Parasta kulttuuria-haaste

Blogi-ystäväni Tuula klik haastoi minut mukaan Kulttuurimatkalle, ja minähän tietysti tartuin haasteeseen. Kaikkiin kysymyksiin vastaaminen ei ollutkaan ihan helppoa, koska elämme tällä hetkellä vähän sellaisessa saumakohdassa. Elämämme täällä Suomessa ei ole ehkä vielä ihan täysin vakiintunutta, ja vasta ihmettelemme, millaiseksi se mahtaakaan muodostua. Kiva oli kuitenkin tarkastella omaa toimintaansa silläkin silmällä. Ainakin yritin parhaani :-)


Minkälainen kulttuurin kuluttaja olet? 

Taidan olla aika tavallinen kuluttaja varsinkin nykyisin, kun asumme Suomessa. Siis sellainen sekalainen ja vähän puuskittainen. Ajoittain tulee eteen selvästi aktiivisempia kausia ja sitten taas huilaillaan. 

Kaikkinensa uskon, että kulttuurin harrastaminen ja kuluttaminen on terveellistä ja lisää kaikenlaista hyvinvointia. Muistan kuulleeni tai lukeneeni, että terveyden kannalta olennaista näyttäisi olevan se, että kulttuuriharrastuksiin liittyy yhdessä toimimista. Eli porukalla harrastettuna homma olisi vielä tehokkaampaa. Pakko myöntää, että siinä asiassa olisi petrattavaa, vaikka tanssi harrastuksena on kyllä aika hyvä siinäkin suhteessa.

Onko Suomessa jokin kulttuurilaitos, jossa sinuun törmää useamman kerran vuodessa?

Koska olemme vasta palanneet Suomeen neljän ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen, olen vähän hukannut tuntumaa sekä Suomen kulttuuritarjontaan, että omaan toimintatapaani täällä. Tämänhetkinen elämäntilanteeni on myöskin hieman erilainen kuin lähtiessäni, joten saapa nähdä. Ainakin tällä hetkellä sekä aikaa, että voimia on varmasti enemmän käytettävissäni myös kulttuurista nauttimiseen. 

Luulen, että etenkin Helsingin taidemuseot tulevat jatkossakin saamaan minusta vakikävijän. Suomalainen museokortti jo taskussa.  Uskoisin, että sekä Helsingin Musiikkitalo että teatterit saavat minut piipahtamaan esityksissään useammankin kerran vuodessa. Samoin ooppera, jos vain rahavarat sallivat. Kirjastokin lienee kulttuurilaitos ja luulenpa, että Oodi houkuttaa useampaankin käyntiin tänä vuonna.

Minkälainen musiikki on lähellä sydäntäsi?

Muusikkimakuni on aika venyvä ja hyvin tilannekohtainen. Aiemmin, kun poikani oli vielä kouluikäinen, ja soitti klassista instrumenttia, sain istua aika usein klassisen musiikin konserteissa. Nyt se on jäänyt selvästi vähemmälle, vaikka muutaman kerran vuodessa tykkään kyllä konsertissakin istua, jos on hyvä konsertti tarjolla. 

Koska harrastan tanssia, kuuntelen sen myötä ehkä eniten  swing- musiikkia. Muuten kuuntelen aika monipuolisesti kaikenlaista aina mielialan ja tunnelman mukaan.

Käytkö oopperassa? 

Kyllä! En oikein ymmärrä itsekään, mikä oopperassa kiehtoo. Musiikin lisäksi lavastus ja puvustus ovat minulle kokonaisuudessa hyvin tärkeitä. Pelkkää oopperamusiikkia jaksan harvoin kuunnella. Paitsi ihan joskus iskee hämmentävä tarve luukuttaa kotona oopperaa lähes täysillä. 

Mieliinpainuvin oopperakokemus on luultavasti ollut New Yorkin Metropolitanissa. Heti matkan ensimmäisenä iltana oli monta tuntia kestävä Wagnerin Ring-oopperaan kuuluva esitys. Aikaerorasitus painoi päälle ja nukutti ihan mahdottomasti. Väliajoilla ihmiset kaivoivat laukkujensa kätköistä voileipiä, hedelmiä, keksejä ja palan painikkeeksi termareista kahvia ja teetä. Tunnelma oli jotenkin absurdi ja samalla ihana.

Helsingin Kansallisoopperassa olen käynyt tietysti monen monta kertaa ja se on suosikkini. Sen lisäksi  on tullut käytyä ainakin Savonlinnassa, Nilsiässä, Milanon La Scalassa, Berliinissä ja  Amsterdamissa, 

Millainen kirjallisuus sinua kiinnostaa?

Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän elämäkerrat kiinnostavat. 

Muuten lukemiseni kulkee vähän puuskissa. Välillä innostun dekkareista ja saatan hotkaista niitä montakin peräperää. Sitten voin lukea peräkkäin monta kirjaa joltain tietyltä aikakaudelta, esimerkiksi kaksikymmenluvulta ja sitten seuraavaksi hypätä vaikka 1800-luvulle -tai  vaihtoehtoisesti nykypäivään. On erityisen mukavaa, jos esimerkiksi historiallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat minulle tuttuihin paikkoihin tai kaupunkeihin. 

Suomalaisessa proosassa suosikkejani ovat esimerkiksi Joel Haahtela, Riikka Pulkkinen, Jussi Valtonen, Olli Jalonen ja Anja Snellman. Tärkeänä pidän sitä, että  kieli on hyvää ja tarina kiinnostava. Ja keskenkin voin kirjan jättää, jos se tuntuu ajanhukalta. Luen kirjat suomeksi tai englanniksi. Olen ehkä vähän nipo suomennosten kanssa, ja huolimattomasti käännetty teksti saakin minut vähän hermostumaan. Luen myös jonkin verran tietokirjallisuutta, mutta niissä suodattimeni on vielä aika paljon tiukemmalla.

Mitä kirjoja aiot lukea tänä vuonna? Uutuuskirjoja?

Suunnittelen hyvin harvoin pitkälle eteenpäin lukukirjojani. Joskus jonkin suosituksen perusteella saatan ehkä jo ennalta valita jonkun tietyn teoksen. Ja tietysti suosikkikirjailijani seuraavaa teosta saatan odottaa kieli pitkällä ennakkoon. Nyt en kuitenkaan taida osata nimetä yhtään tulevaa kirjaa. Koko ajan minulla on samanaikaisesti meneillään pari kirjaa ja jostain ne vaan aina löytyvät ne seuraavatkin.

Paljonko käyt teatterissa? Onko sinulla mielessäsi jokin tuleva tai ajankohtainen näytelmä, jota aiot mennä katsomaan?

Hollannissa emme juuri käyneet teatterissa kielen vuoksi. Helsingissä asumme lähellä sekä Kansallisteatteria että Kaupunginteatteria ja täällä on paljon myös pieniä teattereita, joiden ohjelmistoon on kiva tutustua. Tykkään teatterin live-tunnelmasta. Mitä vain voi tapahtua ja esitys usein elää vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Näiden kahden kuukauden aikana olen ehtinyt käydä teatterissa vain kerran täällä Suomessa. Toivottavasti vauhti kiihtyy kevään edetessä.

Miten paljon käyt taidenäyttelyissä? 

Aika paljon. Amsterdamissa museokortti oli kovassa käytössä neljä vuotta ja nyt ilokseni täälläkin on vastaava kortti käytössä. Kuvataide on meidän molempien suosikki, ja sekä taidemuseoissa että gallerioissa on kiva käydä ihmettelemässä taidetta. Maalausten lisäksi myös valokuvataide kiinnostaa kovasti.

Käytkö katsomassa tanssiesityksiä?

Kyllä, vaikka näiden parin kuukauden aikana emme ole vielä Suomessa ehtineetkään tanssia katsomaan. No, näkemässämme Oopperan kummitus- musikaalissa oli tietysti myös tanssia mukana. Niin, ja olemmehan taas aloitelleet omia tanssitreenejämme ;-) Siinä sitä vasta onkin korkeakulttuuria :-DD

Mitä kotimaista elokuvaa olet viimeksi käynyt katsomassa tai aiot mennä katsomaan? Perusteletko tai kuvailetko elokuvaa? 

Suomessa olemme ehtineet käydä leffassa vasta kerran. Näimme The Wife-elokuvan, joka muuten oli ihan kiinnostava, mutta ei tietenkään kotimainen. Amsterdamissa kävimme sen sijaan katsomassa suomalaisen elokuvan syksyllä. Elokuvainstituutti Eye:ssa oli Kaurismäki-viikko. Tapahtumaa mainostettiin siellä aika näkyvästi. Sen verran hommaan oli tietenkin osallistuttava, että kävimme katsomassa Kauas pilvet karkaavat-elokuvan, vaikka olimme sen toki nähneet aikoinaan Suomessa. Hollantilaiset ehkä vähän ihmettelivät elokuvan atmosfäärin ja ilmaisun karuutta sekä kielen koruttomuutta, mutta me olimme ihan ylpeitä suomalaisesta vivahteesta. 

Kun matkustat, paljonko tutustut matkakohteesi kulttuuritarjontaan?

K varsinkin ottaa etukäteen selville lähes kaiken mahdollisen. Niillä matkoilla, joiden aikana K on paljon töissä, ja liikun itsekseni, menen usein vähän fiiliksen mukaan. Jos kotona on kylmää, rapaa tai pakkasta, tykkään reissussa olla paljon ulkona valossa, eivätkä museot yms. niin paljon houkuta. Kävelen ja katselen mielelläni kauniita rakennuksia ja tulipa tässä mieleeni, että onhan kai arkkitehtuurikin osa kulttuuria, joten kulttuuriahan nämä kaupunkikävelytkin oikeastaan siis ovat. Toki, todella kiinnostavat museot tai näyttelyt saatan pikaisesti katsastaa kauniillakin ilmalla, mutta kynnys on vähän korkeampi silloin. Konsertteihin sen sijaan lähden harvoin yksin. 

Mikä ulkomaan käyntikohde: teatteri, näyttely, museo tms. on jäänyt mieleen kaikkein kiehtovimpana ja miksi?

Tähän on kyllä ihan toivottoman vaikeata vastata!! 
Suuret taidemuseot maailmalla, kuten Vatikaani Roomassa, MoMa ja Metropolitan Museum of Art New Yorkissa, Museum Inseln Berliinissä, Rijks Museum, Van Gogh ja Stedelijk Museum Amsterdamissa, Tate-Gallery Lontoossa, Louvre Pariisissa... Kaikki ovat olleet todella kiehtovia. Ja monet pienemmät näyttelyt Amsterdamissa, Tukholmassa, Berliinissä.. Graffitit ja muraalit Torontossa, Montrealissa ja Brysselissä.. Voi apua!

Jos on valittava vain yksi, niin ehkä kuitenkin valitsen Kielletyn kaupungin Pekingissä. Se oli massiivisuudessaan todella vaikuttava ja kiehtova. 

Siinä oli viimeinenkin vastaukseni kulttuuri-kysymyksiin. Ihan innostuin näemmä.. 

Kiitos Tuula haasteesta! 
Toivottavasti muutkin innostuvat aiheesta.

Reipasta tammikuun puoliväliä.

Ajatuksin,
Leena

P.S. Valokuvat ovat viikonlopun retkeltä Seurasaareen

Oppikoululaisen ihastus ja rippikoululaisen retkimuisto

Käväisimme Suomessa jo toisen kerran tänä kesänä. Aluksi vietimme perheen kanssa yhdistettyjä 90-vuotis syntymäpäiviä. Kuten huomaatte, syy juhlaan on helppo löytää, vaikka ei niin sattuisikaan mitään erityistä juuri täsmäpäivään. Varsinaisiin synttäreihin oli oikeasti aikaa vielä kaksi ja kolme viikkoa, mutta ei haitannut. Juhlat vietettiin lahjojen, laulujen ja kakkujen kera oikein pieteetillä, kun kerran satuimme nyt saamaan joukon kasaan.

Toinen hauska Suomi-juttu oli vierailu maisemissa, jotka herättivät mukavia muistoja lapsuus- ja nuoruusvuosilta. Kävimme vanhempieni kanssa ajelemassa Rautaveden kansallismaisemassa ja vierailimme Tyrvään Pyhän Olavin keskiaikaisessa kivikirkossa. 

Kirkko on peräisin 1500-luvun alusta ja sillä on ehtinyt olla vaiheikas historia. Tulipalon jälkeen 1600-luvulla kirkkoon rakennettiin upea paanukatto ja uudet lehterit, joihin A. Löfmark maalasi hienot kirkkomaalaukset. Myöhemmin lähiseudulle rakennettiin kuitenkin uusi kaksitorninen kirkko keskelle asutusta ja tämä uskomattoman kauniilla paikalla oleva vanha kirkko autioitui. Unohduksen vuosikymmenillä oli puolensa, koska tuolloin kirkkoa ei korjattu tai modernisoitu ja sisätila säilyi 1600- ja 1700-lukujen asussa.

1960-luvulla kirkkoa korjattiin museoviraston johdolla ja siitä tuli suosittu vihkikirkko ja matkailukohde. Aika oli kuitenkin jo vahingoittanut vanhaa paanukattoa ja niinpä vuonna 1996, entisajan rakennusperinteitä kunnioittaen, 800 talkoolaista aloitti valtavan urakan. He veistivät käsin tarvittavat 16 000 paanua ja jo vuoden kuluttua voitiinkin juhlia työn valmistumista. Sitten tapahtui jotain kamalaa. Kolme viikkoa juhlien jälkeen kirkkoa kohtasi tuhopoltto. Seurakuntalaiset seisoivat mykistyneinä savuavilla raunioilla. Kaikki se valtava voiman ponnistus oli tehty tyhjäksi yhdessä yössä.

Kerrotaan, että jo tuolta raunioilta lähti kasvamaan ajatus rakentaa kirkko uudelleen ulkoasultaan entiseksi ja sisätiloiltaan entisen kaltaiseksi. Haluttiin palauttaa menetetyn kirkon sisätilan tunnelma.

Edessä oli valtava työmaa, mutta kaikesta selvittiin. Erityisen haastavaksi koettiin sisätilojen maalaustyöstä päättäminen. Tunnettuja taiteilijoita haastateltiin ja lopulta työhön päätettiin kutsua kaksi varsin erilaista taiteilijaa, Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen. Maalaustyö vaati erityistä taitoa olosuhteista johtuen, koska kirkkoa ei lämmitetty lainkaan ja lattian alta nouseva kosteuskin haittasi. Töitä voitiin tehdä vain vuoden lämpimimpänä aikana. Myös värit oli valmistettava itse. Maalaustyö on myös  historiallinen. Edellinen vastaava kokonaistaideteos löytyy Tampereen tuomiokirkosta, jonka maalasivat Hugo Simberg ja Magnus Enckel 1900-luvun alussa.

Vaikka tykkään sekä Rauhalan että Lavosen töistä, etukäteen ihmettelin miten kaksi noin eri tyyppistä taiteilijaa voivat yhdessä saada aikaan kauniin kokonaisuuden. Ja nyt on kyllä pakko myöntää, että lopputulos Pyhän Olavin kirkossa on oikein onnistunut.

 Viimeistään nyt joku teistä jo varmaan ihmettelee tuota otsikkoani. Miten pieni oppikoululainen tai edes rippikoululainen tähän juttuun liittyvät!?

Avaanpa vähän taustoja. Pienenä oppikoululaisena lähes ensimmäinen asia, joka muistuu tuolta ekalta syksyltä mieleeni, on koulun oppilaskunnan vaalit. Minulla ei tietenkään ollut minkään valtakunnan käsitystä siitä, mitä moiset vaalit tarkoittivat, eikä asiaa taidettu meille pienimmille edes kummemmin selittää. Mutta suuri vastuu kuitenkin ojennettiin kuin hopealautasella. Minullakin oli käytössä se yksi arvokas ääni. Vaan ei hajuakaan, mihin sen käyttäisin. No, koulun ala-aulan seinälle oli ilmestynyt oppilaiden kasvokuvia ja niiden vieressä oli tietenkin se tärkeä numero. En tunnistanut kasvokuvista tai nimistä ketään, mutta kun oikein tarkkaan kuvia katselin, huomasin isojen lukiopoikien joukosta erään, jolla oli kovin kiltti hymy ja kauniit kihartuvat hiukset. Siinä olisi sankarini, jolle ääneni ilomielin antaisin!! Ehdokkaan nimi oli Osmo. Nimikin oli ihan kiva. Niinpä äänestyspäivänä kirjoitin kieli keskellä suuta ehdokkaani numeron lapulle. Siitä, tuliko Osmo Rauhala silloin valituksi, minulla ei ole mitään muistikuvaa. Mutta sinä vuonna minulla oli joka tapauksessa oma sankarini koulun isojen poikien joukossa. Se oli Osmo.

Rippileiriltä taas teimme joukolla bussiretken tuonne Pyhän Olavin kirkkoon. Kesä oli kauneimmillaan, alttarilla oli maljakossa iso kimppu niittykukkia ja valo siivilöityi ikkunoista ihanasti. Tunnelma teki lähtemättömän vaikutuksen nuoren tytön mieleeni. Myöhemmin olin sanonut vanhemmilleni, että jos joskus menen naimisiin, se kyllä tapahtuu tuolla. Toisin tietenkin kävi, mutta ymmärrän kyllä silloisen romanttisen ajatukseni.

Kun viimeisin remontti oli ohi ja kirkko avautui yleisölle 2009, mediahuomio oli melkoinen ja kesällä 2010 vierailijamäärä ylitti jo 100 000 hengen rajan. Suurin ryntäys on varmasti jo vähän laantunut, mutta elokuisena maanantainakin vieraita tipahteli yhä tasaisesti. Jos kesällä siellä päin liikutte, pistäytykää toki. 

Suomessa ainakin väliaikaisesti vähän viileni, mutta kun eilen illalla palasimme tänne Amsterdamiin, täällä oli myöhään vielä kolmekymmentä astetta ja tukahduttavan kosteaa. Yöllä heräsimme ukkosen jyrinään, mutta yhä sisälläkin oli 31,5 astetta. Tämä keskiviikko onkin sitten sateen jälkeen hitusen raikkaampi. Huh.

Iloa teidänkin keskiviikkoonne!
Tot ziens,
Leena

Aamumökki ja iltamökki

Mekin pääsimme nauttimaan Suomen suvesta ja muun touhun lisäksi myös kunnon mökkipäivistä. Reissun aluksi tosin siirsimme muutamana päivänä appivanhempiani tavaroineen takaisin omaan kotiinsa kolmen ja puolen kuukauden putkiremppa-evakon jälkeen. Melkoinen vääntö, mutta kaikki meni lopulta oikein hyvin parin kommelluksen jälkeen.

Mutta sitten niille mökeille. Olen ennenkin kertonut, että meidän molempien vanhemmilla on kesämökit, jotka vähitellen ovat siirtyneet meidän, sisarustemme ja meitä seuraavan sukupolvenkin käyttöön. Onneksi kaikki serkukset tulevat mainiosti toimeen keskenään kummallakin mökillä ja mökkeilyvuoroista yms. on sovittu hyvässä sovussa ja järjestyksessä. Välillä omien vuorojen lisäksi porukkaa on ollut enemmänkin myös yhtaikaa. Etenkin isovanhemmat ovat onnellisia kun mökit ovat hyvässä käytössä ja jälkipolvet viihtyvät mökeillä onneksi myös yhdessä. Toisenkinlaisia tarinoita olen kuullut, joten hyvä tosiaan näin.

Molemmat mökit ovat sisäsuomessa järven rannalla, toinen Kaakkoissuomessa ja toinen Pirkanmaalla. Mökit ovat hyvin erilaiset sekä historialtaan että ulkoasultaan ja varustuksiltaan, mutta molemmilla on tosi hyvä ja kotoisa tunnelma. 

Itse näen Pirkanmaan mökin selvästi aamumökkinä. Aamuaurinko paistaa ihanasti laiturille ja siellä nautitaan, aina kun vain mahdollista, aamukahvit laiturilla ja mieluiten vasta pikaisen ja virkistävän aamu-pulahduksen jälkeen. No totuuden nimissä etenkin alkukesästä uinti jää usein vähän myöhäisempään päivään. Nyt oli vesi kuitenkin ihanan lämmintä ja kastautuminen tuntui niiiin mukavalta. Muutenkin laiturin ympärille ja rantasaunan terassille ja portaille keskittyy tämän aamumökkimme ihanimmat hetket. Paljon rakkaita muistoja serkusten lauttaseikkailuista, uimahyppykilpailuista ja siitä kun syötimme ahvenenpoikasia laiturin lautojen raoista.

Tässä muutama tunnelma aamumökiltämme.

Toinen mökki taas on mielestäni ehdottomasti iltamökki. Siellä olen kokenut kaikilla aisteilla maailman kauneimmat auringonlaskut, kuikan huudot ja ihanimmat vastapoimitut mustikat. Rantasaunan edustalla on laiturin sijasta upea tasainen kallio, jolle voi sovitella rantatuolit valmiiksi hyvään asentoon, kun alamme seurata auringon painumista vastapäisen Pukkisaaren taakse. Lähen joka kerta saamme osallistua maagiseen värien leikkiin ja alati muuttuvaan leiskuvaan hehkuun. Oijoi.

Ja tässä iltamökin tunnelmia.

Taas on palanen Suomen kesää purkitettu talven varalle muistiin. Sieltä sitten pikku palanen kerrallaan nautiskellaan ja muistellaan syksyn ja talven lohdukkeeksi.

Kiitos ihana Suomi ja Meidän Mökit!!

Nyt jo kärvistellään täällä Amsterdamin helteessä, joka on -helppo varmaan uskoa - vielä tukalampi kuin järvien rannassa Suomessa.

Voimia kaikille helteen selättäjille. Konstit on teillä varmaan monet niinkuin täälläkin ;-). 
Lisävinkkejä viilennykseen otetaan vastaan.


Tot ziens,
Leena

Suomi 100 -haaste ulkosuomalaiselle

Irlannissa asuvan Saran (housefive) blogista klik nappasin kivan haasteen mietittäväksi. Pitemmittä puheitta, kysymykset ja vastaukseni tulevat tässä:

Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla? 

Asun Alankomaissa, tarkemmin sanottuna Amsterdamissa. Olemme asuneet K:n kanssa täällä reilut kolme vuotta.

Kuinka usein käyt Suomessa? Milloin viimeksi ja onko seuraava kerta jo tiedossa?

Vähän vaihtelee. Pisin vierailuväli taisi olla puolisen vuotta, mutta nyt olen syksyn aikana käynyt muutaman viikon välein kaksi kertaa ja jouluksi olemme taas matkustamassa Suomeen.

Mitä kaipaat Suomesta?

Tämän olen sanonut usein, mutta tietysti eniten perheenjäseniä eli lapsiamme ja vanhempiamme. Toki välillä kaipaan  kovasti myös omaa kotiamme, joka on siellä nyt vuokralaisten hoidossa.

