Näytetään tekstit, joissa on tunniste peruna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peruna. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. marraskuuta 2016

Ankkaa ja karamellisoitua kukkakaalia Isänpäiväksi..

karamellisoitukukkakaali


Ankankoipi säilyke on mielestäni ehkä yksi onnistuneimmista säilykkeistä, mutta aika monelle kotikokille vielä tuntematon. Ankan valmistaminen tuosta säilykkeestä onnistuu keneltä vaan ja lopputulos on aina huippu herkullinen. Ankankoivet on säilötty ankan rasvaan ja tuo purkissa oleva ylimääräinen rasva kannattaa ottaa talteen ja vaikka pakastaa. Ankanrasvassa paistetut perunat ja kasvikset saavat herkullisen maun ankanrasvasta. Ankka confit on mielestäni loistava ateria isänpäiväksi eikä äidilläkään mene sen valmistukseen koko päivää. Ankan koivet ovat meidän perheen ehdoton suosikki ruoka ja sitä valmistetaan ainakin muutaman kerran talvessa. Ankankoipia säilykkeenä saa hyvin varustelluista ruokakaupoista ja marketeista. Yhdestä purkillisesta saa aterian 4 hengelle. Säilyke säilyy useamman vuoden, joten se onkin kaapissa hyvä hätävara, kun täytyy extempore loihtia huippu ateria.

Ankanrasvassa paahdetuiden perunoiden, sipulin ja herkkusienien lisäksi sopii vielä karamellisoidut kukkakaalit. Kun tein näitä karamellisoituja kukkakaaleja ensimmäisen kerran, olin heti aivan koukussa.... miten kukkakaali maistuikin näin valmistettuna aivan erilaiselta. Se oli kaikkien mielestä huissin hyvää.


Ankankoipi säilyke


ANKKAA CONFIT

Purkillinen ankankoipia
6 Perunaa
2 sipulia
1 rasiallinen tuoreita herkkusieniä
suolaa


Pese perunat hyvin ja paloittele kuorineen. Viipaloi tai puolita tuoreet herkkusienet ja viipaloi sipuli. Laita uunivuuan pohjalle ankan rasvaa purkista ja sen päälle pienityt perunat, sipulit ja herkkusienet sekä suolaa maun mukaan. Sekoita niin että kaikkiin tarttuu hiukamn ankanrasvaa. Paista näitä uunissa 200 asteessa, kunnes perunat kypsiä. Nostele kypsien sipulien ja perunoiden päälle ankan koivet ja laita uuniin vielä noin 10-15 minuutiksi, jotta ankkaan tulee rapsakkakuori ja se kuumenee kunnolla. Ankka on valmiiksi kypsää ja suolattua, joten sitä ei kauaa tarvitse paistaa eikä erikseen maustaa. Vuuan pohjalle on kertynyt ankan rasvaa, mutta sitä ei kannata pelästyä.



KARAMELLISOIDUT KUKKAKAALIT

Kokonainen kukkakaali
Oliiviöljyä
Sormisuolaa

Viipaloi kukkakaali noin 1cm siivuiksi. Ei haittaa vaikka siivut ei täysin pysyisikään kasassa. levitä uunipellille leivinpaperi ja sen päälle oliivi öljyä. Laita kukkakaaliviipaleet oliiviöljyn päälle ja lisää vielä siivujen päälle hiukan oliiviöljyä vaikka grillisudilla. Ripottele päälle sormisuolaa. paista uunissa 200 astetta 30 minuuttia. Tarjoa heti!


ruuanlaittoa

tuoreherkkusieni

Ankkaa confit

kukkakaalia

kypsät kukkakaalit

Ankankoipia

kattaus

palavat kynttilät

kristallilasi

ankka-annos


Ankka on tuhtia ruokaa ja vaikka koipi näyttääkin pienehköltä se täyttää kyllä rasvaisuutensa ansiosta isommankin miehen. Tämän reseptin avulla on ehkä helpointa tutustua ankkaan. Ankka on suussa sulavan mureaa ja ylikypsää, se suorastaan murenee lautaselle. Se on maultaan niin lempeää, että siitä pitää lapsetkin. Ankka confit on sen verran tuhtia ruokaa, että sopii mielestäni paremmin talviruuaksi kuin kuumaan kesäpäivään.

