Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. helmikuuta 2016

Kosmetiikkatestausta | Eucerin Hyaluron Filler

Sain muutama viikko sitten Eucerinilta* testattavaksi Hyaluron Filler CC-voiteen ja seerumin. Olen aiemmin käyttänyt Eucerinin herkän ihon suihkusaippuaa ja kosteusvoidetta, jotka sopivat minun iholleni erinomaisesti. Odotukset tutun tuotemerkin kosmetiikkatuotteiden suhteen oli siis valmiiksi viritetty korkealle. Niinpä ryhdyin innolla testaamaan tuotteita. En postaile kosmetiikasta kovin usein, sillä minulla on siihen aika rationaalinen suhde. Haluan löytää juuri sen oikean tuotteen ja sen jälkeen käytän sitä niin pitkään, että joko sen valmistus lopetetaan tai se jostain syystä ei enää toimi ihollani. Yksi ongelmallisimmista tuotteista minulle on aina ollut meikkivoide ja siinä niitä toiveikkaita kokeiluja onkin sitten ollut useita. Onhan siinä tuotteelle haastetta, kun pitäisi olla samaan aikaan kevyt ja peittävä sekä toimia vielä hyvin yhteen kosteusvoiteen kanssa. Puhumattakaan siitä, että ihon pitäisi pysyä kauniin kuulaana ja raikkaana aamusta iltaan, ihan sama millaista menoa se päivä on. 





Olen tottunut käyttämään BB- ja CC-voiteiden alla kosteusvoidetta normaalisti, joten kokeilin ensin komboa kosteusvoide + seerumi + CC. Ei toiminut, CC-voide lähti heti levittäessä rullaamaan. Seuraavalla kerralla testasinkin pelkkää seerumi + CC -yhdistelmää. Sävy tuntui levittämisen jälkeen kovin vaalealta, mutta se tasoittui todella kauniisti, ja pinta on niin matta, että puuterille ei ole tarvetta. Lopputulos oli peittävyydestään huolimatta luonnollinen. Illalla meikkiä tarkastellessa se oli edelleen varsin siisti, vaikka sillä oli käyty hot pilates-tunnillakin. Ainoastaan poskipäiden couperosa alkoi tulla läpi, joten pientä välikorjailua peitevoiteella tarvittiin. Kokeilin vielä uudestaan kosteusvoiteen ja CC:n yhdistelmää ja se ei vain minun ihollani toimi, CC-voide lähti rullautumaan murusina pois. Vaikka CC tuntuu levittäessä aika tuhdilta tavaralta, eikä kosteutta tunnu tulevan tarpeeksi, niin voide sulaa iholle vähitellen muodostaen kauniin ja tasaisen meikin. Tässä on kyllä hätähousulla ollut vähän opeteltavaa, kun voiteen temperamentti on ihan eri kuin meikkaajan :) 

Olen myös jatkanut hyaluroniseerumin käyttöä ja tämähän se varsinainen ihmeaine on! Seerumin levittämisen jälkeen kasvoilla tuntuu pientä kiristystä ja kihelmöintiä. Minulle on hyvää vauhtia kehittymässä nenän- ja suupieliin bulldoggijuonteet ja niihin hyaluronihappo tuntuu hiukan auttavan. Samaan aikaan olen havainnut muuten myös ruokavalion vaikutuksen ihoon. Iho on kirkastunut ja punoitukset ovat vähentyneet, kun joutava hiilarimössö on poissa lautaselta. Muistetaan siis sekä sisäinen että ulkoinen ihonhoito!  

Yhteenveto: Seerumin testaus jatkuu, ensivaikutelma on hyvä. Seerumia voi käyttää päivittäin tai kuuriluonteisesti, itse aion pitää sen nyt päivittäisessä käytössä nähdäkseni, kuinka bulldogille käy. CC-voide yllätti positiivisesti kestävyydellään, tosin maltti on valttia meikatessa, kun lopputuloksen näkee vasta hetken päästä. Voiteen sulautuminen ihoon nimittäin kestää yllättävän pitkään. Eli ensin CC, sitten silmät ja sitten palataan taas korjailemaan tarpeen mukaan. En ehkä kiireisimpiin lähtöihin tätä tuotetta valitsisi, mutta oivallinen vaihtoehto silloin, kun haluaa kestävän ja luonnollisen meikin. Postauksen lopusta löydät halutessasi lisää infoa hyaluronihaposta. 

