Uuniperunat sanonko missä

jouluaiheista valokuvataidetta koteihin

Minulla on joitakin selkeitä mielitekoruokia, eikä mieliteko mene ohitse, ellen tee ja syö sitä ruokaa. Tällaisia ovat pizza, hampurilaiset, lasagne, kaalikääryleet ja myös maksa. Maksaa minun ei tee mieli edes joka vuosi, mutta kun se iskee, niin siitä ei pääse kuin hankkimalla vähän maksaa ja tekemällä siitä ateria. Tänään tein sen ja nyt maksamieliteko on selätetty ainakin pariksi vuodeksi. Muistelimme aterialla sitä yhtä kertaa, jolloin valmistin munuaisia. Siihen ei ollut mitään mielitekoa, olipa vain yllytys, johon luonnollisesti lankesin. Maksan kanssa meillä oli omena-sipulihöystöä ja uuniperunat sanonko missä. Uuniperunat ovat tämän postauksen pääasia.

Uuniperunat airfryerissä

• niin monta perunaa kuin airfryerin koriin mahtuu tai sitten vain 1/syöjä (meidän vekottimen koriin menisi noin 6 keskikokoista perunaa)
• pieni loraus oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Kastike

• turkkilaista jugurttia (noin 1 dl jokaista perunaa kohden)
• valkosipulin versoa silputtuna
• sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• jotain tuoretta yrttiä, jos on ja jos muistaa

Pese perunat ja kuivaa ne liinalla. Hiero perunoiden pintaan hieman öljyä ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Laita perunat kiertoilmakypsentimen koriin niin, etteivät ne kosketa toisiaan. EDIT: Pistele perunoita haarukalla muutamaan kertaan, etteivät ne poksahda sanonko missä (tämä lisäys Tuplaespresson kommentin jälkeen). Laita perunat kypsymään 200° C -asteessa 15 minuutiksi. Käännä perunoiden kylkeä ja kypsennä vielä 10-15 minuuttia, laitteesi tehosta ja perunoiden koosta riippuen. Kokeile kypsyyttä terävällä haarukalla tai veitsellä. Tällä tavalla uuniperuna valmistui melko nopeasti, mutta en nyt muista kauanko niiden kypsyminen on uunissa ottanut. 

Kastikeessa ei ole siinäkään mitään taikaa, aineksia vaan sekoitetaan keskenään, maistellaan ja kun maku on sopiva, on kastike valmis. Sitä saa olla reilusti perunaa kohden, desin verran ainakin. 

Meillä oli siis nämä uuniperuna pannulla paistetun maksaviipaleen kera. Maksan päällä oli sipulista ja omenasta tehty pieni höystö, jossa oli roseviiniä ja tilkka Marsalaa. 

Perunakukkasen viimehetket

Vaativa Austen-maratonini on nyt siinä vaiheessa, että olen katsonut kaikki hyvät elokuvat ja muutaman huonomman. Sarjoista on vielä katsomatta kolme hyvää ja yksi hiinä ja hiinä-tapaus on kesken. Tänään käyn lyhyessä työvuorossa ja sen jälkeen keskityn loppuihin. Sunnuntai-iltaan mennessä oletan katsoneeni kaikki tuotokset, joita Austen-hyllyssäni on (kai teilläkin on sellainen?) Viimeisinä katson sitten muutaman Austen-johdannaisen, kuten The Jane Austen Book Club ja Lost in Austen. Myös kirjeromaaniin Lady Susan perustuva Love & Friendship löytyy tallenteena. 

Vapunpäivänä katsoin 7 elokuvaa. Se oli aika paljon. Sen lisäksi leivoin omenakakkua, jota söin aamiaiseksi. Se oli oikein hyvä aamiainen. Päivälliseksi tein elokuvien välissä hassunpuoleisen perunapaistoksen. 

Perunakukka

• 4 pientä perunaa
• sulatettua voita 
• suolaa ja pippuria
• 1 viipale serranonkinkkua
• 1 kananmuna
• juustoraastetta

Leikkasin leivinpaperista pari suikaletta ja asetin ne pienen keraamisen uunivuoan pohjalle ristikkäin. Voitelin suikaleet ja vuoan reunat sulatetulla voilla. Siivutin perunat mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi, ei tarvittu laastaria, vannon sen! Kuumensin uunin 200 asteeseen. 

