Ankin kirjablogi

Sairaskäynti Tuon sinulle vain yhden kukista raskaan oksan kevään suuresta metsästä. Sinä vaikenet ja katselet sairauden syventämillä silmilläsi valon heijastuksia kristallissa. Sinä vaikenet ja hymyilet, sillä tämä kevät kulkee ohi sydämesi. Ei meillä ole mitään sanottavaa enää. Maa jota ei ole (Landet som icke är, 1925) on Edith Södergranin viimeiseksi jäänyt runokokoelma. Sen runot kertovat haaveista ja toiveista, mutta erityisesti sairaudesta ja kuolemasta. Tähän lienee vaikuttanut se, että runoilija sairasti keuhkotautia ja se varjosti koko hänen elämäänsä. Muistan myös lukeneeni ihmettelyä siitä, miten hänen runojaan lukiessa tuntuu kuin hän olisi aavistanut kuolevansa nuorena. Itsellänikin se on käynyt mielessä.          Olen maininnut varmaan useaankin otteeseen Södergranin olevan lempirunoilijani eikä se tämän kokoelman lukemisen jälkeen ainakaan muuttunut. Hänen runonsa ovat vaikuttavia, ne iskevät suoraan sisimpään ja sa...

Kuten olen saattanut jo mainitakin, on Edith Södergran lempirunoilijani. Olen kiinnostunut hänestä myös henkilönä ja tästä kirjasta sain kuulla Ulos kaapista! -kirjan HLBTI-kirjalistasta. Nyt lopultakin lainasin tämän.    Kirjeet tuovat Edithin persoonaa lähelle, vaikka kirjoitustyyli ei tietysti olekaan yhtä avoin kuin nykyisellä netin aikakaudella. Edith on elänyt täysin eristyksissä, köyhänä ja sairaana ja ilona hänellä ovat olleet lähinnä Hagarin kirjeet ja harvat vierailut. Edith ihailee Nieztschea ja Steineria ja kipuilee samalla uskonsa kanssa. Hän kirjoittaa hyvin syvällisesti ja janoaa Hagarin mielipiteitä asioihin. Kirjeistä käy hyvin selville Edithin ihailu tätä kohtaan - ja rivien välistä ehkä enemmänkin kuin ystävyyttä. Sen takiahan tämän kirjan täytyy tuolla listalla olla.    Kirja oli ihan mukava lukukokemus, välillä vähän pitkäveteinen. Myös surullinen Edithin nuoren elämän tullessa aina vain lähemmäs ja lähemmäs loppuaan. Kirjeistä huokuu runo...

Kuten jo aiemmassa postauksessani kirjoitin, innostuin suomalaisesta vanhasta runoudesta, ja nyt sitten luinkin tämän kirjasen Södergranin runoja. Valitettavasti Maa jota ei ole - teosta ei löytynyt, mutta otin sitten tämän.   Ja nämä olivatkin varsin lumoavia. Runot ovat (ainakin minulle) tunteen tasolla käsitettäviä, ja siksi niitä ei saa 'suorittaa'. Ennen sorruin siihen, mutta nyt en. Ja nämä olivatkin ihan nautittavia, tosin Neutrin ylittänyttä ei ole. Ja kuten aina käy, eivät toki kaikki runot auenneet, mutta tarpeeksi monet kuitenkin, että voin sanoa pitäväni Södergranin runoudesta. Leenan Lumikarpalo -blogi on kyllä oikea lumouksen puutarha, siellä kaikki runot ovat niin ihania ja kauniita!   Esipuheesta sain selville Södergranin sairastaneen vakavaa keuhkotautia, ja välillä se puskee runoissakin esiin voimakkaina epätoivon huudahduksina. Uskonnollissävytteiset runot eivät saaneet ns. "lämpenemään", mutta se ei ole minun kohdallani uutinen... Kuitenkin...