*Yhteistyössä Eucerin


Tuoteinfo:

Eucerin Hyaluron Filler -tuotteet sisältävät ihotautilääkäreiden käyttämää hyaluronihappoa, jota käytetään myös kauneuskirurgisissa täyteainepistoksissa. Ihoon imeydyttyään hyaluronihappo aktivoituu ja muodostaa yhdessä veden kanssa geelin, joka täyttää ihon juonteita. Hyaluron Filler - tuotteiden toinen tehoaine, glysiinisaponiini, aktivoi ihon omaa hyaluronin tuotantoa. Yhdessä nämä aineet tehostavat ihon kosteudensitomiskykyä ja edesauttavat kimmoisuuden palautumista. Eucerin Hyaluron Filler - tuotteet ovat myynnissä apteekeissa. Lisäinfoa osoitteesta www.eucerin.fi, josta löytyy mielenkiintoista asiaa mm. erityisherkän ihon hoidosta. 

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Blogivuosi 2015 paketissa

Ensimmäinen täysi kalenterivuosi alkaa olla kasassa ja on aika luoda pieni katsaus kuluneeseen vuoteen. Jos tästä harrastuksesta ei ole muuta hyötyä niin ainakin on jotakin dokumenttia siitä, mitä on tullut vuoden aikana puuhattua. Olen hiukan taipuvainen leikkimään numeroilla, joten pientä statistiikkaa kuluneesta vuodesta. 

  • Postauksia julkaisin vuoden aikana 155 eli keskimäärin 3 / viikko. Sellaiseen parin, kolmen postauksen keskimääräiseen viikkovauhtiin olen pyrkinytkin. Jos blogi jää pidemmäksi aikaa unholaan, kynnys postata alkaa selvästi nousta. Tällaisella tahdilla pysyy hyvä vire yllä eivätkä blogihommat pääse liiaksi stressaamaan. 
  • Vilkkaimmat kuukaudet sijoittuvat alkuvuoteen, jolloin hommassa oli selvästi sellaista uutuudenviehätystä. Vuoden kuluessa tahti on vähän rauhoittunut, paino siirtynyt enemmän ruokapuolelle ja sellaiset sekalaiset postaukset jääneet vähemmälle. 
  • Kivi & Kakku on lifestyle-blogi, mikä terminä pitää sisällään monenlaisia teemoja elämän eri osa-alueilta. Oikeastaan muuta en olekaan rajannut pois tästä blogista kuin työasiat. Sisällöt jakautuvat aihepiireittäin suunnilleen seuraavasti: 
    • 1/3 ruokaa ja leivontaa
    • 1/3 sisustusta ja puutarhaa
    • 1/3 matkoja, valokuvausta, välähdyksiä arjesta, ripaus kosmetiikkaa, blogihaasteita ym.  

Lukijoiden suosikkipostaukset 2015 TOP 5

Sijaluvulla 5: Erkkerissä on verhot

Sisustusrintamalla hoidettiin rästilistalta pois ruokailutilan verhot. Se lienee myös suurin yksittäinen muutos kodissamme tänä vuonna, muuten on lähinnä kierrätetty tekstiilejä huoneesta toiseen ja kesällä myllättiin pihaa oikein urakalla. Verhot toivat kaivattua ilmettä ja pehmeyttä erkkeriin, ja olen ratkaisuun hyvin tyytyväinen edelleenkin. Sisustuskuvaaminen ei ole ihan ominta alaani, sen kanssa joudun aina tekemään vähän enemmän töitä. Ehkäpä siksi julkaisen sisustuspostauksia suht harvoin...