Asettelin ensin ohuita viipaleita vuoan reunoille ja sitten pohjalle, sipaisin hieman sulaa voita viipaleille ja maustoin niitä ihan pikkuisen suolalla ja pippurilla. Tein toisen kerroksen samalla tapaa, maustamista pitää tosiaan varoa, ettei tällaisessa kerrostamishommassa tule suolanneeksi liikaa. Tein useita kerroksia niin, että perunaviipaleista alkoi muodostua kukkamainen kehä. Kun keskellä alkoi olla noin mukakupin kokoinen tila, rypistin siihen tilan kokoisen pallon foliota. Halusin esipaistaa perunakukkaa ennen keskustäytteen laittamista, mutten halunnut perunaviipaleiden valahtavan vuoassa. 

Paistoin teostani noin 50 minuuttia, tällöin perunaviipaleiden yläreunat alkoivat houkuttelevasti ruskettua. Nostin vuoan pois uunista ja poistin foliopallon. Perunaruusun keskellä oli juuri sopiva kolonen täyteelle. Ripotin syvennyksen pohjalle hieman juustoraastetta, lähinnä koska sitä oli ihan vähän jäljellä taannoisesta pizzanpaistamisesta. Seuraavaksi vuorasin kolosen serranonkinkkuviipaleella ja lopuksi rikoin siihen kananmunan. Nostin vuoan uuniin vielä vartiksi. 

Kun perunaviipaleet olivat kypsät ja kananmuna parahultaisesti hyytynyt, nostin vuoan taas pois uunista. Olisi ollut viisasta odottaa, että se hieman asettuu siinä jäähtyessään, niin olisin ehkä saanut sen pysymään koossa. Mutta arvatkaa maltoinko? En tietenkään. Nostin perunakukkasen vuoastaan leivinpaperisuikaleiden avulla lautaselle. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli toinen reuna kukasta valahtanut pitkin lautasta. Mitä siinä voi ihminen tehdä kuin päättää, että tämmöinen sen pitikin olla? Oikeastaan se näyttää aika samalta kuin pionin kukka juuri ennen kuin se pudottaa kaikki lehtensä hankalaan paikkaan pitkin lattioita ja sohvapöytää ja kaikkea, mitä sille on tullut kinostuneeksi. 

Perunapioni oli oikein hauskaa syötävää katsoessani noin toista Emmaa. Perunasuikaleiden yläreunan rapeus ja alareunan mehevä kypsyys olivat mitä parhainta naposteltavaa ja keskustan kinkku ja kananmuna nyt käyvät herkusta milloin vain. Vähän iso annos tuo oli yhdelle, mutta olihan minun tankattava maratonin takia. Oikeastaan tämä oli eräänlainen Pommes Anna-versio, tosin voita ei läträäntynyt aivan yhtä paljon. 

Espanjalainen uuniperuna

Viikonloppuna meillä oli erinomaisesti onnistuneita kampasimpukoita ja niiden kaverina lautasella espanjalainen uuniperuna. Säästin sen ohjeen postattavaksi tälle päivälle, sillä tänään ehdin kotiin vielä myöhemmin kuin eilen. Saanen illalla vain lyhyen brieffauksen päivän etapista ennen kuin pääni kallistuu tyynylle. 

Tämä ei ole mitenkään maata järisyttävä kulinaarinen voimainponnistus, mutta täyttää #spanishfoodchallengen vaatimukset. Otin ohjeen Spoonabilities-blogista. Siinäpä nokkela nimi blogille! Ja postauksessa on niin perusteellinen selitys siitä, miten tämä uuniherkku syntyy, ettei voi jäädä mitään epäselvää. Ja kuviakin on tarpeeksi. Minä laitan vain pari, että jonkunlainen tasapaino tässä maailmassa säilyy. 

Espanjalaiset uuniperunat

• 1-2 perunaa/syöjä 
• oliiviöljyä
• suolaa
• aiolia
• chorizoa
• manchegoa
• pippuria
• persiljaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese suurehkot perunat huolellisesti ja kuivaa niiden pinta. Pistele niitä haarukalla sieltä täältä ja öljyä ne. Ripottele perunoitten pinnalle suolaa ja laita ne uunivuokaan. Paista perunoita noin 45 minuuttia tai kunnes ne pistoksesta tuntuvat kypsiltä. 

Leikkaa chorizo pieniksi kuutioiksi ja paista ne pannulla rapeiksi. Raasta manchegoa odottamaan. Kun perunat ovat hieman jäähtyneet, tee niihin pitkittäin viilto ja purista kypsää keskustaa hieman, voit myös avittaa lusikalla kypsää perunaa pikkuisen irralleen kuoresta. 

