Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mallaspossu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mallaspossu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. marraskuuta 2017

Possunpotkaa ja jouluisia lisukkeita




Meillä tunnelmoitiin hieman tulevaa joulua ja kypsennettiin pitkään (lähes 5 tuntia) ja hartaasti uunissa pari possunpotkaa. Viillot pintaan ja pelkkä suolaa ja rosmariinin oksia mausteeksi. Lisukkeiksi keitin punajuuria ja tekaisin niistä, sipulista, suolakurkusta ja omenasta rosollin. Possunpotkien alla kypsyisi ihanasti uunijuurekset. Possun liemestä sinappinen kermakastike ja kylkeen vielä perunamuusia. Possun liha oli Kaartilan Mallaspossua Juvalta. Mallaspossu on on aitoa suomalaista stressittömästi kasvaneen possun lihaa.


POSSUN POTKAT JUURESPEDILLÄ

Possunpotkia
Suolaa
Rosmariinin oksia
Bataattia
Lanttu
4-5 isohkoa porkkanaa

Anna potkien ensin lämmetä huoneen lämmössä noin 1 tunti. Tee nahkaan muutama viilto ja suolaa potkat. Laita uuni lämpiämään 200 astetta. Paista potkia ensin 200 asteessa reilu puolituntia ja pienennä uuni sitten 150 asteeseen ja paista 2 tuntia. Kuutioi juurekset ja nosta potkat sivuun uunivuuasta ja laita juurekset vuokaan possusta valuneeseen liemeen. Nosta potkat juuresten päälle. Jatka paistamista 2 tuntia. Kaada ylimääräinen liemi talteen kastiketta varten.






KERMAKASTIKE POSSULLE

 n. 6 dl Possun kypsennyslientä
Jauhoja suurustamiseen
1 rkl lihafondia
Sinappia
Tarvittaessa ripaus suolaa
Tilkka kermaa

Sekoita 1 dl kylmää vettä noin 2 kukkuraista ruokalusikallista vehnäjauhoja. Sekoita jauhovesi seos kokoajan sekoittaen kuumaan possunpaistoliemeen. Anna porista miedolla lämmöllä n.10 minuuttia. Mausta, liha fondilla, sinapilla ja tilkalla kermaa. Tarkista maku ja kastikkeen vahvuus.












Uunijuureksista tuli suussa sulavia, kun ne saivat pitkään kypsyä ja imeä makua possunpotkista. Kastike oli samettisen pehmeää ja maistui ihanasti sinapilta. Omenainen rosolli raikasti ihanasti aterian. Ruoka oli täynnä puhtaita aitoja makuja. Mausteina ainoastaan itsetehty sinappi, suola ja rosmariinin oksat.

Kyllä possu vaan on hyvää!!!





maanantai 30. lokakuuta 2017

Possujuustomakkaraa, Nam!!!

juustoperunasalaatti


Tykkään tehdä silloin tällöin itse makkaraa ja nyt minulla on siihen erinomaiset tarvikkeet. Sain tälläviikolla huippuhyvää Kaartilan Mallaspossun Kasleria. Kaartilan maatila sijaitsee Juvalla ja siellä poossuilla on oikeat possunpäivät. Ne elävät karsinoissa, joissa on kaksikertaa enemmän tilaa kuin normisikaloissa. Myös kasvatusaika on pidempi. Possut ruokitaan Saimaan juomatehtaan olutmäskillä ja kotimaisilla raaka-aineilla ilman soijaa. Tila hoitaa itse possujen kuljetuksen teurastamoihin, jotta vältyttäisiin possujen stressantumiselta. Tämä erilainen kasvatustapa tekee possujen lihasta mureampaa ja maukkaampaa. Kaartilan possu maistuu aidolta possunlihalta parhaimmillaan. Aion yhdistää makkarassa kaksi kotimaista huippuraaka-ainetta. Kotimainen Mallaspossu ansaitsee kaverikseen vain toisen yhtä hyvän raaka-aineen Jukolan aidon cheddarjuuston. Näillä aineilla ei voi tulla kuin huippu hyvää kotimaista ruokaa!!!

Makkaratekoon täytyi vielä piipahtaa hakemaan tuoretta korianteria ja sian suolta Tampereen kauppahallista. Aitoa Jukolan cheddaria löytyykin onneksi kaapista. Aion jakaa makkaramassan 3 osaan. Yhteen laitan mustapippuricheddaria, yhteen chiliä ja chilicheddaria ja yksi osa vähän perinteisemmillä mauilla ilman juustoa. Lisäkkeeksi itsetehtyä juustoista perunasalaattia.



MAKKARAMASSA

Perusmassa:
2,5 kg possun kasleria
600 g silavaa
2 isoa sipulia kuullotettuna
1 yhden kynnen valkosipuli
3 dl ohrahelmiä (keitetään 7,5 dl vettä)
Paprikajauhetta
Mustapippuria 
Suolaa

1 osaan massasta lisätään:
160g Jukolan Aitoa Chilicheddaria raastettuna
1/4 tl kuivattua chiliä
1 1/2 rkl osterikastiketta
Tuoretta korianteria
Savupaprikajauhetta

1 osaan massasta lisätään:
160g Jukolan Aito mustapippuricheddaria raastettuna
Mustapippuria


Keitä ohrasuurimot ja jauha kaslerliha ja silava lihamyllyllä. Kuullota sipulit ja sekoita kaikki perusmassan aineet keskenään hyvin sekaisin. Jaa massa kolmeen osaan. Mausta yksi osa Chilijuustolla ja toinen osa mustapippurijuustolla. Paista pieni pala jokaista massaa, jotta voit tarkistaa maut. Pursotetaan massa suoleen ja tehdään mieleisen kokoisia makkaroita. Muista ettet pursota suolta liiantäyteen vaan jätät makkarat hieman pehmeiksi. Painele makkaroihin parsinneulalla reikiä ja esikypsennä makkaroita uunssa 180 asteessa noin 1/2 tuntia. Paista makkarat valurautapannussa miedolla lämmöllä vielä ennen nauttimista.



Makkara aineet





JUUSTOINEN PERUNASALAATTI

6-7 isoa keitettyä perunaa
Purjosipulia
2 omenaa
2 Herkkumaan suolakurkkua
2 pakettia pekonia
1 1/2 dl Hellmansmajoneesia
160 g Jukolan Aito valkosipulicheddar


Kuori ja kuutioi keitetyt perunat ja paista pienityty pekonikuutiot rapeiksi. Lisää rapeaksi paistetut pekonit heti paston jälkeen perunakuutoiden sekaan. Pieni purjo ja kuutioi omenat ja suolakurkut. Lisää sekaan Majoneesi ja käsillä murennettu cheddarjuusto.








IHAN TÖRKEEN HYVÄÄ VAIKKA ITSE SANONKIN!!!!