Lempi-maisemasi Suomessa?

Saaristomeren maisemat sekä näkymät mökkilaitureilta sisäsuomessa. Myös kotimme ikkunoista Helsingissä on tosi kivat kaupunkinäkymät.

Miten meinaat juhlia itsenäisyyspäivänä?

6.12. on täällä normaali arkipäivä. Luulen, että tänä vuonna emme kutsu edes vieraita. Varmasti syömme illalla kotona vähän juhlavammin ja linnan juhlia on tietysti katsottava, jotta pääsemme tunnelmaan. Tänä 100-vuotisjuhlavuonna olisi kyllä ollut kiva juhlia ihan paikan päällä Suomessa.

Mitä muotoilua teiltä löytyy ja onko jonkin esine tai astia, minkä haluaisit kotiisi tuoda Suomesta?

Itse asiassa suomalaista muotoilua löytyy aika paljonkin, vaikkei sitä yleensä tule ajatelleeksi. No, ainakin erikokoisia valkoisia Aalto-maljakoita ( jopa 4 kappaletta!), Hackmannin aterimia ja kattiloita, Fiskarsin veitsiä ja muita keittiötarvikkeita. Arabian astioita on tietysti vinot pinot (uusimpina niistä on Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden mukit), Tonfisk-espressokuppeja, kaikenlaisia kynttilänjalkoja, niin ja Muuramen kirjoituspöytä, onhan sekin suomalaista muotoilua. Muotoilu sanana on jotenkin aika juhlava.
Suomesta voisin haluta vielä lisääkin kauniita astioita ja kalusteita. Tosin yritämme pitää tulevaisuuden paluumuuttokuorman mahdollisimman pienenä, joten ainakaan uutta suomalaista tavaraa ei hirveästi haalita.

Mikä on rakkain tavara, minkä olet tuonut Suomesta?

Ihan hirmuisesti en kiinny tavaroihin, mutta on kyllä yksi huonekalu, jota olen raahannut mukanani muutosta toiseen, Se on vanha peilipiironki, joka on isovanhemmiltani peritty. Se ei oikein koskaan ole sopinut muuhun sisustukseen, mutta tunnearvo on mennyt aina edelle. Piironki oli heidän ensimmäinen yhteinen huonekalunsa, ja he teettivät sen itselleen joskus 20-luvulla.

Mitä Suomalaista ruokaa rakastat?

Tämänkin olen tainnut jo mainita... Karjalanpiirakat. Mutta eivät kaupan, vaan itse kuumassa uunissa paistetut, voisulalla voidellut. Tykkään hirmuisesti myös muikun- tai siianmädistä tillin, sipulin ja hapankerman kanssa sekä itse savustetusta kalasta ja suomalaisista varhaisperunoista.

Entä mitä Suomalaista ruokaa inhoat?

Inhoaminen on ehkä vähän liian voimakkaasti sanottu, mutta en erityisemmin tykkää silakkarullista.

Minkälaista elämää viettäisit/viettäisitte, jos asuisittekin edelleen Suomessa? Tai miten se ehkä poikkeaisi nykytilanteesta?

Ainakin omat työkuvioni Suomessa estäisivät varmasti näin reippaan matkustelun. Läheisiä näkisimme sitten vastaavasti enemmän ja olisimme paikalla tarjoamassa apuamme ja aikaamme lyhyelläkin varoitusajalla. Luultavasti jatkaisimme myös tanssiharrastustamme Suomessa vähän kunnianhimoisemmin kuin täällä. Tai sitten ei, kuka tietää.

  

Mitä pyydät aina lähettämään / tuomaan tuliaisiksi Suomesta?

Xylitol-purkkaa, ruisleipää, hapankorppuja, Pan-suolaa... Tuomme niitä itse tullessamme ja perheenjäsenetkin tietävät tuliaislistamme aika hyvin.

Mitä arvostat nykyään eniten Suomessa, mitä et ehkä osannut arvostaa ennen?

Luontoa, väljyyttä, jokamiehenoikeutta, turvallisuutta, terveydenhoitoa, koululaitosta... Todella paljon hyviä asioita, jotka eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä. Olen tuota kaikkea tietysti arvostanut jo Suomessa asuessani, mutta etenkin luonto ja väljyys puhuttelevat nykyään entistä enemmän.

Mikä Suomessa ärsyttää eniten?

Joidenkin suomalaisten nurkkakuntaisuus.
Joskus harmittaa myös perisuomalainen kateus.

Mikä taas Suomessa on ihanampaa, kuin missään muualla?

Tuttuus. Se, että osaa tulkita juttuja oikein ja tietää mitä on asioiden taustalla. Muualla on aina vähän pihalla ja ulkopuolinen.

