Virkistävä synttärilahja

Ajattelin kirjoitella muutaman sanasen iki-ihanasta synttärilahjasta, jonka sain toukokuun alussa perheemme lapsilta ja lastenlapsilta. Sain nimittäin hulppean lahjakortin The Barö-hotelliin. Lahja tuli täytenä yllätyksenä, enkä osannut kuvitellakaan miten hieno paikka meitä odotti, kun lauantaina aamupäivällä hyppäsimme kasseinemme autoon ja lähdimme K:n kanssa huristelemaan vajaan tunnin mittaiselle matkalle kohti Inkoota ja ihanaa saaristoa. Olimme kyllä lähtiessämme nopeasti katsastaneet netistä hotellin sivuja, mutta vasta paikan päällä saimme kunnollisen käsityksen tuosta ihanuudesta.

Hotellin esitteessä kerrotaan, kuinka "The Barö on ekologisesti rakennettu saaristohotelli maailman hienoimman saariston syleilyssä Barösundin alueella Inkoossa". Tällä hetkellä huoneita taitaa olla 12, mutta kalliorinteeseen on rakenteilla lisää ihan pian valmistuvaa majoitustilaa. Huoneet ovat erillään toisistaan olevia, mustaksi poltetulla puulla verhoiltuja mökkejä. Omasta mielestäni nämä pikkuruiset geometriset laatikot maastoutuvat hienosti kallioiseen maisemaan, ainakin jos vaihtoehtona olisi jokin iso kummallinen kolossi. Toki asiasta on varmasti monta mielipidettä. 

meidän asumuksemme

Mökkien välillä kulkee kauniisti harmaantuneesta puusta rakennettuja kävelyreittejä. Ne näyttivät olevan taidokkaasti ja huolellisesti veistettyjä ja kiertelivät hauskasti myötäillen puita ja kiviä varta vasten niille veistettyjen sopivan kokoisten aukkojen avulla. Oli hienoa, että hotellin varsinainen parkkipaikka oli n.300 metrin päässä, eikä autoja siis näkynyt tai kuulunut lainkaan. Jaa, no yksi huoltoajoon tarkoitettu auto taisi jossain näkyä, mutta se nyt lienee välttämätöntä. Hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa. Vaikka voihan olla, että sesonki on vasta hiljalleen aluillaan ja kesällä sitten ääntä tulee maisemaan ainakin muiden majoittujien äänistä. Nyt kuuntelimme lähinnä lintujen laulua ja tuulta. Todella rauhoittavaa!

hämärän laskeutuessa syttyivät valot kulkuväylille

Jokaisessa mökissä on seinän kokoinen panoraamaikkuna ja ainakin meidän ikkunastamme näkyi sammalta, jäkälää, kauniita kiviä ja vanhoja käppyräisiä mäntyjä. Taustalla pilkotti uskomattoman vihreänä hohtava meri! Huoneessa sisällä tuntui aivan siltä, kuin olisi ollut ulkona sammaleisella kalliolla katselemassa merimaisemaa. Huoneessa oli myös pieni takka ja viereisen mökin kanssa yhteinen jaettu terassi. Varustelu oli ihan huippua tilavine kylpyhuoneineen ja korkealaatuisine pyyhkeineen, kylpytakkeineen, tohveleineen ja kosmetiikkatuotteineen. Siis ihan luksusta! Vaikka en tuollaista luksusta oikeasti tarvitse, pystyn kyllä nauttimaan siitä silloin harvoin kun sellaista on tarjolla. Mutta siis, upeinta kaikesta oli tietysti tuo uskomattoman hieno ja ainutlaatuinen maisema. 

Yöllä oli pakko valvoa pari tuntia ja vain istua hiljaa katselemassa, kun keväinen taivas alkoi hiljalleen valjeta ja valkovatsaiset lokit hohtivat salaperäisinä hennossa hämärässä liidellessään hiljalleen kapeassa salmessa syvänvihreän veden yllä. Kuin uni- tai satuolentoja! Huoh.

Alhaalla rannassa sijaitsee panoraamaikkunainen sauna, johon voi joko varata oman saunavuoron iltaisin tai sitten käväistä aamulla yleisellä vuorolla löylyissä ja tehdä samalla vaikka nopeasti herättävän pulahduksen kirkkaaseen meriveteen. Rannan hiekka oli hienoa ja valkoista ja terassirakennelmat houkuttivat istuskelemaan ja kääntämään kasvot aurinkoon. Meillä oli säiden suhteen onnea. Välillä merituuli oli vilpoisa, mutta aurinko paistoi ihanasti sekä lauantain että sunnuntain.

saunarantaa

Ylhäällä kalliolla oli houkutteleva aurinkotasanne. Siellä sai tähän aikaan vuodesta viettää aikaa ja ihailla maisemia ihan rauhassa. Kesähelteillä taitaa olla vähän toinen juttu.

Hotellin trendikäs ravintola, The Berg, on ollut esittelyssä ainakin Hesarissa kevättalvella ja lehden mukaan paikka on hyvin suosittu. Illallisella ravintolasali oli mielestäni vähän turhankin täynnä. Söimme lauantai-iltana siellä mainion neljän ruokalajin (maistelu?)illallisen. Ruoka oli etupäässä hyvää tai erittäin hyvää ja kekseliäästi koostettua. Kertomansa mukaan ravintola käyttää paljon lähituottajien raaka-aineita ja paljon juuri sesongin tuotteita. Nytkin eri annoksissa oli mukana ainakin nokkosta, karhunlaukkaa, ketunleipiä, merihanhea, paikallista ahventa, kevätkaalia, marjoja, kauraa... Muistinkohan edes suurimman osan. Parhaita syömistämme annoksista meidän molempien mielestä olivat alkupala, jossa oli ilmakuivattua merihanhea ja kevätkaali-lunta sekä jälkiruoka, jossa oli kirsikka-sorbettia ja hasselpähkinästä valmistettu salaperäinen hmm... pehmeä pallero. 

saariston leipää ja ruskistettua voita

Annokset olivat kooltaan aika pieniä. Noiden neljän annoksen jälkeen (sekä aimo palan saaristolaisleipää ja ruskistettua voita syötyään), K totesi, että jäi ehkä vähän nälkä! Menu oli rakennettu niin, että lisämaksusta olisi voinut valita eri annosten väliin vielä pieninä lisäannoksina mm. liha- (16e) tai kaviaari- (29e)-tartaria, pientilajuustoja ja fenkolinäkkileipää(14e), tai varsinaisen jälkiruoan jälkeen vielä petit fours (10e). Koska menu ilman noita lisäannoksiakin maksoi 64e/hlö, ajattelimme, että sillä pitäisi jo saada nälkänsä taltutettua. Juomat maksoivat tietysti erikseen. Tartarit eivät oikein houkutelleet ja juustonäkkärit yhteensä 28e tuntuivat vähän liioittelulta, joten perussetillä mentiin.

Aamupala sen sijaan olikin sitten ruhtinaallisen runsas. Ja raikas. Haimme sen huoneeseemme, koska olimme päättäneet uhmata aamun koleutta ja nauttia sen mökin terassilla. Koska viereisen mökin asukkaat (jos siellä edes ketään asui) eivät terassia käyttäneet, saimme ylellisesti koko tilan itsellemme. Söimme aamupalan vasta puoli kymmenen jälkeen, joten aurinko lämmitti jo ihanasti. Päälle puin kuitenkin kevyttoppiksen ja polvilla oli vielä villahuopa, mutta kyllä siinä tarkeni nautiskella. 

Aamupala oli pakattu hauskoihin vanerisiin rasioihin kahteen kerrokseen ja mukana oli juustojen, savulohen ja kinkun lisäksi tuorepuuroa, jogurttia, granolaa, leipää, tomaattia, kurkkua ja hedelmiä. Lisänä tietysti termarissa kahvia ja raikas mehu. Kahvia sai toki huoneen kapselikeittimelläkin, jos termari ei innostaisi. Siis kertakaikkisen ihana aamupala! En olisi kyllä keksinyt pyytää enää mitään muuta. Ja kaikki tämä upeassa merimaisemassa! Kuulostaa melkein mainoslauseilta, mutta luonnollisesti en saa näistä kehuistani mitään korvausta, vaan kirjoittelen lomasestamme ihan vain silkasta innostuksesta noihin saaristomaisemiin. 

Ja tietysti kiitoksena ihanasta lahjasta <3

Vietimme vielä melkein koko sunnuntain noissa Inkoon maisemissa, joten ehkä niistä retkistä myöhemmin vielä lisää. Kuvia ainakin olisi ;)

Virkistynein ajatuksin,

Leena

Oikeaan aikaan oikeassa paikassa

Kevät tuntuu etenevän jähmeästi ja viileitä tuulia puhaltelee. Mutta sellaistahan se kevät on. Nyt on hauskaa metsästellä kevään kukkijoita, vaan milloinkahan on se oikea aika odotella kukkien puhkeavan täyteen loistoonsa?

