja korppujauhota kaksi rengasvuokaa (n.1,5l). Nostele lusikalla vuorotellen eri taikinoita vuokiin. Paista kakkuja 175 asteisen uunin alatasolla n. 50 minuuttia, tai kunnes kakut ovat tikulla koitettaessa kypsiä. Anna kakkujen jäähtyä hetki ja kumoa sitten vuoista.
  Koristele kakut halutessasi. Sekoita appelsiinimehu tomusokeriin ja tee jäähtyneiden kakkujen päälle raitoja tomusokerikuorrutteella. Ripottele päälle strösseleitä.




28. helmikuuta 2023

Kuorrutettu mausteinen banaanikakku ♥

Ylikypsien banaanien hävitys jatkui vielä viime viikolla. Banaanikaakao oli ihan hyvää, mutta lopuille banaaneille halusin keksiä muuta käyttöä. Kun mapeistani löytyi mausteisen banaanikakun ohje, niin kokeilin sitten sitä.


Kun maistoin kakkua samana päivänä kun sen leivoin, ei kakku maistunut oikein miltään. Unohdin kakun pariksi päiväksi jääkaappiin ja kun sitten maistoin uudelleen, oli kakku oikein hyvää. Mutta niinhän se usein tällaisten kakkujen kanssa on, että ovat parhaimmillaan muutaman päivän päästä leipomisesta. Kakkuun tehdään kuorrute appelsiinimehusta, voista ja tomusokerista. Aluksi meinasin jättää kuorrutteen pois, mutta kyllä se tähän kakkuun sopi. Kakku itsessään kun ei ole hirveän makea, niin tuo kuorrute tuo sopivasti makeutta lisää. Alkuperäisen ohjeen mukaan taikinaan laitettiin ½ tl suolaa, mutta äkkiä sanoisin että vähän vähempikin piisaa. Ohjeen alkuperästä mulla ei ole mitään käsitystä.

Mausteinen banaanikakku

150 g voita tai margariinia
1½ dl fariinisokeria
3-4 isoa, kypsää banaania (n. 4dl soseena)
2 kananmunaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
1/4-½ tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
Kuorrutus:
25 g voita tai margariinia
2 rkl appelsiinimehua
3 dl tomusokeria
suklaaströsseleitä tai raastettua suklaata

  Survo banaanit haarukalla soseeksi. Sulata rasva. Lisää rasvan joukkoon fariinisokeri ja banaanisose. Vatkaa tai sekoita, kunnes sokeri on sulanut/sekoittunut hyvin voin ja banaanin joukkoon. Lisää munat ja vatkaa seos hyvin sekaisin. Sekoita mausteet ja suola taikinaan.
  Sekoita jauhot, sooda ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos taikinaan. Sekoita nuolijalla tai lastalla taikina varovasti tasaiseksi, mutta vältä turhaa sekoittamista.
  Kaada taikina voideltuun ja (korppu)jauhotettuun vuokaan (tilavuus 1,8l). Kypsennä kakkua 175 asteisessa uunissa alatasolla n. 55-60 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä hetken ja kumoa kakku. Anna kakun jäähtyä täysin.
  Valmista kuorrute. Sulata rasva pienessä kasarissa. Lisää joukkoon appelsiinimehu ja tomusokeri. Sekoita kuorrutus tasaiseksi ja sileäksi. Kaada kuorrutus kakulle ja anna sen valua kakun sivuja pitkin. Jos kuorrutus tuntuu liian löysältä, lisää varovasti tomusokeria. Koristele kakku heti suklaarouheella tai -strösseleillä. Kuorrutus jähmettyy nopeasti.
 

6. joulukuuta 2022

Ihana rommilla maustettu hedelmäkakku ♥

Mä edelleen ja epätoivoisesti yritän opetella tekemään kakkutaikinoita yleiskoneella. Normi kakkupohjat kyllä onnistuu, mutta kuivakakkujen taikinat juoksettuu joka kerta. Mä en ymmärrä mikä mättää. Kuivakakkuja oon tehnyt ihan pikkulikasta asti ja sähkövatkaimella onnistuu, mutta aina kun yritän tehdä taikinan yleiskoneella, niin pieleen menee. 

Viikonloppuna tein rommisen hedelmäkakun. Taikina yllättäen meinasi mennä pieleen, mutta pienellä jauhonokolla ja vaihtamalla yleiskoneen sähkövatkaimeen, sain taikinan jotenkin pelastettua. Mutta jos siis jollakin on ajatuksia, mikä menee pieleen, niin otan vinkkejä ilolla vastaan! Sähkövatkaimen käyttö kun on nyt ehdottomasti kielletty. Ainesten lämpötilat on ok, kananmunat lisään hitaasti yksi kerrallaan. Eli syy on oletettavasti joku muu. 

