Näytetään tekstit, joissa on tunniste rucola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rucola. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kotoisaa peltipizzaa




Lauantai illan ihana iltapala on peltipizza. Se muistuttaa ehkä enemmän piirakkaa kuin pizzaa, mutta hyvää se on. Sitä ei mielestäni kannatakaan verrata rapeapohjaiseen kivellä paistettuun pizzaan, jossa on hillitysti täytettä. Peltipizza on runsas täytteinen ja makumaailmaltaan perinteinen. Sen pohjaksi sopii loistavasti valmis pizzakit pohja. Valmiin pizzan päälle kirpsakkaa rucolaa ja chilimajoneesia antamaan pientäpotkua. Miten ihanaa tätä onkaan nauttia koko perheen voimalla lauantai-iltana saunan jälkeen. Muistan lapsuudestani nimenomaan lauantai-illat, jolloin käytiin saunassa ja iltapalaksi oli aina jotain herkullista.



PELTIPIZZA

Valmispizzapohja (Pizzakit)
Ketsuppia
700 g jauhelihaa
Kirsikkatomaatteja
1 iso sipuli
1 yhdenkynnen valkosipuli
Paprikajauhetta
Suolaa
Grillimaustetta
Mustapippuria
Pizzamaustetta
Juustoraastetta (Mozzarellaa sekä emmentaalia sekaisin)

Päälle valmista chilimajoneesia
Tuoretta rucolaa


Kauli valmis pizzapohja uunipellin kokoiseksi. Kaada pohjan päälle pohjan mukana tulleesta tomaattikastikkeesta puolet sekä hiukan ketsuppia ja levitä koko pohjalle. Ruskista jauhelija ja pienitty sipuli. Mausta seos ja kaada sekaan pienitty valkosipuli. Levitä seos pohjan päälle. Pieni kirsikkatomaatit neljään osaan ja levitä jauhelihan päälle. Ripottele päälle pizzamaustetta. Vielä koko komeuden päälle juustoraastetta, jossa on mozzarella- ja emmentalraastetta sekaisin. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes pinta alkaa hiukan ruskistua. Anna vetäytyä paiston jälkeen 15 minuuttia. Nauti rucolan ja chilimajoneesin kanssa.



Kirsikkatomaattia ja rucolaa


Pizzapelti




Ei niin kevyttä herkkua, mutta muutaman kerran vuodessa tehtynä niin mahdottoman hyvää. Tämä on sen verran tuhtia tavaraa, että pellillisestä riittää koko perheelle ja meidän kolmen hengen perheessä sitä jää vielä seuraavallekin päivälle.

Mukavaa tulevaa viikkoa!

perjantai 24. helmikuuta 2017

Pizzakivellä rapeutta pizzapohjaan!



Nyt se tuli sitten hankittua pizzakivi, kun puuttuu tuo leivinuuni.  Pizzakivi on hankittu verkkokaupasta https://paista.fi/pizzakivi-laavu-37x37cm. Tuo verkkokauppa on juuri minulle mieleinen, kun tänään tilaan, on paketti jo muutaman päivän päästä matkahuollosta. Niin ihanan helppoa ja vaivatonta ja hätäiselle riittävän nopea toimitus :). Aion käyttää pizzakiveä kesällä myös grillissä ja jäähdytettynä kivi toimii loistava alustana kylmille tarjottaville, kuten kalalle, sushille ym.

Pizzapohjan tein jääkaappiin nousemaan jo edellisenä päivänä. Tomaattikastike on tärkeä osa pizzaa, joten se täytyy mielestäni tehdä itse. Muut täytteet voikin sitten valita juuri mielensä mukaan tai sen mukaan mitä kaapista löytyy. Hyvä tomaattikastike, joku voimakas juusto sekä mozzarella ja tuore rucola riittää jo herkulliseen pizzaan, mutta päälle voi laittaa myös paljon muuta. Muista kuitenkin kohtuus täytteissä, koska mitä enemmän täytettä on sitä vaikempi pizza on siirtää uuniin lastalla tai pizzalapiolla.


TOMAATTIKASTIKE PIZZAAN

Mutti tomaattimurskaa purkki
suolaa
sokeria
mustapippuria
tuoretta basilikaa
2 isoa valkosipulinkynttä
tuoretta chiliä pieneksi pienittynä

Sekoita kaikki ainee keskenään. Tulisuutta voi säätää maun mukaan.


