Ankin kirjablogi

"Kun nainen jäi yksin hän jätti jäähyväiset ajalle, siivosi hitaan perusteellisesti huoneensa joka avautui takapihan aurinkoon ja laskeutui verkkaan vuoteelle. Aurinko paistoi sisään ikkunasta ja lämmitti hänen sängynpäätyään, ja jalkoja. Oli kuin olisi kävellyt ummissa silmin ja silti tiennyt minne tie vei ja kuka toivottaisi tervetulleeksi." Alkuperäisteos Diktamina. Suomentaja Pentti Saaritsa. Otava 2004. Bo Carpelanilta olen tähän mennessä lukenut vain kaksi romaania, jotka molemmat jättivät minut hämmenyksiin. Ensinäkelmältä helppoja virkkeitä, jotka kuitenkin jäivät minulta enimmäkseen ymmärtämättä. Nyt päätin tarttua Carpelanin runoihin. Jossain määrin kävi sama kuin hänen kirjojensa kanssa. Kaikkiin runoihin en millään päässyt sisään enkä oikein tiedä miksi. Jotain kummaa ja salaperäistä Carpelanissa on! Kuitenkin joukossa oli tällaisia säkeitä: "Nyt asettuu pimenevä elämä levolle/ ja uneksii lasinkirkkaita unia/ kuoleman läheisyydestä." "Etsin sinua mu...

 "Miten kovasti tämä kaikki koskeekaan minuun nyt, näin myöhään, kulkee muistojeni rojuvarastossa tekemässä pahojaan. Se mitä on kertynyt, on elintärkeää. Merkittävää ei kai niinkään ole matkan pituus vaan rotkojen syvyys, tai umpeenkasvaneet ojat, yksinäisyys, pilvet, vainajien äänet?" Bo Carpelanin Kesän varjot on Finlandia-palkittu unenomainen romaani muistamisesta ja vanhentumisesta. Päälle kuusikymppinen Mattias palaa lapsuutensa taloon sukulaistensa pariin. Tosi ja kuvitelma limittyvät, menneisyys ja nykyisyys liudentuvat toisiinsa. Carpelanin kieli on hyvin kaunista. En kuitenkaan saanut täysin kiinni tästä romaanista. Menneisyyttä ja nykyisyyttä oli välillä vaikea erottaa toisistaan. Kehyskertomuksena on Mattiaksen matka vanhaan sukutaloon Bergiin, missä hän keskustelee lapsuusaikaisen rakkautensa Sonjan kanssa. Sonja olikin ainoa selkeämmin erottuva henkilö kaikkien joukossa. Mieleen jäi myös omiin maailmoihinsa kadonnut Jonas, Mattiaksen velipuoli.  Kaunis, unenoma...