Suomalaisen ääniä – Suomalaisia kuunnelmia 1970 – 74

Vuonna 1976 ilmestyi yhdeksäs Yleisradiossa esitettyjen kuunnelmien valikoima. Sen toimittivat tänäinen nimipäivänsankari Solja Kievari ja Terttu Talonen. Alun saatesanoissa toimittajat kehuvat kirjan kuunnelmavalikoimaa edustavaksi. Kuunnelmissa on tärkeää mitä sanotaan ja miten sanotaan.

Väinö Karihtala: Naavankaira. (1974) Rehelliseksi realistiksi mainittu kirjailija on tehnyt mielestäni lähinnä veijaritarinaa muistuttavan kuunnelman, jossa työttömät lappilaiset metsätyömiehet pyrkivät pysymään leivänsyrjässä keinoja kaihtamatta. Jotkut ovat hiihdelleet rajan yli Neuvostoliittoon, jotkut katsovat parhaimmaksi hankkiutua vankilaan velkojen takia ja muitten on etsittävä särpimensä toisin tavoin. Kaksi sankaria päättää ruveta luvatta possauttelemaan riistaa, jota metsissä riittää.

Seppo Urpela: Matti Joenmutka matkalla Jäämeren tielle. (1973) Erikoinen karikatyyrinomainen kulkuritarina. Nuori mies lukee kirjasta Jäämeren rannoista ja päättää lähteä sinne kesken heinänteon. Junasta löytyy matkaseuraksi kertomansa mukaan aivopuoli kulkuri.

Leo Kalervo: Iltamien jälkeen. (1970) Muistelin nähneen tämän perusteella tehdyn tv-elokuvan ja Elonetistä löysin tiedon, että sellainen onkin valmistunut vuonna 1980 Maikkarin tuotantona. Elokuvassa Aulista esitti Tom Pöysti, kuunnelmassa itseään seuloo Kari Franck. Kuunnelma sai vuonna 1970 Sokeain kuunnelmapalkinnon. Tiivistunnelmainen kuvaus varsin tyypillisestä väkivaltaisesta kuolemantapauksesta ja varsinkin sen karuista jälkiselvittelyistä.

Jukka Pakkanen: Tunti kerrallaan. Kuunnelmallinen kertomus tangosäveltäjän elämästä ja kuolemasta 1960-luvun Suomessa (1972) Heti perään toinen Maikkarin tv-elokuvaksi tekemä kuunnelma. Kuunnelmassa tangosäveltäjä Unto Monosen roolissa Martti Tschokkinen, tv-elokuvassa Esko Pesonen. Molemmissa tärkeää sivuosaa Monosen kannustajana eli itsenään esittää M. A. Numminen, jolle Mononen sävelsi tangon Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa. Unto Monosen tunnetuin tango on Satumaa.

Maijaliisa Dieckmann: Ari Virtanen, 8 vuotta. (1974) Kansakoulunopettajan kuunnelma maahanmuuttajalapsen ongelmista. Minusta tällä kuunnelmalla on sanottavansa tänäkin päivänä. Pitääkö lapsen saada kasvaa tekotiloillaan vai voiko maasta toiseen siirtyä ja pärjätä niinkuin kennenkä poeka? Voi tätäkin nimittää yksittäistapaukseksi ja voi olla nimittämättä.

Jussi Kylätasku: Matti Väkevä. Kuunnelmaooppera (1972) Matti Väkevä, peltonsa paketoinut pientilallinen lähtee Ruotsiin töitä etsimään monen muun tavoin. Kivikkoinen tie odottaa Suomen miestä naapurissa, eikä syyllistä kehnoon kohteluun löydy ei sitten kapitalismistakaan. Pirullista huumoria ja hauskahkoja heittoja aikaisempiin tunnettuihin runollisiin lähteisiin sisältää tämä keveästi riimitelty draama.

