Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalakastike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalakastike. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. tammikuuta 2018

Pomelosalaatti Yam som o

Yam som o



Kaukokaipuu iski hetkellisesti, kun aamulla kävin kuvaamassa kaunista kuuraista maisemaa. Lähes 10 vuotta sitten Bangkokissa söin ensimmäisen kerran pomelosalaattia, sen jälkeen etsin joka reissullani paikkaa josta sitä saisi. Muutamia kertoja olen sellaisen paikan löytänyt, mutta aika harvassa paikassa sitä Thaimaassakin saa.
Pomelo on hiukan greippiä muistuttava sitrushedelmä, mutta maultaan makeampi eikä niin kitkerä ja kirpeä kuin greippi. Pomelossa on paksukuori ja hedelmälihan päällä paksu ja sitkeä nahka, joka pitää poistaa. Pomelo on ihanaa ihan sellaisenaan, mutta taivaallista näin salaatin muodossa. Jotkut lisäävät pomelosalaattiin katkarapuja tai kanaa, mutta itse pidän siitä näin. Sen kuuluu olla todella tulista, mutta tulisuutta on toki helppo säädellä vähentämällä chilin määrää tai valitsemalla miedompia chilejä.


POMELOSALAATTI

1 Pomelo
pieni punasipuli tai makea sipuli
1 chili
Tuoretta korianteria

Kastike:
2 rkl kalakastiketta
3 rkl limenmehua
2 rkl palmusokeria tai intiaanisokeria
ripaus suolaa
1 rkl siirappia
Kuivattua chiliä tai itsekäytin tuoretta murskattua chiliä maun mukaan
1 iso valkosipulinkynsi ihan pieneksi hakattuna


Kuori pomelo ja poista "nahka" siivuista. Pieni palat mieleisesi kokoisiksi suupaloiksi. Viipaloi sipuli ja chili. Sekoita kastikkeen aineet ja laita pomelon ja sipulin palat kulhoon. Ripottele päälle chilit sekä pienennettyä korianteria. Kaada kastike päälle ja nauti.







sopivan suolaista blogi





Tätä syödessä tulee hiki, niin tulista tämä on. Mutta aah, niin hyvää!!!!

Ps. sopii loistavasti myös keventäjille :)

torstai 14. syyskuuta 2017

Suppilovahverokeitto Aasialaisittain





Sateisessa syksyssä on se ihana puoli, että metsät on täynnä sieniä. Tällä kertaa koriin kertyi suppilovahveroita. Mikään ei ole kyllä sen parempi keino nollata työasioita kuin sienestys. Perinteiset sieniruuat ovat meidän perheen herkkua, mutta tälläkertaa päätin tehdä Suppilovahverokeiton Aasialaisittain. Mikä ihana yhdistelmä osterikastikkeen pehmeytta, limen hapokkuutta, chilin tulisuutta ja kalakastikkeen suolaisuutta. Nam!








SUPPILOVAHVEROKEITTO AASIALAISITTAIN


Ruokalusikallinen neitsyt kookosöljyä
1 litra tuoreita suppilovahveroita
2 sipulia varsineen
1 valkosipuli yhdenkynnen
1 tuore chili
2 purkkia kookosmaitoa
Limen mehua puoli desiä
1 rkl Kalakastiketta
2 rkl Osterikastiketta
Puolipurkkia spice up- panang curry tahnaa
1 kukkurallinen tl intiaanisokeria
Sopivasti suolaa



Haihduta sienistä kosteus pannulla, lisää kookosöljy ja paista sieniä. Lisää pienitty sipuli ja valkosipuli paiston loppuvaiheessa. Mausta sienet osterikastikkeella ja suolalla. Lisää kattilaan kookosmaito, currytahna, kalakastike, limenmehu ja intiaanisokeri. Kiehauta. Kaada sieni sipuli seos liemeen ja lisää sekaan myös pienitty chili. Annan keiton kiehua noin 15 minuuttia.






