Eilen vierailin Kangasalan kesäteatterissa. Matka kesti tunnin täältä mökiltä. Vaan kyllä oli kaunista maisemaa!
torstai 30. heinäkuuta 2026
maanantai 29. kesäkuuta 2026
Teatteripäivä
Niinkuin eilisessä kirjoituksessa mainitsinkin oli sunnuntai jälleen Heinolan kesäteatteri päivä, minulla.
#heinolankesäteatteri
#kaikkienaikojenfarssi
Päivästähän tuli jälleen aivan ihana. Kerran vuodessa tämä meidän porukka kokoontuu yhteen ja joka kerta se on sen oloinen tapaaminen, että yhtään eron päivää ei olisi ollut.
Iloinen kohtaaminen jatkuu siitä ystävyyden "kohdasta" mihin viime tapaamisella on jäänyt! Eläköön pitkä aikainen ystävyys sekä äidin rakkaat 💓.
Kaksi henkilöä (ei sukulais suhdetta siis) tästä ryhmästä on sellaisia joiden kanssa olen tuntenut koko elin ikäni, eli super pitkään. On hienoa omistaa näin pitkän ajan ystävyys.
Ystävyydeksi kai tätä Heinolan kesäteatterin vuosittaista käyntiäkin voi sanoa. Sillä yli kymmenen vuotta olen käynnyt katsomassa näitä kesäisiä esityksiä Heinolassa!
Tällä porukalla ollaan käyty melkein alusta asti, taitaa olla niin että pari ensimmäistä kertaa kävin ensin työporukan kanssa. Ja siitä tämä tämän hetkinen porukka on pikku hiljaa muotoutunut.
No, mennään tämän vuoden esitykseen!
| Flora, tekijä Anja Juurikkala |
perjantai 25. heinäkuuta 2025
Elämä ikkunan takana
Eilen kävin katsomassa musiikkinäytelmää, nimeltä; Elämä ikkunana takana.
Tämä esitys on Leevi and Leavings-yhteen musiikkiin pohjautuva kesänäytelmä.
Sali oli ihan täynnä......Ja lämmintä riitti sillä eilenhän oli kesän kuumin päivä....kun lähdimme menemään teatteriin oli mittarissa +32 astetta!!
Elämä ikkunan takana
Me noustaan joka aamu ennen seitsemänmää
Isä odotta tuskin aamukahvin mustaa ennättää
Kun se työhön jo kiiruhtaa
Tehtaanpiipun takaa nousee aurinko
Aamuvuorolaiset ahkeroivat jo
Liukuhihnalta leivän saa
Mä painan ulos nenän
voi
nukkua kylmää alle
ikkunaa mihinkään
Mietin, miksi aina tarvitse kouluun ennättää
Enää tuskin koskaan ehdin leijaa lennättää
No kenties ahkeruus palkitaan
Mä painan nenän vasten kylmää
Ja katson ulos elämään
Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
En halua mennä mihinkään
Katso tulevat pop-esitykset
Hanki liput suosikkiartistiesi keikoille
Mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa
Ja katson ulos elämään
Jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
En haluaa mennä mihinkään
maanantai 30. kesäkuuta 2025
Heinolan kesäteatteri
Tänä vuonna on Heinolan kesäteatterin 25-vuotis juhla, ONNEA heille!
Jälleen tuli se päivä kesäsästä, kun meidän joka vuotinen kesäteatteri esitys oli edessä! En muista kuin yhden kerran aikaisemmin, kun vettä on satanut meidän teatteri reissulla. Mutta ei silloin edellisen kerran todellakaan, ollut tälläista sadetta mikä eilen aamulla oli!!! Vettä satoi aivan kaatamalla!
Kylmä tuuli puhalsi ja vettä satoi....ei tullut laitettua kesäleninkiä... Onneksi tuo sade loppui esityksen aikana.
Tämän vuoden esitys on;" Näytelmä joka menee pieleen". Sen on ohjannut Pertti Sveholm.
Monen monta vuotta on tullut käytyä Heinolan kesäteatterissa, ja joka vuosi olen sanonut, että esitys on ollut mahtava!
Nyt täytyy sanoa että tämä esitys on kyllä paras mitä olen nähnyt Heinolan kesäteatterissa!
