Suomalaisia kuunnelmia 1978 – 1981

Solja Kievari toimitti vuonna 1982 julkaistun valikoiman Suomalaisia kuunnelmia 1978 – 1981. Alusta löytyy Mirjam Polkusen kirjoitus Lyhyttä proosaa, jossa todetaan kuunnelman sijoittuvan lajityypiltään lähemmäs novellia kuin vaikkapa romaania. Tekstissään Käsikirjoituksesta esitykseksi kuvailee Solja Kievari kuunnelman toteuttamisen vaiheita ja mainitsee mm. kuunnelman olleen aiemmin vain näytelmällisen tekstin esittämistä radiossa, mutta sittemmin kehittyneen omaksi taiteenlajikseen. Uskallan kumminkin tarjota näitä kuunnelmakirjoja osaksi näytelmien lukuhaastetta Shakespearen sisarukset.

Lukemani teos sisältää mielestäni suomalaisen kuunnelman kultakauden huikeimpia onnistumisia, kuten Pirkko Jaakolan häkellyttävä Eksyssuon lapset ja Juha Mannerkorven toisenlainen rakkauden kuvaus Isot lapset leikkii. Suurinta osaa kuunnelmista en ollut ennen kuullut, niihin oli nyt hyvä syy tutustua.

Antti Tuuri (s. 1944): Lintujen kesyttäjä (ensiesitys 13.8.1978). Todella kovan luokan aloitus tälle valikoimalle. Upea kertomus miehestä, joka on ottanut elämäntehtäväkseen lintujen kesyttämisen ja siitä, mitä tapahtuu kun hän saapuu uskovan pariskunnan maalaistaloon viivähtääkseen siellä viikon päivät. Kuten tunnettua yhteisö tuomitsee erilaisuuden.

Jussi Kylätasku (1943 – 2005): Uuni (8.10.1979). Perustuu tositapaukseen. Poika tulee vierailulle vanhempiensa luo. Äitiä ei kotona näy. Isä väittää äidin menneen jonnekin. Uuniin on rakennettu uusi muuri. Isä lämmittää uunia vimmaisesti. Käydään läpi perheen elämänvaiheita. Tästä on tehty myös tv-elokuva. Aihe ei ole ihan lemppareitani.

Marja Kurkela (1949 – 2017): Ja 80-luvulla ei mittään (14.10.1979). Tässä sitten kuunnelma minun mieleeni! Työttömyydestä kertova satiiri puraisee työttömyyttä pahasti omaan jalkaan kuvatessaan toimenpiteitä, joilla yhteiskunta työttömiä toimettomina pitelee. Työttömille tarjotaan terapiaksi puuhastelua ja visailua. Akateemisille tietokilpailua tai shakkia ja epäakateemisille jätkänshakkia tai uuninpankolla makoilua. Eikä puhettakaan työtoiminnasta. Julman hauskaa!

Juha Mannerkorpi (1915 – 15.9.1980): Isot lapset leikkii (4.5.1980). Kahden näyttelijän kuunnelma. Pariskunta päättää nähdä unta tietystä teemasta, joksi valikoituu kuukunanmuna. Kuulijalle/lukijalle paljastuu pian, että mies on sairas, hänen kuolioon tummuvia varpaitaan joudutaan poistamaan yksi kerrallaan. Kuunnelma kertoo lähestyvästä kuolemasta ja silti se on kauneimpia tuntemiani rakkauskertomuksia.

Hannu Mäkelä (s. 1943): Surma (17.11.1980): Kauhutarina Suomen sodan ajoilta. Ei varsinaisesti noussut feivöriitikseni. Loogisesti etenevä silti, on myönnettävä.

Martti Joenpolvi (s. 1936): Syyskuussa (16.9.1978): Pelkäsin tämän olevan päämäärätöntä venerantakävelyä, mutta kuunnelmassahan onkin hyvä draivi päällä koko ajan! Helena on hoitanut appivanhempiaan vuosikaudet ja nyt hän puhuu kerrankin suunsa puhtaaksi, millä on puhdistava vaikutus kuunnelman lukijaankin. Hyvä Helena!

Esko Korpilinna (1928 – 1992): Biancan henget (4.8.1979): Aivan erinomaista ironista revittelyä pienen lapsen vanhempien tuskaisasta elämäntilanteesta. Erittäin omaperäistä mielikuvituksen lentoa kirjoittajalta!

Pirkko Jaakola (s. 1940): Eksyssuon lapset (11.8.1980): Tämä kuunnelma on kestoltaan vain 24 minuuttia eikä se tekstinäkään pitkältä tunnu. Jokin siinä kumminkin on, että muistijälki on niin vahva vielä neljän vuosikymmenen kuluttua. Enkä taida on ainut, sillä kuunnelman tapahtumapaikalla kuuluu olevan risti ja siellä vieraillaan tämän fiktiivisen, mutta tositapahtumiin perustuvan kertomuksen tunnelmissa nykyisinkin. Kuunnelman voi kuunnella Yle Areenassa.

