sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kuin kesäpäivä

Nyt kun olen käyttänyt kaiken jaksamiseni puuhasteluun, on aika istahtaa hetkeksi lepäämään ja nauttimaan tästä kesäisestä sunnuntaipäivästä ja lasillisesta kuohuvaa.
Ensin tein kukkakierroksen lähialuueella. 
Nyt kukkii luhtalemmikit sinisinä pilvinä vihreällä nurmella.
Muutama tulppaani oli karkuteillä, toinen kukkii takapihallamme aidan vieressä ja toinen lähellä matonpuistelutelinettä. 

Tuo oranssipunainen saisi jäädäkin tähän meidän pihalle, 
on niin kivan näköinen väriläiskä. 

Se on ottanut kasvukaverikseen sireenintaimen. 
Pihan nurkassa hostan lehdet ovat rullalla. Poistin ympäriltä muovisuojuksen ja yritän pitää soralla kotilot poissa kasvustosta. Lisään jossain vaiheessa vielä ympärille kananmunan kuoria. 
Olen parina edellisenä vuotena siirtänyt vanhasta perennapenkistä turveharkkoreunaa suunnitelmissa olevaa uutta kukkapenkkiä reunustamaan. Nyt on rönsyansikki hyvin juurtunut paikoilleen, vaikka luulin sen viime kesän kuivuudessa kuolleen kokonaan. Kastelu ja alla olevan savimaan kosteus on auttanut pitämään juuret elävinä. Nyt voin alkaa perustamaan tuohon viereen uutta kasvualustaa eli kaivuuhommaa jossain vaiheessa tiedossa.
Meillä on perennapenkissä oma nokkoskasvusto. Tuosta saan lisärautaa nokkoslettuihin tai uutan nokkosvettä kutsumattomien vieraiden torjuntaan tai kasvien lannoitteeksi. 
Liljat ovat vielä evakossa muovikassissa. 
Hyvin ovat siinäkin tuuheutuneet.
Vaikka nyt tuulee aika kovasti, toin tomaatintaimet ensi kertaa ulos karaistumaan. Nostin vauvasängyn takapihalle ja sain tomaatit siihen kivasti kerättyä varjoisaan paikkaa lähelle seinustaa. Tomaatintaimia jäi minulle kymmenen, joista muutama pääsee kesäkuussa uuteen kotiin. Tässä osa taimitarhastani Ü
Ovat venähtäneet sisällä pitkiksi taimiksi, varret saisivat jo vankistua. Yritän pitää sisällä lämpötilan viileämpänä, mutta se onnistuu vain etäpäivinä, kun saan pidettyä silloin takaovea auki.
Mieskulta kasasi ulos pihapöydän, kun ensin putsattiin sen paikalta pihalaattojen rakoset koivunsiemenistä ja muista roskista. 

Tänään on tämän vuoden ensimmäinen ulkoruokintapäivä. Lämpömittari näyttää vielä melkein 25 astetta, vaikka aurinko on kääntynyt jo aikaa sitten eikä lämmittä enää pihaa. Vain pöydälle yltää vielä viimeisiä lämmittäviä säteitä.  
Pihalla ei olisi pystynyt puuhastelemaan ilman tätä hyttyslyhtyä. Loppui huitominen, kun sain kynttilän sytytettyä ja karkoite alkoi vaikuttamaan. Mainio keksintö tämä on ja kestävä. Tykkään etenkin lyhdyn luukun magneettikiinnityksestä. Sellainen täytyisi olla kaikissa kynttilälyhdyissä, niin kestäisi availemiset. 
Näitä lyhtyjä löytyy muun muassa Tokmannilta.
Tästä sunnuntaista olen nauttinut kuin kesäpäivästä. Ensimmäisen kesäkukan ostin keskiviikkona Muhevaisella käydessäni. 
Tämä rusokki valloitti hunajaisella tuoksullaan. 

Nyt alkaa olla jo ruokailun aika, joten siirryn 
keittiöön kasaamaan meille salaatin. 

Ihanaa sunnuntain jatkoa ja terveiset
täältä pihalta linnunlaulun saattelemana!

-Sari-

2 kommenttia:

  1. Ihana on ollut kyllä tämä viikonloppu ja kiva on ulkona näillä keleillä puuhastella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava! Ja joka puolella on kaunista kukintaa tai uuden kasvun ihmettä. Ei voi kuin huokailla :)

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü