torstai 3. syyskuuta 2026

Porkkanakakkukääretorttu

Päätin kokeilla porkkanakakun uutta "muotoa". 

Meillä täällä kotona kaikki rakastavat normi porkkanakakkupiirakkaa mitä yleensä teen.

Ensimmäisen kerran tutustuin tähän herkkuun, kun olimme muuttamassa Helsingistä pois ja silloinen lasten hoitotäti pyysi kyläilemään, ennenkuin lähdemme. Ja tarjoili meille porkkanakakkupiirakkaan. Lähetti minulle sitten ohjeen kirjeitse.

Häneltä saatu reseptti on vieläkin käytössä, tuosta ohjeesta tulee pellillinen. Löydät ohjeen täältä. 

Tässä on tämän porkkanakakkukääretortun ohje;

Porkkanakakkukääretorttu

Pohja

2 (150 g) porkkanaa

3 kananmunaa

2 dl sokeria

1 dl rypsiöljyä

2 dl vehnäjauhoja

1 tl vaniljasokeria

2 tl kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

ripaus suolaa

Tuorejuustotäyte

100 g voita

2 rs (à 180 g) maustamatonta tuorejuustoa

3 dl tomusokeria

1 rkl sitruunanmehua

Lisäksi

n. 2 rkl mantelirouhetta (en laittanut)


Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun voit piirtää kuvion vaahdon pintaan vatkaimista valuvalla taikinalla ja kuvio pysyy vaahdon pinnalla hetken.

Lisää vaahtoon öljy ja porkkanaraaste. Sekoita.

Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään, kääntele ne taikinan joukkoon.

Levitä taikina leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Paista 200-asteessa uunin keskitasolla 10-12 minuuttia.

Kumoa hieman jäähtynyt pohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota paistopaperi tortun pinnalta varovasti. Anna jäähtyä kunnolla.

Vatkaa pehmeä voi sähkövatkaimella kulhossa sileäksi. Lisää tuorejuustot rasia kerrallaan välillä vatkaten. Sekoita joukkoon tomusokeri ja sitruunamehu. Vatkaa kuorrutus tasaiseksi seokseksi.

Levitä 2/3 täytteestä torttulevyn päälle ja kääri lyhyeltä sivulta tiiviiksi rullaksi leivinpaperin avulla.

Laita loput täytteestä pursotinpussiin ja pursota tasainen kuvio tortun pinnalle. (Viimeistele mantelirouheella.)

Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan, mutta mieluiten vuorokauden saisi olla jääkaapissa.





Maistoin "päätypalat" ja hyvää oli ja tuo täyte oli herkkua.  Huomenna sitten odottaa herkku, kun markkinavieraita tulee.


keskiviikko 2. syyskuuta 2026

Nopea Wokkipannu

Tänään kävin kampaajalla ja taashan sitä ollaan niin somia, että!!! Aamupäivästä maalailin, kuinkas ollakkaan. 

Lupasin tehdä wokkiruokaa kun tulen kampaajalta. 

No, enpä ole aikaisemmin wokkiruokaa tehnytkään...

Sehän oli hyvää ja nopeaa. Laitoin nyt possunsuikaleita, mutta itse kyllä kaipasin kanaa/broileria. Se onkin sitten seuraavassa wokkipannussani!

Mutta hyväähän tämäkin oli...En tiedä miten tämä ruoka oikeasti valmistetaan, mutta niinkuin otsakkeessa oli "nopea", niin sitä se kyllä oli!

Joten mennään reseptiin! 

Possuinen wokkipannu

1 rasia (250g) porsaan paneroituja lihasuikaleita (tämä tuote on Tammisen,valmistama 100% kotimaista possua)

Paistoin ensin lihan, voissa/öljyssä. Samalla kun näitä paistelin laitoin teeveden keittimeen kiehumaan vettä, että sain 2 pss nuudeleita, mausteineen pehmenemään.

Siirsin possun suikaleet vähäksi aikaan sivuun ja sitten voita pannulle, siihen sitten1 pss  herne-maissi-porkkanan. 

Niitä lämmittelin ja siihen joukkoon laitoin makeaa chilikastiketta, noin 3tl (ehkä olisi voinnut olla enemmän, riippuu tietysti millainen chilin syöjä on.)