Sitten täytyy varoittaa, niitä ihmisiä, jotka jostain syystä eivät ymmärrä/pidä minusta 😉😀😀😂ja tällä perusteella, luulevat että näin vanha ihminen pian "kualee pois". Väärin tälläisen esityksen jälkeen elän seuraavat 50 vuotta! Sananlaskussa kun sanotaan että "nauru pidentää ikää".
Tämä esitys sai ihmiset nauramaan "kippurassa".
Jokainen esiintyjä teki niin hienon roolisuorituksen. Tässä esityksessä pienenkin roolin omaava teki siitä roolistaa SUUREN!
Minun mielikuvitus laukkaa aina, tämä esitys sai miettimään pieniä harrastaja teattereita....jossa jokanen tekee suurella sydämmellä meni esitys sitten miten menee...
Vaikka tämä esitys oli komediaa, ja yli korostetusti kaikki meni pieneen, niin silti minä sain siitä sellaisen fiiliksen, että vaikka kaikki meni mönkään tämä "teatteriporukka" esiintyi ylpeästi viedän kaiken loppuun...vaikka mitä esteitä olisi matkan varrella.
Todellakin uskon tähän....vaikka mitä tulee vastaan /eteen...niin intohimolla asiaan se viedään loppuun.
Hei jos sulla on mietinnässä mihin mennä niin käy kurkkaan Heinolan kesäteatterin esitykset ja mene ihmeessä katsomaan! Tämä oli kyllä niin rentouttavan hauskaa, että siitä sai voimia pitkäksi aikaa!
KIITOS, siis jälleen kerran Heinolan kesäteatterin koko väki, minulla ja minun "porulla" oli mahtava hetki teidän kanssanne!!!
keskiviikko 5. helmikuuta 2025
Helmikuun höpinöitä
Miten minusta tuntuu, että nykyään tämä aika menee ihan hirmusen nopeasti eteenpäin.
Helmikuu on alkanut ja olen jo ensimmäisen menon kesälle järjestänyt. Se on vuosittainen Heinolan kesäteatteriin meno.
Jälleen meitä lähtee teatteriin, se sama porukka kun aikaisemminkin. Tämän vuoden kesäteatteri esitys on;
Näytelmä joka meni pieleen.
Tässä pieni esittely ja muuta tietoa esityksestä;
Innokas harrastajateatteriryhmä on vihdoin löytänyt voimavaroilleen sopivan näytelmän, kunnon brittiläisen murhamysteerin. Roolitus on täydellinen, lavasteet ja rekvisiitta verrattomat. Kaikki on valmista, ensi-ilta saa tulla! Mutta. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Poskettoman kaaoksen keskellä urheat amatöörinäyttelijät joutuvat käyttämään kaiken taitonsa ja sinnikkyytensä – ja yleisö ulvoo naurusta!
Näytelmä joka menee pieleen sai aikoinaan alkunsa brittiläisten näyttelijäopiskelijoiden pubiin tekemästä hupikomediasta. Nyt se on ylistetty ja huippupalkintoja kerännyt Lontoon-hitti.
Käsikirjoitus: Henry Lewis, Jonathan Sayer ja Henry Shields
Ohjaus: Pertti Sveholm
Rooleissa: Jari Pehkonen, Anu Sinisalo, Iikka Forss, Antti Peltola, Taisto Oksanen, Ville Keskilä, Pihla Pohjolainen ja Akseli Sveholm.
Esityskausi: 12.6.-29.7.2025
Höpinöistä toiseen höpinään
Tuossa joulukuun lopulla lähetin MyHeritage:n teetettävän DNA näytteen Saksaan, jossa se tutkittiin, ja tarkoitus oli saada tietää mistä minun juureni / kansallisuuteni koostuvat. Aivan mielettömän mielenkiintoinen juttu.
Ja tosiaan, nyt ne tiedot on minulla....Ja näin se DNA näytää, että olen.......
