Tekstit

Näytetään tunnisteella omena merkityt tekstit.

Walk-out korona - kuinka turvaharha pirstaloitui

Kuva
Ihmettelen, että meni näinkin kauan - puoli vuotta - ennen koronatestiin joutumista. Pitihän tämä kokea, jotta tietää mistä koko maailma puhuu. Uutislähetysten vakioarkistokuva, tikku nenään -testi, on aika inhottava, mutta jo parissa sekunnissa ohi. Sain myös erinomaisen ohjeistuksen episodin jälkeiseenkin toimintaan rauhallisella testauspaikalla. Tätä vasten pidän entistä käsittämättömämpänä sitä syytä, miksi jouduin itse testiin.  Mieluummin Walk-out korona?  En ole ollut onneksi tietoinen mahdollisista ja todennäköisistä altistumisista töissä, joten ajan myötä työskentelyyn lähietäisyyksillä kera hyvin puutteellisten tai olemattomien suojavarusteiden on jo vaarallisella tavalla tottunut. Olen kuitenkin parhaani mukaan vältellyt muita tiloja, joissa on paljon ihmisiä. Koko kesän aikana kävin ehkä kolme kertaa keskustan liepeillä, muistaakseni vain kerran kaupoissa. Jälkimmäinenkin tapahtui ennen kuuluisia Skopjen viruslinkolentoja, jolloin koronatilanne oli Suome...

Hyvää eli parasta Suomesta!

Kuva
Hyvää maailman ensimmäistä  suomalaisen ruoan päivää ! Ai että, minä rakastan näitä teemapäiviä, joilla on hyvä tarkoitus - tällä kertaa suomalaisen, upean, puhtaan ja ravitsevan ruoan esillenostaminen. Toinen ääripää teemapäivissä on esimerkiksi Black Friday, joka on täysin talouskasvuun ja (kestämättömään) kulukseen tähtäävä markkinamiesten idea. Suomalaisen ruoan päivälle sen sijaan on tarvetta, sillä puhtaasti suomalaisen ruoan pöytään ostaminen on globalisaation keskellä yhä harvinaisempaa ja myös vaikeampaa. Moni sanoo suomalaisen ruoan olevan myös kustannuskysymys. Joulu ja juhannus ovat hinnan suhteen asia erikseen, silloin perheessä jos toisessa panostetaan lähikalkkunaan ja -kinkkuun, graaviin, suolasieniin ja laatikoihin tai uusiin perunoihin (jos perheen taloudellinen tilanne tämän mahdollistaa). Olen kuitenkin huomannut, että panostamalla täysin suomalaiseen ruokaan voi säästää omaisuuksia. Monet maailmalla kalliit raaka-aineemme ovat vieläpä täysin ilmaisia! Suo...

Omenalikööri 2018 & uusi kriikunalikööri ja -hillosatsi

Kuva
Liköörinystävän vuoden ainoat tehoviikot ovat alkaneet. Puutarha pukkaa satoa, jolle täytyy keksiä parempia käyttökohteita kuin roskis. Hui, tekee pahaa kirjoittaakin moisesti. Onneksi tälläkin asuinalueella näkee usein "ole hyvä" -ämpäreitä ja -koreja talojen edustoilla, joten oman sadon puuttuessa kannattaa rohkeasti tehdä kävelyretkiä kaupungin perinteisille omakotitaloalueille. Muista kuitenkin, että likööriin kannatta valita vain priimaa. Hilloon käy vähän rupisempikin hedelmä. Pullotin  viime vuonna tehdyn omenaliköörin  vasta huhti-toukokuussa, sillä olin vain unohtanut lasitölkit kellariin. Maistoin kyllä omenalikööriä purkista joskus tammikuussa, jolloin totesin sen olevan vielä lisäkypsymisen tarpeessa. Tässä ajassa onkin tapahtunut aivan uskomaton kehitys! Mausta on tullut todella karvasmantelinen! Aivan kuin omenalikööriin olisi sekoitettu Amarettoa (DiSaronnoa). Pidän tästä mausta todella paljon ja "alaan vihkiytyneet" ystäväni olivat jo valmii...

Vuosi kuvina

Kuva
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Minkälaisen tarinan muodostavat seuraavat viimeisen vuoden aikana otetut kuvat?  Talvi Syksy Kesä Kevät Vuoden kuvapoiminnat päättyvät tähän kirkolliseen kuvaan, joka on otettu lähes tasan vuosi sitten. Se on kuin muistutus kristillisen kirkon paaston aloituksesta, joka osuu tänä vuonna juuri tähän hetkeen. Suuri paasto tai pääsiäispaasto alkaa 6.3.2019 ja se päättyy pääsiäiseen kestäen 40 päivää. Ortodoksimaissa paastoa noudatetaan edelleen hyvinkin kurinalaisesti. Myös ateistit voisivat hyvin kokeilla paastoa. Uskon, että pidättäytyminen itsestäänselvyyksistä tekee nykyihmiselle hyvää. Paaston sisällön voi valita itse, kunhan kunhan siihen sitoutuu. Jollei halua tinkiä ruokavaliosta, voi vaikka pyrkiä elämään ekologisesti. Vuoden ensimmäinen kuva, eli kronologisesti ajateltuna viimeisin on otettu Iso-Puolalan talossa Turussa. Se säästyi Turun palolta (...