Laitoin kasviksien ja chilikastikkeen joukkoon possun suikaleet. 

Vesi pois nuudeleista ja tämän jälkeen laitoin nuudelit muiden raaka-aineiden joukkoon. Lisäsin reilun rkl:sen soijakastiketta joukkoon.

Sekoitin hyvin. Ja valmista on!!!

Itselle lisäsin omaan ruokaani vielä ananasta paloina. 

Tämä on niin helppo, maukas, ja nopea...kannattaa tehdä oli hyvää!



tiistai 1. syyskuuta 2026

Vuoden 2026 haaste, 3 asiaa keittiössäni, Syyskuu

Kuukausi vaihtui ja on jälleen haasteen vuoro! 

Tässä tämän kuukauden haaste;  Kerro kolme sellasita henkilöä jotka ovat inspiroineet sinua joko ruuanlaitossa / keittiön sistuksessa tms keittiöön liittyvässä asiassa?

Minä kerron 2 henkilöä jotka ovat inspiroineet ja yhden muun asian joka on ispiroinut minua ruuanlaitossa.

1. Ala-mummo (äitini äiti) Parhaiten ala-mummo teki suussa sulavat karjalanpiirakat ja munavoin. Vielä yli 80v teki vieraille piirakoita urakalla, koskaan ei alle 200 piirakkaa valmistanut. Makaroonivelli....taivaalisen makuista ja perunamuussi missä ihanaa raakaa sipulia. Sipuli-maitojuomaa. NAM...

Ala-mummo eli Aili - mummoni.

Nämä minun mummoni varmaan ovat sen takia inspiroivia minua, kun kotona meillä ei paljon valmistettu ruokia kuin makkarooni mössöä ja jouluruuat, olenkin aikaisemmin kertonutkin jutuissani. Halusin tehdä yhtä hyviä ruokia yms. kuin mummoni.

2. Ylä-mummo (isäni äiti), teki paljon karjalaisia ruokia. Ja ne karjalanpiirakat olivat herkullisia. Ja mummon tekemät veriletut...pelkkä ajatus saa veden kielelle, niitten lettujen pitsireunat ja sipuli....NAM 

3. Kaupasta saadut reseptit ja lehdissä olleet reseptit. Silloin kun innostui ruuan laitosta enemmän, joka kaupan lihatiskillä oli reseptejä. Ja siitä se lähti.... sitten tuli keittokirjat joita innokkaasti keräilen nyt.

Mukavaa kuukautta teille kaikille!


Laitetaanpa bonus kysymys; Minkä olet vahingossa laittanut jääkaappiin, mikä ei sinne kuulu? Välillä nuo ajatukset eivät ole ihan mukana😂😂😂😂jääkaapin täytössä.

sunnuntai 30. elokuuta 2026

Kesä alkaa olemaan lopuillaan

Alkaa tosiaan kesä jäämään taaksemme ja syksyä kohden vie nämä askeleemme. 

Toivotaan kumminkin, että vaikka nyt ovat luvanneet sateita paria viikkoa, niin saisimme aurinkoisia jaksoja pitkälti joulukuu puoleen väliin asti 😂😂😂En oikein välitä lumesta ja kylmästä!

Jouluksi voi sitten sataa lunta. 💕

Tänä aamuna kun mentiin Bertan kanssa ulos, oli maassa jo jonkin verran keltaisia lehtiä! Eli sieltä se värikäs syksy lähenee!

*Pieni tarina minun mielikuvituksestani; Yritän aina lenkeillä bongailla höyheniä. Niitä löytyy aina silloin tällöin. 

Vaikka kyse on linnun höyhenistä, itse aina ajattelen että ne ovat enkeleitten höyheniä. 

Mietin aina höyhenen nähtyäni, mitä höyheneen tiputtaneelle enkelille on tapahtunut, voihan enkeleilläkin tapahtua jotain ikävää, vai haluavatko ne muistutta meitä, että vaikkei heitä näy, niin he suojelevat meitä...jne... 

Haluaisin joskus vielä tehdä kirjan, jossa on kuva höyhenestä ja siinnä kuvan vieressä olisi runo, sopien sen kuvan höyheneeseen. 

