Kaari Utrio: Isabella

Kirjabloggaajat julkaisevat tänään postauksia Kaari Utrion kirjoista kunnioittaakseen 80 vuotta täyttävää kirjailijaa. Kaari Utrio 80 vuotta -lukuhaaste on lähtöisin blogista Kirjasähkökäyrä. Siellä ilmestyy huomenna yhteenveto julkaistuista kirjoituksista.

Isabella on Utrion keskiaikaan sijoittuvia romaaneja. Ritari Simon de Grahamin tyttären Isabellan elämää seurataan syntymävuodesta 1351 vuoteen 1370. Isabella on isänsä ainoa lapsi. Hän on rikas perijätär, ja tietysti hänestä kasvaa lumoavan kaunis neito.

1300-luvun puolivälin vuodet olivat Ruotsissa hyvin sekavia. Ruotsi liittoutui milloin Tanskan, milloin saksalaisten kanssa. Kuninkaita oli välillä yhtä aikaa kolme. Valtio oli velkainen sotien ja maasotkujen seurauksena. Itämaasta nyhdettiin veroja ja vaadittiin miehiä taisteluihin. Ristiritaritkin yrittivät käyttää Ruotsin heikkoutta hyväkseen ja saada jalansijaa idässä. Kirjassa on sekä historiallisia että fiktiivisiä henkilöitä. Alussa on henkilöistä luettelo, josta voi tarkistaa, ketkä ovat historiallisia. Ruotsin kuninkaiden sukupuu on myös hyödyllinen. Erään fiktiivisen henkilön suuhun laitetut sanat olisivat pienin muutoksin ajankohtaisia:

”Meidän on joka tapauksessa ensimmäiseksi ajateltava omiamme. Olemme kaukana valtakunnan keskuksesta ja joudumme aina pitämään huolen itsestämme. Valtakunnan herrat voivat nurkua liian vahvaa kuningasta, mutta voimakas hallitusvalta on välttämätön Itämaassa; meillä on aina novgorodilainen selkämme takana ja puolustus pitää meillä olla yhtenäinen ja luja jos mielimme selvitä.”

Ylhäisöön kuuluvan äidittömän tytön kasvatukselta vaaditaan paljon, mutta pienen Isabellan lähettäminen Ruotsin Varbergiin isänsä serkun herttuatar Ingeborgin hoiviin on johtaa hänen kuolemaansa valtakunnan tapahtumien melskeessä. Myöhemmin lukija pääsee Isabellan ja hänen kasvinveljensä Niklas Tavastin seurassa Turun ja Viipurin linnoihin sekä Sääksmäen Rapolaan. Sotaisia ja jännittäviä tapahtumia riittää, mutta myös romantiikkaa, ja kaikkien väärinkäsitysten jälkeen oikeat ihmiset saavat toisensa.

Isabella on tyypillinen Utrion romaani ja sellaisena erinomaisen viihdyttävä. Päähenkilöiden kautta lukija tutustutetaan historialliseen aikakauteen, sen tapahtumiin, kulttuuriin, tapoihin, jopa vaatetukseen. Kaiken tuon päällä on vaiherikas rakkaustarina. Naisasiaakin on, tässä ylhäisönaisten kannalta. Parilla sivulla vilahtaa jopa prinsessa Margharete, joka naitettiin lapsena Norjan kuninkaalle. Hänestä tuli sittemmin maineikas Margareeta I.

Kaari Utrio: Isabella
Tammi 1988, 443 s.

Kaari Utrio: Paperiprinssi

Kaari Utrio jatkaa 1800-luvun alkupuolen Suomen ja pääkaupungiksi rakentuvan Helsingin kuvaamista. Edellisissä kirjoissa on ollut aiheena lasin valmistus ja tervanpoltto. Nyt ollaan paperiruukilla, ja mikä olisikaan tyypillisempää suomalaista teollisuutta. Kirjan alkupuolella kuvataan, miten paperia valmistettiin käsin, kun lukija kierrätetään prosessin läpi lumppuhuoneesta kuivausvintille.

