Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vege. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vege. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Vege lounas, punajuurikeittoa ja avocadolevitettä




Saimme tänään yllätysvieraan lounaalle. Poikani kummitäti oli äitiään tapaamassa Pirkkalassa ja poikkesi meille lounaalle. Hän pitää aina keväällä 5 viikon paaston, joka päättyy pääsiäisenä. Paaston aikana ei syödä eläinkunnan tuotteita. Siis ruuassa ei saa olla juustoa, kermaa, voita, lihaa jne. Ei ole ihan vahvin laji minulle. Teen kyllä mielelläni kasvisruokaa, mutta vege ruoka onkin sitten jo astetta haastavampi juttu. Halusin kuitenkin haastaa itseni ja kunnioittaa rakkaan ystävän paastoa. Koska jääkaapista löytyi tuoreita punajuuria, päätin tehdä niistä sosekeiton. Lisäksi ruisleipää ja sen päälle avocadosta, limenmehusta ja sormisuolasta tehty levite.


VEGE PUNAJUURIKEITTO

1 l vettä
1 sipuli
4 punajuurta
suolaa 
ripaus sokeria
mustapippuria
Herbamare yrttisuolaa
venäläistä suolakurkkua


Kuori ja lohko punajuuret ja sipuli. Keitä niitä suolalla maustetussa vedessä noin 40 minuuttia tai kunnes punajuuret ovat kypsiä. Soseuta punajuuret ja sipuli ja mausta keitto. Lisää kuutioidut suolakurkut ja tarjoa.












Punajuuri on kyllä huikea raaka-aine, sen maku on niin samettisen pehmeä ja maukas, että se ei juuri mausteita edes kaivannut. Keitto ilman kermaa, tuorevuohenjuustoa tai smetanalusikallista oli varsin maukasta. Koko perhe söi kevyen lounaan hyvällä ruokahalulla ja ihan rehellisesti keitto ei edes kaivannut sitä kermaa tai juustoa. Olo oli ruuan jälkeen ravittu, mutta kevyt. Nyt kun olen suunnitellut pitäväni lähiaikoina 9 päivän puhdistuskuurin, voisin sen jälkeen jatkaa tällaisella vähän kevyemmällä ruualla ainakin arkisin :)

Ihanaa Kati, että tulit käymään. Oli mukavaa syödä yhdessä lounas!

lauantai 3. syyskuuta 2016

Jotain vähän erilaista...Punajuurikranssi

punajuuripiirakka


Kasvisruoka, vege, kauden kasvikset, piirakka uudessa muodossa, kaunista, syksyn värit ja vielä kaikenlisäksi hyvää, sitä kaikkea on tämän blogin uudenlainen piirakka. Kasvisruuat ovat kasvattaneet suosiotaan ja ovat ruokamaailman nouseva trendi. Itse en ole kasvissyöjä, mutta kasvisruoka kyllä kiinnostaa. Haluan tehdä monipuolisia ruokia, tarjottavia ja lisäkkeitä myös kasviksista. kesällä ostamassani Vege-keittokirjassa sekä reilu viikko sitten ilmestyneessä Glorian Ruoka ja Viini lehdessä pääosassa ovat kasvikset. Kiinnitin lehdessä huomioni heti tähän reseptiin. Punajuurikranssin resepti kuvineen kolahti heti, tuota aion kokeilla... punajuurikranssi on piirakka vähän erilaisessa muodossa. Tyylilleni uskollisena sovelsin tietysti hiukan ohjetta. Positiivinen yllätys oli, että myös miesväen mielestä punajuurikranssi oli herkullista. Uusia reseptejä on aina mukava kokeilla..



PUNAJUURIKRANSSI


Jogurtti-voitaikina:

4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 dl turkkilaista jogurttia
75 g voita

Täytteet:

3 esikeitettyä punajuurta
tilkka oliiviöljyä
hiukan suolaa
tuoretta tai kuivattua timjamia  
kuivattua oreganoa
1 iso punasipuli
3 dl baby pinaattia
170 g aurajuustoa (koko pala)
120 g smetanaa ( valion smetana purkki)

Lisäksi:

kanamunaa voiteluun
unikonsiemeniä


suolalapio
Oliivipuinen jauholapio ja suolalapio http://www.werannas.com/en/

sipulirenkaat

jauhotettu leivonta alusta
Vanha leivonta-alusta  https://www.facebook.com/www.mirantik.fi/

Punajuuret timjamilla

punajuurikranssi

Punajuuri kranssi


Valmista taikina ensin. Laita jauhot ja suola kulhoon ja lisää päälle pehmeä voi ja turkkilainen jogurtti. Sekoita aineet keskenään ja kääri valmis taikina kelmuun. Laita taikina noin 1/2 tunniksi lepäämään jääkaappiin. 

Siivuta punajuuret n. 1/2cm paksuisiksi siivuiksi ja laita päälle oliiviöljyä, hiukan suolaa sekä oreganoa ja timjamia. Sekoita smetana ja aurajuusto keskenään. Aurajuuston tilalle sopii hyvin myös vuohenjuusto, jos ei pidä aurajuustosta. Kuori ja leikkaa sipuli renkaiksi. huuhdo pinaatti ja valuta ja kuivaa se hyvin.

Ota levännyt taikina ja kauli jauhotetulla alustalla. Kauli ympyrän muotoiseksi noin 35 cm halkaisijaltaan ja siirrä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Leikkaa taikinan keskelle 4 ristikkäistä viiltoa. Levitä homejuustotahna taikinan ulkoreunalle ja asettele tahnan päälle lomittain punajuuren siivuja, pinaattia ja sipulirenkaita. Kun täytteet kiertävät koko levyn ympäri, käännä keskelle muodostuneet kolmion muotoiset siivekkeet täytteen päälle. Nipistele kiinni reunaan.

Voitele munalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä. paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pinnaltaan kauniin ruskea.


Punajuurikranssi


Mukavia kokkaus hetkiä!