Löysin tälläisen höyhenen tällä viikolla, nappasin kuvan ja runo joka siihen on ajateltu.

Maan tomuun putosi hauras sulka,
enkelin siivestä murtunut.
Sitä kevään sade runteli, kesän aurinko poltti,   
syksyn tuulet riepottelivat, talvi puri.
                  ~
Se näytti hylätyltä, rikkinäiseltä,
kärsineeltä, niin kovin yksinäiseltä.
Mutta kun siihen osui ilta-aurinko,
sen reunoilla kimmelsi kulta ja hopea.
                 ~
Sillä kärsinytkin siipi voi kantaa,
ja särkynyt höyhen lohtua meille antaa.
Se kertoo matkasta, josta selvittiin,
ja voimasta jolla noustiin sekä
siitä miten jälleen noustaan pilviin.
                       💖

Olen ihan höyrähtänyt näihin akvarelliväreihin. Tälläisiä olen nyt tehnyt....




Tämä on vasta aloitettu joten on vielä ihan kekseneräinen.

 
Ps. ilmoittauduin jälleen kurssille...alkaa syyskuussa. Uskoisin että kuulette kyllä kun aloitan.😁😂😁

torstai 27. elokuuta 2026

Uunissa omenahillo

Viime maanantaina juttelin ystäväni kanssa, miten ajattelin laittaa omenat jotka sain tyttäreltäni. Totesin,  että hilloksi varmaan!

~Ystäväni siihen; Tee uunissa omppuhillo. 

~Johon minä, että mitenkäs uunissa hillo saadaan aikaiseksi. 

~Ystäväni ei tiennyt, eikä ollut tehnyt, mutta oli kuullut.

No, minähän selvitin ja tänään sitä tehtiin sitten uunissa omppuhilloa! Oletkos sinä tehnyt uunissa hilloa?


Eihän tuo mitenkään nopsaa hommaa ollut, mutta erilainen ja ihan kivaa oli kokeilla. Varmaan teen toistenkin.

Tein tänään ihan normisti hellalla kiehauttaen 1 kg:ta omppuhilloa, 3kg pistin omppuja uuniin ja tein hilloa. 

Täältä löytyy myös ohje normi meininkiin.

Ja sitten vielä laittelin kurkkuja.

Omenahillo uunissa

1.5 kg omenoita

3 cm tuoretta inkivääriä

1 dl hillosokeria

1 dl vettä

1 kpl kanelitanko

1 rkl kardemummansiemeniä

Kuori omenat ja inkivääri, kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria. Paloittele omenat ja poista siemenkodat. Viipaloi inkivääri. Laita omenat uunivuokaan. Lisää sokeri ja vesi. Laita inkivääriviipaleet ja mausteet maustepussiin tai sulje ne esimerkiksi suodatinpussiin, niin ne on helppo poistaa hillosta ennen purkitusta.

Peitä vuoka tiiviisti foliolla ja laita 200-asteiseen uuniin. Sekoita omenoita puolen tunnin välein ja hauduta folion alla yhteensä 1 ½–2 ½ tuntia. Pehmeät kesäomenat soseutuvat nopeammin kuin syys- ja talvilajikkeet.

Poista mausteet ja purkita kuuma hillo pestyihin, kuumennettuihin purkkeihin. Sulje ja anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi.

Säilytä hillo jääkaapissa. Vähäisen sokerimäärän vuoksi uuniomenahillo ei säily yhtä pitkään kuin perinteinen keitetty hillo. Kuumana puhtaisiin astioihin purkitettuna ja kylmässä säilytettynä se säilyy kuitenkin useita kuukausia. Hillon voi myös pakastaa.  





Minulla oli mausteet suodatin pussissa.


Tämmöistä tummempaa tuli uunissa ja alakuvassa hellalle kiehautetut omenat.



Laitoin pakkaseen ihan lohkoina omenaa, niin että saa tehtyä omenapiirakan kotimaisista omenoista vaikka jouluna!

Ja kurkut....