On kirjassa tietysti myös romantiikkaa. Paperiprinssi on ruukilta aikanaan merille lähtenyt perijä Sebastian Ross, joka on joutunut pahaan onnettomuuteen ja jonka on siksi jätettävä merimieselämä. Neito Wilhelmine Falkensten asuu isänsä kanssa ruukin lähistöllä ja on auttanut kirjanpidossa ja kirjeenvaihdossa. Käytännössä hän on hoitanut molemmat työt, mutta eihän aatelisneidistä toki voi sanoa, että hän olisi käynyt töissä.

Tällä kertaa pääparin jahkailu toistensa ympärillä oli välillä puuduttavaa, kun mitään varsinaisia esteitä ei ollut, pelkkiä luuloja ja kuvitelmia vain. Heidät piti kuitenkin saada joksikin aikaa maalta kaupunkiin, jotta päästiin seuraamaan Helsingin rakentamista sekä herrasväen elämää, tapoja ja juhlimista. Runsaaseen henkilökaartiin kuului itsekeskeisiä vanhoja aatelismiehiä, heidän velttoja tai alistettuja lapsiaan sekä yksi juonitteleva kaunotar, Utrion tapaan. Vilahtivatpa kirjan sivuilla myös Runeberg ja Lönnrot.

Kaari Utrio on usein korostanut kirjoissaan naisten huonoa asemaa. Tässäkin Wilhelmine joutuu isänsä kuoltua kaukaisen sukulaismiehen vallan alle, koska naimaton nainen ei voinut olla ilman holhoojaa. Säätyläisnaisen ainoa mahdollisuus oli pyydystää itselleen mies. Muuten hän joutui sukulaisten nurkkiin ilmaiseksi palvelijaksi, ”seuraneidiksi” tai parhaimmillaan kotiopettajaksi.

Kaari Utrio: Paperiprinssi

Amanita 2015, 470 s.

Kaari Utrio: Seuraneiti

Seuraneiti Lindan isä, Iidensalmen Kelhon kappalainen, oli saksalaisen mytologian ihailija, joka kertoi lapsilleen ja seurakuntalaisilleen tarinoita Nibelungenliedistä. Lindankin oikea nimi oli Sieglinda. Isä oli käynyt nuorena ihastelemassa Wormsin katedraalia, ja koska minä satuin käymään siellä pari vuotta sitten, liitin tähän juttuun katedraalista ottamani kuvan.

Muuten Seuraneiti on tyypillinen 1800-luvun Suomeen sijoittuva Utrion kirja. Aluksi ollaan Iidensalmessa ja Kajaanissa ja myöhemmin mennään Lindan mukana Helsinkiin, jonne hän pääsee rikkaan sukulaisperheen rouvan seuraneidiksi. Enkelimäisen kauniin Lindan tehtävänä on hankkia varakas aviomies, joka takaisi hänen sisarustensa tulevaisuuden.

Utrion historialliset romaanit ovat oikeastaan ainoita romanttisiksi kirjoiksi luokiteltavia, joita luen. Luen siksi, että ne ovat viihdyttäviä, mutta myös siksi, että minusta ne on kirjoitettu ilkikurisesti, pilke silmäkulmassa. Tässäkin Linda osaa asioita, joita nuoren kauniin naisen ei odoteta osaavan. Hän on järjestelmällinen, hyvä kirjanpitäjä, tuntee tervanpolton tekniikan ja järvimalmin hyötykäytön. Seurapiireissä ja tanssiaisissa hän on ujo ja eksyksissä.

Utrio on kirjoittanut 1800-luvun Helsingistä parempiakin kirjoja kuin Seuraneiti. Tässä oli minun makuuni vähän liikaa hienoston talojen sisustusten ja naisten pukujen kuvailua sekä Lindan kauneuden ja hänen ihastuksensa Victorin komeuden toistelua. Muutaman tunnin eskapismiin Seuraneiti sopi kuitenkin hyvin. Ja tietysti lopussa hyvät ihmiset saivat toisensa, mutta pahat joutuivat Siperiaan.