Esko Korpilinna: Uuteen maailmaan. (1973) Puhtaaksi kuunnelmakirjailijaksi mainittu Esko Korpilinna asui Ruotsissa. Tämä kuunnelma voitti vuonna 1973 Sokeain kuunnelmapalkinnon. Siirtolaisuus on vahvana aiheena esillä jo kahdessa aikaisemmassa kuunnelmassa, tämä on sitten kolmas samaa jatkumoa. Merellinen matkanteko saa absurdeja käänteitä laivan henkilökunnan omituisen asenteen myötä. Piinaavalla tavalla vauhdikas mustan huumorin kuunnelma.

Hannes Tompuri: Kun jata elää. (1974) Merelle mennään tässäkin kuunnelmassa. Kolme miestä on kalassa Suomen puoleisen itäisen Suomenlahden ulkosaarilla. Pääosaa, Topia, esitti Esa Pakarinen. Topi kertoo lapselleen kalasadun, miehille saaressa kalajutun. Välillä ajatukset luisuvat myös idästä kohoavaan punaiseen auringonnousuun, jos tällainen kuvaannollinen politisoiva retoriikka sallitaan.

Kirjassa on 266 sivua. Lopussa on luettelo vuosien 1973 – 1974 kuunnelmista. Lukaisin kirjan parissa päivässä. Kaikki kuunnelmat on alunperin kirjoitettu suomeksi. Kuolemantapauksia neljässä kuunnelmassa kahdeksasta ja lisäksi yhdessä on piakkoin luvassa useampia.

Kansan äänet – Suomalaisia kansankuunnelmia

Outi Nyytäjän toimittama pieni punakantinen kuunnelmakirja Kansan äänet – Suomalaisia kansankuunnelmia otti ilmestyäkseen vuonna 1973.

Irene Rajala: Karjakko ja kartanon kummitus. (1970) Tämän kuunnelman olinkin jo kuunnellut joskus toivekuunnelmien joukossa. Karjakko-kuunnelmassa on tavallaan kaksi teemaa: toinen on perinteinen kummitusjuttu ja toinen on maatilan työväen kurja asema. Tapahtumat voisi sijoittaa jonnekin 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Lypsäminen suoritetaan käsin, eläinlääkärin sijasta käytetään paikallista eläintenparantajaa. Taloon saapunut hyväjuoninen karjakko ottaa hommat hoitaakseen ja ryhtyy toimimaan kuin pääluottamusmimmi. Hänen suurimmat avunsa neuvotteluissa isäntäväen kanssa ovat asiantuntemus ja luja itseluottamus, pakkokeinona hän väläyttää poislähtöään. Kummitusjuttu nivoutuu kuunnelmaan kartanon työväen aikaisemman vielä kaameamman kohtelun kautta. Kummituksiin karjakko suhtautuu ihastuttavan maanläheisesti eikä ala kirkua tukka pystyssä niitä kohdatessaan. Karjakkoa esitti kuunnelmassa Eriikka Magnusson. Kuunnelma voitti Pohjoismaiden kuunnelmakilpailun Suomen palkinnon. Irene Rajalan kerrotaan olleen itseoppinut kirjailija, tunnustaa siltä kuin se näkyisi kuunnelmassa siten, että draamallisen uudistushenkisyyden sijasta korostuu tieto työväen huonoista asuinoloista ja karusta köyhyydestä (lue: todellisuudesta).

Toivo Lyytikäinen: Tivolielämää. (1970) Kiertävän tivolin hahmoja ja tunnelmia. Luettavaksi on enemmälti hahmoja, kuunneltuna saisi ehken enämpi irti. Miesten elolle viihdyn suovat korpikuusen kyynelet ja naisseura. Niin ja hanurinsoitto.

Kyllikki Leisti: Elian vaunu. (1968) ”Postibussilla” Juppurasta Kumppukseen matkataan tässä erikoisessa kuunnelmassa, joka muistuttaa kertomusta. Kertojan ääntä vain ei tarvita, sillä matkustajissa on sen verran puheliasta väkeä, että he kyllä selvittävät oudommallekin missä mennään ja mitä vauhtia. Kahdeksan ihmisen kuljettamiseen suunnitellussa ajokissa (moottorikelkka, jossa matkustamo?) matkaa tietöntä taivalta Utsjoen erämaassa melkein kymmenkertainen määrä joukkoa(!). Kuunnelma on äänitetty Kuopiossa.