Ihan normi kurkkuja, normi ohjein.

tiistai 25. elokuuta 2026

Peruna-kaurahelmi rieska

En kyllä tiedä miksi sitä tuli herättyä tähän aamuun jo klo 3.15! Niin aikaista herätystä en todellakaan ollut "tilannut"!

Yritin kyllä rauhottua vielä vaan ei se onnistunut. Niinpä sitä nousin ylös ja aamupalan tekoon.

Sain eilisellä kyläreissulla sellaisia kuin kaurahelmiä. Niistä tein ensin puuron jota söin, mutta sitten loput puurot laitoin perunamuussin kanssa sekaisin ja tein rieskaa! Näistä kaurahelmistä voit lukea enemmän TÄÄLTÄ. Ne olivat minulle ihan uusi tuttavuus.

Puuro oli hyvää. Vähän erilainen kuin hiutaleista. Mutta pidin kovasti.

No, mutta noihin rieskoihin.

Peruna-kaurahelmi rieska

Tosiaan puuron tein ensin. Laitoin vettä noin 1 L ja siihen laitoin 2,5 dl kaurahelmijä. Keitin n. 25 - 30 min. Suolaakin laitoin.

Syötyäni puuroni, oli puuro vähän jo jäähtynyt, joten lisäsin 

~perunamuussia

~kananmunan

~vehnäjauhoja

~vähän suolaa lisää

~ja se puuron loppu

~kuivahiiva pussi

Nämä kaikki sekoitin keskenään. Nostelin pellille nokareita ja tasotin lusikalla jossa vehnäjauhoja. " Reikiä pistelin haarukalla vielä.

Paistoin kieroilmauunissa noin 15-20 min, asteita oli 200.

Vaan kyllä ovat hyviä.....tuolla niitä olisi vielä, maistuisiko sinulle?😀






maanantai 24. elokuuta 2026

Kunnon tuulinen viikonloppu

En tiedä tuuliko teillä mutta meillä oli kyllä super tuulinen viikonloppu. Eilen Bertan kanssa lähdettiin lenkille, oli tuosta metsätontilta kaatunut pieni koivu päätielle. Meidän terijoensalavasta oli tippunut ihan hirmusesti ohkaisia oksia..


Jo toisen kerran, suojatien merkki oli raahattu kyliltä tänne sivummalle! Kuka kumma jaksaa kannella näitä suojatie merkkejä kyliltä pois!!!!???


Oletteko huomanneet miten pimeää on jo illalla / yöllä? Istuin tuossa ulkona kynttilän valossa. Oli kyllä haikeaa, kun tuo syksy / talvi tulee on niin lähellä!!! 
Kyllä kesää olisi voinnut jatkaa, varsinkin kun näitä ihan kesäisiä päiviä olisi voinnut olla vähän enemmän. Varsinkin sellaisia päiviä ettei olisi tuullut tai / ja pilvet olisi häirinneet auringon läsnä oloa!




Toisaalta tässä on viikonloppuna kerennyt perehtymään kurssiin jota käyn. Ja tehdä kokeiluja! 


Hiili ja vesivärityöt...




Tämä on nyt minun versio siitä sistuskirjasta minkä minä sain Näpsäköiden haaste-arvonnassa. Eli tee itse sisustustaulu - kirjasta.
Katsotaan teenkö toisen, kun aikaa on...mutta ainakin jotain kerkesin tekemään. Vain kehykset puuttuvat.


Kissa on tehty monotypia tekniikalla.



Vesivärityö

Nämä linnut ei näytä olevan minua varten.  Onhan ne lintuja kun on nokka, siivet jne, mutta eivät ne ole linnun näköisiä. Mutta täytyy harjoitella enenmmän!!!



Alakuva paperi oli kokeilu paperi....siihen sitten vähän kokeilin vähän tehdä koristusta...


Tuolta minun puutarhasta löytyi vielä raparperia ja niinpä kävin hakemassa niitä ja tein eilen raparperi-puusteja.
Vähän levähti tuo minun raparperihillo, kun ei ollut hillosokeria. Mutta syötäviä niistä tuli.


Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

Porkkanakakkukääretorttu

Päätin kokeilla porkkanakakun uutta "muotoa".  Meillä täällä kotona kaikki rakastavat normi porkkanakakkupiirakkaa mitä yleensä te...