Hei karnevaalihulinaa

 Sunnuntaina viimeistään vahvistui käsitys siitä, että hollantilaiset ovat rentoa ja irrotteluun taipuvaista porukkaa. Kuninkaanpäivän juhlintaan olemme itsekin osallistuneet, aika hillitysti tosin, mutta varsinaiset karnevaalit olivat jääneet kokematta. Täällä Hollannin pohjoisosan kaupungeissa nuo hurjat juhlat eivät näy oikeastaan mitenkään ja nyt tuli todistettua sekin väittämä, että ero pohjoisten ja eteläisten maakuntien välillä ainakin tässä suhteessa on valtava. Eteläosissa katolisuus on kuulemma perinteisesti vaikuttanut ilmapiiriin, juhlapyhien viettotapoihin ja ehkä myös muuhun mentaliteettiin. Hyvässä ja pahassa.

Lähdimme käymään Amsterdamista noin tunnin junamatkan päässä Den Boschissa. Tosin, näin karnevaalien aikaan kaupungin nimi on tietysti muutettu. Nyt se oli Oeteldonk. Älkää kysykö minulta, mitä se merkitsee. Mutta siis! Mikä meininki!! Musiikkia, värejä, hymyjä, halauksia, suukkoja, sammakoita ja iloisia juhlijoita. Eikä sunnuntai-aamupäivällä yhtäkään humalassa hoippuvaa tyyppiä, vaikka ilonpito oli varmasti aloitettu jo päivä tai pari sitten. Illalla meno tuollakin on varmasti vähän toisenlainen, mutta päivämeno oli täysin lapsille sopivan näköistä vilpittömän hauskaa juhlintaa.

Lyhykäisesti kerrottuna kaupungille siis valitaan karnevaalien ajaksi uusi nimi ja valtaan astuu noiksi muutamaksi päiväksi kaupunkilaisten valitsema prinssi, jolle ojennetaan kaupungin avain. Ja hulvaton juhlinta voi alkaa. Eri kaupungeilla on vähän erilaisia perinteitä ihan alkaen siitä, montako päivää juhlintaan käytetään ja milloin varsinaiset paraatit lähtevät liikkeelle jne. 

Sunnuntai-aamupäivä Den Boschissa oli siis paraatipäivä ja sitä lähdimme katsomaan. Kavereittemme karnevaalijuhlinta vähän etelämpänä kuulosti niin perusteelliselta ja monipäiväiseltä, että valitsimme sen sijaan vain tällaisen helpon turistiversion saadaksemme ensikosketuksen oikeisiin karnevaaleihin.

Ja voin todeta jo pelkästään näkemämme Boschin paraatihumun jälkeen, että suomalaisten vappu ei tähän verrattuna ole mitään, vaikka siihen yhdistäisi vielä kaikki Suomen koulujen penkkarit ja muut pippalot päälle. Meno oli nimittäin jäätävää.

Kuvat kertovat kaikesta paremmin, joten olen laittanut tähän kunnon kuvapläjäyksen. Voitte muuten arvata, että meikäläisen varovaisuus vieraiden ihmisten valokuvaamisessa jäi nyt jonnekin taka-alalle. Yleensä en tohdi vieraita kuvailla, vaikka se olisikin ihan hauskinta. Yleensä kuvailen maisemia ja rakennuksia tai niiden yksityiskohtia. Tuolla laskeskelin kuitenkin, että juhlijat olivat kyllä itse asettuneet alttiiksi kameran kohteena olemiselle ja monet näyttivätkin päinvastoin ilahtuvan päästessään ikuistetuiksi. Ilo oli siis molemminpuolinen ja siksi sitä parempi. 

Viimeisimmän kuvan rouva kulki mielestäni joidenkin äitien ja päivähoidon aikuisten porukoissa. Taitaa täälläkin täiongelma vaivata pipokautena lapsiperheitä ;-D.  Kuten huomasitte, väriä ja menoa ja meteliä riitti.

Loppuun liitän muutaman vähän rauhallisemman kuvan, joista värit ja äänet on ikäänkuin kytketty pois. Erilainen tunnelma, vai mitä?  Sikaria poltteleva hevoskuski oli erittäin kuvauksellinen. Harmi etten päässyt lähemmäs. Kuin menneestä maailmasta eikä niinkään karnevaaliparaatista.

Olemme palanneet taas arkeen ja normaaleihin rutiineihin, mutta eilinen iloinen hulina jäi kyllä mieleen lämmittämään ainakin vähäksi aikaa. Ja sitäpaitsi, karnevaalihypetystä olisi lupa jatkaa vielä pari päivää ja paastokin alkaisi vasta keskiviikkona. Ja silloin taas julitaan ystäviä ja rakkaita. Eli, ei hätiä mitiä! 

Tot ziens,
Leena