Suomalaisinta minussa on...

... Nopeasti sanoisin, että oman reviirin tarve. Ehkä olen välillä vähän metsäläinen täällä yhdessä Euroopan tiheimmin asutuista maista. Vaikka täälläkin ilmaa ja tilaa toki riittää, kun lähtee pois kaupungin keskustasta. Ja minun on todellakin välillä lähdettävä!

Puolisoni/läheisen mielestä suomalaisinta minussa on...

Kun kysyin K:lta, hän vastasi lähes epäröimättä, että villasukat kotona.

Olen hävennyt Suomea/suomalaisia...

Täällä alkuaikoina, kun tajusin, että kaupungilla näkemäni arrogantisti örveltävät humalaiset  olivatkin usein suomalaisia. Vaikka Amsterdamissa on perinteisesti hyvin vapaamielinen suhtautuminen päihteisiin, örveltäviä humalaisia näkee päiväaikaan hyvin vähän (ainakaan niissä paikoissa, joissa tällainen keski-ikäinen täti liikkuu). 

Mitä nykyisen kotimaasi asukkaat tietävät Suomesta?

Ainakin Jari Litmasen! Hollannissa oli kuulemma oikein Jari-buumi pojille annetuissa nimissä silloin kun suomalaispelaajan ura oli huipussaan. Monen koirankin nimi on muuten Jari ; )

Suomalaisia pidetään ehkä vähän erikoisina ja eksoottisina, mutta samalla melko kiinnostavina. Yleensä olen tottunut sellaiseen positiiviseen kiinnostukseen. Tietämys kyllä riippuu paljon myös ihmisestä, jolta kysytään. Niinkuin kaikkialla.

Ai niin. Kaikki ovat tietävinään, että Suomessa on kamalan kylmä ja paljon hyttysiä.

Kerron aina Suomesta...

Ei taida olla mitään tiettyä juttua, jonka aina mainitsen. Ehkä itselleni tärkeästä luonnosta ja metsistä haluan jotakin sanoa, mutta ihmisiä kyllä kiinnostaa välillä aika kummalliset asiat.

Yritän myös parhaani mukaan oikaista kovin virheellisiä mielikuvia ja käsityksiä. Niitäkin on, vaikka kovin kaukana Suomi ei täältä katsoen olekaan.

Kuinka usein puhut Suomea?

Onneksi joka päivä, ainakin jos K on kotona. Äidinkieleni on minulle todella tärkeä! Osittain varmasti siksi kirjoittelen myös tätä blogia.

Mikä on mielestäsi Suomen kielen kaunein sana?

Illalla. Se kuulostaa aivan laulelulta. 

Entä rumin?

Ehkä .... Räkänokka

Mikä on lempimusiikkiasi Suomesta? Lempi-laulusi?

Lempimusiikkini vaihtelee todella paljon. Aika vähän taidan kuunnella suomalaista musiikkia. Vaikka todellakin -  näinä päivinä olen jostakin syystä kuunnellut ikivanhaa Scandinavian Music Groupin Manner-levyä. Ja Emma Salokoski Trion tulkitsemaa Tähdet meren yllä -kappaletta sekä Aki Sirkesalon vanhoja biisejä. 

Mutta kuten olen sanonut, minulta on ihan mahdotonta saada kunnollista vastausta noihin LEMPI-kysymyksiin ; )

Mitä suomalaista perinnettä teillä vaalitaan?

Varmaan ihan huomaamatta montaakin, mutta aiheeseen liittyen meillä kyllä täällä Amsterdamissakin sytytetään aina kaksi kynttilää ikkunalle itsenäisyyspäivän iltana.

Mitä terveisiä lähetät 100-vuotiaalle Suomelle?

Kiitos turvallisesta kasvualustasta. Kiitos koulutuksesta ja kiitos haastavista työmahdollisuuksista.

Kiitos, että voimme palata täältä muilta mailta jokusia kokemuksia rikkaampina sitten kun se on taas ajankohtaista. 

Kiitos, että tarjoat samat mahdollisuudet myös lapsillemme.

Suomi onkin taas tuoreesti mielessä, koska käväisimme siellä viime viikonvaihteessa. Turussa pääsimme vihdoin tutustumaan uudistuneeseen Kaupunginteatteriin ja katsomaan Stingin säveltämää Viimeinen laiva -musikaalia. Herkuttelimme myös Kuori -kasvisravintolassa. Sitä voin suositella ihan täpönä, jos tykkäätte nuorekkaista ja kekseliäistä kasvisruoka-annoksista. Tämän viikon tiistaina koko ruokalista kuulemma uudistui, joten menkäähän Turkulaiset maistelemaan. Kannattaa, vaikka etenkin viinien hinnat kirpaisivat Amsterdamissa asuvan mieltä. Sama taitaa kyllä olla kaikkialla Suomessa. Mutta siis: ruoka oli tosi hyvää ja palvelu mainiota! ei maksettu mainos ;)


Tällä erää, Tot ziens!
Leena

Italian sijasta Suomeen

Alunperin oli tarkoitus viettää pitkä viikonloppu Italiassa Venetsian lähellä Proseccon maisemissa, vaan sitten suunnitelmat äkisti muuttuivat. K lähti yksinään Italiaan työasioissaan, minä jätin Italian lipun käyttämättä ja varasin toisen lentolipun Helsinki-Vantaalle. 

