Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Aasialaistyyppinen broileri-linssikastike tuo hyvän olon


Sunnuntaina tuli oikein kunnon inkiväärin himo. Ehkä se on elimistön tapa kertoa, että nyt tarvitaan jotain todella terveellistä ja raikastavaa. Nimenomaan raikas olo minulle tulee aina inkivääriä syötyäni. Tuoretta inkivääriä ei meiltä siihen hätään löytynyt, mutta tahnaversiota oli kylläkin vielä purkissa jäljellä. Se sai kelvata. Olin ajatellut tehdä broileriruokaa tavalla tai toisella, mutta tämän himon myötä sain idean kokeilla aasialaistyyppistä lähestymistä broileriin. Tällaista siitä sitten tuli.




Broilerin fileitä olin ostanut ihan tarkoituksella, ja hetken kaappien sisältöä tutkailtuani löysin sieltä ihan mahtavat kaverit broilerille.




Broileri-linssikastike

(4:lle)

öljyä
4 broilerin fileetä (nämä olivat valmiiksi yrttimaustettuja)
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 tl currytahnaa (vihreää)
2 tl inkivääritahnaa
2 punaista chiliä (tuoreita)
1 keltainen paprika (ihan sama minkä värinen)
3 rkl soijaa
1 tlk kookosmaitoa
1 pkt vihreitä kypsiä linssejä (GoGreen)
ruohosipulia
persiljaa

Suikaloi broileri ja silppua sipulit. Pese chilit ja paprika. Silppua chili ja paloittele paprika. Valuta ja huuhtele linssit ja silppua yrtit. Alkuvalmistelut on nyt tehty.

Kuumenna pannu ja lorauta sinne öljyä. Paista broilerisuikaleita muutama minuutti ja lisää sipulit. Jatka paistamista, mutta pienennä lämpöä, että valkosipuli ei pala.




Lisää curry- ja inkivääritahnat sekä chilit, paprikat ja soija. Lisää myös kookosmaito ja anna kastikkeen kiehua muutama minuutti. Lisää sitten linssit ja kiehuttele vielä pari minuuttia. Tarkista maku ja lisää yrtit.




Basmatiriisi sopii erinomaisen hyvin tämän broileri-linssikastikkeen seuraksi. Asettelin riisit lautaselle renkaaksi, jolloin keskelle jäi kastiketta varten ”kuppi”.  Siitä oli hyvä dipata kastiketta riisin matkaan, eikä annos levinnyt lautaselle, kuten monesti riisin ja kastikkeen kanssa käy.




Tästä satsista riittää hyvin neljälle. Meitä oli vain kaksi, joten pakkasin loput ateriasta mikroastioihin töihin mukaan otettavaksi. Hyvältä maistui vielä seuraavanakin päivänä, ja oli aikaa säästävää, kun lounas oli jo mukana. Ja vieläpä hyvä lounas.



  

torstai 27. syyskuuta 2018

Munakoisoherkku ja uunifetaa


Eräänä iltana loihdin ihan vahingossa niin hyvän kasvisherkun, että tahdon jakaa sen kanssanne. Päivä oli taas ollut sellainen, että en ehtinyt, jaksanut, viitsinyt ajella enää kaupan kautta kotiin. Luotin, että kyllä sieltä kaapeista jotain löytyy. Ja löytyihän sieltä. Mikä aarrearkku vihanneslaatikko olikaan. Edelliseltä viikonlopulta oli jäänyt puolikkaat kesäkurpitsa ja munakoiso, samoin kuin kirsikkatomaattien, chilin ja tillin jämät. Hetken pohdinnan jälkeen visioni oli aika kirkas. Kokeilisin tehdä pannulla paistettuja munakoisokiekkoja salsalla, johon upottaisin kaikki muut aarteet. Jääkaapissa oli myös fetapaketti, ja samalla muistin yhden kesän parhaista herkuista, grillifetan. No grilli oli viety jo varastoon, joten päätin kokeilla vähän samalla idealla lämmittää fetaa, mutta tällä kertaa uunissa. Voi mitä herkkua näistä kaikista tulikaan!




Tein ensimmäiseksi salsan makuuntumaan. Siihen tuli seuraavat ainekset:

½ kesäkurpitsaa
½ rasiaa kirsikkatomaatteja (kahta väriä)
1 punainen chili
tilliä
oliiviöljyä
balsamicoa
suolaa
mustapippuria




Kuutioin kesäkurpitsat ja kirsikkatomaatit tosi pieniksi. Chilin ja tillin silppusin pieneksi silpuksi. Sitten vain kaikki sekaisin. Lorautin sekaan ehkä 1-2 rkl verran oliiviöljyä (en mitannut), sekä pikkuisen balsamicoa (ehkä 1-2 tl). Pyöräytin myllystä suolaa ja pippuria, sillä lailla ”sopivasti”, välillä maistellen.

Uunifeta

Öljyä pikkuvuoka ja laita feta vuokaan.
Levitä päälle oliiviöljyä ja hunajaa (n. 1 rkl), ja levitä ne fetan pinnalle.
Päälle tuoreita yrttejä. (Käytin tähän timjamin loput.)
Uuniin 200 C -asteeseen 15-20 minuutiksi.  


