Kuntosalilla

Lueskelin tänään Rosa Meriläisen kolumnia Aamulehdestä. Rosa oli painokkaasti sitä mieltä, että naiset olisivat onnellisempia, kun keskittyisivät muihin asioihin kuin oman ulkonäkönsä viilaamiseen muita miellyttääkseen. Epäilemättä totta - jos ulkonäkö on se syy käydä salilla tai syödä kasviksia eikä suklaata. Kyllähän tuolla kuntosalilla näkee niitä salikissoja, jotka saapuvat paikalle viimeisen päälle fitness-vermeissä ja meikit, irtoripset ja hiustenpidennykset samalla mallilla kuin yökerhoon lähtiessä. Sitä en tiedä, mikä heidän motivaationsa treenaamiseen on. Vihaavatko he ruumistaan ja kurittavat sitä ollakseen hyväksyttävämpiä muiden silmissä, kuten Rosa kirjoittaa?  

Viime viikolla luin kuntosalini nettisivuilta 65-vuotiaasta naisesta, johon olen törmännytkin joskus circuitissa. Hän korosti jutussa liikunnan iloa ja hyvän kunnon tuomia hyötyjä, puhumattakaan salin kivasta ilmapiiristä ja mukavista jumppakavereista. Onko niin, että nuoret naiset suorittavat salilla verenmaku suussa ollakseen kauniimpia, kiinteämpiä, hoikempia, hyväksytympiä? Ja vähän kokeneemmat salisisaret liikkuvat voidakseen paremmin? Mitä katse peilistä hakee? Miltä minä näytän ähkiessäni punttien kanssa vai sitä onko suoritustekniikka kunnossa? 

Olen aloittanut kuntosaliharrastuksen ensimmäisen kerran rapiat 20 vuotta sitten. Nuori kun olin, tulokset näkyivät nopeasti eikä tarvinnut murehtia rasitusvammoista tai miettiä, mitä kroppa kestää. Koukuttavaa salilla käyminen oli silloin, ja sitä se on nytkin. Palasin alkuvuodesta vanhan harrastuksen pariin, ja pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen löysin sopivan tavan tehdä kuntosalitreeniä. Pyrin siihen, että käyn salilla kahdesti viikossa. Toinen treeni on ylävartalopainotteinen ja toinen puolestaan keskittyy alavartaloon. Lisäksi vielä dynaamiset lämmittelyt ja fiiliksen mukaan vatsaa, selkää tai polvitreeniä. Salitreeni vie aikaa noin tunnin verran, siinä saa jo mukavasti töitä tehneen olon, kun vaan painoja on käytössä riittävästi. 

Miksi minä sitten valitsin juuri kuntosalin? 

1) Haluan kroppaani voimaa. Haluan jaksaa paremmin, on sitten kyse suksiboksin nostamisesta auton katolle, maalien siirtelystä futiskentällä, lapiohommista puutarhassa tai laskettelusta sohjoisessa kevättalven auringon lämmittämässä rinteessä. 

2) Parempi lihaskunto, pienempi rasitus nivelille. Ongelmakohtiani ovat olkapäät, alaselkä ja polvet. Välillä ne oikuttelevat kaikki yhtä aikaa, joskus ei mikään paikka ole kipeä. Useimmiten joku edellämainituista vihoittelee. Kaikkiin näihin vaivoihin auttaa parempi lihaskunto. 

3) Lihaksista on hyötyä painonhallinnassa. Lihasmassa tehostaa aineenvaihduntaa. Keski-iän koittaessa lihasmassa alkaa luonnostaan pienentyä ja siten myös aineenvaihdunta hidastuu. Lienee useimmille tuttu ilmiö, että iän myötä kiloja kertyy helpommin kuin nuorempana. 

Huom. Yksikään perusteluista ei ollut se, että lihas näyttää peilissä ja vaatteissa paremmalta kuin läski, vaikka se onkin tosiasia. Tässä kirjoitellessa tuli samalla hörpittyä smoothie, jossa oli mustikkaa, banaania, kauramaitoa ym. sekä riisiproteiinia. Lihakset tarvitsevat rakennusaineekseen proteiinia, mutta se onkin sitten ihan oma tarinansa. 