Laitoin pizzakiven uuniin reilu puolituntia ennen paistoa 230 asteeseen. Sillä aikaa tein pizzat paistovalmiiksi. tälläkertaa tein pikkupizzoja, jotka olisi helppo siirtä lastalla kuumalle pizzakivelle suoraan uuniin.


tomaattikastike pizzaan



pizzat kivellä
https://paista.fi/pizzakivi-laavu-37x37cm

pizzanpaisto kivellä

pizzakivi


pizzaa kivellä paistettuna




Pizzakivi toimi loistavasti! Pizzoista tuli herkullisen rapea pohjaisia ja reunaisia. Kun Herkulliset pizzt oli syöty, tajusin vasta, että edellisenä päivänä jääkaappiin nousemaan tehdystä pizzapohjataikinasta oli jäänyt hiiva keittiön tiskipöydälle. Olinko ehkä ollut hieman väsynyt :):)???
Mutta tulipa sekin nyt todettua, että pohjasta tuli oikein rapea ja hyvä ilman hiivaakin eikä kukaan syödessään sitä huomannut. Jatkossa teen kyllä pizzat ehdottomasti tämän kiven päällä.  Uunipellillä tehdystä pizzasta ei ole kyllä saanut noin rapeaa millään konstilla, joten ei ollut huono hankinta. Annoin kiven jähtyä uunissa rauhassa ja pesin sen vasta seuraavana päivänä. Puhdistaminen oli todella helppoa.

Mukavaa perjantaita kaikille!!!

tiistai 21. helmikuuta 2017

Rucolapastaa, avocadoa, chiliä, sitruunaa...

Rucolapastaa ja avocadoa



Nyt on kokeilussa tuorepastan maustaminen rucolalla. Lauta kulhoon noin 1 1/2 dl tuoretta rucolaa ja muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä. Surauta sauvasekoittimella pieneksi ja sekoita pastataikinan joukkoon. Pasta saa ihanan vihreän värin ja pähkinäisen rucolan maun. maustamiseen sopisi erinomaisesti myös basilika.










AVOKADOPASTA
4 hengelle


1 valkosipulin kynsi
1-1/2 chiliä vahvuudesta riippuen
1 lime
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
0,5 dl oliiviöljyä
noin 1 dl tuoretta basilikaa
50 g parmesaania raastettuna
400-500g itsetehtyä spaghettia


Pienennä mieleiseksesi paloiksi aineet kulhoon ja purista limenmehu sekaan. Raasta parmesaani sek' kaada joukkoon oliiviöljy ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita tuore pasta kiuhuvaan suolalla maustettuun veteen ja anna kiehahtaa vain pariminuuttia. Nosta spaghetti kulhoon, jossa muut aineet on ja sekoita varovasti. tarjoa heti ja raasta annoksen päälle vielä hiukan parmesaania.







Ihanaa, limenhappo, chilin tulisuus, avokadon pehmeys ja juuston voimakas maku.....

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän herkuttelua... lohikakkua, simpukoita

Lohihyytelökakku


Itsenäisyyspäivä on meidän perheessä juhlapäivä ja ruuat sen mukaiset. Pappani on taistellut sodassa ja haavoittunut siellä. Olen kuullut lukuisia sotakertomuksia ja niiden tarinoiden kautta itsenäisyyspäivä on saanut erityisen merkityksen. Kuinka etuoikeutettuja olemmekaan, kun saamme asua itsenäisessä Suomessa. Perheemme perinteisiin kuuluu Tuntemattoman sotilaan katselu, niin kuin yhä elossa olevan pappanikin. Päivällä syödään hyvin ja illalla kileistellään kuohuvaa, nautitaan herkkuja ja katsellaan tietysti linnan juhlia. Tänä vuonna päivällä söimme simpukoita, maalaisranskalaisten ja aiolin kanssa. Simpukoiden ohje löytyy https://sopivansuolaista.blogspot.fi/search?q=sinisimpukat


sinisimpukat

sinisimpukoita valkoviinissä ja kermassa

Maalaisranskalaiset ja valkosipulimajoneesi

simpukatviinissä

sinisimpukka ateria

Illalla ennen linnanjuhlia poksautettiin kuohuvapullo auki ja nautittiin malja itsenäiselle Suomelle. Sen jälkeen kahviteltiin muutamapäivä sitten tehdyn tiikerikakun sekä ihanan suolaisen kylmäsavulohikakun kera. Liivatteella tehtävät erilaiset hyytelökakut ovat näyttäviä ja herkullisia kahvi- tai bufeepöydän tarjottavia. Ne ovat myös helppoja ja nopeita tehdä.

Skumppalasit

Itsenäiselle Suomelle!

Kattaus

itsenäisyyspäivälle!

