Kotona ollaan!

Kotona tosiaankin ollaan. Maisemani vaihtuivat Amsterdamin kanavista Krunikan rantoihin ja merenlahtiin. Ihan helppo ei paluumuutto Helsinkiin ollut, mutta täällä sitä nyt lopulta ihmetellään ja yritetään taas sovittaa itseämme entisiin uomiin. Mutta ennenkuin solahdan takaisin tuttuihin rutiineihin, yritän hetken katsella ympärilleni avoimin silmin ja uteliain mielin. Tiedän, että tällaista mahdollisuutta ei luontevasti synny ihan pian uudelleen.

Mutta mutta. Lupasin kertoilla vähän varsinaisesta muutosta ja siitä kuinka kaikki lopulta sujui. Viimeksi jäin vuodattamaan kaappi-asioita, mutta toki paljon muuta oleellisempaakin mietittävää oli.

Kuin ihmeen kaupalla saimme ylimääräiset kalusteet ja tavarat myytyä tai toimitettua kierrätykseen. Erityisesti minua ilahdutti kun sattumalta kävi ilmi, että tuoleja ja terassin pöytää tuli noutamaan nuorimmaisemme entinen, nykyisin Amsterdamissa asusteleva, koulukaveri. Asia selvisi kun tarkkanäköinen nuori nainen äkkäsi eteisaulan seinältä valokuvan, jossa hymyili tutun näköinen tyyppi. Kyllä maailma on pieni! 

Varsinaisen muuttopäivän aamuna muuttofirman riuskat miehet saapuivat kuin tuulispäät ja pistivät hösseliksi. Keittiön ikkunasta kaikki pahvilaatikot ja isot kalusteetkin sitten taas laskettiin hissilavalla alas sellaisella ammattitaidolla, että meitä hitaampia hirvitti. Vaikka samaa tietä oli aikoinaan kaikki raijattu sisäänkin, olin jo unohtanut toimituksen lennokkuuden. Ihan käsittämätötä! Eniten minua hirvitti alhaalla kadulla soljuva polkupyörä- ja jalankulkuliikenne.  Ajoittain oli kyllä pakko sulkea silmät ja poistua takavasemmalle. Vahinkoja ei onneksi tapahtunut. Huh.

Seuraavana päivänä teimme sitten lopullisen muuttosiivouksen ikkunanpesuineen kaikkineen. Vuokraisännän edustaja kävi  tekemässä tällä kertaa sen lopullisen tarkastuksen ja näytti olevan tyytyväinen. Hän otti muutaman uuden valokuvan nyt tyhjästä asunnosta ja kirjasi kaiken taas uudelleen papereihinsa. Edellisellä tarkastuskerralla valokuviin tuli mukaan täyden jääkaappimme sisällys ja tiskikoneen likaiset astiatkin :-/

Nyt elämme pienoisessa jännityksessä, sillä vuokratakuun, eli kahden kuukauden vuokran, palauttamisesta ei ole vielä kuulunut mitään. Onneksi meitä oli etukäteen vähän varoiteltu homman mutkikkuudesta, joten vielä hermo kestää odottelua. Hollannissa vuokralaisen asema kyllä näyttää olevan koko lailla heikompi kuin täällä Suomessa.

Täällä olivat vuokralaiset tehneet olohuoneen seinään 12 jäätävää reikää, kun olivat kiinnittäneet valtavan kotiteatterilaitteiston paraatipaikalle, mutta siihen ei kuulemma meillä ole nokan koputtamista. Ei siis kannata syynätä tai valokuvailla isojakaan reikiä, koska asukkaalla on oikeus asua ja elää. No, pikku juttu, vaikka aluksi moiset holet hieman harmittivat. Meillä ei ollut aikaa nyt heti tehdä remonttia, joten reikien päälle on vain kehiteltävä jotain ripustettavaa. Grrrr. 