Rauha Knuuttila: Ote arjesta. (1972) Suomalaisen maitotilallisen kalseasta tilanteesta huolimatta perustaltaan jokseenkin valoisa ja tervehenkinen kuvaus eteläiseltä Pohjanmaalta. Helpotettua murretta jutteleva nelihenkinen perhe asuu perintötilaa ja koettaa selvitellä reittiään maatalouden ja muunkin yhteiskunnan murroksessa, jossa viljelijä saa tehdä pitkää päivää siinä missä tavan työmies selviää kahdeksalla tunnilla. Nuorten omat murrokset menevät siinä sivussa. Hyvin sommiteltu kuunnelma.

Elsa Vuontisjärvi: Latusankari. (1970) Nouseva hiihtäjätähti lähtee kilpailureissulle ja vaimo jää lapsen kanssa kotiin. Vaimon luo tv:n ääreen pakkautuu muitakin urheilusta kiinnostuneita seuraamaan hiihtäjän menestymistä. Hauskaa, että urheilusta on tehty näin aidonoloinen kuunnelma, luulisi aiheen suomalaisia kiinnostavan.

Antero Viljanen: Elävän leski. (1971) Maalaiskylän pikku mökissä asuva Eeva, kahden pienen lapsen äiti on eronnut. Mies ei ole pitänyt puoliaan oikeudessa eikä ole saanut tapaamisoikeutta. Tämä jo aiheuttaa kitkaa eroparin väleihin. Miten naapurusto suhtautuu muuttuneeseen tilanteeseen, miten uuteen poikaystävään ja miten poikaystävä Eevaan? Hieno loppulause päättää erinomaisen, novellimaisen kuunnelman.

Tauno Terho: Aseeton sotilas. (1968) Vääpelin entinen koulutoveri ilmoittaa, ettei halua sodassakaan kantaa asetta uskontonsa vuoksi. Vääpeli hyväksyy asian, vaikka se tuottaakin vaikeuksia. Aseeton sotilas palvelee hevosmiehenä, vaikkei entuudestaan tunne hevosia. Vihollisen läpimurto nostaa aseettoman sotamiehen tilanteen esiin. Sota tuntuu kaipaavan yhtäkin miestä. Sokeiden kuunnelmapalkinnon voittaja. Sotamiehenä Seppo Kolehmainen.

Hannes Tompuri: Täällä ei kuulu tavallinen puhe. (1972) Metallivalimolla tapahtuu. Teollisuustyöntekijöitten arkea ja uhmaa kuvasteleva kuunnelma, jossa aloittelevaa nuorta miestä opastetaan sekä työhön että yleiseen asennoitumiseen sanotaanko vaikka yhteiskunnalliselta kannalta. Kiintoisana yksityiskohtana tulee esiin se miten työttömyyskorvauksen saanti riippuu puolison tuloista. On sitä ennenkin osattu.

Kirjan lopussa ennen vuosina 1970 – 1972 ensiesitettyjen kuunnelmien luetteloa on Outi Nyytäjän ja Pekka Lounelan teksti Uudet äänet. He kertovat miten Yleisradion vuonna 1966 järjestämä kuunnelmakilpailu vaikutti siihen, että ohjelmistoon alettiin valita kuunnelmia, joitten pääasiallinen voima ei ollut taiteellisessa vaikutelmassa vaan siinä, miten ne onnistuivat heijastamaan tiettyjä elämän osa-alueita. Nyytäjän ja Lounelan tekstiä seuraa lyhyt luonnehdinta jokaisesta teoksen kirjailijasta.

Kuolemantapauksia esiintyy kolmessa kuunnelmassa, kaikki ovat alkujaan suomenkielisiä. Kirjassa on 253 sivua, lukaisin sen parissa päivässä.