Kahvipöytä

Kuohuviinit

Kylmäsavulohikakku



Kylmäsavulohikakku

Pohja:
10 siivua maalahdenlimppua
50 g sulaa voita

Täyte:
n. 200g kylmäsavulohta
2 dl kermaviiliä
1 dl smetanaa tai ranskankermaa
300g philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kermaa
1 dl vettä 
5 liivatelehteä
1 kasvisliemikuutio
1/2 dl silputtua tilliä
1/2 dl silputtua kevätsipulia
2 rkl sitruunan tai limen mehua
mustapippuria
ripaus suolaa

Koristeeksi:
Tuoretta kirjolohenmätiä
Rucolaa
tilliä


Pieni sauvasekoittimella limpun siivut pieneksi ja lisää sekaan voisula. Laita irtopohja vuuan pohjalle vuuan muotoinen leivinpaperi, näin kakun siirtäminen tarjoiluastiaan on helpompaa. Painele limppuvoiseos tiiviisti vuuan pohjalle. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi paloiksi ja silppua tilli ja kevätsipuli. Laita kulhoon kermaviili, tuorejuusto, ranskankerma ja notkista seos desillä kermaa. Lisää sekaan tilli, kevätsipuli, lohi, sitruunanmehu ja mausteet. Keitä desi vettä ja lihaliemikuutio. Purista pehmenneistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan liemeen. Lisää liemeen sulaneet liivatteet ohuena nauhana kulhoon jossa muut aineet ovat. Kaada koko seos irtopohja vuokaan limppupohjan päälle. Laita koko komeus kylmään. Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä, kun seos on hyytynyt ja maut tasaantuneet. Irrota kakku vuuasta ennen tajoilua, siirrä mieleiseesi tarjoiluastiaan ja koristele tuorreella kirjolohenmädillä ja rucolalla.




Lohihyytelökakku



kirjolohenmäti leipä

Hyytelökakku



Kylmäsavulohikakku


Oi mikä ihana itsenäisyyspäivä! Aamupäivän olin töissä ja töiden jälkeen herkulliset simpuvat perheetn kesken. Illalla sitten hiukan isommalla porukalla kuohuvat, suussa sulavaa kylmäsavulohikakkua ja linnanjuhlat. Taas sai ihastella toinen toistaan kauniimpia kampauksia ja pukuja. Minusta on hienoa, että Suomessa pidetään kunnon linnanjuhlat itsenäisyyspäivän kunniaksi!

Illalla hiippailin vielä muiden jo nukkuessa ottamaan pienen palan lohikakkua. Nam! Ja sitten nukkumaan.

Ihanaa viikkoa kaikille!


Kylmäsavulohihyytelökakku

torstai 1. joulukuuta 2016

Pizzaa!!!!!

jauhelihapizza


Kotona tehty pizza on ihan oma juttunsa ja minusta sitä ei kannata edes verrata pizzerian pizzoihin. Pohjasta tulee normiuunissa väkisinkin erilainen kuin kuumassa pizzauunissa. Silti kotitekoisellakin pizzalla on paikkansa ainakin meidän perheessä. Vuosia olen kokeillut erilaisia pizzapohja ohjeita ja joskus sortunut ostamaan valmiitakin pizzapohjia kaupasta. Mutta nyt olen löytänyt mieleisen taikina ohjeen. Sitä voi nostattaa jääkaapissa jopa 72 tuntia, valmista taikinaa voi pakastaa, mutta lyhyemmälläkin nostatus ajalla huoneen lämmössä taikinasta tulee hyvä. Jauhoina kannattaa ehdottomasti käyttää durumjauhoja.


Pizzapohja

5,5 dl durumvehnäjauhoja
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
0,5 dl oliiviöljyä
1/2 pussia kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa


Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita nesteet ja lisää nesteen sekaan kuivat aineet. Vaivaa taikinaa yleiskoneella tai käsin. Jatka vaivaamista niin kauan että se ei enää tartu kulhoon. Laita taikina nousemaan liinan alle tai jos sinä teet taikinan pari päivää ennen pizzojen tekoa, laita kulhon päälle kelmu ja siirrä taikina jääkaappiin. Kohotuksen jälkeen jaa taikina kahteen osaan ( saat taikinasta 2 noin uunipellin kokoista pizzaa) tai jos haluat tehdä pikkupizzoja jaa taikina pienempiin osiin. Pyörittele taikina palloksi ja kauli tai painele käsin niin ohueksi kuin mahdollista.
Täytä mieleisilläsi täytteillä.

taikina nousemassa
Hamam-keittiöpyyhe http://www.lavlia.fi/

pizza

pizza

kinkkupizza

pizzanpalat paperissa

jauhelihapizza

pizzanpalat


Tälläkertaa meidän pizzoista haluttiin tehdä hyvin tavanomaiset ja konstailemattomat. Toiseen paistoin jauhelihaa, sipulia ja valkosipulia ja maustoin seoksen paprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla. Pohjanpäälle tomaatti pyreetä, jauhelihaseos ja juustoraastetta. Toiseen pizzaan paistettua sipulia, kinkkusilppua ja salamia sekä juustoraastetta. Nämä ihan perinteiset pizzat maistuivat kyllä pitkästä aikaa hyvältä. En muista koska viimeksi olisin näillä täytteillä tehnyt pizzaa..

Seuraavalla kerralla pikkupizzoja, voitelu oliiviöljyllä, täytteekai vuohenjuustoa sekä parmankinkkua  ja päälle tuoretta rucolaa... Nam!

Vuohenjuustopizza