Zucchinifrittata

Olen aiemminkin maininnut, että sääennusteet Ranskassa ovat melko viitteellisiä, eilen oli ilmiselvästi tämän päivän sää ja tänään eilisen. Sen kun hoksaa, niin pärjää ihan hyvin. Meillä oli päivän ohjelmana mennä katsomaan pari kirkkoa Saumurissa ja käydä pienempien viinintuottajien yhteismyyntipaikassa. Kävimme siellä viime kesänäkin. Tällä kertaa töissä oli nuori nainen, joka osasi englantia yhtä hyvin kuin me ranskaa, mutta yhteistuumin ymmärsimme toisiamme riittävästi. Maistoimme tilkat muutamaa viiniä ja ostimme kolme pulloa kotiin vietäväksi. 

Kirkoista löysimme yhden ja toinen olikin ilmeisesti luostari, sen sisäpihalla näkyi munkkeja ja varmaan siellä oli koulukin, sillä lapsia oli runsaasti välitunnilla. Tällä saarella, jossa leirialue on, on myös yksi kirkko, jonka löysimme, kunhan riittävästi kiersimme kortteleita, se on tällä erää varmaan ihan kokonaan kiinni, sillä se oli rakennusaidattu.  

Matkalla kävimme myös NOZ-ketjun liikkeessä. Se on käsittääkseni semmoinen ketju, joka myy erilaisia loppueriä erinäisistä kaupoista eikä kauppa mitenkään houkutteleva ollut, oli todellakin monenlaista tavaraa sikin sokin. Meitä nauratti suomalaiset pienpainimo-oluet, joita oli ainakin paria erilaista. Mistä ne sinne olivat kulkeutuneet, sitä emme tiedä. 

Päivän italialaisruokana meillä oli zucchinifrittata, eli suomeksi kesäkurpitsamukanas (suunnilleen). Sen kanssa lautasella oli viimeinen kotoa tuotu raaka-aine (huom Nanna, ei tarvitse olla peloissaan) palanen lohta. Se oli pakastettu tähän aamuun asti. 

Kesäkurpitsafrittata kahdelle

• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• puolikas pienestä kesäkurpitsasta ohuiksi viipaleiksi mandoliiniseerattuna
• 4 kananmunaa
• suolaa ja pippuria

Kuumensin paistinpannulla voita ja oliiviöljyä ja levittelin kesäkurpitsaviipaleet pannulle paistumaan noin kymmeneksi minuutiksi, hieman siirtelin niitä aika ajoin. Maustoin hieman suolalla ja pippurilla. Rikoin kananmunat kannuun ja vatkasin ne kevyesti. Kaadoin kananmunat pannulle kesäkurreviipaleitten päälle ja jätin massan kypsymään pienellä liekillä noin  5  minuutiksi. Kallistelin pannua välillä, että kanamuna pääsi kypsymään kaikkialta. Noin viiden minuutin kuluttua käänsin frittatan leveällä lastalla ja paistoin toistakin puolta noin viisi minuuttia. Valutin frittatan lautaselle jäähtymään. Sen voi tarjoilla kuumana, huoneenlämpöisenä tai kylmänä.

Lohipala oli noin 300 g painoinen, ruodottomaksi nypitty, mutta nahka oli. Leikkasin kalan ohuiksi suikaleiksi nahkaa myöten ja sommittelin ne ruusun muotoon ja pistin niihin puiset varrastikut pitämään ruusut kasassa. Maustoin ne suolalla, pippurilla ja tillillä ja paistoin molemmin puolin frittatapannulla siihen jääneessä öljyn ja voin sekoituksessa. Ruusut pysyivät koossa, otimme tikut pois vasta lautasella. Lisänä oli vielä mozzarellaa ja mansikoita. 

Giro d’Italian tämänpäiväinen etappi oli kirimiesten suosikki, loivaa alamäkeä ja tasaista koko 195 km matka. Nopein oli Alberto Daniese, eikä Mark Cavendishillä ollut mahdollisuuksia voittaa, hän jäi kirissä pahoin jälkeen. Kokonaiskilpailussa Geraint Thomas on ykkösenä ja toisena Joāo Almeida 18 senkuntia perässä ja Primoz Roglic on sitten kolmantena 29 sekuntia Geraintia jäljessä. Ei ole enää montaa etappia jäljellä.