Kirsikankukat

Kaikille on varmaankin tuttua Japanin kevääseen erottamattomasti kuuluvat kirsikankukat. Koska Japaniin on täältä matkaa ja tarkkaa kukinta-ajankohtaa on ehkä hankala ennustaa, täytyy kukkivia kirsikkapuita metsästää ihan vain kotinurkilta. Olen viime päivinä lueskellut hurmioituneita kuvauksia Helsingin seudulla kukoistavista kirsikkapuista. Vaikka Oopperatalon takana kukkivasta puusta oli Hesarissa aika isokin juttu, parhaat väristykset saa ilmeisesti Roihuvuoren kirsikkapuistosta, jossa ihastelijoita vieraileekin ruuhkaksi asti näinä muutamana päivänä, kun kukinta on parhaimmillaan. Ajoitus taitaakin koko hommassa olla asian ydin. On siis oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ennusteita jaellaan jo varhain, mutta varma on varmaa vasta silloin, kun hetki on jo ihan siinä käsillä. Ei ennemmin tai myöhemmin. Ehkä ihanuus piileekin juuri tuossa hetken hurmiossa. Jos viivyttelet vähänkin liikaa ja odotat varsinaista huipennusta, kaikki voikin silmän räpäyksessä olla ohi ja upein hetki menetetty. Onneksi (ja ehkä tosiaan vain tässä asiassa onneksi) tämä viileä ja viipyilevä kevät saattaa vähän pidentää kukinta-aikaa ja hitaampikin hämäläinen voi ehtiä mukaan kirsikankukkien juhlaan. Me kävimme viime viikolla ikuistamassa vaaleanpunaista kukkapilvipyörrettä läheisessä Marketanpuistossa. Siellä rusokirsikan kukat olivat kauneimmillaan. Sää oli epävakainen lyhyine sadekuuroineen, pilvineen ja koleine tuulineen. Ukkonenkin jyrähteli dramaattisesti pari kertaa. Tuntui todellakin keväältä.

Alppiruusut

Kesäkuun alkupuolella helsinkiläiset vaeltavat Haagan kaupunginosaan pyydystämään kameroihinsa kuvia ihastuttavista alppiruusuista. Kahdeksan hehtaarin kokoisessa Alppiruusupuistossa juhlivat silloin aluksi ihanan metsäiset punaiset, keltaiset, oranssit, valkoiset ja vaaleanpunaiset atsaleat ja heti niiden jälkeen isompikukkaiset upeat alppiruusujen kukat. Puistoa voi kierrellä joko leveitä hiekkakäytäviä kävellen tai korkeiden pensaiden väleissä luikertelevia pitkospuita pitkin. Suosituinta sesonkia on alkukesän kukinta-aika toukokuun lopulta kesäkuun puolenvälin tienoille. Riippuu tietysti kevään säästä. Parhaimman kukinnan aikaan, etenkin viikonloppuisin, täytyy varautua kulkemaan jonossa muiden kanssa yhdessä kukkaloistoa huokaillen. Koska puistoon on vapaa pääsy, kannattanee ehkä valita aikainen aamu tai myöhäinen ilta, jos haluaa kuvailla rauhassa tai nauttia salaperäisestä satumetsätunnelmasta ja mustarastaiden laulusta. Tuo puisto syntyi alun perin vuonna 1975 yliopiston kasvinjalostuksen tutkimusalueeksi, mutta siitä on nykyisin tullut kaupunkilaisten suosima vierailukohde.

Tulppaanit

Nyt juuri kotipihassamme ensimmäiset tulppaanit alkavat availla nuppujaan ja hehkuvat kilpaa helmililjojen ja muiden varhaisten sipulikukkien kanssa. Ihania ovat, mutta en voi mitään sille, että mielessä häälyvät yhä Hollannin tulppaanipellot ja niiden megalomaaninen väriloisto, jota on vaikeata edes ymmärtää, jos ei ole noiden peltojen keskellä saanut kävellä ja ihanaa ilmassa väreilevää kukkatuoksua nuuskutella. Jo 1600-luvulla tulppaani nousi Hollannissa jopa himoituksi statussymboliksi. Se johti surullisenkuuluisaan tulppaanimaniaan, jossa kukkasipuleiden hinnat nousivat ensin ennätyskorkeiksi ja sitten romahtivat. Hollanti on yhä tulppaanisipuleiden suurin yksittäinen tuottajamaa. Keväisin värikkäät kukkapellot ovat myös supersuosittu matkailunähtävyys. Kun asuimme Hollannissa, monet tutut kyselivät kevään edistymisestä siellä, kun olivat varailemassa kevään matkojaan. Maallikkona oli vaikeata ennustaa tarkkaa aikaa, mutta yleensä tulppaanisesonki alkoi maaliskuun lopussa ja kesti toukokuun loppupuolelle. Paras ajankohta taisi olla jossain huhtikuun puolivälin ja vapun välisenä aikana.