Täytä peruna aiolilla, chorizomuruilla ja manchego-raasteella ja laita perunat vielä uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi. Kierrä myllystä perunan päälle hieman pippuria ja ripottele koristeeksi persiljaa. Ja sitten ei kun kieltä polttamaan! Tämä uuniperuna olisi kyllä käynyt koko ateriasta salaatin kanssa. 

Eilen ehdin kotiin siinä vaiheessa, kun La Vueltassa hoippuroitiin maaliin sankassa sumussa, tai oikeammin pilven keskellä vuoren huipulla. Peter Selin joutui arvailemaan kuka sieltä milloinkin putkahti esille maaliviivan jälkeen, sillä näkyvyys oli muutamia metrejä, oli niin sanottu tymä. Uransa ensimmäisen grand tour-voiton saavutti sympaattinen Michael Woods. Eilisessä postauksessa olin epäileväinen sen suhteen olisiko Nairolla jalkaa, eikä hänellä ollut. Melko lannistuneen näköisenä hän maaliintulon jälkeen sanoi, että ei vaan nassahtanut, mutta onneksi Ajejandrolla kulki ja hänelle tässä nyt ajetaan. Arvostan kyllä Nairo Quintanan tyyliä, hän ei paljon puolustele eikä syyttele olosuhteita saatikka ketään muuta, kun ei kulje. Simon Yates johtaa edelleen kokonaiskilpailua ja Valverde on toisena. Nyt ei varmaan enää tarvitse olettaa, että Valverde keskeyttäisi ja lähtisi valmistautumaan MM-kisoihin. Tänään ajetaan jo 18. etappi ja sen aikana tapahtuu joko kunnon irtiotto tai sitten saadaan massakiri ja kirimiehetkin heräävät taas eloon.

EDIT: Nyt perjantaina aamulla tiedän, että eilisestä tuli sekä hatkaloppu että massakiri, mutta tällä kertaa massakiri jäi toiseksi muutamalla pyöränmitalla. Kolmen miehen karkulaisporukasta kaksi kesti loppuun asti, vaikka pääjoukko melkein ajoi heidät kiinni. Tässä hötäkässä ensimmäiseen grand tour-etappivoittoonsa ylsi niin ikään sympaattinen Jelle Wallays. Hatkakaveri Sven Erik Bystrøm myös ehti nipin napin maaliin ennen Peter Sagania. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen 25 sekunnin turvin Simon Yates. Tänään perjantaina on luvassa tasamaan etappi, joka on kuorrutettu rankalla loppunousulla, joka on noin yhtä pitkä kuin minun työmatkani ja vielä takaisin kotiin. On siinä sotkemista taas. Ehdin tänään kotiin melkein lähetyksen alkuun. Jänskättää jo!

Mukaan villitykseen - hasselbackan perunat

Monessa blogissa on viime päivinä tehty hasselbackan perunoita ja niin minäkin tein eilen, kun nuoriso oli sunnuntaipäivällisellä. Ne perunat nyt vaan ovat niin hyviä, olkoon kuinka vanhanaikaisia vaan! 

Hasselbackan perunat

• 2-3 pienehköä perunaa/syöjä
• voita
• oliiviöljyä
• suolaa
• pippuria
• tuoretta timjamia
• parmesania

Kuumenna uuni kiertoilmalla 180 asteeseen. Pese perunat huolellisesti ja kuivaa niiden pinta. Laita peruna kerrallaan kauhaan tai suureen lusikkaan ja leikkaa perunaan viiltoja kauhan reunaan asti. Näin vältät leikkaamasta perunoita kokonaan halki. Öljyä uunivuoan pohja ja asettele perunat vuokaan. Sulata nokare voita ja sutikoi perunoiden pintaa voilla. Ripota pinnalle suolaa, pippuria, timjamia ja raastettua parmesania. Paista uunissa noin 35-45 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla ja sivele vielä pikkuisen voita perunoille. Tarjoa kuumina ja mieti, mikset tehnyt sittenkin muutamaa perunaa enemmän. 

Rapeat rosmariiniperunat

Meillä otettiin pieni varaslähtö isänpäivään, sillä minulla on huomenna työvuoro, joka estää laajemmat kokkailut. Kammenpyörittäjän piti tehdä valinta, lihaa vai kalaa ja hän sanoi, että lihaa. Ateria koostui saksanhirvikyljyksistä, hernepyreestä ja rapeista rosmariiniperunoista. Viimemainitut olivat mukava lisäke, joita olisi syönyt useammankin.

