Taianomaisen hyvä poropata

Viime sunnuntai oli pitkästä aikaa rauhallinen kotipäivä, ja silloin oli aikaa kaikessa rauhassa muhittaa herkullistakin herkullisempi poropata sunnuntaiateriaksi. Aika olikin ainoa, mitä alkuvalmisteluiden jälkeen tarvittiin. Kunhan sain padan uuniin asti, valmistui se siellä melkeinpä itsestään. Ja voi mitä tuoksuja sieltä uunista leijailikaan! Ne lupasivat paljon, ja lupaukset myös täyttyivät. Tämä pata veti jopa minutkin suorastaan mykäksi, niin hartaasti ja keskittyneesti jokaista suupalaa makustelin. Mies sai sanotuksi sentään, että voi herran jestas. Tämä poropata oli kerta kaikkiaan herkullista, etten sanoisi suorastaan taianomaisen hyvää.

Padan pääraaka-aine löytyi kotipakasteesta. Olin viime talvena ostanut pakkaseen puolikkaan poronvasan (sopivina pakkauksina), ja niitä peruja sieltä löytyi vielä muutamia nyssäköitä. Olen aiemmin tehnyt suunnilleen tällaista pataa hirven paistista, mutta päätin nyt rohkeasti kokeilla tehdä samalla taktiikalla, mutta pidemmällä kypsytysajalla padan poron lavasta. Lavan esikäsittely oli toki työläämpää kuin paistin, koska lavassa on huomattavasti enemmän kalvoja. Niitä poistaessani kiitin itseäni, kun olimme ymmärtäneet lähteä edellisen illan hauskoista juhlista kulkematta jatkojen kautta. Kuntoni oli siis ihan hyvä, eikä ähertäminen kalvojen kanssakaan saanut minua tuntemaan oloani heikoksi. Kalvojen poistoon tarvittiin terävä veitsi, ja sillä sitten pikkuhiljaa viiltelin kalvoja irti, kunnes olin tyytyväinen lopputulokseen. Tarkkaa työtä taisin tehdäkin, koska pataruokaa syödessämme oli joka ikinen poropalanen erittäin murea.

Pätsyn paras poropata

(6:lle)

3 sipulia

4 valkosipulin kynttä

4 porkkanaa (tässä erivärisiä)

voita

1,5 kg poron (tai hirven) paistia tai lapaa

suolaa

mustapippuria

5 dl lihalientä

pari kunnon lorausta soijaa

2,5 dl punaviiniä

2 laakerinlehteä

1 prk (250 g) Koskenlaskija Ruoka & Dippi chili juustokastiketta

Kuori sipulit ja porkkanat. Lohko sipulit, silppua valkosipulit ja paloittele porkkanat reiluiksi paloiksi. Laita kasvikset voideltuun pataan.

Kuutioi poronliha. Jos käyttämässäsi ruhonosassa on kalvoja, poista ne ensin terävällä veitsellä. Ruskista kuutioitu poronliha pienissä erissä voissa. Mausta suolalla ja pippurilla, mutta muista, että myös lihaliemi ja soija tuovat pataan suolaisuutta. Lisää ruskistetut lihat kasvisten joukkoon ja sekoita kaikki sekaisin.

Keitä lihaliemi ja lisää se pataan. Lisää myös soija, punaviini ja laakerinlehdet. Laita pata 170-asteiseen uuniin ja hauduta kansi päällä pari kolme tuntia riippuen mitä lihaa käytät. Minä käytin lapaa, ja muhitin pataa ensin kolme tuntia. Kannattaa maistella esimerkiksi tunnin välein.

Nyt on aika lisätä juusto.

Kun liha on mureaa, lisää juustokastike. (Valitsin tarkoituksella chilillä maustetun juustokastikkeen, koska arvelin sen tuovan mukavaa kontrastia, jonka se tekikin.) Laita pata uuniin vielä puoleksi tunniksi, mutta älä laita enää kantta päälle. Tässä vaiheessa nostin uunin lämpötilan 200-asteeseen, koska lisäsin puikulaperunat uuniin paahtumaan viimeisen 30 minuutin ajaksi. Muista tarkistaa poropadan suola ennen tarjolle panoa.

Paahdetut puikulaperunat syntyvät helposti siten, että hyvin pestyt perunat halkaistaan pituussuunnassaan ja laitetaan ne kulhoon, jossa ne maustetaan oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Sitten sekoitus, jotta kaikki pinnat saavat osansa mausteista.

Menossa uuniin...

