Näytetään tekstit, joissa on tunniste paahtaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paahtaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. heinäkuuta 2024

Varhaiskaalia ranskalaisittain

Tämän päivän panostus on melko vaatimaton ulkonäkönsä puolesta, mutta maku oli mainio. Meillä oli minun yhteenliitettyjen nyrkkieni kokoinen varhaiskaali odottamassa syödyksi tulemista. Leikkasin kaalin neljään osaan ja sutikoin niihin oliiviöljyä ja ripottelin päälle suolaa, pippuria ja fenkolinsiemeniä. Paahdoin kaalipaloja airfryerissä ensin yhdeltä kantiltaan 10 minuuttia 190 asteessa, sitten toiselta kyljeltään ja lopuksi laitoin palaset vielä selälleen ja raastoin niiden päälle parmesaania. Se ei ollut paras juusto tähän, sillä se ei viitsinyt sulaa juuri ollenkaan, mutta ei ollut sopivampaakaan juustoa. Söimme nämä eilisen burgundin padan loppujen kanssa. 

Tour de Francessa päästiin jo Pyreneille, joita meillä jostain syystä sanotaan Andeiksi. Vuoriekspetrit olivat pääosassa ja voittajaksi ajoi Tadej Pogacar ja jatkaa tietysti kokonaiskilpailun johdossa. 

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Paahdetut seesaminsiemenet


Tämä on tosi pikkuinen juttu, mutta kiva. Kiva siksi, etten polttanut yhtään pannullista! Seesaminsiemenet sopivat moniin ruokiin ja leivonnaisiin ja kun niitä paahtaa, niihin tulee erityishyvä tuoksu ja maku. 

Paahdetut seesaminsiemenet

Käytä pinnoitettua pannua, mitään rasvaa ei tarvita. Kaada pannulle sen pohjan täydeltä seesaminsiemeniä ja ala kuumentaa pannua. Älä vastaa puhelimeen, vaikka kuka soittaisi, älä pelaa one more lever, pysy lieden äärellä. Ravistele pannua välillä hieman, kun paahtumista alkaa tapahtua. Kun siemenet alkavat olla kauniin kullankeltaisia, kumoa ne heti lautaselle jäähtymään. Jos jätät ne pannulle, ne kärähtävät. 

Tällä kertaa paahdoin monta pannullista, ehkä viisi tai kuusi. Olin jo ottanut valmiiksi pienen lasipullon, johon aikoin säilöä paahtamani siemenet ja aivan summissa päätin, että aha nyt riittää. Ja siemenet mahtuivat juuri ja juuri pulloon. Mittaaminen on ihan turhaa! 

Paahdettuja seesaminsiemeniä voi käyttää hyvin moninaisesti, salaatteihin, marinadeihin, lihan, kalan, vihannesten kanssa. Ne ovat nättejä ja maistuvat hyviltä. Koreainnostus jatkuu taloudessamme, söimme tänään kanabulgogia. Paahdettuja seesaminsiemeniä oli kurkkusalaatissa ja marinoidussa kanassa. Aivoihini mahtuu jo muutakin kuin Kapteeni Ri, esimerkiksi tämmöinen pieni paahtamisjuttu, mutta ei paljon sen enempää. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni. 


lauantai 3. heinäkuuta 2021

Ranskalaiset paahdetut punajuuret

Ostin eilen nipun uuden sadon punajuuria, ajattelin tehdä niistä päälisäkkeen entrecôtelle, mutta eihän viidestä pienestä punajuuresta tullut kuin pieni annos. Piti keittää perunoita lisäksi ja tietysti piti keittää liikaa perunoita, että niitä voi huomenna jatkojalostaa joko perunasalaatiksi, paahtaa tai jotain muuta, mitä sattuu silloin tekemään mieli. 

Ranskalaiset paahdetut punajuuret vuohenjuustolla

  • 1-2 uuden sadon punajuurta syöjää kohden
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • 1 tl valkoviinietikkaa
  • tuoretta persiljaa
  • vuohenjuustoa (niin paljon kuin sielu sietää, minun tapauksessani vähän, joka on sekin melkein liikaa)
Kuumensin uunin 200 asteeseen, kuorin punajuuret ja laitoin ne vuokaan. Lurittelin hieman oliiviöljyä punajuurille ja ripautin pinnalle suolaa ja pippuria. Peitin vuoan  foliolla ja laitoin sen uuniin noin tunniksi. Punajuuria ei onneksi oikein saa vahingossakaan paahdettua liikaa ainakaan peiteltynä. Otin vuoan pois uunista tunnin kuluttua ja poistin folion. Leikkasin kuumat punajuuret viipaleiksi ja sekoitin niihin vielä hieman oliiviöljyä, tilkan valkoviinietikkaa ja murustelin pinnalle hieman vuohenjuustoa ja persiljaa. 


