Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähkösavustin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähkösavustin. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. syyskuuta 2018

Yrteillä ja sitruksilla sisustetut savuahvenet

Viime viikolla sain kaupassa päähäni ostaa kokonaisia ahvenia, niillä oli päätkin paikallaan. Esitin sitten kotiin tultuani kainon toivomuksen, josko Antti voisi tehdä niille jotain seuraavana päivänä, kun minä olisin töissä. Esimerkiksi laittaa ne ruoaksi. Hän suostui. Ja niistäpä tuli mainiot savuahvenet, niin mainiot, että teemme  niitä toistekin.

Savustetut ahvenet

  • noin 250 g painavia ahvenia (suolineen päivineen)
  • karkeaa merisuolaa
  • rosmariinia ja timjamia
  • ohuita kuivattuja sitrusviipaleita
Kun minä ahkeroin töissä, Antti siivosi ahvenet ja laittoin niiden sisuksiin ja yltympäriinsä karkeaa merisuolaa noin pari tuntia ennen savustuksen alkua. Hän laittoi myös hieman savustuspurua kastumaan astiaan ja etsi muutaman palasokerin. Sille ei muuten taloudessamme ole enää muuta käyttöä, muutama pala vuodessa menee erilaisissa savustuksissa, joten olemassa olevan paketti riittää kyllä tämän elämän loppuun.


Minun saapuessani kotiin, oli savustin laitettu valmiiksi ja minä sommittelin lisäkkeet. Sellaisina meillä oli hauska kuivagazpachot ja omalta pihalta saadut perunat. Meillä ei ole perunamaata, vaan parissa saavissa on kasvanut perunoita muutaman kilon sadon verran. Ne ovat Annabella-lajiketta, joka on ihan suosikkini tällä hetkellä. 


Huuhtelin myös ahvenista karkeat suolarakeet pois ja kuivasin kalat sisältä ja päältä ja toimitin ne savustimen äärelle. Antti on hommannut sellaisen kätevän ritilän, jossa on helppo savustaa pienehköjä kaloja ja olemme tehneet sillä vihanneksiakin. Teimme heinäkuussa keittoa kevyesti savustetuista vihanneksista ja silloin käytimme ritilää ensimmäisen kerran. 


Kalojen sisälle meni tuoreita yrttejä, yhteen rosmariinia, yhteen timjamia ja yhteen ei mitään, se sai olla verrokkiahven. Yrtillisiin Antti taittoi kuivatut sitrusviipaleet lisäksi. Sitten hän nosti ahvenet ritilän kouruihin avattu vatsapuoli ylöspäin ja laittoi kalat savustumaan sähkösavustimeemme. Arvelimme, että kolme varttia voisi olla sopiva aika, mutta kalat olivat lopulta savustimessa noin tunnin verran. Siinä vaiheessa ne olivat sopivan kypsiä.


Perunat höyrytin melkein kypsiksi ja paistoin niitä hanhenrasvassa hetkisen, maustoin suolalla, pippurilla ja timjamilla. Pienet perunat olivat hyviä kuin karkit ja ne kalat! Ne olivat todella hyvin onnistuneet, mutta on kyllä pakko myöntää, ettemme kovin paljon osanneet makueroa tehdä eri yrtein ja verrokkikalan kanssa, kaikki olivat hyviä, eivätkä yrtit erottuneet merkittävästi. 



keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Savustettu tomaattikeitto

Tämä ruoka on juuri niin ranskalainen kuin itse päätän, eli tosi paljon! Löysin monta erilaista ranskalaista tomaattikeitto-ohjetta, mutta aloin sovellella koska halusin kokeilla kasvisten kevyttä savustamista ennen uunissa paahtamista. 

Savustettu tomaattikeitto kahdelle

  • 6 tomaattia
  • 1 pienehkö vaaleanvihreä kesäkurpitsa
  • 2 uuden sadon punasipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä
  • 1 dl kanalientä
  • 0,5 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • ripaus sokeria (en älynnyt laittaa, mutta laita sinä!)
  • ruohosipulia
  • timjamia
  • basilikaa
Aloitimme valmistelemalla savustimen, meillä on pienehkö sähkösavustin. Antti laittoi kourallisen savustuspurua likoamaan veteen ja kun ne olivat hetken vettyneet, levitti ne savustimen purutarjottimelle. Minä leikkasin tomaatit ja sipulit halki ja kesäkurpitsan viipaleisiin. Kuorin valkosipulinkynnet. Asettelin kaikki kasvikset pieniä kaloja varten hankitulle ritilälle ja laitoimme savustimen päälle. Kun kannen alta alkoi hieman pursua savua, laitoimme ritilän ja sen alla pellin savustimeen ja ajastimeen 10 minuuttia. 