Sijaluvulla 4: Pelastus hakusessa punanaamalle (Clinique-arvonta)







Kaikkien aikojen ensimmäisen blogiarvonnan järjestin maaliskuussa, ja se saikin lukuisia uusia lukijoita liikkeelle. Cliniquen Redness Solutions-tuotteet olivat minulla kesäsesongin aikana käytössä, mutta en tainnut niistä kyllä vähemmän punaiseksi muuttua, vaikka päivävoide koostumukseltaan sinänsä sopi iholleni hyvin. Vakituisempaan käyttöön jäi sarjan puhdistusaine, jolla meikki lähtee tehokkaasti, mutta sopivan hellävaraisesti. Lancomen purkkeja onkin sitten kaapissa useampi. Totesin vuoden aikana myös sen, että minusta ei olisi kosmetiikkabloggaajaksi, sillä jämähdän iloisesti käyttämään samoja tuotteita vuodesta toiseen ja sille lempparilistalle on todella vaikea kiilata.


Ja sitten kärkikolmikkoon. Kolmantena: Laiskan naisen surffikiharat


Vanhat kunnon sormikiharat ponnahtivat heti postauksen julkaisun jälkeen tilastokärkeen, ja pitivät pintansa aivan loppuvuoteen asti. Erinäisten kiharrinkokeilujen jälkeen olen entistäkin vankemmin sitä mieltä, että vaivattomin tapa kihartaa on väkertää pää täyteen pinneillä kiinnitettyjä sykeröitä ja nukkua yön yli.


Niukasti kakkossijalla: Kesäkurpitsa-sitruunahillo





Kesäkurpitsa-sitruunahillo on yksi perheemme lempiherkuista ja ilahduttavan moni löysi sen viime syksynä pohtiessaan käyttöä kesäkurpitsasadolle. Tämä kuva on vuoden aikana ottamistani ruokakuvista oma suosikkini. Harmi, kun aina ei voi olla kesäillan täydellinen valo... Ruoka on selvästi blogin aihepiireistä minulle se luontevin ja rakkain.

Ja vuoden luetuin postaus on....




Banaaniletuista tuli heti ensipuraisulla meidän perheemme suosikkivälipala, ja lettusia on klikkailtu ahkerasti blogissakin. Eikä mikään ihme, sillä helpoille, herkullisille ja terveellisille resepteille on käyttöä arjen kiireiden keskellä. Tähän suuntaan pyrin ruokaosastoa viemään ensi vuonna entistä enemmän, ja siihen on kaksi syytä. Sporttisten tenavien ruokavaliossa on parantamisen varaa ja oma elämäntaparemppa vaatii ruokailutottumusten ankaraa uudelleenarviointia. Helppo rasti tämä ei kylläkään tule olemaan, mutta mitä elämä olisi ilman haasteita.

Mitä vuosi 2016 tuo tullessaan? 

Ruokajutuilla jatketaan edelleen. Kotiin ja pihaan liittyviä postauksia tulee jos tulee, sen suhteen en ota erityisesti stressiä. Toivottavasti inspiroivia matkoja. Ennen kaikkea odotan elämäntaparemppani näkyvän myös täällä Kivi&Kakussa, on sitten kyse treenistä, ravinnosta tai yleisesti hyvinvoinnista. Blogi on minulle tavallaan kirittäjä, sillä niistä muutoksista, joita täällä olen "mainostanut" tekeväni on toivottavasti kovempi kynnys antaa periksi ja lipsua takaisin vanhoihin pahoihin tapoihin. En olisi vuosi sitten osannut ennustaa, missä tilanteessa blogi on nyt - enkä varmasti vielä arvaa, mitä käänteitä uusi vuosi tuo tullessaan. Pysythän mukanani katsomassa, millainen vuodesta 2016 tulee?