Mutta siis se hedelmäkakku. Oli ihan törkeän hyvää! Ohje löytyi Suosituimmat kotileivonnaiset kirjasta, joskin hitusen tein toisin. Tai siis unohdin taikinasta rusinat, mutta ei se niitä kyllä tarvinnutkaan. Ohjeen mukaan kakku olisi vielä kuorrutettu tomusokeri-valkuaisseoksella, mutta mun mielestä tämä oli hyvä näin.



Rommilla maustettu hedelmäkakku

200 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
½ dl tummaa rommia
12 cocktailkirsikkaa hienonnettuna
40 g sokeroitua appelsiininkuorta
40 g sukaattia
80 g hasselpähkinärouhetta
1 tl leivinjauhetta
3½ dl vehnäjauhoja

  Mittaa hedelmät kulhoon ja kaada rommi päälle. Anna seoksen tekeytyä vähintään 30 minuuttia. 
  Vatkaa pehmeä, huoneenlämpöinen voi, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten. Kaada hedelmäseos liemineen taikinaan.
  Sekoita pähkinärouhe ja leivinjauhe jauhoihin ja lisää seos taikinaan.
  Voitele ja jauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa n. 60 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla koitettaessa kypsä. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ja kumoa sitten tarjoiluvadille. 

11. elokuuta 2022

Suklainen banaanikakku ♥

Se tavallinen tarina - muutama ylikypsä banaani, jota kukaan ei syö, suklaalevyjen jämät kaapissa ja aivan liikaa aikaa. Eihän siitä muuta seuraa kuin iltamyöhään väkerretty banaanikakku suklaarouheella. Siis leipomistahan pitäisi nyt hetken vältellä, mutta ei kai yksi kakku mitään haittaa.

Tämä kakku oli varsin maukas ja mehevä yön yli levättyään ja hyvää oli kuulemma eilen lämpimänäkin. Kakkuvuoan jauhotin tällä kertaa mantelijauheella, kun kerran ajatuksena oli noita ylijääneitä aineksia käyttää pois. Kakkuun laitoin sekä maitosuklaata että tummaa suklaata rouhittuna, molempia kun löytyi sellainen pieni pala kesän kakkujen jäljiltä. Paistovuoka oli ehkä vähän pieni tälle kakulle ja jonkin aikaa sai seurata pysyykö taikina vuoassa vai saako sen kaapia uunin pohjalta. Ei tarvinnut siivota tällä kertaa. Vuoan tilavuus oli 1,2 litraa ja suosittelen hitusen isompaa. 


Suklainen banaanikakku

120 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 pienehköä banaania
1 rkl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
3/4 tl ruokasoodaa
n. 30 g maitosuklaata rouheena
n. 30 g tummaa suklaata rouheena

  Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri hyväksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset munat yksi kerrallaan samalla hyvin vatkaten. 
  Murskaa banaanit haarukalla. Lisää sitruunamehu banaanisoseen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää banaanisose ja vaniljasokeri taikinaan.   
  Sekoita ruokasooda, suola ja jauhot keskenään ja kaada seos taikinan joukkoon. Lisää rouhittu suklaa. Kääntele lastalla/nuolijalla tasaiseksi taikinaksi. 
  Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun pitkulaiseen vuokaan (1,5l). Paista 180-asteisessa uunissa n. 50-55 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla koittaen kypsä. 
  Anna kakun jäähtyä jonkin aikaa vuoassaan ja kumoa vasta sitten.


6. maaliskuuta 2021

Mehevä kahvikakku Amerikasta

Tuon ukkoni toiveesta olen viime aikoina leiponut kuivakakun jos toisenkin. Yleensä kakut ovat olleet ihan perussettiä, enkä niistä ole blogiin viitsinyt mitään kirjoitella. Siis hyviä kakkuja, mutta ei niissä ole ollut mitään uutta eikä ihmeellistä. Poikkeuksen tekee kahvikakku Amerikasta, joka oli varsin piristävä poikkeus. 

En tiedä mistä olen ohjeen alunperin mappeihini kopsannut, sillä tuo resepti on odottanut testausta reilu 20 vuotta. Kakku oli ihanan mehevä ja fariinisokerista, pähkinästä ja kanelista tehty makuraita vain paransi makuelämystä. Kakku on ehdottomasti parhaimmillaan päivä pari leipomisen jälkeen ja hyvin säilyy ihan huoneenlämmössä.

Täyte kannattaisi ehkä yrittää laittaa niin, ettei ylety kakun ulkoreunoille saakka. Se nimittäin tekee kakun rakenteesta hieman hajoavan.