Suomalainen
97,9%
Etelä-Suomi, Venäjä (Leningrad) ja Viro
Suomalaiset ja joitakin virolaisia Etelä-Suomessa ja osa Venäjällä (Leningrad) ja Virossa
Luotettavuustaso: Korkea
Suomi (Pohjois-Savo)
Suomalaiset Suomessa (Pohjois-Savo)
Luotettavuustaso: Korkea
Suomi (Pohjois-Karjala) ja Venäjä (Karjalan tasavalta)
Suomalaiset Suomessa (Pohjois-Karjala) ja osa Venäjällä (Karjalan tasavalta)
Luotettavuustaso: Korkea
Itä-Suomi ja Venäjä (Karjala ja Viipuri)
Suomalaiset Itä-Suomessa ja Venäjällä (Karjala ja Viipuri)
Luotettavuustaso: Korkea
Tästä etnisyydestä:
Suomessa ja Länsi-Venäjällä näkyvät pohjoismaisten ja slaavilaisten kulttuurien yhteisvaikutukset. Vaikka suomen kielessä on lainasanoja, kielellä ei ole yhteyksiä skandinaavisiin kieliin eikä venäjän kieleen. Suomen kielen lähimmät kielisukulaiset ovat itämerensuomalaiset kielet, joita puhutaan Itämeren alueella. Näitä ovat muun muassa karjalan ja viron kielen eri muodot. Suomella on lisäksi lukuisia muita kielisukulaisia, kuten saamen kielen eri muodot, monet Venäjällä puhuttavat vähemmistökielet sekä unkari.
Ja koska en ollut ihan 100% suomalainen niin loppu koostui.....
Keskiaasialainen
2,1%
Tästä etnisyydestä:
Keski-aasialaisten ihmisten juuret juontuvat Keski-Aasian aroilla, Euroopan ja Aasian välisellä Silkkitiellä vaeltaneisiin etnisiin nomadiryhmiin. Hunnit ja mongolit (ja heidän pelätty johtajansa Tšingis-kaani) pyyhkäisivät pohjoisen Keski-Aasian aavikkomaiseman halki valloittamaan uusia alueita ja laajentamaan valtakuntiaan. Myöhemmin turkkilaiset kulttuurit hallitsivat alueen pohjoisosissa, kun taas alueen eteläosissa, mukaan lukien nykyisen Afganistanin alueella, vallitsi persialainen kulttuuri. Aron kuivuuden takia alueelle perustettiin antiikin aikaan harvoja pysyviä kaupunkeja. Sen sijaan alueella vallitsi nomadinen hevoskulttuuri tuhansien vuosien ajan. Perinteiset kiertelevät kasakat asuvat edelleen jurtissa, kasvattavat kotkia metsästykseen ja yhdistävät perinteisiä shamanistisia uskomuksia islaminuskon harjoittamiseen.
Tämä on niin mielettömän mielenkiintoinen juttu. Olen päättänyt, kun jään eläkkeelle niin alan tutkimaan paremmin sukuhistoriaani.....
Onko joku muu tehnyt / kiinostunut aiheesta?
Tämmöisiä tähän höpinä hetkeen......Mukavaa loppu viikkoa kaikille!
sunnuntai 25. elokuuta 2024
Starman
Eilen olin kahden vanhimman lapseni kanssa Teatteri Sirkus Suosalossa, katsomassa starman:a.
Tiketin sivulla oli esityksestä näin;
Starman - toismaailmallinen, hauska monologi vakavasta aiheesta
Starman on Juha Kauppisen Suosalolle kirjoittama inhimillinen monologinäytelmä luonnon ja ihmisen suhteesta sekä epäinhimillisistä voimista, jotka ovat vääjäämättä tuhoamassa luontoa. Synkän aiheen keskelle läikkyy yllättäen myös huumoria, kun Suosalon esittämät hahmot valtaavat lavan.
Näytelmä alkaa, kun avaruudesta saapuva Starman (Suosalo) tunkeutuu lupaa kysymättä suomalaiseen sirkustelttaan mellastamaan kesken monologiesityksen. Frogstimulantin voimalla hän alkaa muuttamaan esityksen kulkua, muuttamaan ihmistä ja vaikuttamaan siihen kuinka ihminen toimii maapallolla.