Menossa uuniin...


Paistetut munakoisot

Viipaloi munakoiso. Tähän meni puolikas. (Munakoisot ovat nykyisin miedomman makuiseksi jalostettuja, joten niitä ei välttämättä tarvitse enää itkettää.)
Kuumenna oliiviöljy pannulla.
Lisää 2 valkosipulinkynttä ja muutama oksa timjamia makua antamaan.
Lisää munakoisot ja paista niitä kumminkin puolin niin, että saavat kauniin värin.
Mausta suolalla ja pippurilla.




Annostele munakoisoviipaleet lautaselle tai tarjoiluvadille. Levitä ihanan makuinen salsa munakoisoviipaleiden päälle. Viimeistele vielä lorauksella oliiviöljyä. Lusikoi uunilämmintä fetaa annoksen päälle. Feta oli jälleen kerran aivan uskomattoman ihanaa. Jotenkin jännästi sen maku pehmenee ja aromit jalostuvat uunin kautta pöytään tuotuna.




Tämä herkkusetti oli kyllä niin taivaallisen makuista, että se täytyy nyt ihan tallentaa muistiin tämän blogipostauksen muodossa. Varmasti teen sitä vastakin. Tämä kokonaisuus toimii niin pienessä määrin alkuruokana, kuin suuremmassa määrin pääruokana. Kyllä kasvisruoka(kin) voi tosiaan olla aivan ällistyttävän hyvää!


lauantai 8. syyskuuta 2018

Gambas al Pil Pil – katkarapuherkku vailla vertaa


Eilinen perjantaiherkkumme on yksi meidän kestosuosikeista. Se maistuu aina. Olemme bonganneet sen Espanjan Andalusiasta, missä se kuuluu kaikkien paikallista ruokaa tarjoavien ravintoloiden ruokalistoille. Tokihan se on parhaimmillaan siellä aurinkoisella rannikolla, missä on aina saatavilla tuoreita raaka-aineita. Täällä Suomessa joudun valmistamaan tämän ruoan pakastekatkaravuista, mutta hyvää se on silti. Suorastaan taivaallista. Olen tehnyt tätä lukemattomia kertoja, sekä tavallisista katkaravuista, että myös eilisillan tapaan jättikatkaravuista. Molempi parempi. Tässä on herkku, mihin en kyllästy koskaan.




Katkarapuja Pil Pil
(2:lle)

oliiviöljyä
3-4 kuivattua chiliä (voit korvata cayennejauheella ja/tai tuoreella punaisella chilillä)
5 valkosipulinkynttä
pussillinen katkarapuja tai jättikatkarapuja
½ tl paprikajauhetta
persiljaa (kuivattukin käy)


Kuumenna hetki pannua ja kaada siihen sitten oliiviöljyä niin, että pohja peittyy kunnolla, ja vähän päälle. Lisää chilit ja valkosipulit, ja kiehuttele hetki. Lisää katkaravut, ja tirisytä 2-3 minuuttia. Lisää paprikajauhe ja persilja, ja tirisytä vielä pieni hetki. Valmista on, annostele lautasille. Pil Pilin tuoksu on uskomaton, samoin maku. Ja mikä parasta, se valmistuu hetkessä. Varsinaista pikaruokaa. Helppoakin vielä.

 





Espanjassa Pil Pil valmistetaan kaasuliedellä suoraan savisiin annoskippoihin, ja ne tuodaan pöytään siten, että kippo on peitetty lautasella. Pöydässä tarjoilija ottaa lautasen pois, ja sen alta paljastuu ihanasti sihisevä ja tirisevä katkarapuherkku. Minulla olisi kyllä noita savikippoja täällä Suomessakin, mutta kun en omista kaasuhellaa, niin valmistan tämän ihan tavallisessa pannussa, josta annostelen Pil Pilin lautasille. (13.4.19 lisätty vinkki: Lämmitä lautaset etukäteen uunissa! Näin Pil Pil tirisee ihanasti vielä pöydässäkin.)




Pil Pil nautitaan Espanjassa sämpylöiden kera. Sämpylöistä murretaan paloja ja dipataan niitä ihanan makuisessa öljyssä. Jos lisäät sampylänpaloille sipauksen voita, yhdistelmä on tavallistakin täydellisempi. Myös patonki ja paahdetut paahtoleivät toimivat tässä vallan mainiosti.




Pil Pil on innoittanut minua pariin Pil Pil -johdannaiseen ruokaan. Heinäkuussa kirjoitin täytetyistä ja grillatuista kesäkurpitsoista. Viime kuussa puolestaan tein PIl PIl -pastaa, jota meillä tehdään usein. Sama makumaailma yhdistää näitä kaikkia herkkuja.




Pil Piliä syödessä ajatukset karkaavat aina eräälle aurinkoiselle rannikolle. Siinä käy sitten yleensä jommallakummalla tavalla, se joko auttaa hitusen Espanjan ikävään, tai sitten se laittaa ikävöimään vielä enemmän.