Muuttokuormamme matkasi kontissa Travemunden kautta viikon verran tänne Helsinkiin ja tavarat olivat säilyneet hienosti ehjinä. Jopa yksi kasvi reissasi pahvilaatikossa takaisin vanhaan kotiinsa. Vasta kotitalomme pihassa kuormaa purkaessaan muuttomies pudotti vahingossa yhden tietokoneen näytön maahan ja siitä meni kulma aika pahasti kurttuun. Vakuutus korvannee vahingon, joten vähällä päästiin. 

Täytyy kyllä nostaa hattua noille ammattilaisille molemmissa päissä. Osasivat hommansa ja olivat tosi ripeitä. Tavaroiden paikoilleen saaminen sen sijaan ei meiltä ole sujunut aivan yhtä nopeasti, mutta hyvässä vaiheessa jo ollaan siinäkin. Muutamaa uutta hankintaa joudumme vielä odottelemaan, mutta kodilta tämä jo tuntuu. On oikeastaan aika paljon helpompaa sijoitella vaikkapa keittiössä astioita ennalta tutuille hyllyille. Tosin yritin katsella keittiötäkin uusin silmin, ettei jäisi vaihtoehtoiset mahdollisuudet huomaamatta.

Koti oli siis vanha tuttu neljän vuoden takaa ja niin moni muukin asia täällä. Olin tietysti osannut (itseni tuntien) varautua myös marraskuuhun, mutta kaikesta psyykkaamisesta huolimatta se on kuitenkin ollut minulle vaikein asia koko tässä ruljanssissa. Pimeys ja harmaus iskivät vasten kasvoja kuin märkä rätti. Vaikka tiesin, että pimeys on ollut minulle aina hankala juttu, en muistanut että se voi olla näin vaikeaa. 

Amsterdamiin muuttaessa juuri marraskuun valoisuus oli minulle se suurin ilon ja riemun aihe. Muutto ajoittui silloin täsmälleen samaan aikaan. Haukoin vain henkeäni enkä ollut uskoa todeksi sitä valon määrää, joka tulvi keittiön kattoikkunasta sisälle.

No, nyt siis toisinpäin. Toki tiedän, että on typerää ja turhanpäiväistä valittaa valon puutteesta ja harmaudesta, kun asiat oikeasti ovat hyvin ja minua ihan nolottaa koko juttu. Ajattelin nyt kuitenkin olla rehellinen tässäkin asiassa; miksi esittäisin tekopirteästi muuta. Pimeys on ihan kamalaa.

Ja ihan ilman tekopirteyttä voin kai varovasti ajatella, että nyt on sitten heti aluksi koettu se kamalin vuodenaika ja tästä eteenpäin voin alkaa odotella ensin joulun valoja ja sitten kevättalven aurinkoa. Vaikka varsinkin auringon odottelu tuntuu kyllä hir-vit-tä-vän kaukaiselta. No lämmintä onneksi on.

Ehkä joku huomasikin, että olen blogin nimeen lisännyt sanan Krunikka kuvaamaan muuttunutta maisemaani. Amsterdamin kanavat vaihtuivat nyt Kruununhaan rantoihin ja merenlahtiin.  

 Vähän jännittää, kuinka nopeasti taas totun tähän suomalaiseen meininkiin ja lakkaan huomaamasta niitä monia pikantteja kummallisuuksia, joita ulkosuomalaisena aloin vuosien kuluessa panna merkille suomalaisessa elämänmenossa. Yritän kulkea valppaana ja kirjailla mieleen nousevia huomioitani tänne blogiinkin. Tosin vähän arveluttaa, sillä moni kokee ihmettelyn vähän loukkaavana. Tietysti olen itse ollut suurimman osan elämästäni vahvasti mukana suomalaisessa menossa ja siksi myös koen yhä monet kummallisetkin asiat hyvin omiksi ja tutuiksi. Neljässä vuodessa en usko niin kovin paljon muuttuneeni. Luullakseni. No, aika näyttää.

Tämän postauksen kuvat otin keskiviikon keskipäivän kävelyllä Kaisaniemenlahdella ja Töölönlahdella.  

Nyt kaikille teille mielen sisäistä valoa marraskuun muuten niin harmaaseen maisemaan. Ja halit.