Kaari Utrio: Seuraneiti

Amanita 2013, 464 s.

Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet

Rentoutuskirjoina luen yleensä dekkareita, mutta Kaari Utrion historialliset romaanit sopivat hyvin samaan tarkoitukseen. Sitä paitsi ne eivät ole pelkkää kuvausta siitä, kuka rakastuu kehenkin, vaan niissä nostetaan esille merkittäviä historiallisia tapahtumia ja otetaan kantaa naisten asemaan. Ilkeät sisarpuolet sijoittuu 1800-luvun alkupuolen Suomeen, kuten monet Utrion viimeaikaiset kirjat. Turun palo ja Helsingin kasvu pääkaupunkina ovat kuvauksen kohteina.

Sisarusten Emilia ja Matilda Dalman äiti menee Ruotsissa naimisiin vanhan rikkaan kauppiaan kanssa. Mies kuolee pian ja jättää vaimonsa holhottavaksi tyttärensä Beata Boströmin. Äiti päättää lähteä Suomeen ja saapuu Beatan kanssa keskelle Turun paloa. Palon jälkeen koko perheen on siirryttävä Helsinkiin, jossa asuu varakas Wille-eno. Kolmen tytön ympärillä pyörii tietysti miehiä, varsinkin luotettava ja turvallinen kirjanpainaja Larry Winter ja aatelinen Caspar af Holmeén.

Utrion kirjoissa on yleensä aina joku kaunis, rikas ja omahyväinen nuori nainen. Niin on tässäkin, mutta hän tekeekin kirjan lopussa yllättävän päätöksen, joka liittyy naisen oikeuteen hallita omaisuuttaan. Naisten taloudellisten oikeuksien puute on muutenkin esillä. Naisesta tuli itsellinen vain leskenä. Muuten hän tarvitsi miehen holhoojakseen.

Toinen tämän kirjan keskeinen asia on tyttöjen koulutus. Matilda oli Turussa opettajana ja hänen tavoitteenaan oli perustaa Helsinkiin koulu säätyläistytöille. Emilia oli kiinnostuneempi kirjoittamisesta kuin opettamisesta, mutta hänkin tiedosti tyttöjen aseman. Kun hän oli vielä Porissa palkattomana kotiopettajana, Larry halusi tarjota hänen hoivissaan olleille pikkutytöille vohvelit ja hämmästyi tyttöjen tarjousta kohtaan osoittamaa innostusta. Emilia selitti:

”‒ He ovat hyvin kasvatettuja aatelisneitejä, mamselli Dalman sanoi musertavasti Winterille. ‒ He eivät pääse mihinkään, he eivät tiedä mitään, he eivät saa kysellä mitään, eivät näyttää tunteitaan eivätkä häiritä ketään. Heidän silmänsä sidotaan, korvansa tukitaan ja jalkaan pannaan kahle, sanoo sisareni Matilda. Pieni hyppäys Etelätullin portille on heille seikkailu.”

Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet

Tammi, Loistopokkari 2008, 374 s (ensimmäinen painos ilmestyi 2007)

Kaari Utrio: Oppinut neiti

Luin välipalakirjana Kaari Utrion Oppineen neidin, joka osui silmiini kirjastossa. Olen lukenut monta Utrion kirjaa ja kirjoittanutkin aiemmin yhdestä eli Vaiteliaasta perillisestä.

Oppinut neiti kuuluu Utrion 1800-luvun Suomea kuvaaviin teoksiin. Siinä on aateliston tapojen, pukeutumisen ja sisustamisen kuvausta.