Kahvikakku Amerikasta

250 g margariinia tai voita
3½ dl sokeria
3 kananmunaa
5½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl kermaviiliä
Täyte:
150 g fariinisokeria
125 g jauhettua hassel- tai saksanpähkinää
1 tl kanelia 

  Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen kermaviilin kanssa taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
  Sekoita täytteen ainekset keskenään. Levitä 1/3 taikinasta voidellun ja jauhotetun rengasvuoan (2l) pohjalle. Levitä sen päälle puolet täytteestä, sitten 1/3 taikinasta, loput täytteestä ja vielä lopuksi loput taikinasta. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa n.50-65 minuuttia, tai kunnes kakku on tikulla koitettuna kypsä. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa kakku.



21. tammikuuta 2021

Mehevä suklaa-banaanikakku ♥

Banaanikakut jakaa meidän perheessä vahvasti mielipiteitä. Minä ja muksut tykätään, mies ei. Mutta ei estä mua niitä leipomasta, vaikka aika harvoin banaanikakkuja tulee tehtyä. Eilen hedelmäkorin pohjalla kyyhötti kolme pientä, hyvin ylikypsää banaania. Ensin meinasin heittää ne pois, mutta päädyin kuitenkin leipomaan niistä kakun. Ja kyllä kannatti! Meillä kotona-sivuston reseptiä soveltaen kakusta tuli kerrassaan maukas! Ihanan mehevä ja suklainen, joskin rakenteeltaan hieman hajoava. Mutta tulipahan nuo banaanit ja kaappiin jääneet suklaahiput käytettyä.


Suklainen banaanikakku

3 pientä ylikypsää banaania
125 g voita
2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
½ tl kanelia
1 dl tummaa kaakaojauhetta
100 g maitosuklaahippuja

  Kuori ja paloittele banaanit kulhoon. Painele ne haarulalla muusiksi. Sulata voi ja lisää se banaanisoseen joukkoon. Vatkaa mukaan fariinisokeri ja kananmunat.
  Sekoita toisessa kulhossa jauhot, ruokasooda, suola, kaneli ja kaakaojauhe keskenään. Siivilöi kuivat aineet taikinaan ja sekoita puuhaarukalla. Lisää suklaahiput ja sekoita nopeasti.
  Kaada taikina voideltuun leipävuokaan. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla noin 55 minuuttia. Kokeile kypsyyttä hammastikulla – kypsästä kakusta ei tartu taikinaa tikkuun. Varo paistamasta liikaa!
  Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa ennen kumoamista.

Mikään kaunistus tämä kakku ei ole, mutta onneksi maku on sitäkin parempi.


19. joulukuuta 2020

Joulun mehevä hedelmäkakku ♥

Joulun alla meillä katoaa kuivakakku jos toinenkin. Muutenkin tuollaiset kakut on meidän perheen suosiossa ja oikeastaan ovat niitä harvoja leivonnaisia, jotka tulee syötyä kokonaan. Ehkä syy on siinä, että ne säilyvät pitkään, eikä niiden syömisen kanssa ole niin hirveä hoppu. Meillä kun kukaan ei ole niin hirveän perso makealle. Pala silloin, toinen tällöin on ihan ok. 

Usein tulee tehtyä kakkuja vanhoilla tutuilla resepteillä, mutta välillä on pakko kokeilla jotain uutta. Tämän joulun kokeilu oli hedelmäkakku vanhasta Yhteishyvästä kopsatun ohjeen mukaan. En edes muista koska olisin hedelmäkakkua viimeksi tehnyt. Tuota syödessä tuli aivan mieleen oma lapsuus ja kahvittelut mumman luona. En kyllä muista oliko siellä hedelmäkakkua tarjolla, mutta jotenkin tuon kakun siihen aikaan yhdistän. 

Vaikka aluksi epäilin että kelpaako tuo, mutta hyvin kakku on tehnyt kauppansa. Eikä ihme, olihan tuo aika hyvää. Ensimmäisenä päivänä oli ehkä vähän äkkimakeaa, mutta maut tasaantuivat kummasti parin päivän aikana. Kakku on ihanan mehevää, eikä ollenkaan kuivaa. 


Jos haluat, voit käyttää enemmän sukaatteja, appelsiininkuoripaloja ja kirsikoita ja vähentää samassa suhteessa luumujen määrää. 