Täytetyt zucchinit sanonko missä

Laskujeni mukaan tänään on keskiviikko ja huomenna on sitten helatorstai, taas arkipyhä Ranskassa. Niitä on tietääkseni vielä yksi loppukuusta, olikohan se toinen helluntaipäivä? Sen näkee sitten, jos vielä silloin olemme Ranskassa. Tänään CampaAdria ei liikahtanut rantatontiltaan, mutta me kävimme pyöräillen katsomassa Fort Boyard-linnoitusta merellä. Tai siis katsoimme sitä rannalta. Minä  olin luullut, että tämä monissa seikkailurealityissä nähty linnoitus olisi jossain keskellä aavaa merta, mutta väärin luulin. Pyöräilyä tuli noin 32 km, kun hieman lipesimme reitiltä. 

Olen käyttänyt mobiilidataani hieman tuhlaillen, olemme olleet ilman wifiä  melko pitkään ja nyt minun pitää kirjoittaa postaukset offlinessa ja pikaisesti käydä netissä, joten kuvia ei juurikaan saa laitettua. Eilen kaikki kenkkuili postauksen julkaisussa ja aloin saada otsaani perinteistä Ranskan pattia, se tulee aina jossain vaiheessa, kun netti ei toimi tarpeeksi hyvin. Ihan turhaa ja omaehtoista ärsyyntymistä. 

Ruokana meillä oli tänään airfryerissä kypsennetyt pyöreät kesäkurpitsat, ruokalajista tulee välittömästi italialainen, tarvitsee vain alkaa puhua zucchineista. Ostin kaksi pikkuista palleroa Fourasin sunnuntaimarkkinoilta ja tänään ne pallerot tulivat syödyksi. 

Täytetyt zucchinit airfryerissä

• 2 pientä pyöreää kesäkurpitsaa
• 1 uuden sadon sipuli
• 4 peukalonpään kokoista napostelusalamipalleroa
• 2 minimozzarellapalloa
• 1 dl parmesaania raastettuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Tämä on sitten ihan omasta tai asiakkaan päästä taas, sillä olen kohta käyttänyt kaikki kotona kopioimani italialaisohjeet. Leikkasin ensin kesäkurpitsoista hatun pois ja koversin alemmat osat tyhjiksi niin tarkkaan kuin kuorta rikkomatta onnistuin. Sutikoin koverrettuihin kurpitsoihin oliiviöljyä ja ripotin sisäpinnoille suolaa ja pippuria. Laitoin nämä kuoret airfryeriin, siihen malliston pienimpään mobilefryeriini. Esipaistoin kuoria 160 asteessa noin 20 minuuttia.

Esipaiston aikana tein täytteen valmiiksi, täysin mutulla. Silppusin kesäkurpitsoista koverrettua sisusta ja yhden sipulin, sekoitin ne ja raastoin mukaan parmesaania. Leikkasin muutaman napostelusalamin pikkupaloihin ja otin valmiiksi kaksi minimozzarellapalloa. Maustoin täytettä suolalla ja pippurilla, jotain yrttiäkin olisin voinut laittaa, mutten muistanut. 

Kun kuoret olivat esipaistuneet sen verran, että veitsi meni kivasti kuoren läpi, otin ne pois airfryeristä ja lusikoin niihin täytettä, laitoin keskelle pienen mozzarellapallon. Painoin lusikassa täytettä niin, että kuori tulisi mahdollisimman täyteen. 

Laitoin täytettyjen kurrejen päälle säästämäni kansihatun, sillä halusin saada aikaan uuni-ilmiön ja sisuksen kypsymään ilman, että pinta paistuisi liian äkkiä liian tummaksi. Paistoin kurreja sitten kansien kanssa noin 20 minuuttia 180 asteessa ja otin kannet pois ja paistoin vielä 5 minuuttia. Muut aterian osat olivat valmiina ostetut leivitetyt kalafileet, mansikoita, mozzarellapalloja ja balsamicoa. 