Rapeat rosmariiniperunat uunissa

• 2-3 pienehköä perunaa/syöjä
• puolen sitruunan mehu
• sulatettua voita
• rosmariinin oksia
• suolaa ja pippuria

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Pese perunat ja leikkaa niihin viiltoja puolen sentin välein, kuten hasselbackan perunoihin, joita nämä oikeastaan ovatkin. Estääksesi itseäsi leikkaamasta perunoita halki, laita perunat isoon lusikkaan tai kauhaan ja leikkaa perunaa niiden reunaan asti. Höyrytä perunoita noin 10 minuuttia, se nopeuttaa uunissa kypsyttämistä. 

Sekoita sulaa voita, sitruunamehua, suolaa ja pippuria liemeksi. Nosta esikypsytetyt perunat uunivuokaan ja lusikoi liemi perunoiden päälle, asettele rosmariinioksat perunoiden lomaan. Paista perunoita noin tunnin verran, käännä niitä välillä viiltopuoli alaspäin ja lopuksi taas ylöspäin. Nämä rapeat perunat maistuivat hyvin pannulla paistettujen saksanhirvikyljysten ja kirkkaanvirheän hernepyreen kanssa. 

Muuttolinnut ovat saapuneet! Kalkkuna Jamien neuvoin

joulukukkien loppukäyttö ennen kompostia

Koko syksyn katsoin semihimoiten marketin pakastealtaan seitsenkiloisia kotimaisia luomukalkkunoita, joita myytiin 2,99 €/kg (vai olikohan se 3,99). Taisinpa kirjoittaa niistä ystävälleni sauvajyväsellekin useita kertoja, ihme ettei hän hermostunut ja kirjoittanut takaisin, että osta jo tai lopeta se jaarittaminen! Tsuumailin birdejä käsi poskella, mahtuisikohan sellainen meidän uuniimme? En kuitenkaan ostanut. Suurin este ostokselle oli se, että pakastimet olivat kotona ihan täynnä, eikä sellainen mötikkä olisi mahtunut niiden viereenkään. Toisekseen epäilin taitojani saada niin iso lintu maistumaan hyvältä. Niinpä edullinen luomulintu jäi ostamatta ja ne hävisivätkin sitten marketin altaasta kinkkujen saavuttua. 

Joulun alla näin germaanimarketin altaassa hieman kohtuullisemman kokoisia kalkkunoita, ne eivät varmasti ole nähneetkään kotimaata saati luomua. Tai toivottavasti ne kuitenkin ovat nähneet kotimaansa, mutta luomusta lienee turha haaveilla. Kompakti koko ja huokea hinta veivät minua kuin pässiä narussa ja ostin kalkkunan odottamaan joulun jälkeistä olotilaa, jossa sianlihan houkuttavuus olisi alimmalla vuotuisella tasollaan, eikä vastikään hankittuja poropaloja vielä raskisi syödä. 

Lintu oli umpitunnelissa, korjaan -jäässä,  koko joulun ja eilen nostin sen aamulla varaston viileyteen sulamaan pikkuhiljaa. Töiden jälkeen kalkkuna (siis minun töitteni jälkeen, ei lintuparalla enää ollut muuta työtä kuin sulaa ja paistua, tulla syödyksi ja sitten lopulta liemiksi keitellyksi) pääsi sisälle sulamaan. Illalla viimetöikseni kiikutin linnun uudelleen varastoon, sillä en halunnut päästää sitä liian lämpimäksi yön aikana. 

Olin katsellut jonakin joulunalusajan luppohetkenä Jamie Oliverin joulusarjaa. Heppu veti aivan överiksi, mitä tuli joulukoristeluun ja sarjan tekoaikaan kauniina vihertävä luonto tekolumella kuorrutettuna oli jokseenkin amerikahtava, mutta pätevänoloisesti hän lintuja lykki uuniin ja sieltä ulos. En tietenkään kirjoittanut muistiin mitään, mitä hän kalkkunoista haasteli. Arvelin voivani myöhemmin katsoa pätkän uudelleen. No, eihän sieltä Katsomosta enää juuri sitä osaa löytynyt, mutta onneksi minulla on valtavan hyvä muisti. Sillä mennään!