Hedelmäkakku

65 g sukaatteja
65 g appelsiinikuoripaloja
75 g sokeroituja punaisia kirsikoita
1 dl rusinoita
1 dl pilkottuja kuivattuja luumuja
1 dl mantelirouhetta
2 dl omenamehua (tai rommia tai viskiä)
200 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia

  Säädä uuni 175 asteeseen. Voitele (ja korppujauhota) n. 2 litran kakkuvuoka.
Hienonna luumut ja kirsikat. Sekoita kulhossa kuivatut hedelmät, mantelirouhe ja omenamehu. Anna maustua 15 minuuttia.
  Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokerit. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen hedelmäseoksen (mehuineen) kanssa. Sekoita kevyesti nostellen tasaiseksi. Kumoa taikina vuokaan.
  Paista uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia. Tarkista kypsyys työntämällä cocktailtikku kakkuun. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu taikinaa tai kun kakun reunat irtoavat hieman vuoasta. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa ritilälle jäähtymään.


Todennäköisesti en ennen joulua ehdi enää koneen ääreen istahtamaan, joten tässä vaiheessa on ehkä paras jo toivotella hyvää joulua. ♥ 

16. lokakuuta 2020

Sitruunainen suklaahuntukakku ♥

Viimeisen muutaman viikon aikana on isäntä tämän tästä vihjaillut, että voisin leipoa sitruunakakkua. Tai oikeastaan muistutti asiasta aina, kun ostin sitruunaa jotain muuta ruokaa tai leivonnaista varten. Ei sillä, sitruunakakku on kyllä suurta herkkua ja kelpaa mullekin. Joskus kauan sitten kokeilin sitruunaisen suklaahuntukakun ohjetta, mutta silloin kakku epäonnistui. Maku oli ihan jees, mutta jostain syystä kakku ei oikein noussut. Kyllä se syötyä tuli siitä huolimatta. Kyseinen resepti on kummitellut mielessä siitä lähtien ja nyt oli aika kokeilla, josko tuo vihdoin onnistuisi. Ohjeessahan ei periaatteessa ole mitään ihmeellistä, joten en kyllä tiedä mikä viimeksi meni pieleen.


Ohjeen olen kopsannut reseptimappeihini varmaan 20 vuotta sitten. Pikaisen googlettelun jälkeen selvisi, että todennäköisesti olen löytänyt reseptin Pirkasta. Suklaahunnun ainesmäärät ja tekotapa oli tosin hieman erilaiset, mutta kyseessä saattaa olla näppäilyvirhe tai sitten ohje on vaan hieman hioutunut vuosien varrella. Ne mun mapissa olleet ainesmäärät oli kyllä selvästä liian vähäiset, joten tein suklaahunnun soveltaen. Suosittelen kyllä käyttämään tuota K-ruoka-sivun ainesmääriä.


Sitruunainen suklaahuntukakku

250 g voita
3 dl (250 g) sokeria
5 kananmunaa
n. 4 dl (250 g) vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunanmehua tai sitruslikööriä
Kuorrutus:
1½ dl sokeria (laitoin n. puolet)
1½ rkl tummaa kaakaojauhetta
1 dl vispikermaa

  Voitele (ja korppujauhota) n. 2 litran rengasvuoka ja nosta se jääkaappiin odottamaan.
Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Vatkaa aina kananmunan jälkeen tasaiseksi vaahdoksi.
  Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos useassa erässä taikinaan koneen hitaalla teholla sekoittaen. Lisää lopuksi hyvin pestyn sitruunan raastettu kuori ja mehu tai likööri.
  Lusikoi taikina tasaisesti vuokaan ja kopauta vuokaa pöytään, jotta taikina täyttää kaikki kolot.
Kypsennä kakkua 175-asteisen uunin alatasolla 45-55 minuuttia. Kakku on kypsää, kun se irtoaa reunoista.
  Valmista kuorrutus. Sekoita sokeri ja kaakao keskenään kattilassa. Kaada joukkoon kerma. Kuumenna seosta niin kauan, että sokeri liukenee ja seos on tasaista.
  Kumoa kakku hiukan jäähtyneenä. Taputtele kuorrutusseos pullasudilla vielä lämpimän kakun päälle ja reunoille, jolloin kakku saa ruskehtavan hunnun. Anna kakun jäähtyä ja kuivua pinnasta. Kääri kakku folioon ja säilytä sitä kylmässä tai pakasta se.

Mun kakussa tuo suklaahuntu on sutaistu hieman laiskasti kakun pintaan. Makuun tuo ei tosin vaikuttanut ja omalle väelle kelpaa vähän vähemmän kauniit yksilöt. Maku oli kuitenkin loistava!



3. tammikuuta 2020

Makea siirappikakku ♥ (ja pari sanaa joulusta)

Niin, joulu ja uusi vuosi olisi lusittu ja edessä hiljalleen paluu normaaliin arkeen. Sitä normaalia totta totisesti kaipaankin, sillä meidän joulun ja vuodenvaihteen juhlinta sisälsi kolme kertaa influenssa A:n, kolme päivystyskäyntiä sairaalassa, yhden murtuneen varpaan sekä huolestunutta pohdintaa siitä, koska olisi armeliainta päästää sydänvikainen kissa autuaammille hiirenmetsästysmaille. Ei siis ihan paras mahdollinen juhlapyhä. 