Maustetut perunanpuolikkaat levitetään uunipellille leivinpaperin päälle siten, että perunat eivät kosketa toisiaan. Näin niistä tulee ihanan rapeita. Vielä pieni pyöräytys suolaa perunoiden pinnalle, ja sitten tosiaankin pelti 200-asteiseen uuniin 30 minuutiksi.

Tarjosin lisäksi Aura-punajuurilootaa, jota myös löytyi vielä rasiallinen pakastimen kätköistä. Nostin rasian aamulla pakkasesta sulamaan, ja työnsin sen parin voilastun ja kermatilkan kera yhtä aikaa perunoiden kanssa uuniin kuumenemaan. Sinne meni viimeinen rasia pakkasesta, ja hyvä niin, koska pianhan onkin taas aika tehdä sitä lisää. Tämä punajuuriloota kuuluu meidän joulupöytämme vakiolajeihin. Löydät tuon mainion jouluisen punajuurilaatikon ohjeen tästä linkistä.

Niin, ja kun pororuoasta on kyse, niin olihan meillä vielä yksi lisuke, puolukkahillo. Se vain sopii niin valtavan hyvin yhteen poron kanssa.  

Huikean hyvä pyhäpäivän setti tämä totta totisesti oli. Ja suurimmalta osin lähiruokaa myös, porokin on saanut stressittömänä kirmailla Lapin kauniissa maisemissa. Aika jännä juttu muuten, sunnuntaina tuota ruokaa syödessämme kuului sattumalta kesken aterian radiosta laulu, jonka varmaan aika moni tietää: ”Lapin luonto luo outoa taikaa, se on kaunis ja vertaamaton…” Siihen on helppo yhtyä, kun katselee esim. ihan näitä meidän oman pihan satupuita, joita ihastelin poropadan muhiessa uunissa.

Juuri nyt luonto on kauneimmillaan. Kaamoksesta ei ole tietoakaan, aurinkokin paistelee vielä muutaman tunnin päivässä laittaen samalla pakkaslumiset puut, pensaat ja pihat kimmeltämään. Mikä olisi ollutkaan parempi päivä poropadalle, kuin kaunis talvipäivä kimmeltävine lumipeitteineen.

Poronvasan paahtopaistia ”HUH HUH” ja voi mikä soosi

Jestas mikä härdelli tämän ruoan tekemisestä syntyikään. Opin siitä kuitenkin yhden asian: kannattaa aina testata paistomittari ennen uunia, eikä vasta sen jälkeen. Voi se näköjään vanha luottomittarikin sanoa palvelusopimuksensa irti. Ja sehän sekoittikin huolellisesti aikatauluttamani aterianvalmistuksen ihan tyystin. Huh huh, hiki tuli, mutta lopulta sain kun sainkin lautasille niin tajuttoman hyvää poronvasan paahtopaistia tykötarpeineen, että ei mitään järkeä. Ja se soosi! Hallelujaa!

Viime viikonloppuna nappasin mökille lähtiessämme kotipakastimesta mukaan juuri kahdelle hengelle sopivan kokoisen poronvasan paahtopaistin. Se painoi noin 350 g ja siitä oli tuleva lauantain pääateria, kera punaviinikastikkeen sekä uunissa paahdettujen puikuloiden ja broccolinien. Aterian piti syntyä melkein itsekseen, kunhan vain välillä työntelisin eri raaka-aineita uuniin ja sieltä pois. Ja kunhan vain ajastuksista pitäisin huolen. Työjärjestykseni olisi seuraava:

1. paisti huoneenlämpöön (tuntia ennen kuin teen mitään muuta ruoan eteen)
2. puikulat 200-asteiseen uuniin 30 minuutiksi
3. punaviinikastike kiehumaan 30 minuutiksi
4. paistille suolaa ja pippuria pintaan
5. broccolinit puikuloiden lisäksi uuniin 10 minuutiksi
6. paistille pinnat pannulta
7. puikulat ja broccolinit uunista folion alle
8. uunin lämpö pienemmälle (150 C)
9. paisti uuniin paistomittarin kera (55-60 -asteiseksi, en ollut päättänyt vielä tarkkoja asteita, vaan päätin luottaa mittarin ohella vaistoon)
10. punaviinikastikkeen siivilöinti
11. paisti uunista folion alle 10-15 minuutiksi
12. puikulat ja broccolinit tarvittaessa jälkilämmölle pysymään lämpimänä
13. punaviinikastikkeen loppukiehutus ja viimeistely
14. paistin viipalointi
15. annosten kasaus sopivasti yhtä aikaa valmistuvista aineksista

Helppo homma, luulin. Kaikki menikin laulellen aina kohtaan 10 asti. Sitten huomasin, että mittari ei ollut liikahtanut 22-asteesta mihinkään. Hmmm… kauankohan paisti on siellä uunissa ollutkaan? 10, vai 20 minuuttia? Ei varmaa tietoa. Siitä se riemu sitten repesikin ja loppujärjestys muuttui sekavaksi.

