Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. toukokuuta 2017

Mökkipihan kevättunnelmia

Kolea kevät on hidastuttanut luonnon heräämistä myös järviseudulla. Mökkikirjaa lueskellessa ollan monena vuonna tähän aikaan oltu reilusti keväisemmissä tunnelmissa. Mutta kevään merkit silti olivat ilmassa, kun vapun tienoilla piipahdimme pari päivää mökillä.

Näsiä oli täydessä kukassa.
 Linnunpönttöjä ei voi olla koskaan liikaa - niin ainakin väittää pöntöntekijä, joka rekisteröi tänä keväänä useita uusia asumuksia ja usean kunnan alueelle. Linnunlaulun määrästä päätellen mökkipihalla käynee aikamoinen asuntonäyttely näinä päivinä!



Sinivuokot olivat tietenkin jo kukassa. Lähes 50 vuotta sitten on mökkipihallemme tuotu muutama pieni sinivuokkopesikko. Nyt vuokot ovat levinneet ympäri tonttia värittäen suloisella sinellään metsän pohjaa. Samoin on käynyt valkovuokoille, jotka aloittelevat pian kukintaansa. Niille paikka tuntuu olevan vieläkin suotuisampi.
 


 

 Telkänpönttöjä löytyy rannalta parikin kappaletta, ja aina jännitetään, onko tulossa asukkaita ja onnistuuko pesintä. Nyt oli ainakin soidinmenot käynnissä.... Voi kuinka hän keikaroikaan naaraan edessä...:)




Rantatuomi on vielä kovin paljaana, mutta kunhan kevät etenee, on taas odotettavissa huumaavaa tuoksua ja valkoisten kukkien meri.

 Seuraavan kerran kun mökille ehtii, on luonto muuttanut jo ulkoasuaan värikkäämmäksi, hiirenkorvat ja rentukat odottelevat..


Uusia lukijoitakin on blogiini tullut, tervetuloa Cheri blogista Autuas olo ja Kristiina, toivottavasti viihdytte!