Siinä ennen omaa sairastumista ehdin hyvin kipulääkittynä leipoa muutaman kakun ja laittaa jouluruoat, mutta lopulta valtaosa ruoista päätyi roskiin. Surullista kyllä, sillä en todellakaan pidä siitä, että ruokaa hävitetään tuolla tavalla. Kukaan ei vaan lopulta ollut siinä kunnossa, että olisi jaksanut heittää ruokia pakastimeen. Eikä kyllä kukaan niitä pystynyt syömäänkään. Mies, joka sairastui viimeisenä, yritti parhaansa mukaan ruokia popsia, mutta eipä tuohonkaan määräänsä enempää mahdu. 

Mutta sen mitä tuota yhtä kakkua ehdin maistaa, niin olihan se sen verran hyvää, että voisin ohjeen teille laittaa. Kakun tein Emman makea joulu-kirjan ohjetta soveltaen. Päälle tuleva kinuski tekee kakusta melkoisen makean, joten sen voi ihan hyvin jättää pois, jos haluaa.



Mausteinen siirappikakku

1,75 dl fariinisokeria
175 g huoneenlämpöistä voita
0,75 dl öljyä
2 kananmunaa
1,5 dl tummaa siirappia
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
2-4 tl inkivääriä 
2 tl kanelia 
2 dl jäähdytettyä teetä (mustaa tai 
vaniljanmakuista)
Kuorrute:
1 dl kermaa
0,75dl fariinisokeria
1 rkl siirappia

  Vatkaa pehmeä voi, öljy ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää siirappi ja sekoita tasaiseksi.
  Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen teen kanssa. Aloita ja lopeta jauhoseoksella.
  Voitele ja jauhota kakkuvuoka (n.1,5l, mun vuoka oli 1,75l). Kaada taikina vuokaan ja kypsennä kakkua 175 asteisessa uunissa 60-80 minuuttia. Kakku on kypsä, kun testitikkuun tarttuu vain muutama murunen. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ennen kumoamista.
  Jos haluat kuorruttaa kakun, tee kuorrute kakun paistuessa. Mittaa kuorrutteen ainekset pieneen pinnoitettuun kasariin ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä muutama minuutti. Siirrä kuorrute jäähtymään laakealle lautaselle ensin huoneenlämpöön, sitten jääkaappiin. Jääkaapissa kuorrute vähän jässähtää ja sen voi sekoittaa lusikalla juoksevammaksi ennen kakun päälle kaatamista. Kaada kuorrute kakulle. 

23. lokakuuta 2019

Hävikkiherkkuna mehevä manteli-banaanikakku ♥

Viikonloppuna innostuin hävittämään pari ylikypsää banaania sekä manteli- ja cashewpähkinäpussien jämät leipomalla niistä kakun. Ohjeen kakkuun nappasin Kristina Erikssonin Kotileipurin parhaat kirjasta. Alkuperäisessä ohjeessa kakkuun käytettiin saksanpähkinöitä, mutta manteli toimi tässä aivan yhtä hyvin.

Kuivakakuthan tunnetusti paranevat vanhetessaan, mutta meillä ne harvoin säilyvät kovin kauaa. Tämäkin kakku katosi muutamassa päivässä. Mutta kyllähän se siinäkin ajassa parani oleellisesti. Koostumukseltaan kakku on aika tiivis, mutta silti mehevä. 


Banaani-mantelikakku

150 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl jauhettua kanelia 
1 tl leivinjauhetta 
3 dl vehnäjauhoja 
100 g pähkinöitä ja/tai mantelirouhetta
2 isohkoa, kypsää banaania
1 dl maitoa 

  Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen välillä sekoittaen. Sekoita kulhossa vaniljasokeri, kaneli, leivinjauhe ja vehnäjauhot. Rouhi pähkinät (tai käytä valmista rouhetta) ja soseuta banaanit. Lisää jauhoseos, pähkinät, banaanisose ja maito kananmunaseokseen. Nostele taikina tasaiseksi lastalla tai nuolijalla.
  Voitele ja jauhota kakkuvuoka (1,5l). Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175-asteisen uunin alaosassa n. 45 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä hieman ja kumoa. 


3. lokakuuta 2018

Gluteeniton inkivääri-päärynäkakku ♥

Perehtyminen gluteenittoman leivonnan ihmeelliseen maailmaan jatkuu, tällä kertaa inkivääri-päärynäkakun muodossa. En ole eläissäni tehnyt, tai en ainakaan muista tehneeni, gluteenitonta kuivakakkua. Mutta nyt tein ja hyvin onnistui! 

