Paholaiskuunnelmia

Kuuntelen ja kommentoin Yle Areenan kuunnelmia.

Nikolai Gogol: Maahisten valtiatar. Meinasi minulta kokonaan lipsahtaa kuuntelematta tämä Gogolin ukrainalaistarina. Huomasin vasta eilen, että kuunnelma poistuu Areenasta sinä iltana ja kuuntelin sen sitten pikapäin. Vuonna 1835 ilmestyneen novellin suomenti Juhani Konkka ja sen muokkasi ja ohjasi kuunnelmaksi Jukka Voutilainen vuonna 1989.
Nuori filosofi (Eero Saarinen) kulkee kahden muun oppineen toverinsa kanssa jalkapatikassa kohti Kiovaa ja huomaa eksyneensä syrjäiselle seudulle. Ilta tekee tuloaan ja nälkäkin olisi, lopulta majapaikaksi löytyy mökki, jota asustaa vihaisen oloinen naisimmeinen (Tiia Louste). Nainen osoittaa kunkin vieraan yöpymään minkä minnekin, filosofin makuusijaksi tulee karjasuoja. Yöllä nainen tulee filosofin luo vierailulle ja alkaa villi ratsastus. Aamulla kolme kasakkaa tulee herättelemään filosofia, he komentavat kohteliaasti filosofin mukaansa lukemaan paholaisenkarkoitusloitsuja kasakkapäällikön tyttärelle, joka on löytynyt sinelmille piestynä. Perustuu kansantaruihin. Kesto vähän päälle 30 min.

Isaac Asimov: Umpinainen pronssikammio. Vuonna 1971 taltioidun kuunnelman ohjasi Kauko Laurikainen. Asimovin novellin Gimmicks Three vuodelta 1956 pohjalta kuunnelmaksi kirjoitti Ari Koskinen. Shapur-niminen paholaishahmo (Martti Tschokkinen) tarjoaa nuorelle Isidore Wellbylle (Yrjö Tähtelä) kymmenen vuoden kontrahtia, jona aikana Wellby saa elääkseen mukavan elämän. Sopimuksen loputtua Wellby päätyy Shapurin tekemään tiiviisti suljettuun pronssikammioon ja ellei hän puolessa tunnissa pääse sieltä poies, joutuu hän helvettiin. Tämä pieni, kestoltaan vain 14 min. kuunnelma osoittaa, ettei hyvää tarinaa tarvitse pilata tarjoamalla taiteennauttijalle pitkiä jaaritteluita, joista osa korostaa vain itseään ja osa kuvailee luontoa, jota voi itse kukin katsella ilman taidettakin. Tässä esitetään tarina tiiviissä muodossa kuin teräskuula tahi ainakin pronssikammio. Esa Helasvuon musiikki sisältää tuttuja efektejä Stanislaw Lemin tekstiin perustuvasta kuunnelmasta Salainen planeetta.

Robert Sheckley: Paholaiset. Vuonna 1971 taltioidun kuunnelman ohjasi Kauko Laurikainen. Alkuperäisteos The Demons, vuodelta 1953. Tämänkin novellin sovitti kuunnelmaksi Ari Koskinen. Kertojan osuus on huomattava, kertojana satuääninen Kyllikki Forssell. Vakuutusasiamies Arthur Gammetiä esittää Erkki Luomala. Gammet joutuu kadulla kulkiessaan jonkin olennon sieppaamaksi. Olento kertoo nimekseen Neelsebub, häntä esittää Kauko Kokkonen. Neelsebub uhkaa vangita Gammetin pulloon ellei hän toimita sieppaajalleen jonkinmoista kultamäärää. Gammet lupaa yrittää, joten Neelsebub antaan hänen palata kotiinsa. Gammet ilmoittaa työpaikalleen sairastuneensa flunssaan ja tarvitsevansa muutaman päivän vapaata. Sitten hän siivoaa kotinsa ja paneutuu makuulle. Neelsebub sieppaa Gammetin uudelleen, jolloin Gammet pyytää häneltä lisää tietoja. Sheckleyn (1928 – 2005) kerrotaan olleen humoristinen tieteiskirjailija ja siltä vaikuttaa tämän tarinan perusteella. Tarvii pitää nimi mielessä. Kesto 13½ min.

Robert Sheckley: Kuninkaan toivomukset. Novellista The King’s Wishes, vuodelta 1953, kuunnelmaksi muokkasi Ari Koskinen. Tämäkin kuunnelma taltioitiin vuonna 1971. Ohjaus Sirkku Hiltunen. Kesto 20 min.
Hauskan arkipäiväisesti jutteleva Ferra (Paavo Piironen), jostain kaukaisesta menneisyydestä, käy nyysimässä sähkölaitteita nuoren parin kodista. Epätoivoinen pariskunta Janice ja Bob (Riittaliisa Helminen ja Rauno Ketonen) joutuu vain katseella seuraamaan miten heidän tuulettimensa viedään muinaiseen valtakuntaan. Lopulta heidän on keksittävä keino, jolla tämä ryöstely lopetetaan.