Ensitöikseni tänään otin sulan kalkkunan tarjottimelle, jolla saattaisin pyöritellä sitä mielinmäärin. Kuivasin sen pinnan ja kastelin sen sitten oliiviöljyllä, se sai oikein viimeisen voitelunsa (anteeksi mauton ilmaisuni), tämän öljyämisen pitäisi Mr Oliverin mukaan taata linnulle rapean pinnan. Noin sanottuna voisi kuvitella, että siitä olisi linnulle itselleen jotain iloa, mutta se ilo taitaa olla kokonaan syöjien puolella.

Lintu sai jatkaa edelleen hieman lämpenemistä kohti uuniinmenotemperatuuriaan ja minä valmistin yrttivoin hyvään muistiini tukeutuen. Pilkoin pussinpohjallisen kuivattuja karpaloita karkeaksi silpuksi. Otin puolet eilen ostamastamme tuoreen timjamin nipusta ja silppusin sitäkin vähän. Hain kasvihuoneesta muutaman oksan rosmariinia. Siellä tosiaan on ruukussaan hyvälle tuoksuvaa rosmariinia, vaikka kasvihuone jäisine laseineen muistuttaakin Lumikuningattaren huvimajaa. Keräsin astiaan yrtit, karpalot, kunnon ripauksen suolaa, vielä kunnollisemman pippuria ja 150 g voita. Puristelin kaikki sekaisin yrttivoiksi ja laitoin seoksen hetkeksi jähmettymään jääkaappiin.

Seuraavaksi oli se ikävä vaihe edessä. Sain monta vuotta sitten sisareltani ja langoltani hyvän neuvon  koskien kokonaisina paistettavia lintuja. Niitä pitää voidella "takin alle". Kun kerran saa hyvän neuvon, sitä on vaikea unohtaa. Linnun voi toki päällystää pekonilla, sitä voi valella voilla, mutta mikään ei ole niin hyvä konsti, kuin voidella takin alle. Harmi vain, että se on minusta oikein vastenmielistä, vaikkei siinä ole mitään ihmeellistä, eikä se ole vaikeaa. Minusta se vain tuntuu niin kovin tunkeilevalta, mikä on tietysti aivan typerä tunne, kun ottaa huomioon mikä on linnun tietoisuus ja yksityisyydentarve tuossa vaiheessa ruoanvalmistusta. Mutta tämä on niitä juttuja, joille vaan ei oikein voi mitään. Kun ilettää, niin ilettää. Sama juttu, kun pitää poistaa kalalta kidukset. Sekin tuntuu liian tunkelevalta.  

Jamie sai kuitenkin tämän vaiheen näyttämään joulusarjassaan siltä, että kai minäkin siitä selviäisin. Hän otti käteensä ison lusikan, tunki sen linnun peräpäästä nahkan alle ja alkoi hivuttaa sitä kupera puoli linnun nahkaa vasten kohti rintaosaa, tällä tavalla saadaan tasku ja tilaa yrttivoille. Minä parhaani mukaan, ajatellen jotain muita mukavia ajatuksia, kuten vaikka ensi kesää, hivutin myöskin isoa lusikkaa linnun nahan alla. Sitten otin yrttivoin jääkaapista, se oli parahultaisen jähmeää. Otin sitä suuren lusikallisen ja tuuppasin linnun lihan ja nahkan väliin ja päältäpäin nahkan pintaa pitkin pusersin voin tasaisesti (no miten sen nyt ottaa) pitkin rintaosan pintaa kohti linnun kaulapäätä. Sain kuin sainkin yrttivoin ängettyä kalkkunan takin alle melkoisen kattavasti. 

En aikonutkaan tehdä mitään varsinaista täytettä, stuffinkia. Sen sijaan tein kuten Jamie, halkaisin kaksi mandariinia ja laitoin ne linnun sisälle. Ne toisivat kosteutta ja sitruksista aromia lintuun, mutteivat hidastaisi sen kypsymistä. Jamie neuvoi, että lintua kannattaa vähän parsia kokoon sekä kaulapuolelta, että peräpäästä niin, ettei kaikki voi hetimiten valu pois maustamasta ja mehevöittämästä lintua. Tein pienen cocktailtikkuvirityksen, jonka toivoin riittävän. Suojasin kalkkunan koivet foliolla, etteivät ne kuivuisi ennen aikojaan. Oi, miten hämääväishuomaavaiselta sekin kuulostaa.