Löysin kyseisen kakun ohjeen Iltapäivän teehetki-kirjasta, jossa se tosin oli tehty ihan gluteenillisena versiona. Vaihdoin vain vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen ja jauhotin vuoan gluteenittomilla korppujauhoilla. Pelkäsin, että lopputuloksena olisi ihan kirjaimellisesti kuiva kakku, mutta ihan mehevä tuosta tuli. Tyttö tästä tykkäsi kovasti ja sehän se on tärkeintä. Minä en oikein piitannut tuosta inkiväärin mausta, mutta eipä tuo inkivääri ole koskaan mun suosikki ollutkaan.



Kuorrutuksen jätin tällä kertaa tekemättä, mutta laitan senkin ohjeen tähän, jos joku haluaa kokeilla.

Gluteeniton päärynä-inkiväärikakku

5 dl Semper Fin mix gluteenitonta jauhoseosta
1½ tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 tl jauhettua inkivääriä 
1 tl jauhettua kanelia
½ tl jauhettua muskottia
125 g huoneenlämpöistä voita 
1½ dl fariinisokeria
2 kananmunaa
1 dl vaaleaa siirappia
1½ dl vettä
½-1 tlk (á n.415g) säilöttyjä päärynöitä 
Kuorruttamiseen ja koristeluun:
1½ dl tomusokeria
1-2 rkl lime- tai sitruunamehua
kandeerattuja inkiväärisuikaleita tai
suikaloitua sitruunankuorta koristeluun

  Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Voitele ja jauhota kakkuvuoka gluteenittomilla korppujauhoilla. Sekoita kulhossa jauhoseos, leivinjauhe ja mausteet. 
  Lisää seokseen fariinisokeri sekä pehmeä voi kuutioina. Sekoita taikina sähkövatkaimella ryynimäiseksi seokseksi.
  Sekoita munat ja siirappi kylmään veteen. Lisää neste taikinaan ja sekoita sähkövatkaimella, kunnes taikina tasoittuu. Kaada puolet taikinasta kakkuvuokaan. Levitä päälle viipaloidut päärynät ja kaada loppu taikina päärynöiden päälle. Paista kakkua noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista.
  Sekoita kuorrutusainekset tasaiseksi seokseksi ja lusikoi halutessa kakun päälle. Koristele kandeeratuilla inkiväärisuikaleilla tai sitruunankuorella. 
  Tarjoa kakku halutessasi kermavaahdon kera.


23. marraskuuta 2017

Ehkä maailman helpoin maustekakku

Maustekakku on kuulunut mun jouluperinteisiin niin kauan kuin muistan! Ja kun sattumalta löysin mapeistani suunnattoman helpon maustekakun ohjeen, en malttanut olla kakkua leipomatta. Ihan perinteen mukaan tämä joulun ensimmäisen kakun leipominen ei mennyt, sillä yleensä on ollut aivan pakko kuunnella samalla joululauluja. Vaikka joulufiilis hiljalleen mieleen hiipiikiin, päätin jättää joululevyt vielä hyllyyn odottamaan. Ehtiihän niitä kuunnella sitten joulukuussakin. 


Tämän kakun valmistamiseen ei vatkainta tarvita, sillä ainekset vain sekoitetaan yhteen puuhaarukalla. Silti kakku on ihanan mehevä ja ihan hyvän makuinen. Ei ehkä maailman paras, mutta ihan hyvä peruskakku, ja kummasti tuo on tuosta pöydältä kadonnut. 

Maustekakku

2 kananmunaa
3 dl sokeria 
175 g voita sulatettuna
1 prk kermaviiliä
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
½ tl neilikkaa

  Sekoita puuhaarukalla huoneenlämpöiset munat ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon sulatettu voi sekä kermaviili. Sekoita tasaiseksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. 
  Paista 175 asteisessa uunissa noin 60 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla koitettuna kypsä.





23. marraskuuta 2016

Hurjan helppo Mummin taatelikakku

Hei, anteeksi äiti! Me syötiin sun kakku! Jos tarkkoja ollaan, voit syyttää lapsenlastasi, joka kotiin tultua iski heti silmänsä pöydällä jäähtymässä olleeseen leivonnaiseen. Onneksi tämä kakku on niin helppo tehdä, että ehdin tehdä näitä vaikka kymmenen ennen seuraavaa Tampereen vierailua! Olettaen siis, että pakastimessasi on tilaa.