Yksin kotona (ilman kyseistä elokuvaa), skool!

Kuva
Elämän balanssi, mikäli sellaista edes on, on haastellisen saavutettavuutensa lisäksi ärsyttävän lyhytkestoinen ilmiö. Tänään on kuitenkin se hetki, jolloin tuntuu, että kaikki on letkeän maagisessa tasapainossa. Ehkä tämä tunne johtuu osittain siitä, että kirjoitan tätä tekstiä hienovaraisen, mutta ronskin samppanjan voimalla. Erinomaisen 0,375 litraisen Drappier Rose de Saigneen (anteeksi, en löydä luuristani juuri nyt oikeaoppisia heittomerkkejä) kuplivalla juhlafiiliksellä.  Tänään on todella syytä juhlaan, sillä saan viettää viikonlopun omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Saan valita kanavan, sen kuivimman historiadokumentin, syödä löytämäni suklaahipun itse ja nauttia luovasta hiljaisuudesta ympärilläni miljoonan kynttilän ympäröimänä.  Tosin naapurin teinipoika on täyttänyt 15 vuotta, joten voitte arvella ulkoa kantautuvan pärinän lähteen. Se ei kuitenkaan horjuta mielenrauhaani. Olen syönyt hyvän, jälleen turmiollisen chorizopitoisen aterian, nauttinut h...

Sadonkorjuuateria 10+: myskikurpitsaranskalaiset ja lehtikaali-omena-kanapaistos

Kuva
Tiedätkö tunteen, kun ruoka onnistuu täydellisesti? Kun kaapissa ei ole mitään, mutta löydät kuitenkin kaikkea, joista teet sörsselin made in heaven? Nyt kirjoitan ohjeen ylös, kun vielä muistan sen. Ehdin jo syödä kaiken ennen ottamaani kuvaa. Miten yllättävää!  Todennäköisesti samaa lopputulosta ei synny enää toistamalla, mutta ehkä jotain sinne päin. Tässä tulee täydellinen sadonkorjuuillallinen, joka maistui erityisen hyvältä omenankeruupäivän jälkeen. Aamulla lähtee iso satsi omenia mehustamoon. Kylläpä nyt tuntuu jotenkin niin ranskalaiselta, etenkin kavutessa tikapuita pitkin puuhun (ei kuuhun tällä kertaa) ja poimiessa punastuneita omenia koreihin. Pari omenaa vein sisälle odottamaan ruokaisaa ideaa. Tässä se on: Oluessa humaltunut lehtikaali-omena-kanapaistos: -300 gr marinomatonta broileria -puoli pussia lehtikaalia (minulla oli punaista lehtikaalia) -2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä -1 valkosipulin kynsi -2 omenaa -1 rkl sriracha-kastiketta -1 rk tomaattipy...

Syyshepulin anti: kirpeän sitruksinen omenalikööri ja omenahillo

Kuva
Sisäiset emäntägeenini ovat heränneet lähes 100-prosenttisesta horroksesta. Kunnon marttahengessä päätin pistää toimeksi, kun veranta alkoi jo pullistella aiemmin pihalta keräämistäni omenista. Ja lisää pukkaa puista sillä vauhdilla, että viemme varmaan tänäkin vuonna lihalaatikottain omenia mehustamoon.  Aikaisempi kriikunalikööripostaukseni aktivoi tietenkin tarpeen saada uutta likööriä kellarilaboratoriooni kehittymään. Ostin ensimmäisen kerran elämässäni Koskenkorvaa (sentään raparperilla maustettua) tämän jo protovaiheessa jumalaiselta maistuvan keitoksen pohjaksi. Anteeksi, ostin kyllä pari viikkoa aiemmin 60-prosenttista Kossua verannan ikkunaprojektia varten. En sentään juomiseen (palkatusta juopoksi paljastuneesta talomaalarista on jo riittävän ikävä kokemus), vaan maalarinteippien irroittamiseen vanhasta lasista. Toimii! Tästä jäi yli desin verran vahvinta Kossua, jolla vahvistin Koskenkorva Raparperin 30-prosenttista volyymiä. Lisäksi löysin ystävältäni tuliaiseksi s...