Giro d’Italiasta saimme sen verran katsottua, että Mark Cavendish melkein voitti. Se olisi miellyttänyt minua kovin, mutta ei hän sitten ihan voittanut. Pascal Ackermann ehti ekana maaliin, toisena Milan Jonathan ja Mark vasta kolmantena. Kokonaiskilpailua johtaa Geraint Thomas ja Primoz Roglic on toisena, tämä passaa minulle oikein hyvin, ei tarvitse muuttaa mitään, paitsi Primoz voisi jossain kohtaa ryhtyä johtamaan. 

Huomenna jatkamme matkaa ja toivomme, että pääsemme viime syksyltä tutulle leirialueelle pyhäpäivästä ja pitkästä viikonlopusta huolimatta. Olemme nykyään niin eurotietoisia, ettemme alkaneet tehdä varausta, josta olisi pulitettu toistakymmentä euroa ylimääräistä. Sillä saa vaikka 10 patonkia!

Velouté de courgette eli kesäkurresoppa

Sillä on merkitystä miten asioita nimeää. Kun kyse on ranskalaisesta ruoasta, vihannes on tietysti courgette, ei kesäkurpitsa, ei edes zucchini. Mutta kesäkurre se voisi olla, Kivistön Liisa tai Mari käytti sanaa jokunen vuosi sitten ja ihastuin siihen oitis. Meillä oli tänään kesäkurresoppaa, fiinimmin velouté de courgette. En ollut pitkään aikaan touhunnut sifonin kanssa, joten sekin pääsi pantry II:sta keittiön puolelle. 

Syy miksi meillä oli tänään kesäkurresoppaa oli se, että ostin muutama päivä sitten pari nättiä pyöreää kesäkurpitsaa. Antti oli menossa illaksi ulos, joten söimme fiinin keiton jo päivällä samaan aikaan, kun Tour de Francen seitsemäs etappi tekeytyi. Oli siinä taas pojilla polkemista, 230 km, suurimmaksi osaksi tasamaata. Otin ohjeen täältä. Jätin ohjeen vehnäjauhon pois, sillä vierastin ajatusta keiton suurustamisesta. Muutenkin tuo ohje oli hieman epäselvä, joten käytin omaa järkeäni ja mittavaa kokemustani sifonin käytöstä, ruoanlaitosta ja elämästä yleensä. Esimerkiksi lisäsin keittoon valkosipulin varsia, sillä kokemukseni sanoo, että melkein kaikki on parempaa valkosipulilla. No ei ehkä seuraavan aamun hönkäys, mutta se on sen ajan murhe.

Velouté de courgette

• 2 pienehköä kesäkurpitsaa
• 1 kesäsipuli varsineen
• valkosipulin ja sipulin varsia (värisyistäkin)
• iso nokare voita
• 2 dl kasvislientä
• suolaa ja pippuria
• lehtipersiljaa
• 0,5  dl kermaa
• 2 ohutta kiekkoa yrttipäällysteistä tuorejuustoa

Silppusin sipulin ja valkosipulin varret ja leikkasin kesäkurpitsat pieniksi kuutioiksi. Sulatin kasarissa asiallisen nokareen voita ja kuullotin ensin hetken sipuleita. Lisäsin kurrekuutiot, kattilaan ja kuullotin niitäkin. Kaadoin mukaan kasvisliemen ja annoin sen tehdä hommansa, kypsentää kasvikset parahultaisiksi.

Kasvisten kypsyessä otin esille puolen litran sifonin, siihen kannen, tiivisteen, patruunakahvan, kaasupatruunan ja keittosuulakkeen. Tälläsin tiivisteen huolellisesti paikalleen kannen sisälle. Jos tässä tössii, pullo ei ole tiivis, kaasu karkaa ja kaikki on pilalla. 