Kuumensin uunin 180 asteeseen. Kymmenen minuutin päästä  kurkistimme savustimeen, siellä ei ollut tapahtunut vielä oikein mitään, joten jatkoimme vielä toiset 10 minuuttia. Siinä vaiheessa kasvikset olivat saaneet mukavan pikkuisen savustuksen. Nostelin ainekset oliiviöljyttyyn vuokaan ja paahdoin niitä noin 20 minuuttia. Sillä välin tein pienen annoksen kanalientä fondista ja kun kasvikset alkoivat näyttää sopivan paahtuneilta, lusikoin ne blenderin kannuun. Laitoin mukaan pienen tilkan kanalientä ja yrtit. Kone suurruutteli keittoa muutaman minuutin ja kaadoin sen sitten tiheään siivilään ja kaavin sitä nuolijalla pieneen kattilaan. Siivilään jäi lopulta hieman kasvismassaa, jonka laitoin kompostiin. Se olisi sopinut vaikka sämpylätaikinaan, muttei minulla ollut nyt intoa leipoa. 

Kuumensin keittopohjan ja maistelin sitä. Maustoin suolalla ja pippurilla, sokeriripaus olisi voinut olla paikallaan, kuten usein tomaattipohjaisien ruokien kanssa, mutten muistanut. Lorautin mukaan hieman kermaa ja kun maku alkoi olla kohdallaan, annostelin keiton lautaselle. Lisänä oli patongin paloja, jotka oli gratintoitu uunissa maistuvalla cheddarilla. Keiton savuisuus oli aivan siinä kintaalla, oliko savunmakua liikaa. 


Tour de Francen viides etappi ajettiin Bretagnen sydämessä ja siihen sisältyi jo hieman mäkiäkin. Sää jatkui kauniina ja ilmeisen lämpimänä. Hatka ajettiin kiinni noin 10 km ennen maalia ja maaliin tuli ensimmäisenä Peter Sagan, on hän aika epeli. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Greg van Avermaet hyvin pienellä marginaalilla toisena olevaan Tejay van Gardereniin. Chris Froome ei ole vielä hilannut itseään kympin sakkiin, mutta ei se kaukana ole enää, nyt hän on viidestoista. Huominen etappi on 181 km mittainen ja Tourin sivuilla sitä luonnehditaan sanalla hilly, kuten varmaan tämänpäiväistäkin. 

torstai 30. kesäkuuta 2016

Ensikokeilu Muurikka-sähkösavustimella



Sain työnantajalta synttärilahjaksi (tasavuosi kyseessä) valita itse tuoteluettelosta jotain mieluisaa. En tuntenut nyt tarvetta maljakoille, tai matkalaukuille, mutta sähkösavustin kuulosti kiinnostavalta. Meillä on pihan perällä vuosia vanha Harvian loimusavustin, jonka pohja on syöpynyt puhki, emmekä koskaan vakuuttuneet sen ruostumattomuudesta, se nimittäin alkoi kukkia ensikäytöstä alkaen. Loimutukseen sitä on kuitenkin käytetty ahkerasti, savustuksen jäätyä vähemmälle. Sauvajyvänen hankki Muurikan savustimen jo monta vuotta sitten. Minun oli mahdollista valita pienempi malleista ja tällä viikolla sellainen sitten saapui suuressa pahvilaatikossa. Kalaa ei tullut mukana, mitä pidin vähän outona. Piti ihan itse ostaa kalaa.

aivan neitseellisenä

Savustettu kirjolohifile kolmelle

  • 700 g kirjolohifile, ruodot nypitty, reunan rasvat pois siivottuna
  • 0,5 dl karkeaa merisuolaa
  • tilliä
Kammenpyörittäjä laittoi puulastut (hickorya, Jack Daniels-tynnyrin kylkeä, katajaa ja leppää) veteen kostumaan. Minä suolasin kalafileen ja käärin sen uudelleen paperiin ja laitoin jääkaappiin suolautumaan noin puoleksi tunniksi. 

Kun oli aika aloittaa savustaminen levitimme puulastut pienelle tarjottimelle, joka laitetaan savustimen alemmalle tasolle. Laitoimme samalle tarjottimelle myös rosmariinioksat ja sokeripalat. Kaavin enimmät suolakiteet pois kalan pinnalta ja laitoin tilalle vähän tilliä. Nostimme fileen savustusritilälle ja asetimme sen savustimen sisälle. Ritilän ja savustuslastutarjottimen väliin tulee vielä yksi tarjotin, joka kerää savustettavasta tuotteesta mahdollisesti valuvat nesteet. 

Laitoimme kannen kiinni ja "töpselin seinään". Annoimme tuon kokoisen fileen savustua 40 minuuttia ja siinä ajassa ohuehko filee oli juuri passelin sopivasti savustunut. Kokonaisuus oli todella mainio. Suolaisuus oli sopiva, ehkä vähän vähemmänkin olisi riittänyt. Kypsyys oli optimaalinen, kala oli kypsää, muttei yhtään kuivunutta. 





Speksit itsellemme muistiin:

  • 700 g kalafile
  • 30 min suolaus
  • 40 min savustus
  • leppä, hickory, Jack Daniels, kataja ja rosmariini, sokeria
  • lämpötila ulkona 20°C 
  • ilmanpaine 1013 hPa
Kiitos työnantajalle, että sain lahjan, vaikka olen pois töistä vuorotteluvapaalla! Kiitos työkaverille, joka sitä puolestani kyseli ja esimiehelle, joka hommasi lahjan minulle.