Onnellista ja menestyksekästä vuotta 2016! 




maanantai 7. syyskuuta 2015

Schwarzkopfin syksy | Age of beauty

Schwarzkopf esitteli elokuun lopulla syksyn hiustyylejä eli Age of Beauty Collectionin, jonka keskeisinä teemoina ovat iätön kauneus sekä modernit tulkinnat ajattomista klassikoista. Naiset pitävät huolta ulkonäöstään iästä riippumatta ja ikä saa myös näkyä. Elämän tuomaa kokemusta ei piilotella vaan siitä ollaan ylpeitä. Aikuisemmatkin asiakkaat haluavat olla yksilöllisiä, joten yhdelle sopiva ratkaisu voi olla graafinen, punk-henkinen poikatukka, kun taas toinen viihtyy pitkissä naisellisissa kiharoissa. Eläköön valinnanvapaus! 




Bonacuren Excellium - tuotesarja on suunniteltu aikuisille hiuksille, Hiuspohja ja hiukset muuttuvat iän myötä, joten tuotteiltakin vaaditaan erilaisia ominaisuuksia. Omille blondatuille, luonnonkiharaan taipuvaisille kutreilleni valitsin silottavat tuotteet, jotka antavat hiuksille kosteutta ja elinvoimaa. Bonacurelta löytyy myös Silvercure-tuotesarja harmaille hiuksille. 

Schwarzkopfin hiusmuotinäytöksen mallit olivatkin teemaan sopivasti aikuisempaa kaliiberia. Näistä eleganteista kampauksista ovat muuten perinteiset mummohiukset aika kaukana. Näyttävä Kristiina Halkola tuumaili, että hänelle harmaat hiukset ovat työväline, mummoroolejakin kun teatterissa riittää. Tässä sitä ollaan tulevien trendien äärellä - eläkkeelle siirtyminen tulee tulevaisuudessa olemaan yhä useammalle liukuva käsite. 








Upeaa syksyä kaikenikäisille leideille! 

* Kiitos Schwarzkopfille yhteistyöstä! 

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

NIVEA-arvonnan voittaja ja kokemuksia CC-voiteesta

NIVEA-arvonta päättyi 1.9.2015 klo 21 ja päräytin sitten iltamyöhällä vielä random.orgin avustuksella voittajan, joka on....

Tiina Perkinen

Paljon onnea, Tiina! Laitan sinulle sähköpostia tulemaan :) 




Kuten jo arvontapostauksessa mainitsin, aikomuksenani oli testata NIVEAn CC-voidetta, joka oli minulle vallan uusi tuttavuus.

Hetken aikaa piti blondin pohtia, levittäisinkö voiteen sormin (kuten kosteusvoiteen) vai siveltimellä (kuten meikkivoiteen). Kokeilin sivellintä, mutta totesin sen jo ensivedoilla huonoksi tähän tarkoitukseen ja jatkoin sormin. Voide näytti kämmenselällä varsin tummalta, mutta sävy tasoittui kyllä kasvoilla. Pehmeä, runsas voide on helppo levittää ja yllättävänkin ylellisen tuntuinen. Lopputulos ei vain ole minun herkälle, helposti punoittavalle ja ärsyyntyvälle iholleni ihan riittävän peittävä. Itselleni tämä sopii niihin päiviin, kun ei niin kauhean edustavana tarvitse olla, mutta ihan täysin meikittäkään ei halua lähteä. Uskoisin, että tuote on ihan loistava antamaan pientä extrahehkua ja sileyttä, jos iho on suht tasainen väriltään. Ja reissuillahan on tietysti tosi kätevää, kun kosteusvoiteesta saa kasvoille sävyn ja aurinkosuojan eikä tarvitse ihan niin laajaa purkkiarmeijaa kuskata mukana.



"NIVEAn monitehoinen CC-voide sisältää hienojakoisia, ihoa kaunistavia mineraalipigmenttejä, jotka sulautuvat huomaamattomasti ihon luonnolliseen sävyyn ja tekevät ihosta entistä tasaisemman. Tämä ihmetuote vähentää näkyvästi ryppyjä, korjaa ihon pieniä virheitä ja tekee ihon sävystä tasaisen Q10-koentsyymin ja kreatiinin yhdistelmän avulla."  Lähde: NIVEAn tiedote.