Magnoliat

Magnoliankukka on yksi kauneimmista! Suomessa niitä näkee aika harvoin ja koska se on ilmastollisesti arka vain joitakin lajeja voi onnistua Suomessa kasvattamaan tuulen ja hallansuojaisassa kasvupaikassa. Vasta Amsterdamissa asuessamme todella ymmärsin, miten upea tuon puun kukinta voikaan olla. Kotimme sijaitsi asuinalueella, jossa magnoliapuita saattoi olla monia kymmeniä yhtaikaa täydessä kukassa. Ympärillämme oli keväisin jonkin aikaa vaaleanpunainen ja valkoinen kukkameri. Näky oli huumaava! Magnolian kukka saattaa parhaimmillaan olla melko suuri ja näyttävä ja vaikka se onkin hieman jäykkä, se on samalla myös jotenkin hyvin herkän ja puhtaan oloinen. Huomaan, että en osaa sitä oikein sanoin kuvailla, niin paljon se poikkeaa  kaikkien muiden tuntemieni puiden kukista. Joka kevät odotin eniten juuri magnoliapuiden kukintaa ja se osui yleensä jonnekin huhtikuun puolenvälin paikkeille. Viime viikolla Marketanpuistossa kukki Vanha rouva-niminen japaninmagnolia valkoisine kukkineen, mutta se oli kyllä kalpea aavistus noista edellä kuvailemistani kaunokaisista tai oikeastaan puukuningattarista. Myös Helsingin Kaisaniemessä on lähes joka kevät kukkinut valkoinen pienehkö magnoliapuu, jonka tarkempaa lajia en tainnut koskaan selvittää. En tiedä miten se on mahtanut selvitä tästä keväästä.

Viime keväänä meidän takapihallamme kukkivat myös ihana koristeomenapuu sekä vanha luumupuu, mutta molempien (mahdollista) kukintaa täytyy tänä keväänä vielä odotella. Toivottavasti saisimme niistäkin nauttia.

Sykähdyttääkö sinua jokin kevään kukkivista puista, pensaista tai kukista?

Ilonpilkahduksia sinne,

Leena

P.S. Olen teidän joidenkin postauksiin kommenttia lähettäessäni huomannut hankaluuksia, ja kommenttini on lennähtänyt kuin tuhka tuuleen. No, yritän uudelleen seuraaviin <3

Pumppuja ja ruusuja

Oi, ihanaa olla taas täällä!

Huhtikuu vilahti ihan kokonaan ohi ilman postauksen postausta. Kaipa se sujui ihan tavanomaisen huhtikuun tapaan. Paitsi että!! Melkein olin jo unohtanut! Parisen viikkoa oli kyllä todellakin aikamoista hermojen ja hampaiden kiristystä. Tosiaan! Meillä meni maalis-huhtikuun vaihteessa maalämpöpumppu sököksi. No just niin. Silloin sattui olemaan vielä se pahimman luokan takatalvi. Satoi lunta ja öisin oli pakkasta pahimmillaan 10 astetta. 

Vaikka tilasimme heti uuden pumpun asennuksineen, saimme kuulla, että on mahdoton komponenttipula ja sitä ja tätä ja sitä ja tätä. Uuden pumpun saaminen voisi pahimmillaan kestää puolisenkin vuotta. Emme siis voineet haaveillakaan erilaisten pumppujen ominaisuuksien vertailusta tai yritysten kilpailuttamisesta. Oli tilattava sieltä mistä voisi muutamassa viikossa saada uuden pumpun. Maksoi mitä maksoi. Eräs maalämpöpumppuja myyvä firma lupasi tehdä parhaansa, mutta sekään ei kuulemma voinut mitään maailmantilanteelle ja osien puuttumiselle. 

Kun talo alkoi jäähtyä eikä lämmintä vettä tullut pisaraakaan, tuli mieleen, että tällainen vahinko olisi todellakin voinut tapahtua mieluummin vaikkapa heinäkuussa. Tai jotain. Onneksi meillä asuu vain kaksi aikuista. Pienten lasten kanssa olisi ollut kyllä miettimistä. 