Ihana keitto täynnä Thaimaan makuja. Tykkäsin ja meillä tykkäsi muutkin. Ihana vaihtoehto perinteiselle sienikeitolle. Miten yksinkertaista jälleen ja niin hyvää.

lauantai 19. elokuuta 2017

Som Tam tulinen papaijasalaatti




Som Tam eli papaija salaatti on ehdoton thairuoka suosikkini. Sen täytyy olla niin tulista, että pikkuhiki tulee syödessä. Se on parasta helteisenä päivänä huurteisen kylmän oluen kanssa. Sen voi tehdä alkuruuaksi, lounaaksi tai lisukkeeksi vaikka friteeratuille kanan siiville. Vihreää papaijaa saa hyvin varustwtuista ruokakaupoista ja thairuokakaupoista. Jos papaijaa ei ole saatavilla, olen tehnyt salaatista silloin tällöin sellaisen variaation mihin laitan aivan ohueksi suikaloitua keräkaalia. Sekin toimii papaijan puutteessa oikein hyvin.



SOM TAM

Liemi

Limenmehua
Palmusokeria (itse käytin ruokosokeria)
Chiliä
Kalakastiketta
Suolaa

Vihreää papaijaa
Porkkanaa
Paahdettuja pähkinöitä
Korianteria


Laita liemen aineet mortteliin tai kulhoon ja puristele valkosipulista ja chilistä kaikki maku irti limenmehuun. Lisää sokeri, suola ja kalakastike. Maista lientä. Sen täytyy olla ihana sekoitus happoa, makeutta, tulisuutta, suolaisuutta ja valkosipulia. Liemen pitää mielestäni olla melko tulista, jotta se maustaa miedon papaijan ja porkkanan. 
Kuori papaijasta kolmannes ja hakkaa papaija tulitikun ohuiksi suikalaikse kuvien mukaisesti. Pieni porkkana tulitikku suikaleiksi. Lisää porkkanan ja papaijan suikaleet liemeen ja sekoita. Lisää salaatin päälle vielä pienittyä tuoretta korianteria ja morttelilla pienittyjä paahdettuja pähkinöitä.









Kun sulkee silmänsä voi melkein kuvitella itsensä thaimaalaiseen katukeittiöön muovituoleille istumaan ja nauttimaan tulisesta salaatista.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Katkarapusalaatti thai tyyliin

Katkarapusalaatti thai tyyliin




Rakastan aasialaista ruokaa ja thairuuan makuja. Korianteri, chili, lime ja valkosipuli sekä kala- ja osterikastike ovat tärkeitä elementtejä. Tämän thai tyylisen katkarapusalaatin tekaisin yhtenä iltana, kun alkoi tehdä mieli jotain tulista ja kevyttä. Pakasteesta kaivoin katkarapuja ja sulatin ne nopeasti siivilässä valuvan haalean veden alla.Tämä on nopea tehdä ja toimii hyvin eväänä töissä, kuumana kesäpäivänä (... jos niitä nyt tulee) lounaaksi. Ihana iltapala tai illanistujaisten herkku. Salaatti saa makunsa thaityyliin marinoiduista katkaravuista ja näin erillistä salaatinkastiketta ei tarvita.



MARINADI KATKARAVUILLE

puolikkaan limenmehu
kalakastiketta n. puoli teelusikallista
osterikastiketta 1 rkl
veitsellä pieneksi hakattu valkosipulin kynsi
1 tuore chili ( tulisuuden voit valita makusi mukaan) myös kuivattu chili käy erinomaisesti


Katkarapuja 


SALAATTI

jääsalaattia
makeita kirsikkatomaatteja
tuoretta kurkkua
suippo paprikaa
makeaa sipulia


seesamin siemeniä
tuoretta korianteria


Tee ensin marinadi katkaravuille ja laita ravut liemeen maustumaan. Tee salaatti ja pieni aineet mieleisiksesi.  Kaada marinoidut katkaravut salaatin päälle, ripittele päälle hienonnettua korianteria ja seesamin siemeniä.








