Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonnosta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luonnosta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. kesäkuuta 2026

Voikukkalimppari

Tästä on aikaa kun viimeksi kokeilin voikukasta mitään. Mutta jos sinua kiinostaa voikukkasiirappi, niin ohjeen löydät TÄÄLTÄ. 

Tällä kertaa kokeiluun pääsi voikukkalimppari.

Joten tässä ohje toiseen voikukkaraseptiin.

Voikukkalimppari

4-5 sitruunaa

n. 2 litraa voikukkia

2 litraa vettä

3 dl sokeria

Kerää voikukkia kuivalla ja aurinkoisella säällä. Ravistele ja "hyppyytä" kukkia siivilässä ulkona; öttiäiset saavat häädön. En poista voikukkien vihreitä osia, sinne vaan limonadin mausteeksi kokonaiset kukkamykeröt.

Pese ja viipaloi sitruunat. Laita viipaleet tölkin tai lasikulhon pohjalle ja painele niitä esim. survimella tai puukapustalla niin, että saat kuorista öljyä irti, hedelmälihasta mehua.

Laita voikukat ja sokeri sitruunaviipaleiden joukkoon ja kaada viileä vesi päälle. Sekoita kunnes sokeri on liuennut. Peitä tölkki/kulho kevyesti kannella tai esim. keittiöpyyhkeellä. Jätä noin  vuorokaudeksi (max, ei yli) huoneenlämpöön tai jääkaappiin uuttumaan, sekoittele muutamia kertoja uuttumisen aikana.

Siivilöi (painele kaikki neste talteen) ja maista, voit vielä lisätä joukkoon sokeria/sitruunamehua, jos siltä tuntuu. Pullota ja viilennä juoma. Tarjoile jääkylmänä.

Juoma säilyy hyvänä jääkaapissa pari päivää. Limpparin voi myös pakastaa.







Maistelin ja laitoin vähän sokeria lisää että sain minun maun mukaisen.

Limpparin joukkoon laitoin vähän vichyä ja se antoi sitten mukavan hapokkuuden. Oli kyllä hyvä juoma.



lauantai 21. kesäkuuta 2025

Kuusenkerkkäsiirappi

Naapurin rouvalta sai kuusenkerkkää sisältävän lahja purkin. Itse olen yhden kerran aikaisemmin tehnyt kuusenkerkkä siirappia.

Itsellä kun on sellainen ikuinen yskä niin olikin kiva saada tälläinen lahja. En ole muistanutkaan tätä vanhan-ajan yskänlääkettä....

No, mutta...Tässä vähän kuusenkerkästä. Muistathan, että kuusenkerkkien poimiminen ei kuulu jokaisen oikeuksiin eli jos meinaat poimia, niin ota oman pihan/metsän puista tai pyydä maanomistajalta lupaa. Kuusenkerkät kannattaa kerätä alkukesästä, yleensä touko-kesäkuun vaihteessa, kun ne ovat vielä vaaleanvihreitä, pehmeitä ja kooltaan noin 2-3 senttimetriä. (Nyt ei siis enään kannata keräillä)

Sain naapurilta siis purkin joka piti laittaa aurinkoon tekeytymään. Eli...

Kuusenkerkkäsiirappi auringonvalossa uuttamalla

Ensin, täytyy puhdistaa lasipurkki huolellisesti. Sen jälkeen laita purkkiin kerkkiä ja ne painellaan tiiviisti.

Sen jälkeen pitää lisätä saman verran sokeria.

Sitten laitaa purkki auringonvaloon. 

Purkissa sokeri alkaa sulaa ja uuttaa makua kerkistä. 

Ihan normaalia on, että kerkät muuttuvat ikävän ruskeiksi, kun siirappia alkaa syntymään ja valuumaan  purkin pohjalle. Sitten kun sokeri on sulanut,  täytyy siivilöidä siirappi. Ja laitahan valmis siirappi puhtaaseen purkkiin.



Ja nyt kun tuota aurinkoa ei ole pahemmin näkynyt jouduin minä tämän vaiheen...Tämä uuttaminen ei toiminut hyvin eli osa sokerista jäi sulamatta, mutta ei hätää. Siivilöin kerkät pois ja tämän jälkeen kaadoin sokeri-siirappiseos kattilaan ja kiehautin.  kunnes sokeri on sulanut. Ja sitten purkitetaan.

*Keittämättömän siirapin maku säilyy huonommin, noin vuoden ajan.

*Säilytä siirappia viileässä ja valottomassa paikassa.

Tosiaan tuota kuusenkerkkäsiirappia käytetään perinteisesti yskänlääkkeenä ja keuhkoputkentulehduksen helpottajana. Kuusenkerkkä voi myös lievittää limaista yskää. 

Itse olen tehnyt sen yhden kerran keittämällä.....Tässä siihenkin ohje;

Kuusenkerkkäsiirappin

Kerätään kuusenkerkkiä, ja nimen omaan siis kerätään nuoria, keväänvihreitä kuusenkerkkiä alkukesällä. Niitä kerkkiä liotetaan, kylmässä vedessä yön yli, jotta ne pehmenevät. 
Sen jälkeen ne keitetään, liotus vedessään noin tunnin.  Siivilöi kerkät pois ja purista niistä kaikki mehut talteen. Lisää sokeria liotusveteen ja keitä siirapiksi noin 2-4 tuntia, kunnes se on sopivan paksuutta. Purkita siirappi puhtaisiin purkkeihin ja säilytä viileässä. 

Ja sitten pieni vinkki miten sitä siirappia käytetään yskään. Sitä voi laittaa sellaisenaan suuhun.  Tätä siirappia voi ottaa lusikallisen verran aina kun sattuu yskittämään. Tai sitten voit ottaa juoman seassa.


Voit tehdä esim. tälläisen juoman; kuumaa vettä kuppiin, 1rkl kuusenkerkkäsiirappia ja hiukan lime- tai sitruunamehua perään.

Porkkanakakkukääretorttu

Päätin kokeilla porkkanakakun uutta "muotoa".  Meillä täällä kotona kaikki rakastavat normi porkkanakakkupiirakkaa mitä yleensä te...