Minun pitää kertoa miksi en oikein pidä vuohenjuustosta, siis sellaisesta kiekoiksi leikattuna. Olen joskus tilannut ravintolassa salaatin, jonka pinnalla oli turhan paksu kiekko vuohenjuustoa., se oli muotia joskus 15-20 vuotta sitten. Söin sitä enemmän kuin teki mieli ja taisin seuraavana yönä nähdä unta, jossa suuren myllynkiven kokoinen vuohenjuustokiekko kieri minua vastaan kapeaa katua ja koitin juosta pakoon minkä kerkisin. En sen koommin ole tilannut vuohenjuustoa ravintolassa. Nyt sitä oli saatavilla ja ohjeeseen sitä kuului ja ajattelin antaa sille mahdollisuuden. Pakko sanoa, etten vieläkään siitä pidä, mutta muut ruokailijat sanoivat, että sitä olisi voinut olla enemmänkin. 

Tour de Francen kahdeksas etappi ajettiin sateisessa säässä, mikä ei koskaan ole hyvä vuorietapilla, alamäkiosuudet ovat silloin todella riskaabeleja. Tadej Pogacar teki mahtavan yrityksen ja irtautumisen, jolla ei etappia aivan voittanut, mutta sai eroa muihin  kärkiajajiin kokonaiskilpailun osalta ja on nyt se, joka ajaa keltaisessa. Etapin voittoon ajoi Dylan Teuns. 

lauantai 21. marraskuuta 2020

Paahdettu lihapullakeitto

Hyvin monta vuotta sitten ystäväni kertoi, miten hän tekee jauhelihakeiton tai ylipäätään jonkun lihakeiton, jos hänellä on kunnolla aikaa. Hän paahtaa. Ei tietenkään lientä, mutta kaikki muut ainekset hän kertoi paahtavansa ensin. Kyllähän minäkin olen jauhelihan ensin paistanut, tai jos olen tehnyt lihakeiton kokolihasta, olen paistanut pannulla lihapaloja ainakin hetkisen. Tänään tein #kunontuotaaikaa sitten oikein viimeisen päälle paahdetun keiton. 

Paahdettu lihapullakeitto

  • 1 punasipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • oliiviöljyä
  • 400 g naudan paistijauhelihaa (10 % rasvaa)
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
  • 1 rkl voita
  • 2 porkkanaa
  • 2 pientä naurista
  • 6 pientä perunaa
  • 1 dl erittäin vahvaa porolientä, joltain käristykseltä jäänyttä
  • kourallinen pakasteherneitä
  • vettä
Aloitin silppuamalla sipulin ja valkosipulin. Mysittelin ne pannulla oliiviöljyssä ja kaavin laiskistuneet sipulit kulhoon jäähtymään. Odotellessani kuorin nauriit, porkkanat ja perunat ja leikkasin ne kuutioiksi. Paahdoin kutakin laatua pannulla oliiviöljyssä muutamia minuutteja, kunnes kaikkien kuutioiden kyljissä oli väriä. Kaadoin kaikki palat kattilaan, jossa oli pohjalla sulamassa oleva kalikka poronkäristyslientä. Olin ottanut sen talteen joltain herkkuaterialta ja tähän se sopi todella hyvin.

Kun sipulisilppu oli jäähtynyt, lisäsin kulhoon jauhelihan, kananmunan, chilihiutaleita (maltillisesti, olen chilinyyserö), suolaa, pippuria ja tomaattipyrettä. Sekoitin seoksen tasaiseksi taikinaksi ja paistoin siitä pannulla pienen koepalan, makua oli melkein tarpeeksi, lisäsin vähän pippuria. Pyörittelin taikinan pieniksi lihapulliksi ja paistoin ne pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa, en ihan kypsiksi, mutta kauniin värisiksi. Kumosin ne varovasti kattilaan, etteivät ne hajoaisi. Lisäsin vielä kattilaan pakasteherneitä ja kiehuvaa vettä sen verran, että ainekset melkein peittyivät. Annoin keiton kiehua miedolla porinalla noin puoli tuntia. Maistelin, ihan vähän suolaa piti vielä laittaa ja pinnalle tuoretta persiljaa. 