Niin, piti siis leipoa muutama kakku äidille viemisiksi, mutta niinhän siinä kävi, että tämä ihana taatelikakku on aika pian syöty. Tyttö on asustellut remontin ajan pääasiassa isällään ja käy vaan välillä kotona. Jo viimeksi kyseli, että enkö tosiaan ole leiponut mitään. Tänään kysyi heti kakun nähtyään, että joko se on kuvattu ja koska sitä saa syödä. Enhän minä sitten hennonnut kieltääkään, sillä ei tässä vielä huomenna olla Tampereelle menossa. Ehdin vallan mainiosti tehdä vielä uudet kakut. Hauska muuten huomata, miten tämä useamman vuoden bloggaaminen on vaikuttanut myös muuhun perheeseen. Jos pöydällä sattuu olemaan korkkaamaton kakku tai muita herkkuja, niin aina kysytään lupa syömiseen.... Oonkohan mä ärähdellyt riittävästi aiheen tiimoilta?

Ai niin, tämä helppo ja herkullinen ohje löytyi "Suosituimmat kotileivonnaiset"-kirjasta. Euron kirpparilöytö on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi! Ohje on siitäkin ihana, että tässä ei tarvitse vatkailla mitään. Senkun keittää ensin taateliseoksen, lisää muut aineet, kaataa taikinan vuokaan ja paistaa. Kakku kuulemma paranisi vanhetessaan, mutta sitä me tuskin saamme kokea. 




Mummin taatelikakku

250 g taatelia
2 dl vettä
2 dl sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
1 dl kermaviiliä
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

  Mittaa taatelit, vesi ja sokeri kattilaan. Keitä seosta, kunnes se on pehmeää ja tasaista. Lisää voi lämpimään seokseen ja anna sen sulaa. Jäähdytä seos. 
  Lisää munat, kermaviili ja keskenään sekoitetut kuivat aineet jäähtyneeseen taateliseokseen. Sekoita tasaiseksi vaikka lastalla. 
  Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa 55-60 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä vähän aikaa ja kumoa sitten tarjoiluvadille.





11. marraskuuta 2016

Isänpäiväksi irlantilainen viskikakku ja pari sanaa kahvista

Kauan, kauan sitten aloitin keittokirjaprojektin, jossa tarkoituksena oli käydä kaikki hyllystä löytyvät keittokirjat ajatuksella läpi ja kokeilla kustakin kirjasta ainakin yhtä ohjetta. Jos kirjassa ei mitään mielenkiintoista ollut, sai kirja jatkaa matkaa jonkun toisen hyllyyn. Alkuinnostuksen jälkeen homma vähän jäi, mutta koska kirjoja tuntuu koko ajan tulevan lisää, päätin jatkaa kirjojen läpikäymistä. 

Pari päivää sitten tarkempaan tarkasteluun pääsi ilmeisesti Maku-lehden kylkiäisenä tullut Maailman ihanimmat leivonnaiset kirja. Tämä tarttui kirpparilta mukaan jonkin aika sitten, mutta kummasti unohtui sitten hyllyyn. Kirjan ohjeista päätin testata irlantilaista viskikakkua, sillä tuo ukkokulta on innokas viskiharrastaja, tykkää kahvikakuista ja onhan tuo isäinpäiväkin ihan nurkan takana. Eilen tein kakusta ensimmäisen version, mutta se vähän epäonnistui. Tai ei siinä mitään muuta mennyt vikaan, kuin virheellinen vuokavalinta. Paistoin kakun aivan liian suuressa vuoassa, jolloin kakusta tuli olemattoman matala. Koska maku oli hyvä, ja kakku katosi nopsaan, tein tänään sitten uuden version. En tiedä piisaako tästäkääm sunnuntaihin saakka, mutta muuta en aio tuolle ukolle leipoa. 




Kakkuun olisi voinut tehdä vielä kuorrutuksen tomusokerista ja viskistä, mutta koska tuollaiset kuorrutteet ei miehelle kelpaa, jätin sen sitten suosista pois. 

Irlantilainen viskikakku

2½ dl rusinoita
1 1/4 dl viskiä
1 sitruunan kuori raastettuna
150 g voita
2½ dl fariinisokeria 
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/4 tl neilikkaa
Kuorrutus halutessa:
3½ dl tomusokeria
1 rkl viskiä
1 tl sitruunamehua

  Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota pienehkö rengasvuoka. Itse käytin voiteluun vuokasprayta, enkä jauhottanut vuokaa ollenkaan.
  Pese sitruuna huolellisesti ja raasta siitä keltainen pinta. Mittaa rusinat, viski ja sitruunankuori kulhoon. Anna maustua mielellään tunnin verran. 
  Vatkaa toisessa kulhossa voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset voi-sokerivaahtoon yksitellen vatkaten.
  Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sokerivaahtoon vuorotellen viski-rusinaseosta ja jauhoja. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele varovasti taikinan joukkoon.
  Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua noin tunti, kunnes sen keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu enää taikinaa. Anna kakun jäähtyä hetki ja kumoa se sitten vadille.
  Jos haluat kuorruttaa kakun, tee kuorrutus sekoittamalla tomusokeriin viski sekä tipoittain sitruunamehua, jotta saat notkean tahnan. Valuta tahna jäähtyneen kakun pinnalle.