Terkuin, 
Leena

Kaappi-morkkis

Hollanninkirjeenvaihtajanne täällä vielä hyvää päivää. Vaikka enemmän kyllä tunnen itseni Laatikkovuoren emännäksi. Tai Kaappikummitukseksi. Jälkimmäisin luonnehdinta liittyy kaappi-probleemaan, jota tässä on pähkäilty jonkin aikaa.

Pari vuotta sitten kerroin tavallisesta tylsästä, mutta hyvin tarpeellisesta vaatekaapista, joka kapusi meille alakerran asunnosta.  Pakko todeta, että kaappi on palvellut meitä esimerkillisesti ja pitänyt K:n pukurivistön ja kauluspaidat ojennuksessa ja erillisessä sivuosastossaan tarjonnut liinavaatteille ilmavat ja mukavat korit. Siis suoranainen marttojen toiveuni!

Saman hökötyksen kohtalo on jälleen ollut mietinnässä ja vaakalaudalla. Mutta tuo yksittäinen kaappi on tietysti ollut vain jäävuoren huippu koko tässä sirkuksessa. Avaanpa kaappikaruselliamme vähän, niin saatte huomata, että kaappi ei ole vain pelkkä kaappi. Se on itseasiassa hyvin merkityksellinen ja tunteitakin nostattava kapine. Tämän olen minäkin ymmärtänyt vasta viime päivinä. 

Sirkuksen alkumetrit ajoittuvat kevääseen, kun kävimme ilmoittamassa Suomen kotimme vuokralaisille paluustamme puolen vuoden kuluttua. Kuten silloin kerroin, tehtävä ei ollut meille ihan helppo, eikä varmasti tiedon vastaanottajillekaan, mutta siitä selvittiin. Toki paluumuuton mahdollisuus oli ollut alusta asti kaikkien tiedossa, mutta silti se taisi tulla vuokralaisille vähän yllätyksenä. Kertoivat tykänneensä asunnosta ja paikasta niin kovasti, että olisivat viihtyneet vielä pidempäänkin. Niin, ja he olivat myös -ylläys, yllätys- tehneet joitakin kaappihankintojakin. Silloin totesimme olevamme mahdollisesti valmiita keskustelemaan joidenkin kaappien kohtalosta, jos niile ei löydy paikkaa heidän uudesta kodistaan. Voisihan niistä joku kenties olla meidänkin tarpeisiimme sopiva. Enemmän olin kuitenkin huolestunut siitä, miten he ylipäätään ehtivät löytää uuden kodin. Lohduttauduin sillä, että olihan kuitenkin puoli vuotta ihan kohtuullinen aika.

Aika hilkulle meni, mutta onneksi vuokralaisille löytyi uusi asunto ihan viime hetkellä. Onnittelimme vilpittömästi ja olimme äärimmäisen helpottuneita. Pyysimme pikaisesti kuvia ja mittoja mahdollisesti myytävänä olevista kaapeista, koska omien suunnitelmiemme kanssa alkoi olla jo kiire. Arvelimme tosin, että säilytystarpeet saattaisivat olla meillä hieman erilaiset, vaikka emme silloin keväisellä käynnillämme olleet tietenkään nuuskineet ja tarkastaneet heidän kalusteitaan ja kaappejaan sillä silmällä. Pääpaino oli ollut ihan muussa, kuten aiemmin kerroinkin. Nyt kuitenkin asialla oli kiire, sillä omat suunnitelmamme olivat viime metreillä ja todellakin halusimme tietää, mitä täältä Hollannista tuomme mukanamme Suomeen ja mitä yritämme täällä myydä tai toimittaa kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen. Kaappeja olisi täälläkin ;-)

Kun kaivattuja tietoja kaappien määrästä, kuvia, mittoja tai hyllyjen, rekkien ja korien lukumääriä ei kuulunut (vaikka vähän patistelimme), päätimme lopulta tehdä omat suunnitelmamme. Arvelimme, että he luultavasti saavat kaappinsa lopulta sopimaan myös uuteen huusholliinsa. Niinpä päätimme ottaa ilon irti siitä, että voimme tehdä ihan oman suunnitelman alusta lähtien. Onhan kuitenkin tarkoitus suunnitella omaa kotia vuosiksi eteenpäin. 