Kun kasvikset olivat kypsiä, maustoin seosta suolalla ja pippurilla. Nostelin ensin reikäkauhalla kaikki sattumat blenderin kannuun ja perään  hieman keitinlientä sekä silputut persiljat ja valkosipulinvarret. Käytin blenderiä siihen, mitä se parhaiten osaa, eli tekemään kasviksista ja vähästä liemestä tasaista paksua pyreetä. Lisäsin hieman lientä ja sekoitin (tai se kone siis) vielä lisää. Kaadoin keiton takaisin huuhdottuun kattilaan, josta olin kaatanut pois jäljelle jääneet liemet. Lisäsin mukaan kerman ja kuumensin keiton uudelleen. Syy miksi pippuri ja yrtit täytyy laittaa ennen blenderöintiä on siinä, että ne menevät mahdollisimman atomeiksi. Muuten ne tukkivat sifonin suuttimen ja taas kaikki on pilalla. Olen kokeillut. 

Kun keitto oli kuumaa ja tasaista ja maistui tarpeeksi, kaadoin sen erittäin tiheän siivilän läpi sifoniin. Siivilöinnillä kerätään talteen kaikki mahdolliset kököt, mausteista tai muista raaka-aineista, jotka tukkisivat helposti suuttimen. 

Sitten vain kiersin kannen huolella pulloon, tarpeeksi tiukalle, muttei hulluntiukalle. Samoin kiersin keittosuulakkeen paikalleen ja viimeisenä kahvan, jonka sisälle olin laittanut kaasupatruunan. Kun kahva menee tarpeeksi tiukalle, sen sisällä olevan patruunan sinetti rikkoutuu ja kaasu purkautuu pulloon. Ravistin pulloa rivakasti pyyhkeellä suojatuin käsin, sillä pullon pinta kuumeni nopeasti. Näin käy, kun sisältö on kuumaa. 

Jos keittoa ei söisi heti, sen voisi laittaa kuumaan vesihauteeseen (max 75 °C) odottamaan, pariin tuntiin asti ainakin. Kuumassa pitämisen jälkeen pulloa taas ravistellaan ennen annosten tekoa. Me söimme keiton heti, joten käänsin pullon alassuin keittolautasen päälle ja puristin kahvasta niin, että kuohkeaa velouté de courgettea purkautui lautaselle ilmava keko. Jos rakenne arveluttaa, kannattaa ensin ottaa pieni koepursotus johonkin muuhun astiaan. Välillä sisälmys roiskahtaa ja sottaa tarjoilulautasen eikä se ole kivaa, etenkään jos on tarkoitus kuvata annos. 

Meillä oli koristeina keitossa ohut kiekko yrteillä päällystettyä tuorejuustoa, persiljaa ja orvokinkukka. Tästä annoksesta tuli kolme pientä lautasellista kummallekin, eli määrä olisi riittänyt alkuruoaksi ainakin neljälle ja vielä pienemmistä astioista kuudellekin. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään sifoniohjeita, mitäpä muutakaan?

Ruokajuomana meillä oli varastoaarre, Antin mielestä se oli melkein aikansa elänyt, minä en huomannut mitään moittimista.

Tour de Francen seitsemäs etappi oli, kuten sanottu, pitkä ja sitä luonnehdittiin tasamaan etapiksi. Mausteena oli pari pientä nousua. Tänään oli siis toiveissa kirimiesten juhla ja luultavasti massakiri. Lähetys alkoi jo puolilta päivin ja olikin kiva kuunnella Peter Selinin ja Jussi Veikkasen jutustelua. Ilmeisesti myös Roklitsi&Karapatsi-mies tulee myöhemmin kisan edetessä kommentoimaan, mutta koska sen enempää Roklitsi kuin Karapatisikaan ei ole mukana kisassa, kestänen.

Kaksi ajajaa oli karussa hyvin pitkään, mutta heidät ajettiin kiinni vähän ennen maalia ja massakiri siitä todellakin tuli. Voittajaksi kiri Dylan Groenewegen ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Giulio Ciccone. Huomenna ajetaan mäkinen 200 km mittainen "pätkä".

Zucchini on italiaa

Kesäkurpitsa on lempivihannekseni tähän aikaan vuodesta. Se on niin monikäyttöinen, se tuoksuu ihanalta paistettuna ja sen taipuu vaikka mihin. Tänään meillä olivat Italia-aiheisena ruokana lettuset, joiden pääosassa olivat zucchinit ja parmesan. Mikäpä sen italialaisempaa? Otin ohjeen idean täältä ja soveltelin sitä mielin määrin. 