Olkkarissa on takka ja vaikka se ei ole varaava sellainen, sillä sai kuitenkin keskikerrosta lämmitettyä ja lisäksi pumppu-firmasta apupoika kuskasi meille lainaksi muistaakseni seitsemän sähköpatteria. Niiden avulla sinniteltiin se kylminkin viikko ja alakerran saunaa lämmitimme myös ahkerasti. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että kun saunaa lämmittäessä nostaa lauteille vettä vateihin ja ämpäreihin, siinä ne vedetkin tietysti hieman lämpenevät (ei, en todellakaan  halua nähdä noiden päivien sähkölaskua). Kun sitten vedenkeittimellä tai isossa kattilassa lämmitimme sekaan vielä vähän lisää vettä, saatoimme jopa peseytyä.  Kaksi viikkoa kului kyllä aika hitaasti ja voitte vain kuvitella miltä tuntui, kun talo alkoi taas lämmetä ja kuumaa vettä virtasi hanasta. Aaaah!

Toukokuun alkupuoli on aina ollut, kuten siis tänäkin keväänä, lähipiirimme naisten juhlaa. Omat kuusikymppiseni vietettiin vain lähipiirissä, koska samalle viikolle osui myös äitienpäivä ja anoppini 90v. syntymäpäivä. 

Omana juhlapäivänäni lähimmät veivät minut pakohuone-seikkailulle ja sen jälkeen ihanalle illalliselle Helsingin Ullanlinnaan Jura-ravintolaan. Nuo rakkaimmat tuntevat minut kyllin hyvin tietääkseen, miten mieluiten viettäisin omaa juhlaani. En nimittäin nauti isomman joukon keskipisteenä olemisesta. Kesemmällä pääsen sitten vielä nauttimaan kahdestakin ihanasta lahjasta kivojen reissujen muodossa. Vau! 

Anopin juhlat vietettiinkin sitten vähän perinteisempään tapaan. Juhlat pidettiin täällä meidän kodissamme, koska meillä on hyvin tilaa koko joukolle. Vaikka juhlaväkeä oli vain kaksikymmentä henkeä, järjesteltävää oli aika paljon. Tarjolla oli sekä ruokaa, että kakkukahvit. Etukäteen olin toivonut, että sää olisi ollut vähän lämpimämpi ja olisimme voineet olla myös ulkona. Tarkempia sääennusteita tutkittuamme päätimme kuitenkin jo muutamaa päivää ennen h-hetkeä, että vain onnittelumaljat ja valokuvat napattaisiin ulkona ja nekin tietysti vain jos aurinko paistaisi ja takapihalla olisi riittävän lämmintä tepastella hetki juhlatamineissa. Kun tuo päätös oli tehty, olikin sitten helpompi suunnitella ja järjestellä pöydät ja paikat sisällä sen mukaan. Kaikki sujui hienosti ja sankaritarkin oli hyvin tyytyväinen juhliinsa. 

Nyt meillä vietettävät juhlat syntymäpäivineen ja äitienpäivineen on tältä keväältä juhlittu, ruusut tuoksuteltu ja viimeisetkin juhlapöytäliinat laitettu pyykkiin. Koti palautuu vähitellen normaaliin ulkoasuunsa ja tämän toukokuun viimeiset oman joukon syntymäpäivät pääsemmekin onneksi viettämään suloisen 3-vuotiaan pikkuneidin omaan kotiin. 

Eilinen päivä hurahti vielä kahden pikkuisen kanssa mummuillessa, koska päiväkoti oli lakon vuoksi suljettuna, mutta tänään he pääsivät jo omaan kivaan päiväkotiinsa. Varsinkin isompi 4-vuotias kaipasi jo selvästi tuttuja kavereitaan, vaikka täällä pappamummulassa paistetut vohvelit kuulemma voittavatkin kaikki muut maailman herkut <3 

Tänään ehdin vihdoin piipahtaa myös tänne blogin puolelle. Joku jo kyselikin, että mitä ihmettä elämässäni tapahtuu kun täällä blogissa on ollut niin hiljaista. No, nyt on aikaa taas tällekin harrastukselle. Ja se tuntuu kivalta!

Pihassa kevät on lähtenyt liikkeelle hitaanpuoleisesti. Tällä hetkellä kukkivat lähinnä helmililjat, posliinihyasintit, skillat ja pikkuhiljaa myös kevätkaihonkukat aloittelevat herttaista sinistä kukintaansa. Aurinkoisen keltaisina mättäinä lammikon reunalla ilakoivat ihanan mutkattomat rentukat. Tulppaaneissa ja narsisseissa on vain tiukkaakin tiukemmat nuput ja niiden väriloisto antaa yhä odottaa itseään. Alan olla jo vähän innokkaan kärsimätön niiden kanssa ja joudun tämän tästä muistuttamaan itseäni siitä, että kaikki ajallaan. Nyt nautitaan tästä hetkestä!

Mitä sinun kevääseesi kuuluu? 

Lämpöisin terkuin,

Leena