Söimme keittoa aamulla paistamani Minna C-leivän kanssa, nyt oli kolmas kerta, kun käytin sauvajyväseltä saamaani juurta. En ole kasvattanut juurta liian suureksi ja olen malttanut lisätä taikinaan jauhoja varovaisesti. Kuori on hyvän rapea, sisällä on mukavasti reikiä ja makua on melkoisesti. Jos tämä tästä vielä paranee, alan olla oikein tyytyväinen. Leipominen noin kerran viikossa, ehkä 10 päivän välein voisi olla meille hyvä tahti. Yksi suurehko leipä kerrallaan ja toisena päivänä paistamisesta koko leivän jäljellä olevan osan voisi pakastaa viipaleina ja ottaa sitten sieltä paahtimen kautta. 


Ja mitä siihen paahtamiseen tulee, se tuntui kyllä tuovan keittoon lisää makua! Kiitos Jaanalle neuvostasi <3

torstai 19. syyskuuta 2019

YYA-keitto


Ystävyys, yhteistyö ja avunanto ovat ihan hyviä ajatuksia, kun halutaan saada aikaan hyvä lopputulos. Ehkei se toiminut menneinä vuosikymmeninä parhaiten, mutta eilen se toimi CampaKeittiössä oikein hyvin.

Antti osti tässä eräänä päivänä pienen ja sievän kurpitsan. Hän esitti minulle ajatuksen, että voisimme syödä sen lähipäivänä. Ihan hyvä ajatus. Minulla on ollut kiireinen työviikko, joka päivä  on pitänyt ilmiintyä konttorille ja katsella mitä ikkunoiden takana tapahtuu. Jätin hänelle täydelliset neuvot kurpitsan valmisteluun, jotta minun olisi helppo töistä päästyäni loihtia siitä hyvä alkuruoka. Ohjeeni alkoivat näin: 1. ota kuva kurpitsasta. Sen jälkeen pyysin häntä paahtamaan kasviksen odottamaan viimeistelyä. Näin tapahtui.

YYA-kurpitsakeitto kahdelle

  • 1 pieni myskikurpitsa
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  • timjamia
  • 2 dl vettä
  • 1 dl kermaa
Ota kuva kurpitsasta. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Halkaise kurpitsa pitkittäin kahtia ja kaavi pois siemenet. Sipaise leikkuupintaan oliiviöljyä ja ripottele suolaa ja pippuria. Valitse mieleinen yrtti ja aseta sitä kurpitsan leikkuunpinnalle. Paista puolikkaita noin 45 minuuttia, tai kunnes ne ovat sopivan paahtuneita. Paahtuminen on avainsana tällä kertaa. 

Kun kurpitsanpuolikkaat ovat sopivan pehmeiksi paahtuneita, kaavi pehmeä keskusta lusikalla kattilaan. Kaada mukaan vettä sen verran, että pehmeä kurpitsamassa peittyy. Kiehauta ja soseuta sauvasekoittimella. Tavoitteena on sileä maukas kurpitsasose, johon kaadetaan sopivasti kermaa.  Keitto sekoitetaan tasaiseksi, kuumennetaaan ja maku tarkistetaan. Annostele keitto kuppeihin, lurauta hieman oliiviöljyä pinnalle, se oli siinä.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Myskikurpitsaa ja aikuisten nonparelleja

Hannele Kokit ja potit-blogista teki joku päivä sitten niin houkuttelevan näköistä paahdettua kurpitsaa, että minun oli aivan välttämätöntä ostaa oma pieni myskikurpitsani heti seuraavana päivänä. Sitten tuli kiireitä ja tähdenlentopäiviä, joten kurpitsan paahtamiselle oli aikaa vasta tänään. Sen verran jouduin soveltamaan, että Hannelen käyttämien pistaasipähkinöiden sijasta käytin parmesaanilastuja.

Paahdettu myskikurpitsa sinappiöljyllä kahdelle

  • puolikas pienestä myskikurpitsasta
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl sinapinsiemeniä
  • pippuria
  • tryffelisuolaa
  • parmesaania
Kuumensin uunin 200 asteeseen. Halkaisin kurpitsan pitkittäin ja raaputin siemenet pois. Toisen puolikkaan laitoin jääkaappiin jotain tulevaa käyttöä varten. Leikkasin puolikkaan viipaleiksi, jotka öljysin lusikallisella oliiviöljyä ja levitin öljytyt viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Ripotin päälle hieman pippuria. Paahdoin kurpitsaviipaleita noin 20 minuuttia. Niihin saa jäädä vähän napakkuutta. 

