Näytetään tekstit, joissa on tunniste Voileivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Voileivät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, joulukuuta 04, 2011

Poro-puolukkaleivät

Sain taannoin mieheltä soiton että huomenna saamme yllärivieraan Kanadasta ja eihän minulla ollut oikein mitään tarjottavaa ja kauppaankaan en päässyt. Iski melkein paniikki!

Miehellä oli palaverin jälkeen viisi minuuttia aikaa käydä lähikaupassa, joten ihmeitä en voinut tekstarilla toivoa. Tässä kohtaa kiitin itseäni että jotain herkkuja olin pakastanut!

Kaivelin pakkasta, josta sulatin kajaanilaista Pekka Heikkisen puu-unileipää, joka on kyllä parasta ruisleipää! Aikoinaan tätä herkkua on saanut Helsingin keskustan Stocka herkusta vaan en tiiä saako enää, joku viisaampi voisi kertoa? Muutoin joutuu aina Kajaaniin-reissuilta hamstraamaan :).
Mies toi "käskystä" kylmäsavuporoa kaupasta...ja onneksi anoppi oli antanut pari purkkia puolukkahilloa. Näillä pääsin pitkälle alkupalojen suhteen!

Poro-puolukkaleivät:
  • puu-uunileipää mahdollisimman ohueksi siivutettuna
  • Philadelphia tuorejuustoa
  • kylmäsavuporoa ohuina siivuina
  • puolukkahilloa
Sivele leipäsiivut tuorejuustolla ja mätä päälle kylmäsavuporoa. Kruunaa lusikallisella puolukkahilloa.

Tarjoile kuohuviinin kera!

Näppä upposivat kyllä vieraalle vaikkeivat nyt niin kauniita ole mutta maku olikin parasta! Ja olivat super-nopeita valmistaa. Tuota kylmäsavuporoa olisi kyllä saanut olla enemmän, nyt oli aikasta niukasti mutta näillä sain kehut kuitenkin ja se riitti minulle :).

Vinkki! Loistava alkupala pikkujouluihin ja uuden vuoden juhliin esim. jouluna ylijääneestä poron paistista!

Niin ja jos ketä kiinnostaa niin pääruoaksi tarjosin nieriää, pottumuusia ja hunajaisia juureksia sekä potturieskaa. Ehkäpä postaan nämäkin joku päivä :)

sunnuntaina, lokakuuta 02, 2011

Tuhdit iltapalaleivät

Näin syksyn tullen on illalla ihana käpertyä peiton alle katsomaan hyvää leffaa ja siihen kylkeen tarvitsee myös joskus vähän tuhdimpaa herkkua.
Taannoin muistelin, että teimme kotitaloustunnilla pieninä lämpöisiä leipiä joiden päälle lapoimme juusto-kananmunaseosta. Tämä mielessä lähdin kokeilemaan ja hyviähän näistä tuli.

Voisin kuvitella syöväni näitä myös syys- tai talvi-illan pimetessä mökillä kynttilöiden ja takkatulen loimussa reippailupäivän päätteeksi, nam! Näen niin jo itseni mökillä...kun vaan mökki olisi jo valmis...

Tarjoilisin leivän per nenä, kylkeen ison kasan vihersasalaattia vähän keventämään ja lasin hyvää punaviinia. Jos kevennys ei kiinnosta niin unohda se salaatti ja haukkaa leipää :)

Tuhdit iltapalaleivät:
  • vaaleaa, tiivistä leipää siivuina (esim. maalaisleipä)
  • kostutukseen Frank's Red Hot soossia
Täytteeksi:

Täytteeksi sopii periaatteesa mikä vaan, vähän kuin pizzaa täyttäisi mutta minä laitoin
  • ohuen ohutta herkkupalvikinkkua pikku paloiksi kuutoituna
  • Aura-juustoa muruna
  • punasipulia hakattuna
  • ananaspaloja
  • majoneesia
  • suolaa
  • mustapippuria
Sekoita täyttteen aineet ja lisää majoneesia vain sen verran, että se sitoo täytteen ainekset toisiinsa.

Juusto-kananmunaseos:
  • kananmunaa (1 riittää kahden leivän päällysteeksi)
  • vahvaa juustoraastetta (esim. Emmental)
Sekoita juustoraaste ja kananmuna keskenään kunnolla sekoittaen.

En käyttänyt tähän enää itse mausteita koska Emmental on aika suolaista ja maustoin täytteen jossa Aura-juusto tuo myös suolaisuutta.
Suolan kanssa kannattaa ollakin tarkkana, sitä kun ei pois saa!


Valmista täytteet ja ripottele leipien pinnalle Frank's Red Hot-soossia maun mukaan. Soossi tuo ihanan kicksin leipiin!


Levitä täyte leipien päälle ja lapa päälle juusto-kananmunaseos.


Paista noin 200 asteessa kunnes leipien pinta on saanut kauniin kullan keltaisen värin.


