Näytetään tekstit, joissa on tunniste coca-cola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste coca-cola. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Pikkuperjantain kimara – calimocho

Tiedän, että on keskiviikko, mutta tuntuu ihan perjantailta. Yövuorot loppuivat ja vapaani alkoivat, joten tänään oli hyvä tilaisuus kokeilla epäilyttävän kuuloista espanjalaista drinkkiä, calimochoa. Sangrian kanssa samaan perheeseen kuuluvahko juoma oli yllättävän kivan makuista, vaikka olin kyllä epäluuloinen. 

Kannullinen calimochoa

  • punaviiniä (ei sitä talouden arvokkainta)
  • colajuomaa
  • sitruunaa
  • minttua
  • jäitä
Laitan kannuun paljon jäitä. Laada kannuun yhtä paljon punaviiniä ja colaa, purista sekaan hieman sitruunamehua ja leikkaa loppu sitruuna lohkoiksi. Lisää nekin kannuun minttuoksien kanssa. Sekoita ja anna juoman kylmentyä kunnolla. Kun tarjoat juomaa, laita ensin lasiin kunnon jäämötikkä ja kaada sitten päälle kylmää juomaa. Sujauta vielä lasiin oksa minttua ja kalasta kannusta siruunalohko. Virkistävä, mieto juoma lämpimään päivään, sellainen tänäänkin vielä oli, 22 astetta iltapäivällä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 


La Vueltan viides etappi oli taas luonnehdittu sanalla hill, eli mäkinen, muttei vuoristoinen. Loppu oli muutaman kilometrin matkalta tasamaata, joten jos porukka olisi pysynyt kasassa, olisi ollut mahdollisuus massakiriin. Tosin muutama seuraava etappi tulee olemaan tasamaan tallausta, niinpä kirimiehet eivät välttämättä uuvuttaisi itseään tämän päivän sahalaidassa ollakseen tulevissa kirietapeilla voimissaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, kärki oli kolmen miehen kokoinen ja toinen kolmikko oli vielä kärjen ja pääjoukon välillä. Voittajaksi ajoi Simon Clarke. Johtajan paita vaihtui ja punaisen paidan sai päällensä Rudy Molard, josta en ole ikinä kuullutkaan. Mutta nyt varmaan muistan tästä lähtien. Huomenna on vuorossa 155 km mittainen tasamaan etappi. 


tiistai 3. helmikuuta 2015

Överikakku Amerikan malliin - coca-colakakku


Olisi viisasta lukea leipomisohjeet kokonaan läpi, tai ainakin aineluettelo, ennen kuin aloittaa leipomisen. Olisin saattanut jättää tämän kakun lopulta tekemättä, jos olisin kunnolla lukenut sen. Idea kuulosti nimeä myöten hauskalta, samaan tapaan kuin se viime syksynä tekemäni jäätelökakku. Nyt olin jo hyvän matkaa sulattelemassa voita ja suklaata, ennen kuin tajuntaani upposi, että kakkuun tulee vielä voin lisäksi öljyä ja sokerin lisäksi vaahtokarkkeja. Mutta aloittettuani hanke oli vietävä loppuun. Mitat on muunnettu hienoisella huolettomuudella. 

Coca-colakakku

Taikina

  • 1,25 dl voita
  • 2,5 dl suklaanappeja
  • 2 kananmunaa
  • 5 dl sokeria (en iljennyt laittaa niin paljon, laitoin noin 3 dl)
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 1,25 dl kasviöljyä
  • 2,5 dl colajuomaa
  • 0,8 dl kaakaota
  • 2,5 dl marshmallow-karkkeja, pilkoin isoja pienempiin paloihin
  • 1,25 dl maitoa (en alkanut miettiä, mitä butter milk olisikaan)
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl suolaa
  1. Kuumenna uuni 170 asteeseen. Vuoraa kakkuvuoka leivinpaperilla, käytin 20x20 cm irtopohjavuokaa ja lisäksi pitkulaista pienehköä pahvivuokaa, sillä taikinasta tuli tosi iso. 
  2. Sulata voi ja suklaanapit kattilassa sekoitellen ja jätä jäähtymään.
  3. Vatkaa sokeri ja kananmunat kevyesti.
  4. Sekoita voi-suklaamassa sokeri-kananmunavaahtoon.
  5. Kuumenna kattilassa vaahtokarkit, kaakaojauhe ja colajuoma, sekoittele kokoajan rivakasti, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet, tästä tulee sellaista tummaa paksua massaa. Ota kattila pois liedeltä.
  6. Sekoita aloitettuun taikinamassaan mukaan öljy ja vaniljauute ja sitten vaahtokarkki-colamassa.
  7. Viimeisenä lisää mukaan jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi ja kumoa se kakkuvuokaan, minä kahteen. 
  8. Paista (ohjeen mukaan) noin puoli tuntia ja tee tikkutesti. Jos kakkutikku tulee ulos kakusta pistoksen jälkeen puhtaana, kakku on kypsä. Minun kakuistani pienempi kypsyi 40 minuutissa ja suurempi oli kypsä 55 minuutin kohdalla. Keittämätön spagettitikku käy hyvin kakkutikuksi, jollei muuta sopivaa satu käsille.
  9. Anna kakun jäähtyä.

Kuorrutus

  • 2 dl suklaanappeja
  • 1,25 dl voita
  • noin 5 dl tomusokeria
  • noin 0,75 dl colajuomaa
  1. Sulata voi ja suklaanapit kattilassa ja anna seoksen jäähtyä.
  2. Sekoita mukaan sen verran tomusokeria ja colajuomaa, että saat aikaan tanakan kuorrutteen, jonka levität jäähtyneen kakun pinnalle. Minun kakkuni oli irtopohjavuoassa, joten minun ei tarvinnut kumota sitä. Pienemmän, pitkulaisen kakun kumosin ja käänsin samantien takaisin oikein päin, joten sain levitettyä kuorrutteen paistopinnalle. 
  3. Kun kuorrute on jähmettynyt, syö. Suosittelen, että otat oikein pienen palan kerrallaan.
Joskus vain liika on liikaa. Kakku maistui hyvälle, mutta jo tehdessä tunsi kuinka verisuonet vaikeroivat.  Tulipa tehtyä. Otin vinkit tähän kakkuun FRIDAY IS CAKE NIGHT-blogista.