"Katse kuljeskeli ikkunoiden kultakeltaisista verhoista kirjarivien nahkaselkiin. Kirjaston seiniä peittivät kattoon asti ulottuvat kirjahyllyt. Niiden kannatinpuut jäljittelivät kreikkalaisia pylväitä ja päätyivät kullattuihin akanthuslehviin katon rajassa. Vaaleanharmaata lautalattiaa koristivat kellervät ympyräkuviot. Ainoat tummat esineet huoneessa olivat mahonkinen kirjoituslipasto ja miehenkorkuiset itsekseen seisovat tikkaat hyllyn vieressä."

Henkilögalleria on Utriolle tyypillinen. Oppinut neiti on itsenäinen ja sanavalmis Sofia Malm, joka pystyy elättämään itsensä opettajana ja selviää Lapin lumituiskuissa. Heti kirjan alussa lukija ymmärtää, kuka on mies, jonka jo vanhapiikaiässä oleva Sofia lopuksi saa itselleen. Tietysti kirjassa on myös kaksi kaunotarta, joiden miehen pyydystämistä seurataan. Vanhempi juonitteleva nainen on tällä kertaa kunnianhimoinen ruustinna.

Oppineessa neidissä tapahtumapaikat vaihtelevat Pietarista Uudenmaan kautta Lappiin ja lopuksi Helsinkiin. Lapista en muista Utrion aiemmin kirjoittaneen. Siellä monet henkilöistä osuvat pariin kertaan vähän epäuskottavasti samaan paikkaan juuri kriittisellä hetkellä. Etelään palattuaan Sofia Malm ottaa reippaasti kantaa saamen kielen puolesta. Tuo kannanotto on edelleen ajankohtainen.

Oppineesta neidistä kirjoitettiin monessa blogissa viime vuonna, kun kirja ilmestyi. Tässä pari linkkiä: Sinisen linnan kirjasto ja Saran kirjat.

Kaari Utrio: Oppinut neiti

Amanita 2011. 431 s.

Kaari Utrio: Vaitelias perillinen

Kaari Utriosta on kirjoitettu tänä syksynä paljon hänen uuden kirjansa Oppinut neiti vuoksi. Vaitelias perillinen on ilmestynyt 2009.

Vaitelias perillinen on Utrion kartanokirjoja. Siinä esiintyy kaksi länsisuomalaista kartanoa, pappila ja lasiruukki. Helsingissäkin käydään. Henkilöinä on aatelisia, pappilan perhe ja ruukin väkeä. Päähenkilöt ovat taloudellisessa ahdingossa oleva nuori, yritteliäs ja kekseliäs leskiparonitar Bravert, ja kauan kotoa poissa ollut perheensä hyljeksimä kapteeni Robert Bravert, vaitelias perillinen. Hän osoittautuu taitavaksi, määrätietoiseksi ja oikeudenmukaiseksi.

Utrion kirjoja on turvallista lukea. Heti alusta lähtien tietää, kuka kuuluu kenelle. Kaikkien juonen kiemuroiden jälkeen oikeat ihmiset saavat toisensa ja petturit ja rikolliset rangaistuksensa. Kirjoja on myös hauska lukea. Entiset käyttäytymissäännöt tuntuvat kummallisilta. Vanhat nimitykset ja tittelit "vanha armo", "todellinen valtioneuvos" kuulostavat hassuilta.

Vaiteliaan perillisen tietopuolinen osuus on lasiruukissa. 1800-luvun lasinvalmistus selostetaan tarvittavista lähtöaineista sulatukseen ja puhaltamiseen saakka.

Lopuksi esimerkki paronitar Bravertin ja orpotyttö Lenan keskustelusta Helsingin yliopiston edessä:
- Valtava talo! Mitä siellä tehdään?
- Aikuiset käyvät koulua siellä.
- Kuten mamselli Jacobina ja mamselli Josefina?
- Yliopistossa opiskelevat vain miehet.
- Mikseivät mamsellit?
- Miehet tarvitsevat enemmän opetusta.
- Ovatko he tyhmempiä kuin mamsellit?

Kaari Utrio: Vaitelias perillinen

Tammi 2009, 2. painos 2011. 342 s.