Salaatti oli niin ihanan raikasta, rapeaa ja tulista.... Ihan vastustamatonta Nam..

Ihanaa aurinkoista viikonloppua kaikille!!!

torstai 16. helmikuuta 2017

Nopea nuudeliwokki



Kun tekee mieli nopeaa aasialaista ruokaa nuudeliwokki on mukava vaihtoehto. Se valmistuu muutamassa minuutissa ja maistuu hyvältä. 


NUUDELIWOKKI

Oliiviöljyä
valkosipulia
chiliä
mungpavunituja
ruohosipulia
osterikastiketta
kalakastiketta
cashewpähkinöitä
tuoretta korianteria
Munanuudeleita


Kiehauta nuudelit ja laita sivuun odottamaan. Lämmitä wokkipannu kuumaksi ja pyöräyttele pienittyä chiliä ja valkosipulia oliiviöljyssä hetki, jotta maut irtoavat. Kaada sekaan osterikastiketta ja kalakastiketta. Lisää pannulle nuudelit, idut ja pähkinät. Pieni sekaan vielä ruohosipuli. Pyörittele hetki kuumalla pannulla ja nauti.








Tästä ei ruuan valmistus enää paljon voi nopeutua. 10 minuuttia ja edessäsi on aasialaisia makuja täynnä oleva nuudeliherkku.

perjantai 30. joulukuuta 2016

Korealaisittain maustetut ribsit uudenvuodenbileisiin

korealaiset ribsit



Possun ribsejä saa melko hyvin palvelutiskeistä läpi vuoden. Takuu varma paikka on Tampereen kauppahalli. Ribseistä saa yhtä herkullisia talvella uunissa eikä grilliä vättämättä tarvita. Esikypsennyksen voi tehdä joko keittämällä tai paistamalla uunissa. Tässä ohjeessa teen sen uunissa. Ribsit on rennon illan herkullista sormisyötävää, niitä on turha yrittääkään piipertää haarukalla ja veitsellä. Asiaan kuuluu olla sormet tahmeina ja suupielet marinadissa. Coleslaw salaatti sopii perinteisesti ribsien kaveriksi. Lisäksi meillä on turkkilaisesta jugurtista ja tuoreesta valkosipulista tehty kastike. Aah niin epäterveellistä ja herkullista...

Tarvitset ribseihin 3-4 riviä ribsejä, tuoretta korianteria, tuoretta chiliä, kevätsipulia.



Marinadi ribseille

1/2 dl oliiviöljyä
4 rkl osterikastiketta
3 tl kalakastiketta
2 rkl limen mehua
3 rkl soijaa
4 rkl siirappia
1/2 tl kuivattua chiliä 
1 rkl seesamin siemeniä

Paistan ribsit aina ilman mausteita n. 150-175 asteisessa uunissa kypsäksi. Kypsät ribsit leikkaan joko valmiiksi yhden luun haukkapaloiksi jolloin marinadia tulee jokapuolelle. Marinadin voi myös levittää kokonaisille ribsiriveille, jos haluaa laittaa ne kokonaisena esille. Laita marnoidut ribsit vielä uuniin 200 asteeseen noin 10 minuutiksi, niin marinadi karamellisoituu lihan pintaan. Laita kypsät ribsit tarjoiluastiaan ja leikkaa päälle kevätsipua, chiliä ja tuoretta korianteria.



Coleslaw

Raastettua porkkanaa
Hyvin ohueksi leikattua valkokaalia
Maustamatonta jogurttia
Hellmans majoneesia
Limenmehua
ripaus sokeria
Sopivasti suolaa

Kaikki aineet sekaisin. Laitan majoneesia ja jogurttia saman verran. pelkästä majoneesista tulisi turhan tanakkaa.