Ps. Ilmainen vinkki: Saleilla on nyt tilaa paljon enemmän kuin tammikuussa. Aloita siis salitreeni nyt, ja ota aloitukseen tarvittaessa avuksi ammattilainen. Siten saat treenistä heti enemmän irti. 

Vihaan steppilautoja ryhmäliikunnassa, mutta painoharjoitteluun ne ovat ihan hyvä apuväline.
Teen syväkyykyt kahvakuulan kanssa steppilautojen päällä seisten. 

Kuntosalin etuna kotitreeniin verrattuna on hyvä valinnanvara välineistössä. Kun seitsemän kilon painot
alkavat olla kevyttä kauraa penkkipunnerruksessa, siirrytään painavampiin puntteihin.
Vanha kuva, nyt on käytössä 8 kg painot ja kohta voisi kokeilla 9 kg. Minähän sanoin, että tämä koukuttaa. 

Vipunostot sivulle ovat inhokkini ja olkapäätkään eivät niistä niin välitä, joten pienillä painoilla
ensin tekniikka kuntoon. Vitoset ovat käytössä pystypunnerruksissa. 

Painopakassa on vielä joustonvaraa ylöspäin aika reippaasti... 

Lihasten ja nivelien liikkuvuudesta pitää huolehtia. Lonkat auki ja sisäreisille venytystä. 

Sporttilauantai

Lasten liikunta puhuttaa säännöllisin väliajoin mediassa. Liikunnan määrään ja laatuun löytyy monenlaisia suosituksia. Ehkä tutuin on se 2 h päivässä, huoltajakurssilla puhuttiin vähintään 20 h liikuntamääristä viikossa. Tällaiset määrät eivät tietenkään tule täyteen minkään ohjatun harrastuksen parissa, vaan pihapelit, koulumatkat kävellen tai pyörällä, lumileikit, metsäretket ym. muu puuhailu ulkona ja sisällä hoitavat suurimman osan "vaaditusta" aktiivisuudesta. Lajilla ei ole merkitystä, olennaista on saada lapset pois erilaisten ruutujen äärestä ja liikkeelle - ihan kuten ennenvanhaan. Pihallahan sitä rymyttiin päivät pitkät kultaisella 70-luvulla. (Tämä jos mikä kuulostaa keski-ikäiseltä.)

Pilkillä kevätauringossa, kuva lienee jostain 70-80-lukujen vaihteesta.

Toisessa ääripäässä on sitten kilpaurheilu tai siihen tähtäävä seuratoiminta. Aktiivisesti liikuntaa harrastavien lasten vanhempia pohdituttaa väistämättä se, kuinka monet treenit samaa lajia viikossa on järkevää alakouluikäiselle. Juuri siinä vaiheessahan lapsilla pitäisi olla mahdollisuus tutustua eri lajeihin ja löytää se itselleen mieluisa harrastus. Vaikeaksi menee, jos treenejä on 3-4 kertaa viikossa, jopa useamminkin. Suurin osa harrastaa kuitenkin huvikseen, jolloin niitä eri tasoisia vaihtoehtoja olisi kiva löytyä ja näin tukea lasten intoa liikkua myös ohjatusti.

Erinäisten vaiheiden jälkeen meillä on päädytty tilanteeseen, jossa molemmat lapset harrastavat kahta lajia. Alkuun näytti siltä, että esikoinen ei innostu oikein mistään harrastuksesta, mutta niin vain iän myötä palo jalkapalloon syttyi ja pian kuvioihin mukaan tuli myös lentopallo. Kuopus seuraa isoveljen jalanjäljillä molemmissa lajeissa, itse hän ilmoitti haluavansa aloittaa ja kovalla innolla ja itseluottamuksella mennään pelikentillä. Illat ja viikonloput ovatkin välillä melkoista rallia, mutta olemme halunneet antaa lapsille mahdollisuuden harrastaa niin paljon kuin heillä vain motivaatiota riittää. 

