Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hellmans majoneesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hellmans majoneesi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Juustoinensalaatti


Pippurijuustosalaatti


Taas alkaa viikonloppu olla ohi ja vielä olisi viikko töitä ennen hiihtolomaa. Eilen tein iltapalakaksi juustoista salaattia sen seuraksi pitkään haudutettua dukkah-mausteella maustettua broileria. Salaatti oli herkullinen yhdistelmä rapeaa salaattia, pippurista Chedddarjuustoa sekä mehukasta granaattiomenaa.



JUUSTOINENSALAATTI

160g Jukolanjuuston Aito Mustapippuri cheddar
1 cosmopolitan salaatti
1 Granaattiomena
Juureslastuja

Kastike:
3 reilua rkl Hellmans majoneesia
2 tl Dijon kokojyväsinappia
ripaus sokeria
ripaus suolaa

Leikkaa salaatti paloiksi ja kuori Granaattiomena kuin appelsiini ja pudottele siemenet kulhoon. Kuutioi juusto. Sekoita kastikkeen aineet ja sekoita kastike pelkkiin salaatin lehtiin ja laita sitten salaatti kulhon pohjalle. Ripottele päälle juustokuutiot, granaattiomena ja juureslastuja.


Juustosalaatti granaattiomenalla



Herkullista!!! Sopi loistavasti kanan kaveriksi. Ja jälkiruuaksi Lindemansin Kriek kirsikkaolut.




Mukavaa sunnuntai iltaa ja alkavaaa viikkoa!

lauantai 6. toukokuuta 2017

Maalaissalaatti




Maalaissalaatti on kaikkien suosikki, ehkä juuri paistetun pekonin vuoksi. Maalaissalaatti on lämpimänä kesäpäivänä ihanan suolainen ja ruokaisa lounas ihan yksistäänkin. Se toimii myös loistavasti lisäkkeenä erilaisille lihoille. Jos miesväeltä kysyy salaatti toivetta, se on meidän perheessä lähes aina maalaissalaatti. Rapeaksi paistettua pekonia, makeita kirsikkatomaatteja,  kirpsakkaa valkoviinietikalla terästettyä majoneesikastiketta ja pehmeän täyteläistä kananmunaa. Nam!!!



MAALAISSALAATTI

Jääsalaattia
Tuoretta kurkkua
Makeita kirsikkatomaatteja
Pekonia
Luomu Kananmunia

Kastike:
Hellmans majoneesia
Valkoviinietikkaa
Sopivasti suolaa
Ripaus sokeria
Tilkka vettä



Paista pekonipalat rapeiksi ja imeytä talouspaperien välissä ylimääräinen rasva pois. Keitä kananmunat. Revi salaatti vadin pohjalle ja pieni kurkut salaatin päälle. Sekoita kastikkeen aineet, laita vettä sen verran joukkoon että kastike hiukan notkistuu. Takista kastikkeen maku. Levitä kastike salaatin ja kurkkujen päälle. Halkaise kisikka tomaatit salaatin päälle ja kaada päälle rapea pekoni. Kuori ja puolita kananmunat salaatti vadin reunalle. 




Sopivan suolaista- blogi

Sopivan suolaista- blogi


Sopivan suolaista- blogi



Herkullista, kaunista ruokaa tuoreista raaka-aineista.
Ulkona paistaa ihanasti aurinko, joten on aika lähteä mökkiä laittamaan kesä kuntoon.
Eilis iltana olimme nauttimassa huikean Tasting menun viineineen Arto Rastaan Dining 26-ravintolassa. Siitä myöhemmin lisää!

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Karitsankyljykset, yrttijogurtti ja herkkusienipyttipannu vaikka pääsiäispöytään





Karitsankyljykset on mielettömän hyviä grillattuna. Kuumassa grillissä nopea kysennys, jossa pinta saa hyvän värin ja sisus jää mediumiksi. Karitsan kaverina toimii loistavasti raikas salaatti ja yrteillä ja vakosipulilla maustettu jogurtti. Tällä kertaa tein vielä edellispäivältä jääneistä keitetyistä perunoista ja tuoreista herkkusienistä pyttipannun.

Ostamme yleensä karitsankyljykset valkosipuli-tuoreyrttimarinadilla. Tällä kertaa tuoreita yrttejä oli karitsankyljysten päällä niin paljon, että kaavin sitä hiukan pois ja laitoin ylimääräiset yrtit jogurtin sekaan.


YRTTIVALKOSIPULIJOGURTTU

2 dl Turkkilaista jogurttia
1/2 tl sokeria
sopivasti suolaa
Tuoreita yrttejä (Rosmariinia, timjamia )
Reilunkokoinen valkosipulin kynsi


Sekoita aineet keskenään ja anna maustua jääkaapissa noin tunti ennen ruokailua



HERKKUSIENIPYTTIPANNU

5-6 Keitettyä perunaa
Oliiviöljyä paistamiseen
1 sipuli
1 rasia herkkusieniä
suolaa
pippuria
päälle tuoretta basilikaa


Paista pienityt perunat, sipulit ja herkkusienet oliiviöljyssä. Mausta suolalla ja pippurilla ja pieni päälle tuoretta basilikaa.



SALAATTI

Jääsalaattia
Kevätsipulia
Kirsikkatomaatteja
Suippopaprikaa

Kastike:
Hellmans majoneesia
valkoviinietikkaa
sokeria
suolaa
tilkka vettä
















Oi mikä ihana ateria. Nopsa salaatti, yrttijogurtti, pyttipannu jääneistä perunoista ja ihanat grillatut karitsakyljykset. Tästä ei ruoka paljon voi parantua. Karitsan liha on todella hyvää ja kaukana "hikisestä lampaasta". Vaikka lampaanliha ei olisikaan suurta herkkua, suosittelen kokeilemaan karitsankyljyksiä. Stockmannilta ja Sokokselta niitä saa valkosipuli-tuoreyrttimarinoituna ja itse ei tarvitse lisätä kuin suola ennen paistamista. Pitkään karitsakyljyksiä ei missään nimessä kannata kypsentää. Se on mielestäni mehukkainta silloin, kun se on sisältä vielä hiukan rosee. Tässä hyvä ateria vaihtoehto vaikka pääsiäispöytään.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!