Ajattelimme, että emme esimerkiksi olohuoneeseen tarvitse koko seinän peittävää säilytysjärjestelmää, vaan haluamme edelleenkin entiseen tapaan nauttia vanhan talon kauniista seinistä ja väljästä tunnelmasta. Kirjahyllyillekin on paikka muualla. Kun sitten omat suunnitelmat oli jo tehty, saimme viime viikolla vuokralaisilta hienon ja yksityiskohtaisen kuvauksen kaikista heidän myytäviksi tarjoamistaan kaapeista sisustarpeineen; yhteensä kuulemma yli tuhat kiloa kaappeja!! Ja kuten arvata saattaa, hinta oli aika lähellä ihan uutena ostettuja kaappeja. No huh. Olimme olleet valmiita tekemään kompromisseja omaan suunnitelmaamme, mutta emme toki maksamaan uusien kaappien hintaa epäsopivista ja käytetyistä kaapeista! Huomaan, että vieläkin kiihdyn tässä kohtaa ;-)) 

Hetken nikoteltuamme laitoimme vastauksen, jossa pahoittelimme asiaa ja kerroimme, että olemme tulossa tavaroinemme jo kahden viikon kuluttua ja meidän oli ollut pakko tehdä omat ratkaisumme jo siinä vaiheessa kun tilasimme muuttokuljetukset ja teimme muut sellaiset valinnat. Vuokralaiset olivat selvästi loukkaantuneita, eivätkä tainneet osata (tai haluta) katsoa asiaa meidän kannaltamme. Ehkä he kokivat, että arvostelimme heidän kaappejaan, vaikka kerroimme vain, että tarpeemme ovat vähän erilaiset.

Olen siitä saakka potenut jonkinlaista... ehkä lähinnä huonoa omaatuntoa, vaikka lopulta en oikeastaan ymmärrä miksi ihmeessä. Taidan vain olla konflikteja ihan viimeiseen asti välttelevä tyyppi. Toivoisin niin kovasti, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Morkkista vähän helpotti kun muistin, että olimme näiden samaisten vuokralaisten vuoksi joutuneet luopumaan makuuhuoneessa olleesta suuresta vanhasta häälahjaksi saamastamme vaatekaapista, koska se ei ollut sopinut heidän suunnitelmiinsa. 

Mielenkiintoista tässä kaikessa on tietysti se, että saamme katsella tähän vuokra-asumiseen liittyviä kommervenkkejä aidan molemmilta puolilta: sekä vuokralaisena että samalla myös vuokranantajana. Olen varma, että se auttaa ymmärtämään kummankin puolen näkökulmia hieman paremmin.

Täällä Amsterdamissa saamme jättää tuon aikoinaan alakerrasta kavunneen työhuoneen kaapin ja makkarin kolmemetrisen vaatekaapin paikoilleen. Vuokraisäntä lupasi ottaa ne mielellään vastaan kun sanoimme, että niistä ei tarvitse maksaa mitään. Ah mikä helpotus, sillä luulimme, että ne pitää purkaa ja kuljettaa jonnekin kierrätyskeskukseen tai vastaavaan. Grillin, puutarhatuolit, isot ihanat puiset kukkalaatikot ja erinäisen määrän tuoleja ja muuta pientä olen saanut myytyä eteenpäin. Vierashuoneen runkopatjat ja vanhan Suomesta aikoinaan tuodun sohvan, nojatuolin ja ison rahin ajattelimme antaa hyväntekeväisyyteen. Ja muut tavarat taitavat sitten lähteäkin mukaan muuttokuormaan. 

Ihan kaikkea en toki ole voinut pakata, sillä täytyyhän täällä vielä elää ihan normaalisti parisen viikkoa. Tällaisen välitilan huono juttu on siinä, että tavarat alkavat olla vähän hukassa ja minulta kuluu uskomattoman paljon energiaa kaikkeen muistamiseen. Kun K kysyy: Missähän on paristoja? Liimaa? Nitojan niitit? Jokohan olet pakannut ne?? Aaaaargh! Silloin alkaa päässäni kohista ja silmissä näkyy pelkkää sahalaitaa.