Zucchini-lettuset neljälle

• 2 pienehköä kesäkurpitsaa
• 50 g palanen parmesania raastettuna
• pari muuta pientä palaa juustoja raastettuna
• 3 pientä kananmunaa
• suolaa ja pippuria
• 3 rkl vehnäjauhoja
• 0,5 tl leivinjauhetta
• tuoreita yrttejä, meillä basilikaa, lehtipersiljaa ja timjamia
• voita paistamiseen

Raastoin kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi, samoin juustot. Juustoja tuli kaikkiaan pari desiä. Sekoitin raasteet keskenään ja niihin kananmunat, yrtit, vehnäjauhot, leivinjauheen ja hieman suolaa ja pippuria. Sekoitin tasaiseksi ja paistoin voissa pienen koepalan. Suolaa ja pippuria piti lisätä hieman. Kun oli aika valmistella ruoka, kuumensin nelikoloisen lettupannun ja sillä pienet nokareet voita. Sisustin kunkin kolosen noin ruokalusikallisella lettutaikinaa, jota taputtelin tasaiseksi lusikan pohjalla.  Paistoin letut kypsiksi molemmin puolin ja pidin ne lämpiminä metallilautasella folion olla. Olivat tosi hyviä uunissa valmistetun kuhan, perunoiden ja salaatin kanssa. 

Giro d'Italian 16. etappi oli kunnollinen vuorietappi, lisämausteena oli kunnon vesisadetta. Kaksi ajajaa pysyi karussa loppuun asti ja heistä ensimmäisenä maaliviivan ylitti Trek Segafredon Giulio Ciccone ja toiseksi tuli Jan Hirt. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Richard Carapaz.

Täytetty pikkuinen kesäkurpitsa

Onko näillä pienillä pyöreillä kesäkurreilla joku varsinainen nimi? Kaksi sellaista oli joka tapauksessa vihanneslaatikossa ja tänään täytin ne sillä, mitä sattui kotoa löytymään. 

Täytetyt kesäkurret hernekeitossa

• 2 pientä pyöreää kesäkurpitsaa
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 1 pieni punasipuli
• 6 kirsikkatomaattia
• 1 dl kuivia punaisia linssejä
• tilliä
• raastettua parmesaania
• palanen paistettua tähdelohta
• 1,5 dl sileää hernepyrettä keitonomaisena

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Leikkasin kurpitsoista pienen kannet pois ja koversin sisukset melonilusikalla tyhjiksi niin, että kurpitsoista muodostui melko ohutreunaiset kupposet. Sutikoin kupposten sisäpuolet oliiviöljyllä, samoin kansien sisäpuolet. Ripotin niille suolaa ja pippuria. Voitelin uunivuoan oliiviöljyllä ja nostin kurpitsakupit ja kannet vuokaan. Esipaistoin niitä sen aikaa, kun valmistelin täytteen, noin 15 minuuttia.

Kiehautin punaisia linssejä muutaman minuutin suolatussa vedessä ja kun linsseissä oli vielä hieman purtavaa, kaadoin ne siivilään odottamaan. Silppusin kurpitsansisusmassaa hieman pienemmäksi, ihan kaikkea en siitä käyttänyt, sillä sitä olisi tullut liikaa. Leikkasin sipulin pieniksi kuutioiksi. Laitoin pannulle oliiviöljyä ja kuumensin pannua hetkisen ennen kuin lisäsin sille kurpitsa- ja sipulisilput. Paistelin niitä hetkisen. Leikkasin kirsikkatomaatit paloiksi ja lisäsin ne pannulle. Sekoittelin taas ja kippasin mukaan vielä punaiset linssit. Maustoin suolalla, pippurilla ja tillillä. Raastoin hieman parmesaania lautaselle odottamaan. Paloittelin kypsän tähdelohen.

Kun kurpitsakupit olivat olleet uunissa noin vartin, nostin ne vuoassaan pois uunista. Lusikoin ne täyteen kasvistäytettä, lohta ja parmesaania vuorotellen niin, että pinnalle tuli hieman juustoa. Nostin ne takaisin uuniin kypsymään loppuun, noin puoleksi tunniksi, kunnes juusto oli sopivan paahtunutta.

