Näytetään tekstit, joissa on tunniste sushi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sushi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. joulukuuta 2017

Sushia uudeksi vuodeksi

Sushit



Huomenna on vuoden viimeinen päivä. Kulunut vuosi on ollut täynnä tapahtumia, iloisia ja vähän vähemmän iloisia. Vuoteen on mahtunut ihania ruokakohtaamisia ja ruokakokemuksia. Uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia ruuanparista. Tästä on hyvä jatkaa kohti maukkaampaa vuotta 2018.

Huomenna saan ystäväni meille vieraaksi ja aiomme tehdä yhdessä susheja. Sushit ovat seurustelu ruokaa parhaimmillaan. Se ei tee väsyneeksi vaan päin vastoin. Susheja on mukava tehdä itse. Makirullan sisään voi laittaa ihan mitä vain oman mielikuvituksensa mukaan, kaikissa ei tarvitse olla raakaa kalaa tai ylipäätään mitään kalaa. Rullat voi täyttää vaikka levittyvällä vuohenjuustolla ja avocadolla. Juomaksi käy loistavasti kuohuva juoma.



SUSHI TARPEITA

Sushiriisiä (maustamiseen riisiviinietikkaa, sokeria, suolaa)
Tuoretta kalaa esim. lohta
Avocadoa
Kurkkua
Inkivääri säilykettä 
Wasabia
Levälevyjä

Koristeeksi:
Seesamin siemeniä
Majoneesia
kevätsipulia
Tuoretta kirjolohen mätiä

Rullausmatto
Syömäpuikot




Sushit







Jälkiruuaksi sopii vaikka juustotarjotin.

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille uskollisille lukijoilleni ja blogini seuraajille ja
Oikein Ihanaa uutta Vuotta!



tiistai 3. tammikuuta 2017

Sushi Love

Makasushi


Rakastan susheja!!!! Kun muutamia vuosia sitten kyläillessämme ruokatoimittaja ystävällämme teimme itse susheja, oli se rakkautta ensi silmäyksellä. Sushien teko porukalla on hauskaa ja vain mielikuvitus on rajana. Susheja voi hyvin tehdä ilman raakaa kalaakin, jos se kammoksuttaa. Tarvitset norilevä levyjä, sushiriisiä, riisiviinietikkaa, avocadoa, kurkkua, tuoretta lohta tai tonnikalaa, hyvälaatuista soijaa sekä wasabia ja säilöttyä inkivääriä. Susheissa kaikkein tärkeintä on tuoreus! Jos ensimmäinen kokemuksesi susheista on kaupantiskillä rasiassa muutamanpäivän olleista susheista. Todennäköisesti toteat, että sushit ei oo sun juttu. Suosittelen, että ensimmäisen kerran maistat susheja takuu varmassa paikassa, jossa ne ovat taatusti tuoreita.

Uuden vuoden aattona hain sushit Tampereella olevasta http://www.makasushi.fi/. Makasushista saat aina hyviä ja tuoreita susheja! Sushit on todellista hyvänmielen ruokaa ja ainakin minulle aina suuri nautinto. Japanilainen ruoka on muutenkin minulle mieleistä, se on yleensä melko kevyttä ja maukasta.

Sushien teossa on muutamia niksejä, mutta suosittelen kaikkia ennakkoluulottomasti kokeilemaan tekemistä myös kotona. Raa an kalan voi korvata myös kylmäsavulohella tai makirulliin voi tehdä tonnikalasta ja majoneesista täytteen. Tai rullat voi täyttää pelkillä kasviksilla esim. avocadolla ja kurkulla. Kurkun kanssa rullien sisään voi laittaa myös tuorevuohenjuustoa, se toimii siellä loistavasti. Eli mielikuvitus vain on rajana, kaikille löytyy varmasti mieleisiä täytteitä!Wasabin kanssa kannattaa olla ensimmäisellä kerralla varovainen ja laittaa sitä vain neulanpään kokoinen pala. Wasabien tulisuuksissa on valtavasti eroja.


sushilajitelma
Lautaset Raakarå 
italialainen prosecco

valkoinen orkidea

sushilajitelma

sushilajitelma

sushilajitelma


Sushit maistuivat jälleen taivaallisilta. Levään käärittyjä susheja kutsutaan Makiksi ja riispalleroa, jonka päällä on lohta tai jotain muuta sanotaan nigiriksi. Nigirit ovat usein miedonmakuisia ja niillä on helppo aloittaa tutustuminen susheihin. Osa nautintoa on mielestäni syödä sushit tikuilla. Luin kyllä tässä taannoin artikkelin, jossa väitettiin että sushit on alkuperäisesti syöty sormin.

Jos et koskaan ole susheja kokeillut, suosittelen lämpimästi! Ihastut varmasta. Niihin tulee suorastaan himo!

Mukavaa viikon jatkoa!