Vähitellen varsinainen kaaos alkaa kuitenkin saada uutta muotoa ja on ehkä jollakin kummallisella tavalla jopa hanskassa. To do-listalta on taas saanut vedettyä yli monta kohtaa. Jessss! 

Mutta jotta ei elo liian kevyeksi kävisi, olen alkanut miettiä loppusiivousta ja asunnon lopputarkastusta. Eilen täällä kävi kolme nuorehkoa herraa kameroiden, i-padien ja lehtiöiden ja puhelimien kanssa kiertämässä nurkat ja etsimässä seinistä tummia pisteitä, taulujen paikkoja tai mahdollisia kolhuja. Onneksi mitään ihmeellistä ei löytynyt, mutta tulevat vielä tyhjään asuntoon sitten uudelleen ja kiertävät taas paikat varmuuden vuoksi. Olen kuullut, että meininki täällä on ihan jäätävää ja vuokratakuita on joidenkin ollut vaikeata saada takaisin, koska vuokraisäntä tietysti maksattaisi mahdollisimman paljon pintaremontteja vanhoilla vuokralaisillaan. Toivotaan, että meidän landlord on kohtuullinen. Vaikka meillä, kahdella vanhalla variksella, asunto pysyy aika hyvässä kunnossa, toki neljän vuoden asustelu jättää aina jälkensä. 

No, uusia syynejä odotellessa. Aurinkoisia päiviä kaikille ja nauttikeehan ruskasta, jos sitä vielä on.

Tot ziens,
Leena

Nuuskijoita kotona

Postauksen kuvat eivät liity aiheeseen , vaan otin ne kesällä Texelin saaressa Pohjois-Hollannissa

Koko kesän olen pikkuhiljaa totutellut ajatukseen, että nyt  lähtölaskenta on sitten alkanut. Oikeastaan se alkoi jo huhtikuun alkupuolella, kun kävimme ilmoittamassa Helsingin kodin nykyisille vuokralaisille, että olemme myöhään syksyllä palailemassa maailmalta takaisin kotiin. Jännitin tuota tapaamista etukäteen aikalailla, sillä tiesin, että vuokralaisemme olivat viihtyneet asunnossa todella hyvin, tehneet sinne sopivia kalustehankintoja ja muutenkin kotiutuneet perusteellisesti. Vaikka olimme toki jo vuokrasopimusta allekirjoitettaessa kertoneet, että todennäköisesti palaamme jossakin vaiheessa takaisin, asia tuli heille kuitenkin ikävänä yllätyksenä. 

Kun ilmoitus oli tehty, heillä olisi reilu puoli vuotta aikaa etsiä itselleen uusi koti. Ja siitä alkoikin minulla uusi jännityksen aihe. Tietysti toivoin, että he löytäisivät nopeasti uuden kivan kodin itselleen, mutta samalla itsekkäästi pelkäsin, että uusi asunto löytyisi todella nopeasti. Meille nimittäin olisi tullut hätä saada asunto vuokratuksi uudelleen vielä puoleksi vuodeksi ja tiesin, että se ei olisi ollut lainkaan helppo juttu. Kuka nyt haluaisi muuttaa perheasunnon kokoiseen tyhjään huusholliin vain muutamaksi kuukaudeksi?! Kalustettua asuntoa olisi ehkä ollut hieman helpompi vuokrata lyhyeksikin ajaksi, mutta mitenkäs tuon nyt yhtäkkiä täältä käsin olisi kalustanut? Ja kahden asunnon loukussa puoli vuotta olisi kyllä tullut todella kalliiksi. No, toistaiseksi kaikki on ihan ennallaan ja puolen vuoden jännitys alkaa siltä osin olla ohi. Nyt jännitän enää vuokralaisten puolesta ja toivon vilpittömästi, että he löytävät unelmakotinsa mahdollisimman pian.