Kurpitsojen paahtuessa kuumensin pannulla loput oliiviöljystä ja laitoin pannulle sinapinsiemenet. Kannattaa olla varovainen, etteivät ne pala, mutta niiden pitää kuitenkin paahtua tummiksi. Ne alkavat pian poksahdella, on hyvä laittaa roiske-este päälle. Kun siemenet olivat tummanruskeita, kaadoin ne pieneen siivilään, joka oli kupin päällä. Öljy meni talteen sinne kuppiin. Levitin sinapinsiemenet paperille kuivahtamaan. 

Asettelin kypsät kurpitsaviipaleet lautaselle, ripottelin päälle rapeita sinapinsiemeniä ja lurittelin sinappiaromista öljyä päälle. Aivan pinnalle veistelin tryffelihöylällä ohuita lastuja parmesaania ja maustoin vielä muutamalla hipulla tryffelisuolaa. 

Söimme tämän ruoan perjantain alkupalana, se oli oikein hyvää ja kuten Hannele kirjoitti, paahdetut sinapinsiemenet ovat kuin aikuisten nonparelleja. Tämä kurpitsaruoka sopisi hyvin vaikka brunssipöytään ja maistui mainiolta haaleaksi jäähtyneenä. Pähkinät varmasti toisivat mukavaa rapeutta, mutta juustolastutkin toimivat ihan hyvin. Kuten Hannelekin kirjoitti, myskikurpitsaa ei tarvitse kuoria ja sen voi syödä hyvin kuorineen, joten sen käsittely on mukavan helppoa. 


perjantai 13. heinäkuuta 2018

Ranskalaiset uudet perunat

Nyt en enää muista mistä blogista otin ohjeen näihin ranskalaisiin paahdettuihin uusiin perunoihin, mutta hyvin hyvin ranskalaisiksi niitä kuvailtiin. Erinäisten vastusten takia päivästä tuli epämääräistä haahuilua ja ruoanlaitto venyi. Aikomani alkuruoka jäi aikomukseksi ja jälkiruokaa en ehtinyt edes aikoa. Mutta nämä perunat olivat oikein hyviä! 

Paahdetut uudet perunat 

  • uusia perunoita sen verran kuin arvelet ruokakuntasi syövän
  • iso nokare voita ja loraus oliiviöljyä
  • valkosipulinkynsiä
  • timjamia
  • rosmariinia
  • suolaa ja pippuria

Pese perunat hyvin, mutta älä vaivaudu kuorten takia. Sulata pannulla voita ja kuumenna siinä mukana oliiviöljyä. Kippaa perunat pannulle ja lisää sinne valkosipulinkynnet, timjamia ja rosmariinia. Paistele perunoita pannulla sen aikaa, että niiden kyljet ottavat väriä. Vielä niiden ei ole tarpeen kypsyä kokonaan. Jos sinulla on uuni käytössäsi, kuumenna se 200 asteeseen. Minulla ei juuri nyt ole uunia, joten laitoin kaasugrillin kuumenemaan. Laita perunat voi-oliiviöljyseoksineen uunivuokaan tai kuten minä sopivan kokoiseen alumiiniseen kertavuokaan. Ripauta päälle suolaa ja pippuria. Laita vuoka uuniin tai grillin kannen alle. Minä laitoin kaasugrillin yläosan ritilälle. Anna kypsyä noin 30 minuuttia, kokeile perunoiden kypsyyttä haarukalla. 

Meillä perunat olivat tarjolla pihvien, paahdettujen tomaattien ja fetan kanssa, myös muutama aprikoosi pyörähti grillin parilalla. Perunat olivat tosi hyviä, niiden kuori oli paahtunut kivan rapeaksi ja sisus oli pehmeää ja kypsää. Pieni lisäripaus suolaa ja lusikallinen aiolia oli paikallaan. 


Tour de Francen seitsemäs etappi oli kisan pisin, 231 km ja kyseessä oli tasamaan etappi. Eurosportin lähetys oli täysmittainen, aivan alusta loppuun asti ja pääjoukko piti eräänlaisen lisälepopäivän ajelemalla niinsanotusti sunnuntaivauhtia. Edes meillä ei ollut intoa katsoa ihan koko etappia, tosin emme olisi ehtineetkään. Lopussa oli odotettu massakiri ja sen voittajaksi leipoutui Lotto Jumbon Dylan Groenewegen ja kokonaiskilpailua johtaa Greg van Avermaet. Minun mielestäni voitto olisi voinut hyvin mennä Andre Greipelille, sillä hän tarvitsisi voiton parantaakseen mahdollisuuksiaan ensi kauden tallipaikkaa ajatellen. Toisekseen myös Mark Cavendish saisi mielestäni voittaa, sillä olisihan se reilua sekin. Froome killuu edelleen sijalla 14, mistä olen vähän salailoinen.