Hyvä on hiihtäjän hiihdellä..

Viikonloppuna vietettiin Suomen juhlavuoden ensimmäistä Suomen Luonnon päivää teemalla "Sukella Talveen!" Olin vallan tuon päivän unohtanut, onneksi Suvikummun Marja siitä blogissaan mainitsi ja sattumalta meidän viikonloppumme suuntautui mökkimaisemiin, joten luonto oli enemmänkin kuin lähellä.

Koko talvena ei ole ollut mahdollisuuksia hiihtämiseen, ja minä kun niin pidän hiihtoretkistä - sekä hissukseen hiihtelystä että vähän kovemmastakin vauhdista! Nyt päätimme ottaa sukset matkaan, ja vaikka sää oli pilvinen, sumuinenkin, oli jäällä juuri sopivasti lunta; suksi luisti ja sompa puri lumeen napakasti. Retki saattoi alkaa!

 Mökkimme sijaitsee saaressa, johon kuitenkin on siltojen kautta yhteys maalle. Kartasta laskien kilometrejä saaren ympäri hiihtoon kertyy kymmenkunta. Ei pitkä matka, nyt vaan ei ollut valmista latua..

 Voi miten maisemat voivatkaan olla erilaiset kesällä ja talvella!

 Luonto tekee joskus hassuja luomuksia!

Ensi kesänä tulen varmasti laittamaan kuvia vihreistä saarista, rannoista, auringonpaisteesta ja sinisestä järven selästä. Nyt ei näitä näkynyt, kuten ei näkynyt paljon mitään muutakaan. Muutama auto ajeli jääteitä pitkin ja jokunen pilkkimies erottui rantojen läheltä. Tuntuu hullulta, kun tietää allaan olevan 18 metriä vettä ja siinä sitä vaan hiihdellään, lähes ypöyksin.

Pieni eväsretki Runebergin päivänä (tortut eivät olleet ihan aitoja Runebergeja), sellainen on paikallaan, että retki tuntuu mukavalta loppuun saakka. Lapsilla pitää aina olla retkieväät - miksei siis aikuisillakin:)

Aikaisemmin  hiihtoreissut  on tehty vasta maaliskuulla, sydäntalvella on joko valtavasti lunta tai kovat pakkaset, tai tuo lyhyt valoisa aika ei edes houkuttele kesämökille. Keväthangilla teemme vielä uuden retken - Toivottavasti!

Pitihän mökkipihaakin katsastaa, ja mikäli talvi etenee normaalisti, voisi kesäkuussa olla mukavasti kukkasia luvassa!

Nyt jo onneksi aurinko paistaa, tänäänkin ollut ihan huikean kaunis sää, menee vaan töiden merkeissä, eikä ole latuja!

Aurinkoisia talvipäiviä!

Kolme puutarhaa

 

Minulla on tavallaan kolme puutarhaa. Ensimmäinen ja varsinainen on ihan ikioma, jonka rakentamisen aloitin jo yli  kaksikymmentä vuotta sitten. Vuosia se oli enemminkin lasten leikkien valtakunta, keinut, hiekkikset - ja päätypiha jakapallokenttänä. Oli melkoisen turha kasvatella kummempia, kun aina oli lapsivaara tai pallovaara. Pihamme oli metsän laidassa, joten metsä ulottui pihaankin, oli kuusia, koivuja, lähes puolta pihaa peitti valtava kuusi,jonka alla ei mikään kasvanut.

Ajan saatossa puut ovat pihalta vähentyeet, pallon pelaaminen loppunut ja hiekkalaatikostaan esikoinen rakensi äidille lehtikompostin. Alkoi kukkivan pihan aika. Siihen ei juurikaan mahdu hyötytarhaa, RAKASTAN kukkasia, joten pieni piha on täyttynyt kukkapenkeistä ja lisää tulee joka kesä.

On minulla toinenkin piha. Ei niin ikioma, mutta aika paljon on alkanut tulla sananvaltaa sinnekin. Piha on rakkaan, miehen piha!  Sillä pihalla olen hiippaillut pian kymmenen vuotta. Vanhan peruskorjatun talon pihapiiri on myös vanha, omenapuista osa jo kuollut vanhuuttaan.

Tässä pihassa ei paljon kukkasia kasva ( -vielä..), mutta tähän pihaan tulee haaveilemani kasvihuone, tai ehkä oleskeluhuone, ilon ja valon huone! Voitte uskoa, että kaikenlaiset visiot pyörivät päässä, mitä kasvarin ympärille, tehdäänkö avomaalle kasvilavoja, kukkapenkkejä ... poimin koko ajan ideoita myös teidän muiden blogeista., ja on sillä talon isännälläkin vielä viimeinen päätösvalta, vaikka minulla ideat välillä vähän rönsyilevätkin.

Sitten on vielä kolmas piha -mökkipiha. Sitäkään en omista, vaan se kuuluu vanhemmilleni.  Mutta  se ympäröivä luonto on ollut osa minua koko elämäni ajan ja  mikään ei estä minua nauttimasta sen luonnonkauneudesta ja -antimista, kun mökille pääsen. Se on ehkä paikka, jossa eniten rentoudun ja kerään voimia muihin maailman koitoksiin.  Sieltä löytyvät marja- ja sienimaat, sieltä nousee kesän kalansaaliit, siellä on luonto ja sen ilmiöt.

 

Siis sielläkin on piha. Sinne olemme äitini kanssa istuttaneet kukkasia ja pensaita kokeillen, josko kasvaisivat säästyen puiden tukahduttavilta juurilta, jäniksiltä, talven kylmyydeltä... Siis sellainen yrityksen ja erehdyksen piha.

Kaikkiin kolmeen pihaan minulla on rakkautta, haaveita ja intoa. Pahin noita kaikkia uhkaava on aika, eipä meinaa aika riittää kaikkien hoitoon, suunnitteluun ja uusien projektien toteuttamiseen. Kun välillä pitäisi ihan olla vaan ja nautiskella.

Mutta kuten tähänkin asti, olen opetellut iloitsemaan pienistäkin onnistumisista, haaveilujen toteutumisista ja aina kun aikaa on, käytän sen iloiten siitä, että voin toteuttaa asioita, jotka ovat minulle rakkaita.

Mukavaa viikonloppua, taitaa tulla aurinkokin piipahtamaan.

Tervetuloa uudet lukijat, Piparminttu Multaa ja Mukuloita -blogista ja Kastanjan varjossa!