Täällä Amsterdamin kotona olen yrittänyt miettiä vähäisen omaisuutemme kohtaloa. Mitä ottaa mukaan, mitä taas jättää tänne? Kuljettaminen on nimittäin aika kallista. Vaatteita olen katsastanut sillä silmällä jo jonkin aikaa ja onnistunutkin karsimaan niitä kaikkein turhimpia eli kaapissa kutistuneita tai muuten vain aikansa eläneitä riepuja. Hyväntekeväisyyteen ja kierrätykseen on pitkin kesää päätynyt kaikenlaista kampetta. Mutta vieläkin olisi kyllä syytä tiukentaa seulaa. 

Huonekaluista olemme päättäneet jättää täkäläiseen kierrätykseen vanhan Skannon sohvan ja nojatuolit, muitakin erinäisiä tuoleja, vierashuoneen sängyt, lamppuja, peilejä, kirjahyllyjä ym. ym. Silti tavaraa on lähtemässä yli 20 kuutiota. Tuon lähtevän tavaramäärän arvioiminen olikin luku sinänsä.

Pyysimme muutamalta muuttofirmalta tarjoukset muuttomme hoitamisesta ja siksi kutsuimme kotiimme kolmen eri firman edustajat arvioimaan tavaramäärää ja keskustelemaan yksityiskohdista. 

Ensimmäiseksi saapunut, Nuuskijaksi kutsumamme keski-ikäinen daami halusi välttämättä avata joka ikisen kaapin, laatikon ja purnukan. Nuuskiessaan hän kommentoi kaikkea näkemäänsä, kyseli iät, työpaikat, lapset, vanhemmat, harrastukset, valokuvien henkilöt, ja, ja, ja. Viinilasikaappimme nähtyään hän vinosti hymyillen lausahti: Taidatte tykätä kutsujen järjestämisestä :-DD. 

Kahdelle miespuoliselle arvioijalle riitti se, että he avasivat satunnaisesti joitakin kaappeja tai kysäisivät minkä tyyppistä tavaraa niissä on, mutta eivät olleet kiinnostuneet availemaan tai tarkemmin penkomaan sisältöjä. On kyllä sanottava, että tykkäsin enemmän noiden miesten tyylistä. Vaikka oikeastihan meiltä ei onneksi mitään kovin ihmeellistä (kaapeistakaan) löydy. Tavallista tavallisten ihmisten tarpeistoa vain. 

Muutettavan tavaran määrän kaikki arvioivat lähes samoin. Pienen pieni ero johtui siitä, että unohdimme parille ensimmäiselle mainita kahden taulun ja maton olemassaolosta. Ne kun olivat K:n työpaikalla. Aika kiinnostavaa oikeastaan, että he kaikki päätyivät samaan tulokseen, vaikka työskentelytatapa heillä olikin niin erilainen. Miehillä taisi olla röntgenkatse tai lopulta kaikki viittaa vain loistavaan ammattitaitoon ja kokemukseen. 

No, tärkeintä tietysti oli se, että arviot menivät joka tapauksessa yksiin ja tiedämme millaisesta tavaramäärästä suurinpiirtein on kyse. Itse en nimittäin osaisi mitenkään sanoa vaikkapa kuinka monta lasia, lautasta tai kulhoa mahtuu oikeasti yhteen kuutioon.

Olemme ehtineet jo valita tarjousten perusteella muuttofirman ja kerrottakoon nyt tässä, että valinta osui kuin osuikin tuon Nuuskija-rouvan firmaan. Kokonaisuutena tuntuivat siellä osaavan hoitaa homman hyvin ja näppärästi, olkoonkin että noin perusteellinen nuuskinta ei ehkä olisi ollut tarpeen ja luultavasti se tyydyttikin vain rouvashenkilön pohjatonta uteliaisuutta. Äh. Nyt taisin olla vain ilkeä :-(  Hyvin tekivät kaikki hommansa.

Toivomme joka tapauksessa hartaasti, että valintamme osui oikeaan.

Seuraavaksi täytyy sitten irtisanoa tämän Amsterdamin asunnon vuokrasoppari. Olen kuullut kaikenlaisia juttuja täkäläisistä systeemeistä ja olen lievästi huolissani, vaikka tiedän, että etukäteen ei kannata murehtia. Asia kerrallaan. Ainakin homma on polkaistu käyntiin!