On muuten ihania jääkylmän sinisen maidonkin kera ja sopiihan nämä alkupaloiksikin sekä sunnuntain aamupalaksi :).

Ja heti tuli mieleen, että ihanan täyteläinen cheddar-juusto sopisi loistavasti näihin...seuraavaksi kokeiluun...Ihanaa sunnuntaita kaikille lukijoille!

maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

Lämpimät voileivät

Yleensä ihanan ja herkullisen viikonlopun jälkeen jää kaikenlaista herkkua yli, jota voi hyödyntää vaikka lämpöisiin voileipiin.

Meillä jää monesti pussin sekä paketin jämät erilaisista juustoista ja sitten valmiiksi kypsennettyä lihaa/kalaa/kanaa tai leikkelettä. Eikä ne perjantaina ostetut leivätkään enää tuoreimpia ole, joten mikäs mukavampaa kuin kasailla oma herkkuannos leivän päälle ja uuniin!
Meille toimii parhaiten ruisleipä, koska siitä tulee ihanan rapea kun paahtaa kuumassa uunissa. Vaalea leipä jää minusta "löllöksi" täytteiden alla mutta kaikki siis käy.

Tarvitset:
  • hieman kuivahtanutta ruisleipää
  • Frank's RedHot soossia
  • juustoraastetta, minä käytän mozzarellaa
  • valmiiksi kypsennettyä lihaa/kalaa/kanaa tai leikkelettä
  • ananaspaloja
  • Aura-murua


Tällä kertaa lorautin RedHottia kunnolla ruisleipien pinnalle, kasasin päälle mozzarella-raastetta, kinkun siivuja, tuoreen ananaksen paloja sekä Aura-murua.
Kuumaan uuniin, kiertoilmassa noin 230 astetta niin kauan kuin juusto sulaa ja pinta saa väriä.

Nam!

Olen kokeillut mm. tonnikalaa, grillattua viipaloitua broiskua sekä ulkofileen siivuja. Kaikki toimii!
Juustoissa toimii niin mozzarella, myös tuore sellainen (silloin käytän myös tomaattia täytteenä), Gouda, Olterman sekä muut pehmeät & rasvaiset juustot raasteena tai raastettuna. Emmental-tyyppiset eivät taas minusta toimi, koska ne jäävät "kuivaksi". Mutta kannattaa kokeilla erilaisia! Ja jotenkin tuo Aura kruunaa, joten sitä meidän jääkaapissa on aina :).

Vinkki! Suosittelen muuten ehdottomasti tuota Frank's:n RedHottia, voittaa Tabascon mennen tullen maussaan! Ainakin pk-seudulla on Cittareissa ollut montaakin eri makua. Itse ostan aina pari pulloa kun näen ja tuon/tuotan Jenkeistä & Kanadasta koska kastike on tosi hyvää ja maustan erilaisia ruokia niillä.

perjantaina, tammikuuta 14, 2011

Kinkku-juusto toast

Jenkeissä asuessamme meillä oli tapana tehdä viikolla aina keittoa; tomaattista, kasvis- tai porkkanakeittoa. Keiton seuraksi söimme usein paahdetun leipäkolmion tai täytetyn bagelin.

Kun palasimme kotimaahan, etsin pitkään hyvää voileipägrilliä. Minun voileipägrillissä pitää olla tietenkin kunnon parilatasot sekä portaaton säätö grillauskohteen korkeudesta riippuen. Jenkeissä Target -tavarataloissa (ihana, milloin tulisi Suomeen!!) oli loistava valikoima mutta perus Wal-Mart:sta löytyi myös voileipägrillejä mutta usko meinasi hiipua hyvän löytymiseen Suomesta.
Kiitos Jamie Oliver, sopivan kokoinen grillisysteemi löytyi ja on palvellut nyt muutaman viikon loistavasti!

Kinkku-juusto toastit:
  • 4 palaa mahdollisimman isokokoista paahtoleipää
  • 4 siivua oman makusi mukaista kinkkua
  • 2 siivua cheddar-juustoa
  • punasipulin ohuen ohuita siivuja
  • majoneesia
Jos haluat toasteista näyttäviä niin leikkaa paahtoleipien reunat pois.
Sivele majoneesia jokaisen palan pinnalle makusi mukaan.
Aseta kaksi kinkkusiivua, juustosiivu sekä punasipulin siivut paahtoleivän päälle ja aseta kansi päälle. Näin Sinulla on kaksi toastia. Jee-ee :).
Paahda noin 1,5 teholla niin kauan kuin pinta saa kunnolla väriä. Leikkaa toastit kolmioiksi ja tarjoile keiton kera tai viikonloppuna upota toast suuhusi hyvän viinin siivittelemänä ;).
Vinkki! Alkuruoaksi keiton kera tämä annos riittää neljälle - yksi kolmio per keittoannos! Jaksaa sitten sen pääruoankin!
mutta hmm...toisaalta näitä voi paahtaa ison keon esim. aikuisten juhliin!