Aamulla kotipysäkillä lentokenttäbussia odotellessa sain kummastelevia katseita vieressäni seisoskelevalta nuorelta naiselta, jolla pikkuruisen teepparin päällä oli vain avonainen ja yhtä pikkuruinen farkkutakki. Lämpimässä aamussa hikoilin ja vähän nolottikin paksussa talvitakissani. Teki mieli selitellä minne olen menossa, mutta lopulta annoin olla. Mitäpä sillä väliä.  

Kun lento viime torstaina iltapäivällä laskeutui Suomen kamaralle, lunta oli satanut jo ihan kunnolla ja myräkkä jatkui koko bussimatkan Tampereelle asti. 

Näky Keimolassa bussin vaihtoa odotellessa oli aika loskaisen lohduton mutta vähitellen, pohjoisemmaksi edetessä, maisema alkoi lumikinosten kasvaessa muuttua häkellyttävän kauniiksi. Samassa bussissa matkustaneet kreikkalaiset kuvasivat näkymiä kännykkäkameroillaan ja hihkuivat aivan haltioissaan. Olihan se kieltämättä aika eksoottinen näky myös Amsterdamin lämpimähköstä syksystä Suomeen lennähtäneelle. 

Vaikka maisema oli todella kaunis, en vain saanut kaivetuksi kunnollista kameraani esille. Pari hätäistä ja suttuista kuvaa nappasin kännykälläni, mutta siinä se. Matkani varsinainen syy oli Suomesta tullut suru-uutinen ja perjantaina vietettävä siunaustilaisuus. Ajatukset taisivat olla muualla kuin maisemassa tai lumipyryssä.

Lauantain vesisateessa hyppäsin sitten taas uuteen bussiin ja matkasin vielä pariksi päiväksi Turkuun. En odottanut muuta kuin leppoisia hetkiä nuorten kanssa, mutta pääsin sen lisäksi lauantaina maistelemaan Torgetin (kirjoitusvirhe johtuu hollantilaisesta näppiksestäni) savusiika-kukkakaalipizzaa ja  drinkille Tiirikkalaan höpöttelemään ja kuuntelemaan live-musiikkia. Oli niin hyvä olla. 

Ja hei, sitten sunnuntai-aamupäivällä osallistuin vielä ankkajahtiin.  Turun kaupunginkirjastoon oli nimittäin piilotettu Luther-kumiankkoja. Luitte aivan oikein! Todellakin: Luther-kumiankkoja!! Aika erikoiselta kuulosti minustakin. Mutta nyt on siis ollut meneillään maailmanlaajuinen reformaation 500v - juhlavuosi. Reformaatio on vaikuttanut Suomessakin Agricolasta lähtien kieleen, kirkolliseen elämään, koulutusjärjestelmään, yhteiskunnan turvaverkkoihin, kansainvälisiin suhteisiin, tapoihin, taiteisiin, kalenteriin ja moneen muuhun asiaan, siis virallista tiedotetta lainatakseni. Osa vaikutuksista jää varmasti arkipäiväisyydessään huomaamatta, mutta mekin päätimme nyt tämän verran asiaa juhlistaa. Tasan klo 12, kun kirjaston ovet avautuivat, rynnistys oli aikamoinen. Ankkoja ei onneksi meille isoille tarttunut mukaan, mutta muutaman onnellisen pikkukaverin näin ankka kainalossaan. En ollutkaan aiemmin käynyt kirjastorakennuksessa sisällä ja kiertelin siellä katselemassa sekä uutta, että vanhaa puolta. 

Eli siis varsin nuorekasta menoa tällä kertaa Turussa. Haikeana lähdin maanantai-aamuna kotimatkalle. Kyllä nuorten seura on ihan parasta!

P.S. Italiassa oli kuulemma ollut ihana sää ja hotellina hulppea linna, josta sain katsella kauniita valokuvia. Eikä kyllä näkynyt yhtään lumi- tai räntäsadetta. Mutta ei myöskään läheisten seuraa tai kumiankkoja!


Voima-ajatus Teille kaikille Amsterdamin marraskuusta,
Tot ziens!
Leena