Jos teillä on tuoreita kokemuksia muuttoasioista, etenkin paluumuutoista, olisin innokas kuulemaan hyviä vinkkejä.


Tot ziens!
Leena

Muut muuttaa ja operaatio KAAPPI

Vondelparkin papukaijat ovat jo muuttaneeet pesäänsä.

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää kauniista sanoista ja kannustuksesta, joita sain blogistani sekä tekstiviestillä, että Skypessä. Kiitos taas! Palaute tuntuu mukavalta ja on tärkeätä nähdä, että joku jaksaa lueskella näitä. On myös kiva saada tietää, mitä Teille kuuluu! 

Taannoinen ystäviemme vierailu myös virkisti. Oli todella kiva höpötellä suomen kielellä niitä näitä ja vielä useana iltana! 

Ehdimme heidän kanssaan käydä  katsomassa Mata Hari-baletin Oopperassa ja lauantai-iltana nautiskelimme illallistaToscanini-ravintolassa. Minä söin muuten (tosin vähän vahingossa) todella herkullisen Tartuffon jälkiruoaksi. Nam! Voin suositella.

Mutta nyt ovat vieraat jo Suomen kamaralla ja minulla on meneillään operaatio KAAPPI. Alakerran naapurimme muuttivat usean Amsterdamissa vietetyn vuoden jälkeen takaisin Puerto Ricoon. He yrittivät muutossa päästä eroon mahdollisimman suuresta määrästä tavaraa  ja mekin osallistuimme "talkoisiin". Ostimme heiltä hyvän kokoisen vaatekaapin vieras/työhuoneeseemme, josta puuttuikin kunnollinen säilytystila.

Koska täällä Amsterdamissa vanhojen talojen rappukäytävät ovat jyrkkiä ja ahtaita, tavaroiden siirtely rapun kautta on aika haasteellista. Jo isojen kauppakassien raahaaminen vaatii voimaa ja tasapainoa.  

 

Melkein jokaisen talon päädyssä on vanhanaikainen vinssikoukku (kuten meilläkin), ja niitä myös käytetään yksittäisten isojen tavaroiden laskussa ja nostossa. 

Syksyllä seurasin kauhulla, miten vastapäisen talon kolmannesta kerroksesta nuoripari appiukon avustuksella laski paksun köyden varassa isoa sohvaa alas ikkunan kautta. Ja kuten arvata saattaa, alhaalla kadulla sohvan alla oli anoppi vastaanottamassa lähetystä. Huh! Onneksi kaikki lopulta sujui hyvin, vaikka välillä näytti siltä, että nuoren herran kämmenistä lähti nahka ja appiukkokin yritti välissä puhallella kämmeniinsä.

 Vanha kuva omasta muutostamme.

Isot muutot hoidellaan kuitenkin usein hissinostureilla ikkunan kautta. Naapurin nosrturilla saimme sitten ostokaapinkin ikkunasta sisään. Näytti aika hurjalta, mutta on älyttömän kätevää!

Nyt minä olen järjestelemässä meidän kaappejamme uuteen uskoon. Ensin kuvittelin, että tilaa tulee valtaisasti lisää, mutta jotenkin vaan näyttää siltä, että hyllyt, korit ja tangot täyttyvät nopeammin kuin uskoisi. Seuraavaksi pitää varmasti miettiä, mistä kaikesta tarpeettomasta kannattaisi luopua kokonaan. Siinäpä se!

Mieleen palasi muistoja omasta muutosta. Huoh. Ihanaa, että vaan muut muuttaa!

Lopuksi kevätpäivitystä viikonlopun lenkin varrelta.

Narsissit ovat rohkaistuneet entisestään, vaikka yöt saattavat olla vielä aika viileitä.

Haikaran pesässä ei ole vielä asukkaita.

Kauniin talon kaunis kattopuutarha.

Aurinkoista karkauspäivää täältä Alankomaista!
Doei, 
Leena