Erkki Koivusalo (1925 – 1988): Paholaisvalssi. Taltionti on vuodelta 1953. Ohjaus Eero Leväluoma. Tärkeässä sivuosassa on Paholaisvalssi, jonka sävelti Einar Englund. Vuonna 1952 Englund oli säveltänyt huumaavan musiikin elokuvaan Valkoinen peura. Tässä hengeltään Hitchcockin elokuvia Rebecca tai Spellbound muistuttavassa jännityskuunnelmassa nuori vaimo Christine (Rauha Rentola) alkaa pariskunnan kesäasunnolla ihmetellä lääkärimiehensä Pehrin (Kaarlo Halttunen) muita ihmisiä karttavaa elämää. Christine kirjoittaa päiväkirjaa, jonka sitten kesäasunnon seuraavat haltijat, kirjailija ja hänen vaimonsa, joita esittävät Leo Riuttu ja Ritva Ahonen, löytävät ullakolta. He alkavat epäillä kieroa peliä pelatun aikaisempain asujain toimesta. Kahdeksalla henkilöhahmolla ja aikajanan hajoittelulla on saatu ihan toimiva keitos aikaiseksi. Kesto 67 min.

Ei yhtään huperompi potpurri kertynyt näistä pahulaiskuunnelmista. Alun totisemmista tunnelmista edettiin huumorin kautta valssin pyörteisiin.

Isaac Asimov: Robotit

Isaac Asimov (1920 – 1992) syntyi Neuvosto-Venäjällä, josta muutti vanhempiensa mukana jo vuonna 1923 Yhdysvaltoihin. Hän opiskeli kemiaa, mutta tuli kuuluisaksi scifi-kirjoittajana. Luin hänen novelleistaan kootun teoksen Robotit (The Complete Robots), joka on julkaistu vuonna 1982. Kokoelma sisältää scifi-tarinoita vuosilta 1941 – 1976. Kirjan suomensi Matti Kannosto ja se ilmestyi suomeksi vuonna 1985.

Heti kärkeen sanon, että lukukokemukseni scifialueelta olisi jäänyt kulmakiveä vaille, ellen olisi tutustunut Asimovin tuotantoon. Suosittelen tätä kirjaa kaikille scifistä kiinnostuneille! Kirjan takakansitekstissä puhutaan satiireista, mutta lukemani perusteella Asimovin satiiri, jos se ylipäätään sitä on, toimii lempeän sadunomaisen kertomuksen tavoin. Robotit ja muut kuvatut mekaaniset laitteet muodostavat peilin ihmisen käyttäytymiselle. Mielestäni se peili ei heijasta mitenkään erityisen järkyttävää tai pelottavaa ja vastenmielistä kuvaa vaan ihminen näyttäytyy Asimovin tarinoissa lähinnä itseensä keskittyvänä höpsönä. Joiltain osin kuvaus on vanhahtavaa ja minua se viehättää suuresti. En tosin toivo kylmän sodan paluuta, enkä piipun polttamisen renessanssia, mutta näitten tarinoitten henkinen säädyllisyys ihastuttaa minua. Siinä on vanhan, hyvän ajan (kertomusten) meininkiä, jota ikävöin.

Tarinoiden robotit ovat yleensä puhuvia ja ihmistä puhtoisempia. Asimovin kehittämät robotiikan kolme pääsääntöä esitellään samanmuotoisena luettelona useammassa novellissa. Ne muodostavat tarinoitten kuvaaman ihmisen ja robotin välisen pelin säännöt. Koska sääntöjä on vain kolme ja ne ovat varsin selkeitä, pysyy minunlaisenikin lukija vaikeuksitta mukana esilleasetettuja ongelmia ratkottaessa. Roboteille tällainen kolmen säännön noudattaminen ei useimmiten aiheuta hankaluuksia. Sen sijaan ihmisen mukanaolo lisää kuvioihin odottamattomuutta, joka asettaa toisinaan robotitkin tiukan paikan eteen.

Pidän novelleista, joissa kuvataan lasten ja robottien kohtaamisia. Myös naishahmot robottien seurassa vaikuttavat hienosti kuvatuilta. Eräs Asimovin tarinoitten sankareista on Susan Calvin, robopsykologi, ihminen, joka on erikoistunut robottien psykologiaan. Hän on läsnä eri tavoin viidessä kirjan yhdestätoista novellista. Mukana on myös toinen Asimovin tunnetuista hahmoista – tai oikeastaan parivaljakko – etsivä Elijah Baley ja hänen ”peilinään” humanoidirobotti R. Daneel Olivaw. Yhdessä he ratkaisevat hankalan tekijänoikeusriidan kuin jonkinlaiset avaruusajan columbot. Novelli ”Peilikuva” (Mirror Image) on kokoelman parhaita.

Toinen huipputarina on sijoitettu kokoelman viimeiseksi, mikä on mielestäni erittäin tyylikästä. ”Kaksisataavuotias ihminen” (The Bicentennial Man) on tullut minulle tutuksi pitkänä elokuvana ”Robotin elämää”, jonka olen katsellut jo pariin kertaan. Netistä löytämieni tietojen mukaan elokuvaa pidetään kovin sentimentaalisena, joten ehkäpä minäkin sitten olen sellainen, kun minua elokuva miellyttää aivan tavattomasti. Itse novellille myönnettiin scifi-kirjallisuuden Hugo-palkinto pitkien novellien sarjassa vuonna 1976. Täytyy sanoa, että kun elokuva on niin tuoreessa muistissa ja minusta niin koskettava, oli vähän hankala lukea tätä novellia, jossa käydään Andrew-robotin elämä läpi aika kursorisesti. Lisäksi rakkaus-teema, joka valloittaa koko elokuvan, puuttuu novellista. Tärkeämmälle sijalle nousee kysymys ihmisyyden rajoista, voiko robotista tulla ihminen?

Kirjassa on 277 sivua. Lukemisen liikkeellelähtö kesti kovin pitkään. Toinenkin lainakuukausi menee loppuun tiistaina. Varsinainen lukeminen kesti neljä päivää. Nyt kun olen saanut ne muutamat harvat työntapaiset tehtävät hoidettua, luulisin voivani paremmin keskittyä lukemiseen.