Iris Murdoch: Epävirallinen ruusu

Jatkoin Iris Murdochin tuotantoon tutustumista luottoantikvariaatistani löytyneellä romaanilla Epävirallinen ruusu.

Kirja alkaa iäkkään Hugh Peronettin vaimon hautajaisista. Varsin pian hautajaisten jälkeen Hugh ei voi voittaa kiusausta mennä tapaamaan elämänsä suurta rakkautta, Emmaa, jonka kanssa hänellä oli ollut kiihkeä suhde lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Hugh oli jättänyt Emman, eikä perhettään.

Hughin ja Emman tapaaminen vaikuttaa suuresti Hughin lähipiiriin eli hänen poikaansa Randalliin, tämän vaimoon ja tyttäreen sekä Hughin tyttärenpoikaan, joka on vierailulla Australiasta. Tapaaminen vaikuttaa jopa naapuritilan tuttavapariskuntaan ja pariskunnan rouvan poikamiesveljeen.

Murdochin kirjat ovat psykologisia ihmissuhderomaaneja. Epävirallisessa ruusussa kaikkitietävä kertoja seuraa edellä mainittujen henkilöiden mielenliikkeitä – paitsi Emman. Emma on tapahtumien katalysaattori, mutta juuri hänen vaikuttimensa jäävät epäselviksi.

Murdochin näkemys ihmisistä on tässä kirjassa siinä mielessä pessimistinen, että kaikki tekevät ratkaisujaan itsekkäistä syistä, vaikka yrittävät verhota niitä näennäisellä toisten huomioon ottamisella. Varsinkin Randall on itse itsekkyys. Hänen keskustelunsa tyttärensä kanssa, kun hän on jättämässä vaimonsa, on puistattavaa luettavaa. Kun kuohunnan jälkeen kaikki ovat löytäneet uuden paikkansa, todetaan kuitenkin monta kertaa, eri ihmisistä, että ”hän oli jäänyt henkiin”. Positiivinen päätelmä, ehkä. Vaikeudet unohtuvat ja elämä jatkuu.

Lukemistani Murdochin kirjoista pidän edelleen parhaana ensimmäistä eli Hiekkalinnaa. Epävirallinen ruusu oli joissakin kohdissa hieman junnaava, vaikka siinä olikin hienoa ja ajatonta ihmismielen tutkiskelua.

Iris Murdoch: Epävirallinen ruusu

Suomentanut Eila Pennanen

WSOY 1963, 334 s.

Englanninkielinen alkuteos An Unofficial Rose 1962

***********

Murdoch julkaisi 26 romaania ja niiden lisäksi näytelmiä, runoja ym, joten laitan Epävirallisen ruusun Helmet-haasteessa kohtaan 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.

Iris Murdoch: Jackson's Dilemma

Tutustuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Iris Murdochiin, kun luin Hiekkalinnan. Halusin lukea lisää Murdochia. Lähikirjastossani oli vain Jackson’s Dilemma, joka jäi Murdochin viimeiseksi romaaniksi.

Kirjan alussa tapahtuu katastrofi. Tosin en itse kutsuisi tapahtunutta katastrofiksi, koska siinä on kysymys vain nuoren ihmisen, Marianin, epävarmuudesta tulevaisuutensa suhteen. Marianin ystävät suhtautuvat kriisiin eri tavoin. Joku pelkää ystäväpiirin hajoavan, joku palaa ajatuksissaan menneisyytensä onnettomuuksiin, joku epäilee tulevansa hulluksi. Tapahtunut pyörii kaikkien ajatuksissa. Vähän liikaakiin toistetaan samoja mietiskelyjä, mutta toisaalta niinhän me ihmiset teemme, jos joku asia vaivaa. Sitä on vaikea olla hautomatta.

Nimessä esiintyvä Jackson on palvelija, eräänlainen hovimestari, monitaitoinen mies (muut kirjan kuvaamat ihmiset ovat hyvin rikkaita). Jackson on mystinen hahmo. Hän on ilmestynyt jostakin, hänen taustojaan ei tunneta ja hänellä tuntuu olevan suorastaan yliluonnollisia kykyjä. Hänellä on tärkeä osa kriisin ratkaisussa.

Kirjan tunnelma on vahva, samoin kuin aiemmin lukemassani Hiekkalinnassa. Tunnelma on painostava, hallitseva sana on katumus. Vaikka kaikki päättyy lopulta hyvin, painostava tunne jää jäljelle. Jackson’s Dilemma oli aika raskas. Hyvä kirja kyllä, mutta pidin Hiekkalinnasta enemmän.

Jos joku haluaa lukea lisää Murdochista, niin blogimaailmassa on todellinen Murdoch-fani eli Poplaarin Pekka. Hän on kirjoittanut pitkän postauksen Murdochista.

Iris Murdoch: Jackson’s Dilemma

Chatto & Windus 1995, 249 s.

Iris Murdoch: Hiekkalinna

”Mutta Välimeren ranta ei suinkaan ole mikään leikkipaikka. Se on likainen ja hyvin kuiva. Nousuvesi ei koskaan huuhtele hiekkaa eikä tee sitä kiinteäksi. Kun yritin rakentaa hiekkalinnan, niin hiekka vain valui pois sormieni välitse. Se oli liian kuivaa, se ei pysynyt koossa.”

Hiekkalinna kertoo naimisissa olevan miehen ja häntä paljon nuoremman naisen rakastumisesta. Aihe ei siis ole kovinkaan omaperäinen. Mies on poikakoulun apulaisrehtori Mor ja nainen taidemaalari Rain. Rain on saapunut paikkakunnalle, koska häneltä on tilattu koulun eläkkeelle jääneen rehtorin muotokuva. Alussa oleva lainaus on keskustelusta, jossa Rain puhuu elämästään. Hän asui Ranskassa isänsä kanssa. Isä on kuollut äskettäin.

Lukiessa tuli outo tunne. Mor käyttäytyi välillä niin piinallisen typerästi, että se aiheutti myötähäpeää, mutta oli kuitenkin pakko lukea keskeyttämättä eteenpäin, koska kirja on tavattoman intensiivinen. Näkökulma on pääasiassa Morin, vaikka välillä hypätään lyhyesti hänen vaimoonsa ja tyttäreensä.

Rainin kannalta romanssia ei katsota. Sen ymmärtää jotenkin, miksi väljähtyneessä avioliitossa elävä Mor ihastuu. Vaikeampi on ymmärtää, miksi rakastuminen on molemminpuolista. Ehkä Rain etsii isänsä korviketta, kuten hän itsekin kerran vihjaa, mutta tuo selitys olisi kovin yksinkertainen.

Hiekkalinna on mielestäni hieno kirja paljon käytetystä aiheesta. Lukeminen oli välillä tuskallista, mutta niinhän kuvattu tilannekin on. Sekään ei haitannut, että etukäteen on varsin selvää, miten kaikki päättyy. Hiekkalinnan rakentaminen ei aina onnistu. Viehätystä kirjaan toi tv-sarjoista ja elokuvista tuttu englantilaisuus, poikien sisäoppilaitos ja pieni paikkakunta, jossa kaikki tunsivat toisensa.

**********

Minulla on antikvariaatista ostettu tylsän näköinen kirja, josta puuttuu kansipaperi. Siksi liitin juttuun kuvan hiekkalinnan vastakohdasta eli kallioon rakennetusta kirkosta.

Iris Murdoch: Hiekkalinna

Suomentanut Mikko Kilpi

WSOY 1965, 339 s.

Englanninkielinen alkuteos The Sandcastle 1957