Lämmitin uunin 250 asteeseen ja nostin linnun uunipannulle, jonka pohjalla on kätevä ritilä, kiitos Ikean. Heti kun laitoin linnun uuniin, laskin uunin lämpötilan 180 asteeseen ja varauduin paistamaan lintua 35 minuuttia/kg. Linnussa oli erittäin epäluomu paistovahtikin, joten sitäkin meinasin tiirailla, mutta myös käyttää nenääni, vaistoani ja tuuriani sen suhteen, että linnusta tulisi prikulleen sopivan kypsä.

Parahin ystäväni Jamie näytti ohjelmassaan hyvää hyvyyttään myös muutaman konstin, jolla tietää kokonaisen linnun olevan kypsä. Muistan niistä ainakin yhden. Siinä lintu otetaan uunista ja sitä nostetaan ilmaan kahdella kunnon haarukalla valkoisen tarjottimen tai vadin päälle ja katsotaan valuuko siitä vähääkään punertavaa nestettä. Jos näin olisi, lintu takaisin uuniin, luukku kiinni ja kypsymistä odotellessa hoidellaan palovammoja, joita saatiin, kun painava lintu luiskahti haarukoista. Jamielle ei tietenkään käynyt niin.

Muistan minä toisenkin konstin. Siinä otetaan pitkä- ja teräväpiikkinen haarukka tai joku  muu piikki ja tökätään se linnun rintaan paksuimpaan kohtaan. Pienen hetken päästä haarukka nyhtäistään irti ja kokeillaan huulenpieleen onko ase kuuma. Jos se on polttavan kuuma, lintu on kypsä. Tällöin linnun voi peitellä folioon ja keittiöpyyhkeisiin pariksi tunniksi, jonka aikana hoidellaan huulen palovammaa. 

Kun tässä nyt aivan huippumuistiseksi ryhdyin, muistin kolmannenkin neuvon. Ilmeisesti jossain vaihetta paisto-operaatiota Jamie, tuo kullankallis neuvonantajani, oli ottanut foliokääreet pois linnun koivista, koska ne olivat myös saaneet kauniin paistopinnan. Koivesta Jamie otti puristusotteen palovammoista piittaamattomilla sormillaan ja puristi. Jos liha irtoaisi vaivatta koivesta, olisi lintu kypsä. 

Koska minulla oli näin kosolti hyviä neuvoja, arvelin että selviäisin tästä hommasta. Kalkkuna painoi kääreen tarran mukaan 3,8 kg. Mahdollisimman lyhyen lukion matikkani ja siitä saadun B:n turvin (tuo on elämäni lähes synkin salaisuus, joten kerrottehan sen vain kaikkein luotetuimmille ystävillenne) kalkuloin paistamiseen menevän parisen tuntia. Ja niin menikin. Lintuun rakennusvaiheessa asennettu paistovahti pompahti ylös kahden tunnin kohdalla ja kymmenen minuuttia sen päälle tekee aina hyvää, eikö vaan? Nostin sitten linnun vuokineen päivineen uunista, pistelin, nostelin ja puristelin sitä. Kypsää on, päätin. Joten käärin linnun folioon ja Jamien neuvojen mukaan myös keittiöpyyhkeisiin ja jätin sen jäähtymään pariksi tunniksi. 

Lisäkkeiksi päätin valmistaa ruusukaalia pekonilla ja uuniperunoita. Minulla oli joulusta jäljellä tuskastuttavan pieniä ruusukaaleja, joiden siistiminen oli yhtä tuskaa. Mutta hyviä niistä tuli, kun esikeitin niitä muutaman minuutin ja sitten viimeistelin ne pannulla yhdessä pekonisilpun ja kermatilkan kanssa. Maustoin pippurilla ja dijonsinapilla, suolaa nämä suloiset pallerot eivät pekonin myötä tarvineet. Kapriksia minun piti myös laittaa, mutta unohdin.

Uuniperunat valmistin Nigellan tapaan. Onpa minulla näitä brittiystäviä nyt ihan pilvin pimein! Nigella säästää luontoa jättämälllä foliokääreet pois uuniperunoista. Hän tökkää isot perunat grillivartaisiin ja laittaa sellaisinaan uuniin 200 asteeseen noin 45 minuutiksi. Metallinen varras kuumenee perunan sisällä ja kypsentää perunaa sitäkin kautta nopsemmin. Tämä on minunkin suosikkitapani nykyään. Etenkin jos uuniperunoita jää tähteeksi, niille ei käy ikävästi, kuten helposti käy, jos ne unohtaa foliokääreeseen. Siinä jäähtyessään peruna tummenee ilkeästi ja muuttuu kumiseksi, eikä sitä enää tee mieli käyttää tähdenlentoihin seuraavana päivänä.