Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. heinäkuuta 2026

Arkeen astuttu

 Viikko meni nopsaan Levillä. Kyllä tämä Suomen luonto on kaunista. Ihan joka paikassa on omat ihanuudet.

Lappi on, kyllä ihana ja siellä jos missä pääsee nollaamaan oman kehonsa / päänsä. Ihan mielettömän hyvän tunteen tuo jo se että KAIKKI ovat niin onnellisen näköisä kulkiessaan tuntureilla. 

Ja se että ihmiset tervehtivät toisiaan....on mielettömän ihana tapa. Se luo iloa, ympärille, välillä sitä voi vaihtaa muutamat "kuulumisetkin".

Kyllä tuolla viikon reissulla jaksaa vähän aikaa taas!

Kotiin tulessa kaikki oli ennallaan. Vain puutarhan kasvit olivat innostusta kasvamaan.  Muutama kirsikkakin oli tummanpuhuva. Maistoin tuossa aamulla kun Bertan kanssa tultiin lenkiltä. 




"Enkelin siipi sua koskettaa,
höyhenen keveän maahan pudottaa."


Sunnuntaina paistoin kaasugrillissä tortillaa, jonka toiselle puolelle olin laittanut jauhelihaa mausteineen.
Paistoin ensin jauheliha puolen ja sen jälkeen vähän toistakin puolta, sen verran että kun laitoin paistetun jauhelihan päälle juustoa se suli. 
Sitten, kun tortilla oli valmis, laitoin salaattia ja maustekurkkkua keskelle ja tortilla taitetaan puoliksi....
Ja sitten syomään.





Viime vuonnakin, olessani lapissa, virkkailin pontsoa. Niin tein tänäkin vuonna. Sain sen melkein valmiiksi. Puuttuu enään reunat ja viimesestä palasta 9 riviä.... 
Yläkuvassa näkyy tämän kertaisen pontson värimaailma.


Tein tänään pasta rigatoni rigate :stä laatikon. 

Keitin ensin pastan, ja paistoin jauhelihan johon lisäsin tomaattimurskan. Sekoitin jauhelihakastikkeen pastaan.
Tein koskelaskiakastikkeen. Laitoin vettä litran verran, lisäsin 2 pakettia koskenlaskiaa. Joukkoon laitoin perunajauhoa jotka oli veteen sekoitettu (2 rkl).
Maustoin valkokastikkeen. 
Laitoin ensin valkokastiketta uunivuoan pohjalle sitten kaadoin pasta - jauhelihakastkkeen vuokaan.
Lopuksi laitoin valkokastiketta. Yritin saada myös pastan sisälle menemään kastiketta.
Ja hyvin onnistui.
Uuniin laitoin 200 asteeseen ja se oli n. 35 min.




No tämähän oli hyvää....kuin mikä.

Niinkuin huomaatte kotiin tultu ja ruokia tehty, virkattu ja Berttaa viety ulos ja löydetty "enkelin siipihöyheniä". 

Seuraavaa matkaa odotellessa.


torstai 9. heinäkuuta 2026

Matkapäiväkirja 2, pvä 5

 Tälläistä löytyi tältä reissulta....





































Miten lie tämä kännykkä päätti laittaa juurikin toistenpäin miten minä nämä suunittelin! No, saavat olla näin....

sunnuntai 5. heinäkuuta 2026

Matkapäiväkirja 2, pvä1

 Perille päästy. 

Matka meni hienosti ja paikan päällä aurinko paistaa, mittarissa on +23 astetta.

Tässä kuvaa ekasta pvästä.













Porkkanakakkukääretorttu

Päätin kokeilla porkkanakakun uutta "muotoa".  Meillä täällä kotona kaikki rakastavat normi porkkanakakkupiirakkaa mitä yleensä te...