Menossa uuniin, kun kaikki oli vielä hyvin.

Hädissäni testasin mittaria kuumalla vedellä, eikä viisarin osoittama lukema muuksi muuttunut. Vinokin se mittari näytti olevan, kun nyt tarkemmin katsoin. Minun aivan ensimmäinen paistomittarini, joka jossakin vaiheessa pääsi mökkimittariksi, oli rikki! Ja kauankohan tähän testailuun jo meni aikaa? Ei aavistustakaan. No kurkataan varovasti viiltämällä, miltä liha näyttää. Saisi vielä kypsyä. Mutta kun perunat alkavat jo jäähtyä! Siispä perunat takaisin uuniin, samoin paisti, mutta tällä kertaa viipaloituna pötköttelemässä omassa paistoliemessään (en ehtinyt kuvata). Oli aika viimeistellä punaviinikastike. Ja kun paisti olikin jo viipaloitu, pääsin jo viiden minuutin kuluttua kasaamaan annokset. Huh huh. Ja seuraksi vielä puolukkahillolla höystettyjä puolukoita, jotka olen itse poiminut mökin pihalta pakkaseen.

Viimein kaikki meni hyvin. Ja voihan olla, että tästä tuli tällä lailla sekoillen vielä parempaa, kuin mitä siitä olisi tullut alkuperäistä työjärjestystä ja -menetelmiä seuraten. Poro oli lopulta ihan täydellisen punertavaa ja lautasella poron alla oleva punaviinikastike vei melkein kielen mennessään. Teki ihan mieli nuolla lautanen annoksen loputtua. No, sitä en sentään tehnyt. Sen sijaan kaavin veitsellä kastikkeen jämät lautaselta, ja vein herkkuveitsen suoraan suuhuni. Ehkä se oli hiukkasen tyylikkäämpää, kuin lautasen nuoleminen. Onneksi kukaan ei nähnyt, ja koska rikostoverini teki ihan samoin, ei hänkään minua käräytä.

Kaikesta huolimatta kaikki aterian osaset olivat niin onnistuneita, että kirjoitan vielä reseptit tähän talteen. Poron osalta taisi ”resepti” tullakin jo selväksi.

Paahdetut puikulaperunat

Voitele vuoka voilla.

Pese puikulaperunat huolellisesti (jos paahdat kuorineen) tai kuori ne.

Pyörittele puikulat oliiviöljyssä.

Mausta suolalla. Myös yrtit sopivat mausteeksi. (Lisäsin pari oksaa tuoretta timjamia.)

Paista 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia, mutta käännä perunat puolivälissä.

Paahdetut broccolinit

Pese broccolinit, siisti niitä tarvittaessa ja viillä varsien päät siistiksi.

Pyörittele broccolinit oliiviöljyssä, johon on lisätty pari ruokalusikallista hunajaa.

Ripottele mausteeksi suolaa ja mustapippuria.

Paahda 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

Punaviinikastike

(2:lle)

2 salottisipulia

2 valkosipulinkynttä

3 dl punaviiniä

3 dl riistalientä

2 rkl balsamicoa

6 maustepippuria

4 oksaa timjamia

1 laakerinlehti

suolaa

ruskeaa Maizenaa

Silppua sipulit vähän pienemmiksi. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä, kunnes jäljellä on puolet. Tähän menee n. 30 minuuttia. Siivilöi kastike. Keitä vielä muutama minuutti ja lisää joukkoon 25 g voita kiiltoa ja makua antamaan. Tarkista, että maku on varmasti hyvä. Tarvittaessa lisää suolaa, balsamicoa tai riistafondia. Paksumpaa kastiketta halutessasi suurusta ruskealla Maizenalla.

Kastike on valmista!

Tämän ateriakokonaisuuden huuhtelimme alas punaviinillä, jonka yhtenä valintakriteerinä oli riistaeläimen pää sarvineen Alkon viiniä kuvaavissa kuvasymboleissa.  Kyseessä oli Verrochio Valpolicella Superiore Ripasso 2016. Se oli varsin hyvä valinta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka pihavalokin yritti näyttää pitkää nenää. Tai ainakin pottunokkaa.

Pihalta kuvausreissulta sisään tullessani iskivät kasvoihini aivan mahtavat hyvän ruoan tuoksut. Kyllä se ateria oli todellakin kaiken tuon kohelluksen arvoista.