Ihanaa  ja herkullista Isäinpäivää kaikille, erityisestä maailman ihanimmalle omalle Isälle!!!

Olen innokas kuulemaan, mitä teidän perheissä tykättiin ankasta.



perjantai 28. lokakuuta 2016

Pihviä, valkosipuliperunoita ja rosmariiniporkkanoita

rosmariiniporkkanat

Viikonlopun ruokatoive oli tuhtia ruokaa, pihviä ja valkosipuliperunoita. Lihatiskillä lötkötti valtavat Black Angus chuck roll pihvit. Eikun ne pakettiin ja kotiin kuorimaan perunoita. Lisukkeeksi päätin tehdä rosmariiniporkkanoita, koska itseni teki niitä mieli enemmän kuin mitään muuta. Rosmariini on lempiyrttini ja sitä löytyy tuoreenakeittiöstäni lähes aina. Rosmariini sopii loistavasti kanan, sienten, kasvisten ja leiipien mausteeksi. Pihvit paistoin kuumalla grillillä ulkona ja käärin paiston jälkeen vielä hetkeksi Folioon jälkikypsymään, koska pihvien koko ja vahvuus oli melkoinen. Pihvin paistosta tulee melkoinen käry sisälle, siksi grilli on oiva paistopaikka vaikka kesä ei enää olekaan.


Valkosipuliperunat

perunoita syöjä määrän mukaan
suolaa
kuohukermaa
musta pippuria
1 kynnen valkosipuleita


Kuori perunat ja viipaloi lado vuokaan niin että pohja peittyy, viipaloi päälle valkosipulia reilusti sekä ripottele päälle suolaa ja pippuria. Viipaloi toinen kerros perunoita ja päälle valkosipulit, suola ja pippurit. Kaada päälle kermaa, niin että kerman yläpinta on puolisenttiä alempana kuin perunoiden. Paista uunissa 200 asteessa, niin kauan että kerma alkaa kuohua, pienennä lämpöä sitten 170 asteeseen ja paista kunnes perunat kypsiä. Anna vetäytyä noin 10 min ennen ruokailua.

Rosmariinihunajaporkkanat

Porkkanoita
voita
hunajaa
tuoretta rosmariinia
suolaa

Kuori ja leikkaa reilunkokoisiksi suikaleikse porkkana. Paista voissa pannulla, lisää paiston loppuvaiheessa rosmariinin oksat, hunaja ja ripaus suolaa. Paista kunnes porkkanat ovat kauniin ruskeita ja pehmenneitä.

Pihvit

Anna pihvien olla ennen paistamista ainakin tunti pöydällä huoneen lämmössä. Paista pihvit vasta, kun muut lisukkeet ovat valmiit. Sivele pihvin päälle öjyä ja suolaa ennen paistamista. Paista pihvit kuumalla pannulla tai grillissä. Paista molemmilta puolilta paksua pihviä noin 4 min. puoli ja nosta pihvit folion päälle paiston jälkeen, laita päälle mustapippuria ja laita folio kiinni nyytiksi ja anna olla pihvien folion sisällä noin 10 min. jälkikypsymässä. Näillä ohjeilla pihvi jää reilusti mediumiksi, jos haluat kypsän lisää paistoaikaa tai laita paiston jälkeen pihvit foliossa vielä hetkeksi uuniin.


kermaperunat

porkkanat rosmariinilla


rosmariini porkkanat

pihvi annos


Joka kerta on jännää osuuko valkosipuliperunoiden suola kohdalleen ja onko pihvin kypsyys mieleinen. Tälläkertaa pihvin kypsyys osui nappiin samoin valkosipuliperunoiden suola. Pihvi oli ihanan mehukasta ja sopivan suolaisen valkosipuliperunat sekä makean rosmariiniset porkkanat toimivat loistavasti pihvin kaverina. Pihvi on melko raskasta ruokaa, mutta kyllä se vaan toisinaan maistuu todella hyvältä. Kevennetään ruokaa sitten taas huomenna...