Sitten pari sanaa kahvista. Mä en koskaan ole ollut mikään päivänsäde aamuisin ja ennen muinoin kukaan ei tohtinut puhua mulle aamuisin ennen kuin olin saanut mukillisen kahvia eteeni. Vanhemmuuttani olen hieman seestynyt, vaikka kyllä niitä äreitäkin aamuja vielä joukkoon mahtuu. Välillä mulla on kausia, jolloin kahvi vaihtuu teehen, mutta aika harvoin kuitenkin. Mikään hifistelijä en kahvin suhteen ole, vaan enemmänkin tykkään ihan tavallisesta sumpista. Vaikka onhan se pakko myöntää, että parhaimmillaan kahvi on vanhanaikaisesti pannussa puuhellalla keitettynä. Etenkin viikonloppuaamuisin, kun muu väki vielä nukkuu ja ulkona paukkuu kova pakkanen. Viime talvena en tainnut kertaakaan keitellä pannukahveja aamutuimaan, mutta tänä talvena on pakko kokeilla edes kerran tai pari. 

Olin aika innoissani, kun Valkoinen risti tarjosi testattavaksi kahvia. Yleensä kaupasta mukaan tarttuu ne perinteiset merkit, eikä oikein tule kokeiltua mitään uutta. Siksi tällaiset testihommat on kivoja. 




Valkoisen Ristin paketista löytyi kahdenlaista kahvia. Toinen oli Jacobs Krönung tummapaahtoinen suodatinkahvi, toinen kofeiiniton Café Hag. Tässä kohtaa on pakko tunnustaa sivistymättömyyteni, sillä aiemmin en ole kofeiinitonta kahvia juonut. En ainakaan tietääkseni. Siksi on vaikea verrata tätä muihin kofeiinittomiin kahveihin, mutta sen verran voi sanoa, että hyvää tämä kyllä oli. Ei tämän kahvin valmistus suotta ole jatkunut vuodesta 1906 alkaen, jolloin saksalainen Ludvig Roselius kyseisen kahvin kehitteli. 

Suodatinkahvista keittelin ensin liian vahvaa, kun menin laskuissa sekaisin, mutta toisella kerralla tästä tuli jo hyvä. Kahvi on tosiaan tummapaahtoinen, pehmeä ja täyteläinen. En muista tällaista nähneeni kaupan hyllyssä (enpä kyllä ole kahvipaketteja koskaan sen kummemmin tutkinutkaan), mutta on kuulemma Euroopan myydyin suodatinkahvi. Meillä suositaan yleensä juuri tummapaahtoisia kahveja, siksi tämä oli miellyttävä uusi tuttavuus. 



Kahvit tarjosi Valkoinen Risti Oy

10. elokuuta 2016

Tuiki tavallinen tiikerikakku

Kun lapsi toivoo tiikerikakkua, niin tottahan sellainen pitää leipoa. Vaikka sitten ensimmäisen koulupäivän kunniaksi. Ohjeen nappasin tällä kertaa "Hyvää ruokahalua! - kotikokin parhaat leivontaohjeet"-kirjasta. 

Kun kakkua leivoin, kuulosti voin määrä aika hurjalta. Muutenkin taikina on mun mielestä löysempää kuin mihin olen tottunut. Epäilyksistä huolimatta ihan kelpo kakku tuosta tuli. Valmis kakku oli mukavan pehmeää ja ihan hyvän makuistakin. Ja voin kuvitella, että tuo tuosta vielä paranee vanhetessaan. Siis jos ehtii vanhenemaan. Mun kakkuni olisi tosin voinut olla hieman kauemmin uunissa. Nyt oli 50 minuuttia ja vaikka tikulla koetettaessa tuntui kypsältä, ei muutama lisäminuutti olisi tehnyt pahaa. 




Tiikerikakku

4 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl voisulaa 
3 tl leivinjauhetta
4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1½ dl ruokakermaa tai maitoa
1½ tl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta

  Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon rasva, sen jälkeen sekoita jauhoja ja nestettä vuorotellen seokseen.
  Jaa taikina kahteen osaan. Mausta 3/4 taikinasta vaniljasokerilla ja loput kaakaojauheella. Kaada puolet vaaleasta taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Levitä päälle tumma taikina. Päälle vielä loput vaaleasta taikinasta. Tasoita kakun pinta. 
  Paista 180 asteisessa uunissa n. 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.