Monikasvoinen näytelmä tuo lavalle muitakin mielikuvituksellisia hahmoja: jotkin ovat erikoisia, toiset täysin arkipäiväisiä, jotkut ehkä molempia samaan aikaan. Hahmot haluavat sitä mitä kaikki muutkin: läheistensä hyvinvointia, luonnon pelastumista ja parempaa tulevaisuutta maapallolle.
Starman-näytelmä osoittaa, että kun puhumme luonnon kuihtumisesta ja ihmisen osallisuudesta siihen, ainoa sallittu tyylilaji ei olekaan syyllistävä saarna. Raila Leppäkosken ohjauksessa synkeän ajankohtainen aihe taipuu hillittömäksi karnevaaliksi, jossa Suosalon virtuoosimaiset näyttelijäntaidot pääsevät oikeuksiinsa.
torstai 11. heinäkuuta 2024
Oman kunnan harrastelijateatteri esittää....
Tähän ikään olen päässyt ja tänään kävin elämäni esimmäisen kerran katsomassa harrastelijateatterin esitystä.
Ja mikä mukavinta, esitys oli täällä omassa kunnassa.
| Tämän viikon paikallislehdessä oli kirjoitus esityksestä. |
Esitys paikkana oli Jokiranta. Tässä vähän tietoa paikasta....
Jokiranta on Koskipään kartanon mailla.
Ja sitten taas......Koskipää on ollut Itä-Hämeen suurimpia kartanoita ja laajimmillaan Koskipäähän on kuulunut 25 000 hehtaaria maata ja parisataa torpparia. Alueella on ollut asutusta ainakin rautakaudelta alkaen. 1300-luvulla alue mainitaan asuttuna paikkana.
Kartano Koskipäästä muodostui 1500-luvun lopulla Sipi Henrikinpojan hankittua naapuritiloja haltuunsa. Hänen poikansa Henrik aateloitiin Silfverbögeliksi vuonna 1639. Silfverbögeleiden jälkeen kartano siirtyi vuonna 1677 sysmäläiselle Tandefelt-suvulle naimakauppojen välityksellä. 1850-luvulla kartano siirtyi von Gerdten-suvulle. Koskipään viimeinen omistaja oli Annie von Gerdten-Boisman (1859-1927), Hartolan kappalaisen A. M. Winterin tytär ja kirjailija Maila Talvion sisar.
Koskipäänkartanon navetan paikalle vuonna 1923 rakennettu punahirsinen Jokiranta on entinen suojeluskuntatalo.
Siinnä vähän paikasta, mutta nyt vähän esityksetä.
Esityksen nimi oli; Sillikallio ja hovineito Emelien muotokuva.
Esityksestä ei voi muuta sanoa kuin, että hyvin esitetty ja todellakin sai nauraa.
Nautin kyllä esityksestä.
Katsomo oli täynnä.
Iloinen yllätys oli tuo esitys ja KYLLÄ, jatkossakin voin mennä katsomaan harrastelijateattereiden ohjelmia. Ihan laatu "kamaa".
Esiintyjille iso kiitos. Ja hatunnosto ja sulkaa heidän hattuunsa, nimittäin jos itseäni ajattelen niin minä en muistaisi niin pitkiä rooli puheita...teksit olit kyllä kaikilla hyvin hallussa. Ja niin pitkiä vuoropuheita.....ei minulla, ei jäisi kyllä mieleen mitään.....se jännitys siinnä vielä, kun oman kunnan porukkaa tulee katsomaan!
Porkkanakakkukääretorttu
Päätin kokeilla porkkanakakun uutta "muotoa". Meillä täällä kotona kaikki rakastavat normi porkkanakakkupiirakkaa mitä yleensä te...
-
Eilisien tonnikalapyöryköitten kanssa tein ensimmäisen gluteenittoman kastikkeen....Nam, että tulikin hyvä kastike.... Tällä ohjeella sa...
-
Risottoa ei kauheen useasti tule tehtyä, vaikka herkullinen ruokahan se on....Tällä kertaa tein meille broileririsottoa. On muuten hyvää ja ...
-
Ostin itselleni uuden air fryerin. Tämä on tälläinen oikea monitoimilaite. Sillähän pystyy tekemään vaikka mitä! Tosiaan tässä on kiertoilm...