Valkosipuli jogurtti

turkkilaista jogurttia
valkosipulia
suolaa

Tee kastike tunti ennen syömistä, niin maut tasaantuvat. Pieni valkosipuli turkkilaisen jogurtin sekaan ja lisää suola. Itse en murskaa koskaan valkosipulia vaan pienin sen veitsellä.




Kaaliporkkanaraaste salaatti

possun ribsit

Korealaiset ribsit

possunribsit

Korealaiset ribsit

Yrtti

kotona kasvatettu chili

marinadi

Keramiikka lautaset

ribsejä ja coleslaw salaattia

Ribsit


Ihanan tahmea marinadi, jossa sekoittuu suolainen ja makea. Osterikastike ja seesaminsiemenet antavat marinadille makua. Tuore korianteri ja chili kruunaavat ribsit. Tämä marinadi toimii loistavasti myös kanansiiville. Ihan parasta sormiruokaa, kun tekee jotain maustettua mieli. Tulisuutta on helppo säätää tuoreen chilin määrällä.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Punainen Thai Kanacurry


punainen thaicurry



Thaimaalainen ruoka on ihanaa... Tulisuutta voi hyvin säädellä chilin voimakkuudella ja määrällä. Itse pidän tulisesta, välillä potkua saa olla enemmän ja toisinaan vähän miedompi on parempi. Valmiit currytahnat nopeuttavat tekemistä ja ovat mielestäni varsin hyviä. Ei kaikkea tarvi tehdä alusta asti itse, jos valmiina löytyy hyviä tuotteita. Itse käytän Spice up, punaista thai currytahnaa. Thaimaalaisesta ruuasta tulee aina niin hyvä olo ja mieli. Thairuoka ja sushit ovat  mielestäni todellisia hyvän mielenruokia. Johtuuko se niiden keveydestä, väreistä, ihanasta mausta vai kaikista niistä???? Tiedä häntä, hyvä mieli niistä jokatapauksessa tulee....




Punainen thai kanacurry

400-500g maustamatonta kanaa suikaleina tai filepihveinä
oliiviöljyä tai kookosöljyä
3 rkl punainen thai currytahna
1 purkki kookosmaitoa
1 tuore punainen chili tai kuivattua chiliä ( itse laitan molempia)
1 sipuli varsineen tai kevät sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
3 kaffirlimetinlehteä  (ei välttämätön)
2 tl intiaanisokeria (tavallinenkin sokeri tai ruokosokeri käy)
3 rkl limenmehua
2-3 rkl kalakastiketta

cashew pähkinöitä (naturelleja, tällä kertaa löytyi vain paahdettuja kaapista, nekin käy)
tuoretta korianteria



Paista kanat oliiviöljyssä/kookosöljysuikaleina tai kokonaisina fileinä ja laita sivuun odottamaan. Laita oliiviöljyä/kookosöljy pannulle ja lisää pienennetty valkosipuli ja chili. Pyörittele niitä hetki pannulla ja lisää pienitty sipuli. puörittele hetki pannulla ja lisää kookosmaito, kaffirlimetinlehdet, intiaanisokeri, kalakastike, limenmehu ja currytahna. Anna porista hetki hiljalleen ja lisää sekaan paistetut kanat. Kastike on valmist, kun kanat ovat kypsiä. Tarjoa keitetyn basmatiriisin kanssa. lisää valmiin annoksen päälle cashewpähkinöitä ja tuoretta korianteria.




puuöaudat
Laudat https://eu.nicolasvahe.com/

silputtu korianteeri
Leikkuulauta http://www.werannas.com/en/brands/kikoi

thairiisi

valkosipulipannulla

cashewpähkinät

katettupöytä
Pöytäliinana Hamampyyhe http://www.lavlia.fi/

Sateisena ja kylmänä päivänä mieli voi olla maassa, mutta tällä ruualla harmaastakin päivästä tulee astetta parempi.