* Postaus toteutettu yhdessä NIVEAn kanssa

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Laiskan naisen surffikiharat

Illalla saunan jälkeen ei millään huvita alkaa föönailla hiuksia. Niinpä usein menen nukkumaan märillä hiuksilla ja kadun sitä seuraavana aamuna, kun hiukset ovat pitkin päätä epämääräisillä laineilla. Hiukseni ovat sen verran taipuisat luonnostaan, että ilman föönikuritusta look on aika kauhea. Tarvitaan siis nopea tapa välttää bad hair day. 

Miten tehdään nopeat ja helpot surffikiharat?

Eilen oli vuorossa todella laiska versio. Suihkutin pyyhekuiviin hiuksiin Kerastasen Fluidissimea, eli silottavaa ja lämpösuojalla varustettua sprayta. Sitten hiukset lenkeillä viidelle löyhälle sykerölle ja unten maille. Aamulla kiharapilvi on valmis. 

Luottokamat. Drynamic on pelastanut monta huonoa hiuspäivää.
En tiedä miten olen joskus tullut toimeen ilman kuivashampoota. 







Kestävämmän lopputuloksen saat, kun laitat pohjalle muotovaahdon. Hiukset kieputetaan pieninä osioina sykeröille ja kiinnitetään kahdella pinnillä ristiin. Näin syntyvät vanhat kunnon sormikiharat. Mitä enemmän sykeröitä, sitä tiukempi kihara. Taipuisat hiukseni vetävät melkoiseen afroon, jos laitan sykeröitä kovin monta, joten useimmiten laitan vain 5-10 sykeröä. Kiharat jäävät silloin rennommiksi. 

Tässä aika iso ja löyhästi kieputettu sykerö, mutta perusperiaate selviää kuvasta.



Jos hiukset tuntuvat aamulla vielä kosteilta, kuivaa sykeröt hiustenkuivaajalla ja anna jäähtyä ennen purkamista. Kostea kihara lässähtää. Pinnit pois ja lakkaa päälle - surffitukka on valmis. 



torstai 26. maaliskuuta 2015

Vierailulla Aila Airon Kauneuslinnassa

Ihanaisen Tiian Minäkö keski-ikäinen - blogin 1-vuotissynttäreitä vietettiin kivassa seurassa Aila Airon Kauneuslinnassa Kauniaisissa. Miljöö oli huikea! Pienen järven rannoille oli syntynyt huvilayhteisö 1800-luvun puolella ja siltä ajalta on peräisin myös tämä nykyisin kauneudelle valjastettu linna. 


Järvinäkymä tornin ikkunasta

Linnasta löytyi mm. vanhoja kattomaalauksia. Tämä on kiinalaisesta huoneesta.


Aila Airo tuo maahan laadukkaita saksalaisia ihonhoitosarjoja ja meikkejä, joita on saatavissa kauneushoitoloista eri puolilta Suomea. Saimme lahjaksi vitamiinivoiteen ja luomivärin pohjustusaineen, joka pitää kyllä ottaa jokapäiväiseen meikkirutiiniin mukaan. Rasvaisilla luomillani kun värit seikkailevat päivän aikana ihan oman mielensä mukaisesti. Tänään myös aurinko kuritti kasvojani siihen malliin, että meikinpohjustukseenkin olisi syytä satsata. 





Aila Airon Mari Ihalainen esitteli mm. kovin kätevän oloista magneettirasiaa luomiväreille. 

Elegantit 1-vuotissynttärit kruunasi kahvipöytä, joka oli katettu talon henkeen sopivasti. Kauneuslinnassa voi järjestää myös kokouksia, miljöö on varmasti aika ainutlaatuinen pientä arkisista ympäristöstä irrottautumista varten. 





Olipa mukava ilta ja oli ihana tavata muita bloggaajia sekä lukijoita! Toivottavasti tavataan toistekin :)


Kiitos Tiia synttärikutsusta!
Kiitokset Aila Airon asiantunteville leideille hienosta illasta!