Mitä tästä kombinaatiosta sitten seuraa, kun perheen äidillä on taipumusta olla räpylä pystyssä, kun tarvitaan joukkueenjohtajaa, mokkapalojen leipojaa tms. talkooporukkaa? Olen nimittäin viimeisen vuoden aikana ryhtynyt jalkapallon puolella esikoisen joukkueeseen jojoksi (joukkueenjohtajaksi) sekä kuopuksen ikäluokan rahastonhoitajaksi. Lisätään yhtälöön perheen toisen aikuisen (lentopalloilija hänkin) olkapääleikkaus. Kyllä, joskus on vähän aikataulut solmussa ja ristissä ja useampaan paikkaan pitäisi revetä yhtäaikaa. Varsinainen superlauantai osui sitten kohdalle eilen.

6.30 Herätys, aamutoimet, aamupala
7.00 Lapsi hereille ja aamupalalle, eväät turnaukseen
7.50 Mokkapalat, pahvimukit ym. vermeet autoon (mokkapalat oli leivottu ja pakattu edellisenä iltana). Vielä maalarinteipillä nimikoinnit kakkulapioihin.
8.10 Pankkiautomaatilla tehdyn stopin jälkeen perillä toisella puolella kaupunkia lentopallon turnauspaikalla. Onneksi kotiturnaus, ettei tarvinnut pidemmälle ajella. Mokkapalat tiskiin ja takaisin baanalle.
8.20  Toinen setti mokkapaloja jalkapallohallille. Buffetin laittoa, turnauspäivän läpikäyntiä muiden ikäluokan toimihenkilöiden kanssa.
8.50 Takaisin lentopalloturnaukseen. Buffettijeesailua, pelien seuraamista ja muutama valokuva (taas muuten tekisi mieli hommata uusi kamera).
10,45 Visiitti viereiselle jalkapallokentälle, jossa on alkamassa esikoisen joukkueen peli, jossa esikoinen tosin ei pelannut, koska lentopalloturnaus samaan aikaan. Pelinohjaajan rekrytointia seuraavan viikonlopun peleihin. Pitääkin muuten muistaa  palata tähän asiaan.
11.00 Kotiin syömään ja hakemaan kuopusta. Matkalla soitto jalkapallohallille, tarvitseeko kaupasta jotain. Lidliin hakemaan pillimehuja ja kahvimaitoa. Kotona edellisiltana tehtyä käristystä ja muussia lounaaksi itselle, olkapäätoipilaalle ja lapselle. Jalkapallovarusteiden etsintää. Jalkapallo kamat kuopukselle päälle ja taas baanalle.
12.10 Jälleen jalkapallohallilla. Pelien seuraamista, buffahommia ym. Esikoinen onneksi sai kyydin kotiin pelikaverilta, joten ei tarvinnut lähteä yhtä ylimääräistä reissua ajamaan.
17.15 Buffetin kassa kiinni, sekalainen määrä tavaroita mukaan, lapsi autoon mitali kaulassa ja kotia kohti.
18.00 Buffakassan laskentaa, vielä vähän jalkapalloaiheista viestittelyä.

Ilta sitten menikin koomaillessa ja uni löytyi silmään ilman erityistä houkuttelua. Vaikka lasten harrastukset vievät vanhempienkin aikaa niin kyllä ne myös antavat paljon. On kivaa tutustua toisten lasten vanhempiin ja kyllähän nuo junnujen pelit ovat niin täynnä tunnetta, että aivan loistavaa viihdettä seurata lasten liikunnan riemua. Lapset ovat ihania kilpakentillä, täysillä mennään ja välillä tulee tappioitakin, mutta eivätpä ne paljon pikkujunnuja haittaa. Kohta mennään taas sata lasissa ja edellinen peli on jo taaksejäänyttä elämää! Siinä asenteessa olisi meillä aikuisilla joskus opittavaa.

Nyt vietetään leppoisaa sunnuntaita ja tämä kotikokki siirtyy tekemään isänpäiväkakun loppuun. Erityisen suuri hatunnosto tänään niille isille, jotka illasta toiseen vapaaehtoisina valmentavat toisten lapsia eri lajien parissa. Hienoa ja tärkeää työtä suomalaisten lasten liikuttamiseksi!

Hyvää isänpäivää kaikille isille!