Minulla oli pieni rasiallinen hernepyrepohjaa pakastimessa. Olin joskus tehnyt sitä liikaa sifonipullon kerta-annosta ajatellen ja olin pakastanut loput. Sulatin pyreen ja sekoitin sen tasaiseksi. Sifonissa siitä olisi saanut kuohkeaa pyrettä, mutta tyydyin keittomaiseen rakenteeseen, jossa oli todella intensiivinen herneen maku. Kuumensin hernekeiton ja jaoin sen kahdelle lautaselle. Nostin täytetyt kesäkurpitsat keittolammikkoihinsa ja asetin paahtuneet hatut päälle. Koristelin pienillä tillihipuilla, koska enempää tilliä ei ollut jäljellä. 

Tämä hauska ruoka maistui hyvin lumimyräkkäisten yövuorojen jälkeisen vapaahetken päivällisenä. Helposti tämän olisi voinut tehdä kokonaan kasvisruokana jättämällä lohenkin pois. Olemme ihan huomaamattamme vähentäneet lihan syömistä, niin kertoina kuin määrinäkin. Kalan syömistä olemme lisänneet ja senkin määrä kerrallaan on hyvinkin kohtuullista. Olemme tästä muutoksesta hyvillämme. 

Kesäkurpitsa-sipulilisäke kevätkananpojalle

Tämän päivän italialaispanostukseksi tulee kiva pieni lisäke, joka valmistuu nopeasti ja maistuu mainiolle. Otin ohjeen täältä. Olisi ollut kiva, jos kaupassa olisi ollut myös keltaista kesäkurpitsaa, mutta sen aika on myöhemmin kesällä. Vihreällä mentiin.

Italialainen kesäkurpitsa-sipulilisäke kahdelle

• kesäkurpitsaa niin paljon kuin arvaat kahden syövän
• 1 vitivalkoinen sipuli 
• iso nokare voita
• tuoretta timjamia
• suolaa (pieni ripaus) ja pippuria
• parmesaania

Siivuta kesäkurpitsa ja sipuli mandoliinilla oikein ohuiksi viipaleiksi. Sulata voi pannulla ja laita sipulirenkaat pannulle kypsymään, varo palamista. Kun sipulit ovat laiskistuneet mukavasti, laita kesäkurpitsaviipaleet kaveriksi pehmenemään. Ohjeessa puhuttiin siitä, että jos ollaan oikein italialaista nonnaa, laitetaan mukaan kananmunaa kevyesti vatkattuna, mutta minulla ei ollut yhtään nonnainen olo. Jätin siis kananvahingot pois. Kun sipulit ja kesäkurpitsat olivat velttoina ja onnellisina pannulla, raastoin mukaan parmesaania, ripautin pippuria, tuoretta timjamia ja ihan vähän suolaa. Parmesaanin suolaisuus hoiti suurimmaksi osaksi sen tontin. 

Päivällisen pääosassa meillä oli kevätkananpojat confit-menetelmällä valmistettuina. Älkää kertoko kenellekään, että fiinin ankanrasvan (sitä ei ollutkaan CampaPantryssä, voitteko uskoa?) tilalta kypsensin miniatyyrikanat vappuisessa munkkirasvassa. Ja ihan hyvältä  maistui. Pikkuiset kanat olivat 8 tuntia haudutuspadassa öljyssä suolalla ja pippurilla maustettuina. Pari suurta rosmariinin oksaa ja suuri yksikyntinen valkosipuli oli öljyssä mukana. 

Kevätkananpoika-confit oli taivaallisen mureaa, hyvää, ihanaa. Lautanen näytti kyllä hetkeä myöhemmin joltain taistelutantereelta, kun linturiepu luopui olomuodostaan. 

Giro d'Italian kolmas etappi meni kolumbialaisen Fernando Gavirian nimiin, taas sellainen pyöräilijä, josta minä en ollut koskaan kuullutkaan. Mutta hienosti hän voitti ja saipa johtajan paidankin. Huomenna on ensimmäinen lepopäivä, kun ajajat matkustavat mantereelle tiistaista kilpailun jatkoa varten.