Koko viikko on mennyt yövuoroillessa ja kävellessä. Kävelemistä varten olen aloittanut kokonaan uuden blogin, jonka nimi on CampaCamino. Siellä jaarittelen haaveestani kävellä Camino de Santiago äärestä laitaan. Ajattelin ensin kirjoitella aiheesta tässä blogissa, mutta se olisi ollut liikaa Campasimpukan alkuperäisen teeman ulkopuolella. Kypsyttelin sitten puoli tuntia pitkään ajatusta aloittaa sisarblogi, joka voisi kokonaan keskittyä haaveiluun ja kävelyyn. Blogissa on jo muutamia postauksiakin, enkä pahastu, jos käytte kurkkaamassa. Linkki sinne löytyy myös tästä oikealta.
Sen lisäksi, että olen jumiuttanut vasemman pohkeeni ja nukkunut pieniä pätkiä silloin tällöin, olen tehnyt pari hyvää ruokaa tällä viikolla. Toinen niistä oli bolognese painekattilassa, jota uskalsin nyt käyttää ensimmäistä kertaa sisätiloissa. Ei siinäkään ollut yhtään mitään pelkäämistä. En postaa sitä ruokaa, sillä kastike oli aivan kesäisen bolognesen toisinto.
Tänään tein ras-el-hanoutilla kyllästettyä broileria ja siitäpä tulikin mehukas tapaus. Tänään myös huomasin todenteolla, että pilvisellä säällä näin kuuden pintaan on jo todella hämärää ja kuvaamisen ankeat ajat koittavat taas. Asiaa helpottamaan olen saanut uuden kamerajalustan, jota en tietenkään ole vielä ottanut käyttöön, odotan Kammenpyörittäjän järjestämää käyttökurssia.
Kotkottimen koipireisi ras-el-hanout-pinnoitteella
- 1 broilerin koireisi/syöjä
- paljon ras-el-hanout-mausteseosta
- ripaus suolaa ja pippuria
- (yrttejä jos löytyy, minä unohdin)
- iso loraus oliiviöljyä
- 1 tölkki kuivaa omenasiideriä
- rasiallinen kirsikkatomaatteja
- niin paljon valkosipulinkynsiä, kuin sielu tai työkaveri huomenna sietää
- 1 sitruuna
- nokare voita
Kuumenna uuni 225 asteeseen ja ota esille uunin kestävä kasari tai vuoka, johon löytyy kansi. Kuivaa broilerin koipireidet. Sekoita astiassa ras-el-hanout-mausteseos oliiviöljyyn ja hiero koipireidet jokapuolelta seoksella. Nosta reidet kasariin ja asettele niiden väliin kirsikkatomaatteja, sitruunalohkoja ja valkosipulinkynsiä. Ripottele pinnalle suolahippuja ja rouhi pippuria. Laita kasari uuniin ensin ilman kantta ja anna lintupalojen nahkan saada vähän rapeutta, noin 20 minuuttia. Pienennä lämpö 170 asteeseen, kaada siideri astiaan ja laita siihen kansi. Anna ruoan hautua uunissa noin tunti. Kokeile lihan kypsyyttä pistämällä lihaa tikulla. Jos sisältä pursuava neste on kirkasta, on liha kypsää. Kuumenna uuni vielä 225 asteeseen ja valuta koipireisien nahkan päälle sulattamasi voinokare. Pidä kasaria uunissa noin 10 minuuttia, kunnes kuumuus rapeuttaa voisen nahkan. Tarjoa salaatin ja riisin kanssa.