Ilkka Kylävaara (s. 1946): Kunnon suhteet (11.9.1980): Mies ja nainen, nuorna naineet ja eronneet, tapaavat toisensa takanaan yhteistä riitaa ja rakkautta sekä suhteita muitten kanssa. Hengästyttävä ihmissuhdetemppurata kuulostaa valitettavan vakuuttavalta.

Seppo Urpela (1937 – 1993): Juuret (16.10.1980): Ruotsiin siirtolaiseksi lähtenyt Kettukankaan Onni ja maata viljelemään jäänyt Raatikan Armas muistelevat lapsuuttaan, sadattelevat tämänhetkisiä ja sottailevat tonttikauppoja. Syksyiset kurjet säestävät.

Tommy Tabermann (1947 – 2010): Penissimo (21.8.1981): Nimestä voinee päätellä kuunnelman runollisen haahmon? Ujo, Surullinen ja Iloinen kertovat jotain itsestään. Naisääni pelittelee heidän kanssaan samaan pussiin. Luultavasti omaansa?

Alpo Ruuth (1943 – 2002) – Harri Huhtamäki (s. 1949): Syyskuun viidestoista (7.3.1981): Dokumenttikuunnelma, jossa sodassa havoittunut mies korjailee sotakokemuksistaan tehtyä dramatisointia ja muistelee tapahtunutta omin sanoin.

Kirjassa on 232 sivua. Lopusta löytyy lyhyt kuvailu kunkin kuunnelman kirjoittajasta. Lukukokemus vei minulta pari päivää.

Martti Joenpolvi: Kauan kukkineet omenapuut

Martti Joenpolvi (s. 1936) kirjoitti vuonna 1982 julkaistun novellikokoelman Kauan kukkineet omenapuut. Kokoelma sisältää kahdeksan novellia. Kirjoitan sanasen jokaisesta novellista:

Aktiivihiilet. Topi matkustaa talvella kaverinsa Jaskan kanssa pohjoiseen Tanen mökille. Molempien pojat seuraavat mukana. Illalla pojat lähtevät naisiin, isät alkavat juoda pontikkaa. Kuka saa sitä yhtä ja kuka juo pontikat ja kaikeksi lopuksi: mitä sitten?

Ateljeekriitikko. Nuori naiskirjoittaja tapaa keväisenä päivänä kirjailijanalkuja preppaavan kriitikon. Tämän novellin yhdestä repliikistä tuli mieleen Matti Ijäksen tv-elokuva Pala valkoista marmoria ja toden totta, se perustuu Joenpolven novelliin – ei tosin nyt lukemaani novelliin. Repliikki: ”Keskushenkilö, se nainen,- -” johdatti minua lukijana harhaan hauskasti tai ei, sillä se ei johtanut samaan kuin elokuvassa.

Kevätkesän lämpimin päivä. Tunnetunoloinen sosiologi on vetäytynyt viettämään kevätkesää mökilleen. Lipputankoremontti herättää moneen suuntaan avautuvia vertauskuvallisia ajatuksia hänen keski-ikäisessä mielessään.

Lesken ensimmäinen syksy. Naapurin mies neuvoi edellisenä syksynä lehtien haravoinnissa, Meriläinen ei neuvoa noudata, mutta muistelee silti naapurin miestä, joka talvella sitten kuoli. Leski asentaa jouluvalot ikkunaan jo viikkoa ennen ensimmäistä adventtia – niin muuttuu lesken elämä suruvuoden vieriessä.

Koulua puretaan. Biologiseen ja kosmiseen yksinäisyyteen Palmin herättää purettava koulutalo, muisto opettajanhuoneen palmusta sekä lapsettoman tädin perinnönjaosta ja havahtuminen omien lasten puuttumiseen.

Kauan kukkineet omenapuut. Vanhainkodin tädit elävät jumissa osastollaan. Kevätkin on kolea. Auttavatko silloin muistot vanhoista hyvistä ajoista, saati sitten vähän kehnommista?

Halpa ammattimies. Varsin pätevä kuvaus putkiremontin takkuisesta etenemisestä.

Jerevanin tytöt. Kovin kotimaisen makuinen kertomus näteistä nuorista tytöistä, joita suomalaiset matkailijat ihastelevat.

Näistä novelleista tykkäsin eniten ensimmäisestä ja toiseksi viimeisestä. Apeasävyistä on elämä Joenpolven kertomana. Vakavista teemoistakin on kyse: kuolemasta, lapsettomuudesta, elämän lipumisesta ohitse. Toisin paikoin on hienoja kiteytyksiä, tarinan tunnelmista nousevia kirjallisia kristalleja, jotka herättävät huomiota, kuten esim. novellin Lesken ensimmäinen syksy lopussa:

Hiljaisten, valaistujen huoneitten ikkunoista hän katseli ulos ja ihmetteli, kuinka pimeää jo oli.

Ja vasta äsken hän oli ollut siellä.

Kirjassa on 127 sivua ja lukaisin sen parissa päivässä.